Minua ahdista äitini Alzheimerin taudin eteneminen, vastaan tulee vähä kerrassaan uusia muutoksia (lue huonompaan päin menemistä), joihin jouuu sopeutumaan ja alistumaan. Tunnen ahdistusta, avuttomuutta ja surua läheisen ihmisen sairauden edetessä. Äiti ei ole enää ihan sama äiti kuin ennen, vaikka tuttu ihminen onkin, niin sairaus muuttaa häntä ja vie hänen toimintakykyään alaspäin.
Välillä en tiedä, miten kommunikoisin hänen kanssaan. Kysyäkö häneltä yhä, miten päivä on mennyt, kun hän ei sitä muista ja välillä vastaukset ovat ihan outoja, esim,. että haravoin (tammikuussa laitoksessa ei varmaankaan haravoida pihaa, vaikka lauhaa onkin) tai olin töissä....
Äiti sai olla kotona viime kesään asti, mutta nyt on päässyt pysyvästi laitoshoitoon. Tämäkin muutos on herättänyt monenlaisia tunteita, toisaalta huojennusta, toisaalta epävarmuutta, ahdistusta ja kysymyksiä, miten hänestä huolehditaan ko. laitoksessa ja miten äiti alkaa viihtymään siellä. Iso muutos se on joka tapauksessa, kun ei enää kotiudu. Eihän se laitos kotia vastaa, mutta ainakin hän on siellä turvassa, se on hyvä puoli asiassa.
Miten te muut, joilla on kokemusta dementoituvan vanhemman tilanteesta, olette jaksaneet ja sopeutuneet?
Äidin Alzheimer
3
432
Vastaukset 3
- ristiina vaan
Ei siinä auta kuin aika,aika parantaa joskus.Sinä "sairastat "omaisena,se on hyvin tyypillistä alzheimersairaiden läheisille,me käymme kaikki muutokset läpi halusimme tai emme.Surua joutuu käsittelemään jokaisen luopumisen yhteydessä.
Jos et tiedä miten vastata ja kohdata kun kommunikoit,niin jo sinun läsnäolo,kosketus tekee hyvää äidillesi.Elät jutuissa mukana,vaikka puhuisi ihan puuta heinää.Mie höpisen ainakin miehelleni ummet ja lammet.Kerran hän puhui numeroin pitkän tovin,sanoi esim.23487771,mie sit vastasin numeroin takaisin,ja hyvin tyytyväinen oli...;)Myötäeläminen,se parasta.
Usko tai älä,kyllä siitä tuskasta selviää,vaikka joutuu aitiopaikalla katselemaan kun rakas ihminen on kadonnut.Mulla nyt se tuska kun miehellä aivan tyhjä katse kun katselee minua,eikä oikeestaan osaa enää yhtikäs mitään,muuta kuin kävellä.
Katso eteenpäin,muistele hyviä hetkiä ja tee töitä surusi kanssa,meillähän se suru jo ennen varsinaista kuolemaa.
Me emme voi enää kuin seistä vierellä. - annelis1
Moikka,
Ihan saman tunneskaalan olen joutunut käymään oman äitini sairastuttua ko. tautiin.
Olen huomannut että aamupäivällä ei kannata kysellä mitään. Iltapäivällä muisti tuntuu pelaavan paremmin. Äitini asuu vanhusten palvelurivitalossa ja nyt hänellä käy hoitajat jo 4 kertaa vuorokaudessa pitämässä hänestä huolta.
Olen huomannut että joskus äidin vastaukset vaihtuu sen mukaan kuinka kysymyksen muotoilee.
Jos kysyn että oletko syönyt? Vastaus voi olla että en ole.
'Mutta jos hetken päästä kysyn että oliko hyvä päiväruoka minkä toivat, niin vastaus onkin että kastikkeeseen piti lisätä suolaa!
Äitini on nyt vuoden sairastanut alzheimeria ja jonotamme laitospaikkaa.
Mitään pahempaa ei vielä ole sattunut, -vielä. Laitospaikkajono on 8 kk.
Mutta voimia tämä kysyy, eli jaksamista sinulle! - siin se
anna kunnon ruokaa ja vitamiineja
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras
"Yle MOT:n tietojen mukaan Oras oli joutunut sairaalahoitoon helsinkiläisellä kauneusklinikalla tehdyn rasvaimun yhteyde1081446- 103928
- 47921
MOT: Nuoren Olivia Oraksen, 27 surullinen kuolema kauneusoperaatiossa :(
MOT:n tietojen mukaan Oras menetti tajuntansa rasvaimua edeltäneessä puudutuksessa. Hänet kuljetettiin Husiin, ja hän ku86835Haluatko että unohdan sinut kokonaan
Siihen suuntaan ollaan menossa, nyt jo. Ja ehkä parempi näin, niin ei kulu energiaa hukkaan mahdottomuuteen. Ja vaikka j57747- 64612
- 42601
Ylen typerät rinnastukset.
Näin YLE…..Saksassa ei ole äärioikeisto ollut vallassa sitten Hitlerin . YLEn toimittajille tiedoksi . Hitler oli Saksan191579- 34577
- 48547