Määrittele totuus.

Totuuden henki johda sinä meitä.....

Vanhaa virsilaulua mukaillen voi todeta, ettei henkeä voi kukaan ihminen tutkia. Henki häviää näkymättömiin kun yrität siihen tarttua tai määritellä, mutta silti sydämessään sen jokainen tietää. Vain hullu sydämessään hänet kieltää, sanotaan myös.

Sanotaan myös, että totuus vapauttaa. Seuraa ainakin seuraava pulma: vapauttaa - niin mistä? Vastuustako? Lisäksi toisilta ihmisiltä edellytetään heidän pysyvän totuudessa vaikkei selvää taida olla kellään missä pysytellään . 'Totuudessa' sisältää muuten inessiivin, jolloin jonkinlainen 'epätotuus' on ilmeisesti tällaisen totuushäkin tai -kuution ulkopuolella. Siinä missä tällainen kuutio tai häkki on luonnostaan äärellinen (siis sillä on rajat!) jaaritellaan kaikenlaista erilaisissa yhteyksissä tietämättä mistä jaaritellaan ja tarvittaessa muokataan totuuksia mieleisikseen. Voi olla että tämä kaikki vaikuttaa saivartelulta mutta totuudesta rallatetaan kaikenlaisissa hokemissa ja mantroissa huoletta sitä täsmentämättä, vai onko nykyinen meno sellainen, että turhaan murehdin mitä milläkin kulloinkin ja kukakin tarkoittaa? Entä jos vain haluaisin tietää mitä itse päästän suustani ja vastata sanoistani? Ja onko liikaa odottaa samaa muilta?

Mikään ei ole niin varmaa, kuin kakkahätä ja kuolema

Kun sanotaan ettei totuus pala tulessakaan kerrotaan lisää sen ominaisuuksista. Käytössäni on vain näitä hokemia, toistaiseksi.

Uskoakseni ihan kaikki (aineellinen) palaa kunhan on riittävästi kuumuutta. Siispä totuus on aineetonta. Hienoa, sen luulin jo tietäväni. Tästäkö syystä inkvisitio poltatti ihmisiä jotta totuus jäisi jäljelle ihmisten ympäriltä? Minkälaisen totuuden lopulta löysivät ja olivatko siihen tyytyväisiä? Minusta totuus osoittautui sangen tarkoitushakuiseksi: vain tietyltä taholta saneltu ja tietynlainen totuus kelpaa. Se totuus ei kestä tappamatta vaihtoehtoista totuutta esittäviä ihmisiä, jotka ovat siis uhka tälle totuuskomissiolle. Siinä missä totuus piti kestää tulessakin ym. ja Jumala on totuus tuntuisi että totuus on niin suvereeni ettei luulisi olevan syytä huoleen. Muussa tapauksessa Jumala/totuus-systeemi ei olekaan kaikkivoipa.

Jos sanellun totuuden edustajat ovat totuudestaan näin huolissaan - vaikkei luulisi - on se totuus kestämätön, epäilyttävä ja keinotekoinen. Lisäksi se totuus on jotakin jota on pideltävä pystyssä, ylläpidettävä ja puolustettava. Ja lopuksi: se totuus edellyttää aktiivisia toimenpiteitä, ihmisten panostusta ja jopa maksamista. Kuulostaako suvereenilta?

Ei sitä voi määritellä universaalisti, koska universaalia totuutta ei ole olemassa. Toiselle alkoholismi on sairaus, toiselle ei. Toiselle jumala on olemassa, toiselle ei.

Totuutta voi olla korkeintaan vain deduktiivisessa päättelyssä, ja se perustuu kielipeliin ja yhteiseen sopimukseen. Esim. shakissa alkuasetelma voidaan rinnastaa matematiikan aksioomiin. Shakissa sallitut siirtosäännöt edustavat loogista päättelyä. Jokainen shakissa syntyvä tila on sama kuin matematiikan teoreema.

Jos multiversumin oliot X= (x1,x2,...,xn) hyväksyvät yhdessä shakin säännöt ja peli-idean, voidaan sanoa, että shakkipeli toteuttaa totuuden joukossa X.

Ainoa totuus on se, ettei ole olemassa ehdotonta totuutta. Siis väittämäni ainoasta totuudeskaan ei ole ehdoton totuus. Ainoa asia mitä tiedän ehdottomasti on se, että tiedostan tiedostavani...siis olen vähintään se joka tiedostaa ja tarkkailee...itse. Se on minulle itselleni ehdoton totuus tässä ja nyt, mutta mikä tahansa kaikki muu on suhteellista ja muuntuvaa.

totuutta on turha pohtia koitaa saavuttaa sitä.totuus löytyy itsestä.

"Totuudella tarkoitan jotakin universaalia, siis kaikille samaa tulkinnoista riippumatta."
Ihminen voi kommunikoida ilman väärinkäsityksiä vain itsensä kanssa. Paitsi jos lapsena lähettää kirjeen jonnekin pankkiin josta se lähetetään 20 vuoden päästä aikuiselle itselle, niin varmaankin väärinkäsityksiä syntyy.

Varmaankin samassa kulttuurissa kasvaneiden ihmisten yleisimmät itsestäänselvyydet ovat universaaleja. Saman perheen lapsilla on universaaleja totuuksia.

Jos kysyy joltain ystävältä, että "mitä universaalia tietoa me jaamme", niin jos ystävä ei ole kiinnostunut filosofiasta tms., niin ystävä ei edes ymmärrä kysymystä.
"Mitkä asiat ovat itsestäänselviä keskenämme?", voisi kysyä. "Mitkä asiat eivät tarvitse perusteluja keskenämme?"

"Voit halutessasi pyytää ystävääsi yrittämään todistamaan oman olemassaolosi "
Ystävä voisi pistää minua nuppineulalla. Jos reagoin siihen, olen olemassa. Maailmassa saattaa kaikessa olla kyse vuorovaikutuksesta. Jos itsekseen miettii asioita, niin ei ole vuorovaikutuksessa.

Niin joo, sain idean tuosta itsestäänselvyyksiä ystävien kesken-ideasta, että miten todistaa että että on olemassa: ystävä voisi kertoa minulle niitä asioita joita ei tarvitse perustella.

Yhteinen todellisuus voisi olla aika hyvää todistelumateriaalia joo.

Totuus on teoriassa totta

Filosofiassa ja uskonnossa on tapana esittää ensin joku aivoissa syntynyt "käsite" ja sitten pyytää sille "määritelmä".

Filosofian ja uskonnon tapa johtaa näennäistietoon, koska ei ole mitään takeita sille, että käsite edes olisi relevantti. Toisekseen hyvätkään määritelmät eivät voi kuin tukeutua toisiinsa, joten kyseessä on loppujen lopuksi aina kehäpäätelmä.

Luonnon tutkimus etenee täysin erilailla. Sen tarkoituksena on saada selville, miten luonto toimii, ei loputtomien ja hyödyttömien määritelmien esittäminen. Luontoa tutkimalla keratään suuri joukko havaintoja, joille esitetään mahdollisimman yksinkertainen matemaattis-looginen selitys, yksinkertainen siksi, että se on todennäköisempi kuin monimutkainen.

Esimerkki. Emme pyri määrittelemään, mikä on "atomi", vaan teemme siitä havaintoja. Ilmenee, että atomi koostuu eri hiukkasista, jotka käyttäytyvät siten ja siten. Tutkimuksen alussa meillä on vain hämärä käsitys atomista, mutta tutkimuksen kuluessa se selkiytyy. Ei meidän pidä määritelmällä rajoittaa tutkimuksen kohdetta.

Käsite "totuus" on filosofien pahoin hämärtämä. Oikea tapa lahestyä asiaa on vain sanoa, että se on kielellinen ilmaus sille, että asia on jollakin lailla. Ei se ole sen mystisempää, jos sitä ei halua mystiseksi tehdä.

On kuitenkin reaalinen tosiasia, että uskontoon ja filosofiaan taipuvat ajattelijat vaativat "taakse" jotakin mystisempää. Ilmeisesti taipumus on geneettinen, koska se on niin yleinen ja suosittu common sense -ajattelussa,

Nähtävästi sen rakentuminen geeniperimään on kuin mikä tahansa ominaisuus, joka edes hiukan lisää jälkeläisten määrää, joten sen aiheuttavat geenit runsastuvat populaatiossa. Se on siis kyllä hyödyllinen, mutta tiedollisesti väärä.

"- totuus on epätoden vastakohta: seuraa kehäpäätelmä josta pulma joka ei vastaa kysymykseen"
Arkimaailmassa asioilla on se harmaa alue, tosi-epätosi kuulostaa siltä kuin että joko on 100 prosenttia tai nolla prosenttia.

Epätosille ja tosille asioille löytyy perusteluja kummallekin. Asian totuus/epätotuus ratkennee siten että kummalla näistä on paremmat perustelut.

Perustelemattomat väitteet tukeutuvat siihen, että väitteen esittäjä luulee kommunikoivansa itsensä kanssa, tai luulee kommunikoivansa itsensä täydellisen kloonin kanssa.

Perustelemattomat väitteet pitäisi kieltää kun kaksi eri henkilöä kommunikoi keskenään.
Yleensä perustelemattomia väitteitä esittävät ne, jotka eivät näe mitään tarvetta perusteluille, järjenjuoksu menee että "tuo ihminen jolle selitän asioita, ei minun tarvitse hänelle selittää mitään, hän jo tietää mitä tarkoitan milläkin".

Jos näin on, niin miksi ihmiset yleensä kommunikoivat ollenkaan keskenään...??? Kommunikoinnista on sanottu että siinä vaan useampi ihminen vahvistaa toistensa uskoa, jotain mantraa toistetaan keskenään.

Kyseenalaistaminen ja epäily, nämä tunnetaan nykyisin "negatiivisena ajatteluna".
Negatiivisen ajattelun vastustajien mielestä pitäisi vain ajatella myönteisesti kaikesta, jos näin tehdään niin silloin ei ollenkaan kyseenalaisteta eikä epäillä mitään.
Ei ole mahdollista hymyillä aurinkoisesti ja samaan aikaan keksiä negatiivisia asioita jostain käsiteltävästä aiheesta.

Kyseenalaistaminen ja epäily erottaa aikuisen ihmisen lapsesta/nuoresta, lapset eikä lapselliset he eivät tunnetusti epäile mitään.

Jos ihminen ei ymmärrä Jotain, niin on olemassa ihmisiä jotka väittävät että se Jotain ei pidä paikkaansa. He pitävät itseään logiikkana, he ovat mittari jolla voidaan mitata asioiden pätevyyttä. Politiikassa he kutsuvat itseään käytännöllisiksi ja pragmaattisiksi, näitä lapsellisia ei pidä päästää johtamaan mitään, nämä lapselliset eivät epäile mitään.

Jos ollaan positiivisia, ei voida olla negatiivisia eli ei epäillä ja kyseenalaisteta mitään.