Onko kellään tietoa psykologien käyttämistä testeistä. Pitääkö heidän lain mukaan ilmoittaa käyttämänsä testimenetelmät testattavalle?
Psykologi ja testimenetelmät
3
122
Vastaukset
- skepo
Ymmärtääkseni ainakaan tieteellisissä testeissä ei tarvitse kertoa. Tosin sellaiset testit ovatkin tyypillisesti vapaaehtoisia. En sitten tiedä, miten on esimerkiksi psykologi-potilas -suhteessa.
- En siis ole alalla
Lakia ei ole, mutta en ymmärrä miksi psykologi ei selvittäisi asiakkaalle, mitä menetelmiä psykologisessa tutkimuksessa käytetään. Psykologisen tutkimuksen tarkoitus on antaa tietoa, joka on asiakkaalle hyödyksi..selventää psyykkistä tilannetta (asiakkalle itselleen, hoitavalle ihmiselle ja lääkärille diagnosoinnin apuna). Tutkimukseen lähtemisen merkitys ja tarkoitus on (ammattieettisesti ajatellen) psykologin selvitettävä asiakkaalle. Käytetyt menetelmät tulee olla mainittu psykologisen tutkimuksen perusteella laaditussa lausunnossa, jonka sisältö käydään psykologin kanssa palautekäynnillä läpi ja josta asiakkaalle annetaan kopio. Ellei psykologi anna sitä automaattisesti, hänen on annettava se pyydettäessä (hyvin harvoin on perusteita kieltäytyä antamasta).
Käväisin pikaisesti läpi seuraavat lait:
Mielenterveyslaki
Kansanterveyslaki
Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä
Työterveyshuoltolaki
Laki lääketieteellisestä tutkimuksesta
Joissa ei mainita mitään velvollisuudesta kertoa potilaalle/asiakkaalle/koehenkilölle mitään.
Laki potilaan asemasta ja oikeuksista kertoo seuraavaa:
Potilaalle on annettava selvitys hänen terveydentilastaan, hoidon merkityksestä, eri hoitovaihtoehdoista ja niiden vaikutuksista sekä muista hänen hoitoonsa liittyvistä seikoista, joilla on merkitystä päätettäessä hänen hoitamisestaan
Potilasta on hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan. Jos potilas kieltäytyy tietystä hoidosta tai hoitotoimenpiteestä, häntä on mahdollisuuksien mukaan hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan muulla lääketieteellisesti hyväksyttävällä tavalla.
Näillä perusteilla jos potilas kysyy testimenetelmistä, olisi psykologin niitä potilaalle selvennettävä.
Mahtaakohan kysymys koskea työhaastatteluun liittyvää psykologista testiä?
Tällöin sovellettaisiin henkilötietolakia. Antamaasi henkilöäsi koskevat tiedot tulee turvata, eikä niitä saa levittää. Näin lyhyesti sanottuna.
Et kuitenkaan olisi potilaan asemassa, joten oikeutta saada tietoa hänen testimenetelmästään ei ole.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5914071Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483418Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662959- 382901
Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192234- 322171
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni122107- 291935
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171930Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471879