Puolustusvoimien pakkouskonnon

Enää kenenkään ei tarvitse puolustusvoimissa, ei varusmiehen, eikä kantahenkilökuntaan kuuluvan osallistua pakolliseen uskonnonharjoittamiseen.

Vai tarvitseeko, tähän saakka puolustusvoimat on ollut piittaamatta oikeusasiamiehen lausunnoista mikä on sinänsä hyvin outoa, oikeusasiamiehen tehtävä on nimenomaan valvoa, perus- ja ihmisoikeudet toteutuvat. Oikeusasiamies on laillisuusvalvoja jonka päätöksiä ei virkamiehen tulisi kyseenalaistaa.

http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/thw.cgi/trip/?${APPL}=ereoapaa&${BASE}=ereoapaa&${THWIDS}=0.36/1389417816_427794&${TRIPPIFE}=PDF.pdf

Asiaa on pyöritelty vuosikausia puolustusvoimien vastustuksen vuoksi vaikka oikeusasia mies on huomauttanut puolustusvoimia perustuslain vastaisesta uskonnonvapautta loukkaavasta käytännöstä jo vuoden 2010 lopulla:

"Tarkastelin 28.12.2010 tekemässäni ratkaisussa jo laajasti puolustusvoimien kirkollista työtä. Käsittelin uskonnonvapauden käsitettä sekä vertailin uskonnonopetusta ja uskonnollisia tilaisuuksia koulussa ja puolustusvoimissa. Käsittelin myös erikseen Yleisen palvelusohjesäännön jumalanpalveluksia ja hartaustilaisuuksia sekä kenttähartautta sekä valaa ja vakuutusta koskevia kohtia.
Totesin, että perustuslain 11 §:n mukaan jokaisella on uskonnon- ja omantunnonvapaus. Uskonnon- ja omantunnonvapauteen sisältyy perustuslain mukaan oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen. Totesin, että perustuslain 11 §:än ei sisälly rajoituslauseketta. Korostin, että uskonnon- ja omantunnonvapauden suojan lähtökohta oli ajatuksenvapauden absoluuttinen ja loukkaamaton luonne. Kysymyksessä oli yksilön vapaus joko osallistua tai olla osallistumatta eikä ratkaisuja saanut ulottaa yksilöllisesti koskemaan vain tiettyyn uskontokuntaan kuuluvia. Kysymys oli ilmoituksenvaraisesta eikä erillistä lupaa vaativasta asiasta.
Viittasin perustuslakivaliokunnan kannanottoon, jonka mukaan uskonnonvapaus koski kaikkia kansalaisia ja oli periaatteessa riippumaton uskonnollisen yhdyskunnan jäsenyydestä, koska uskonnolliseen yhdyskuntaankaan kuuluvia henkilöitä ei voitu pakottaa osallistumaan uskonnollisiin menoihin (PevL12/1982 vp). Totesin, että annetuissa selvityksissä ei ollut esitetty perusteita yleisestä lainsäädännöstä poikkeavaan uskonnonvapauden tulkintaan puolustusvoimissa."

Oikeusasiamiehen loppuarvio nyt antamassaan päätöksessä ei juuri edellisistä poikkea:

"Myös sotilaalla on oikeus vapautua uskonnon harjoittamisesta riippumatta siitä, kuuluuko hän kirkkoon vai ei. Huolimatta aiemmasta kannanotostani käytäntö vaikuttaa edelleenkin olevan se, että tämä valinnanvapaus on vain kirkkoon kuulumattomilla."

Seuraava etappi on luultavasti tuomioistuin yksittäisen henkilön kautta jossa kantelija on tietenkin hyvin vahvoilla koska hänen näkemystään tukee kaksikin oikeusasiamiehen päätöstä.