Chilen Juutalaiset suuttuivat jalkapallojoukkueen pelinumeroista
Jalkapalloliitto kielsi joukkueen pelipaidat. Paitojen sanotaan vihjaavan, että Israel kuuluisi palestiinaan.
Arabi omistuksessa oleva jalkapallo seura käyttää pelipaidassa "palestiinan" lipun värejä ja numero yksi on kuin Israelin kartta. Eli koko Israel kuuluisi arabeille.
http://www.hs.fi/paivanlehti/22012014/ulkomaat/Chilen juutalaiset suuttuivat jalkapallojoukkueen pelinumeroista/a1390289041312
Chilen jalkapalloliitto on käskenyt Santiagossa pelaavaa pääsarjaseuraa Palestinoa muuttamaan paitojensa ulkoasua. Paitojen selkämyksiin painettu pelinumero 1 on näyttänyt kartalta, jossa Israel ja palestiinalaisalueet ovat yhtä.
Karttamaiset numerot ilmestyivät Palestinon paitoihin uudelle pelikaudelle, joka alkoi vuodenvaihteessa.
Palestiinalaiset siirtolaiset perustivat seuran jo vuonna 1920, ja sen asussa on perinteisesti käytetty Palestiinan lipun värejä vihreää, valkoista, punaista ja mustaa.
Kiellon ja vajaan tuhannen euron sakkojen taustalla on Chilen juutalaisyhteisön suuttuminen, BBC kertoi. Juutalaisten mukaan kartta vihjaa, että Israel kuuluisi Palestiinaan.
Virallisen valituksen teki kilpailevan seuran Ñublensen omistaja Patrick Kiblisky Fried, joka on juutalainen.
Jalkapallo joukkueella eriskummalliset numerot ja väri
10
134
Vastaukset
Ja mehän toki tietenkin toki kannustamme pääsarjan jalkapallojoukkue Club Deportivo Palestinoa Chilen mestariksi!
HYVÄ!- Eli tämä
KTS on jälleen ilmaissut olevansa islamin ja brutaalin tappamisen kannattaja ja samalla kaikkien kansainvälisten, yhteisesti sovittujen, päätösten halventaja, joka käsittelee aivan samalla tavalla sopimuksia kuin islamin harjoittaja:
Kuten eräs ohje, jota esim. Arafat noudatti tehdessään sopimuksia ns. vääräuskoisten eli muuta uskontoa kuin islamia harjoittavan kanssa eli voi tehdä sopimuksen enintään 10 vuodeksi ja voit rikkoa sen silloin kun olet vahvistunut kylliksi tuhotaksesi vastapuolen.
Kaiken lisäksi tämä ekumeeninen taho ei edes ymmärrä vähääkään islamin tarkoitusperistä.
Samaa sokeutta myös tämä lapsukainen ja median mallioppilas KTS edustaa.
Ei edes uskalla ottaa selvää mistä koko asiassa on kyse.
Mitä se oikeastaan on?
Pelkuruuttako vai suurinta tyhmyyttä vai mitä, sen voi jokainen itse päättää.
Jo tuollainen Israelin koko aluetta koskeva brutaali ja täysin typerä karttakuva on vastoin kaikkia ihmisoikeus- ja kansainvälisiä sopimuksia ja kaiken lisäksi täysin typerä ja lapsellista ajattelutapaa omaavan maailmankuva.
Sodan ja tappamisen edustajahan tämä tyyppi on. Eli tämä kirjoitti:

Sodan ja tappamisen edustajahan tämä tyyppi on.Ja mehän toki tietenkin toki tuemme Suomen valtion ja ulkoministeriön virallista ja rauhantahtoista Lähi-idän politiikkaa ja kannustamme Suomen nuorisoa mm. Eapis:
http://www.eappi.fi/
Sitten on erikseen nää äkäset ääriänkyräuskovaiset ja niitä siirtelemme sivuun pois huutamast...Tietenkin kannatat myös koko Israelin valtion muuttamista arabivaltioksi. Tämähän on se tarkoistus arabeilla.
KTS kirjoitti:
Ja mehän toki tietenkin toki tuemme Suomen valtion ja ulkoministeriön virallista ja rauhantahtoista Lähi-idän politiikkaa ja kannustamme Suomen nuorisoa mm. Eapis:
http://www.eappi.fi/
Sitten on erikseen nää äkäset ääriänkyräuskovaiset ja niitä siirtelemme sivuun pois huutamast...SUOMEN valtion linja johtaa Israelin tuhoon ja sitä myös kts kannattaa ja erkki poika joka on sanonut että on ollut suuri virhe koko Israelin valtion perustaminen
totuusonvoittaja kirjoitti:
Tietenkin kannatat myös koko Israelin valtion muuttamista arabivaltioksi. Tämähän on se tarkoistus arabeilla.
Israelin muuttamista arabivaltioksi?
Sehän on sun linjas jossa Länsiranta ja Gaza asukkaineen liitetään Israeliin.
Siitä syntyy arabinenemmistö
Mietii sitä jos aivos pystyy.
:D- arabi-enemmistö :D
KTS kirjoitti:
Israelin muuttamista arabivaltioksi?
Sehän on sun linjas jossa Länsiranta ja Gaza asukkaineen liitetään Israeliin.
Siitä syntyy arabinenemmistö
Mietii sitä jos aivos pystyy.
:DSiitä syntyy arabi-enemmistö
Mietii sitä jos aivos pystyy.
:D ---
AAtteleppas nyt oikein har-taas-ti, Sanamies :D :D KTS kirjoitti:
Israelin muuttamista arabivaltioksi?
Sehän on sun linjas jossa Länsiranta ja Gaza asukkaineen liitetään Israeliin.
Siitä syntyy arabinenemmistö
Mietii sitä jos aivos pystyy.
:DNehän ovat jo Israelia ja Juutalaisia on ennemmistö ja lisää tulee kun kaikkin miljoonat Juutalaiset palaavat Israeliin ympäri maapalloa.
Että mitä kts:n päässä oikein liikkuu tai liiku yhtään mitään
- Alz Heimer...
jalkapallo?
mitä se on ?
syötävää? - hmmmm.....
'jalkapallo seura'
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka jytkytti naftan hinnan jo yli 2,3 euroon
Sannan aikaan esimerkiksi dieseliä selvästi kalliimpaa bensaakin sai 1,3 eurolla. https://www.is.fi/autot/art-2000011882184471Päivän Sanna: Suomi maailman onnellisin maa
Sanna muutti Suomen maailman onnellisimmaksi maaksi. Hänen pyyteetön työnsä maailmalla tuottaa edelleen tulosta.1343763Vasemmiston feministinaiset puolustavat islamia
mikä on täysin järjenvastaista, mutta eihän femakoilla paljon järkeä olekkaan, leijuvat siellä omassa kuplassaan. Myös3053318Taisi kolahtaa....
Joku kysyi, että miksi S24 sallii kirjoittelun tänne venäläisiltä alustoilta, juttu poistui. Täällähän tosiaan välillä192104Suomi edelleen maailman onnellisin maa
Olemme hyvällä tiellä. Laitetaan nyt talous kuntoon.1911589Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa
Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli621526- 801410
Huomasitko? Tämä "viinin läträys" hämmästytti Yökylässä
Yökylässä-sarjassa Maria Veitola vieraili Christel ja Jori Roosbergin kotona. Tunnelma oli mukava ja puitteet hulppeat.361312- 1041150
Lopetan Keskipohjanmaan tilaamisen
Vasemmistolaisen ja kristinuskovastaisen pääkirjoituksen vuoksi. Suomen kouluissa on nykyisellään hyvä uskonnonopetus.801108