tieteellisestä tutkimuksesta

käp

minusta

vähä- tai tyhjähyötyinen tutkimus pitää lopettaa ja suunnata ne resurssit muualle. Lisäksi ne tutkimukset muokkaavat maailmaa toisenlaiseksi ja ne kaikki ovat huonoja todistuen siten, että ne tutkimukset ovat turhia tai vähähyötyisiä.

ensinnäkin ilmeisten tutkimustulosten varmistaminen kokeellisessa fysiikassa pitää lopettaa, koska se tutkimus imee älyttömästi resursseja ja katso, mitä hyötyä sen varmistamisessa saadaan.

Pitää olla pragmaattinen ja harrastaa sitä tekemistä yhteiskunnassa, jollla on riittävän suuri hyöty verrattuna siihen verrattuihin resursseihin, mukaanlukien se, että kuinka todennäköistä on, että tulos on yllättävä.

esim. siksi ykköskappaleessa sanottu tutkimuksen turhuus on huono, joka muuttaa maailmaa toisenlaiseksi ts. tarkasti sanottuna sen mukana pitäminen innostaa pitämään mukana turhia tutkimuksia.

20

289

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • no juu ei

      Noihan sitä moni pöljä ajattelee, kun ei tajua että etukäteen on vaikea tietää mikä tutkimustulos osoittautuu hyödylliseksi ja mikä ei. Asiaa nimittäin pitäisi tutkia.

      Mutta ensin pitäisi määritellä kriteerit sille mikä on "hyödyllistä"?

      Olisiko yleensä hyödyllistä tutkia mikä tutkimus on hyödyllistä ja mikä ei ole? Siinähän tavallaan kaikki tutkittaisiin kaksi kertaa eli aikamoista tuhlausta se olisi.

    • jokunenjaska

      Tällaista karsintaa on jo. Sen nimi on rahoitus. Eli typerimmät ideat eivät saa rahaa, lupaavimmat saa. Vai pitäisikö omakustanteisetkin tutkimusprojektit karsia mielestäsi pois?

      • mfoifaeofaofio

        Väärin meni. Rahoitusta saavat ne tutkimukset joilla voi tehdä voittoa. Sillä ei ole mitään tekemistä niiden hyödyllisyyden kanssa.

      • toog
        mfoifaeofaofio kirjoitti:

        Väärin meni. Rahoitusta saavat ne tutkimukset joilla voi tehdä voittoa. Sillä ei ole mitään tekemistä niiden hyödyllisyyden kanssa.

        miksi ihmeessä on olemassa sitten folkloristiikkaa Suomessa, jossa tutkitaan satuja ihan tositarkoituksella. ja sitten käytännöllinen filosofia, jonka perusteella vain hullu valitsisi töihin.

        ja vielä itä-Aasian tutkimus, josta valmistuneet ovat lukeneet liian laajan kirjon vaikeita kieliä, että niistä olisi hyötyä.

        tai kirjallisuustiede. Kyllä sen tietää kaiken tarpeellisen romaaneista lukemalla ko. teokset, mitä ajatella niistä. miksi ihmeessä tuputtaa itseensä paskaa kirjallisuusfilosofiaa tai kirjallisuuden historiaa. ei se auta tekemään romaaneja tai runoja.

        tai maailman synnyn fysikaalinen tutkimus: ei se hyödytä muun avaruuden tutkimuksessa ja on mahdoton keksiä tarpeellisuutta sille.

        kuka pystyy sanomaan, että vaikka rään syömisen tutkiminen kannattaa, jos sille löytyy rahoittaja. miksi ihmeessä pilata yhteiskuntaa rään syömisen kaltaisilla tieteillä, joista ei ole hyötyä. ja sitä paitsi saattaa olla, että jotkut sitä tutkisivat jos saisivat siitä jonkin verran tai enemmän palkkaa.

        filosofia ja kaiken epäileminen tieteessä on johtanut noihin typeriin tutkimuspäätöksiiin ja tutkimusrahoittamisiin.

        kaiken epäileminen tekee sokeaksi asioiden hyödyllisyyden näkemiselle, koska totuus häipyy ko. ihmisiltä pois epäilyn takia.

      • On todella osaajia
        toog kirjoitti:

        Sinäpä vasta olet ihmetyyppi, jos pystyt sanomaan suoraan mistä tahansa tutkimuksesta, onko siitä hyötyä, millaista ja kuinka paljon a) nyt, b) kymmenen vuoden päästä, c) sukupolven päästä vai d) ei milloinkaan.

        Minä minkä tahansa tutkimusrahoitusorganisaation pomona olisin tarjoamassa sinulle riemusta kiljuen hyväpalkkaista työtä, kun kerrankin tietäisin, millainen hyöty minkin hakemuksen tutkimuksesta on. Olisipa kerrankin helppo laittaa hankkeet järjestykseen.

      • hulli
        On todella osaajia kirjoitti:

        älä ajattele tulevia hyötyjä tieteistä, vaan nykyhetken tieteen hyötyä mieiti, koska esim nykyisyys muokkaa tulevaa, jos perustautuu tekemisensä tulevaan, niin se menee harakoille. se, joka on järkevä, tekee nykyhetkessä, mutta se, mihin ei pidä pyrkiä on sen korvaaminen filosofisilla spekuloinneilla esim. tulevasta

        hyödyllisyysajattelussa keskitytään nykyiseen tekemiseen - ei menneeseen tekemiseen - eikä tulevaan tekemiseen. ne molemmat äsken mainitut kannattaa eliminoida. Tietenkin on olemassa menneitä teorioita, jotka monet saattavat olla laadukkaita. tulevien aikojen teorioista ja tieteistä ei voi sanoa mitään, koska ne ovat tuntemattomia.

        hyödyllisyydessä pyritään tekemään SELKEITÄ, mutta ehkä monimutkaisia puheita ja niidenkin tekemisessä pyritään tekemään ne kaikin tavoin niin, että niistä olisi mahdollisimman paljon apua ehkä lyhentäen joskus enemmän joskus vähemmän niiden pituutta riippuen tilanteesta ja ajatuksesta saadako kokonaiskuva vai ei. Onko tuo tulevaa teoriaa - sitä ei tiedä kukaan ja sen pohtiminen on roskaa, koska esim. se vie nykyhetken tekemisestä aikaa parantaa maailmaa kukin omalla tiellään.

        turha minua on kehua - yhtä satunnainen, ja epävarma yksilö kuin muutkin

      • Luode viisi, selkeää
        hulli kirjoitti:

        Tässäkö esimerkki selkeästä, monimutkaisesta puheesta?

        Suuri henki varjelkoon meitä tällaisesta selkeydestä!

      • Olly

        Osaat näköjään ajoittain kirjoittaa myös isoja kirjaimia, pisteet siitä. Vielä kun saisit tarinoihisi jotain järkeä...

    • Riskejä ei oteta

      Tuolla periaatteella ihmisapinoiden lauma kiistelisi vieläkin siitä, kannattaako puista laskeutua alas ollenkaan, kun turva ja ravinto olisi ylhäällä paljon parempi.

    • pohjois-karjala d

      älä ajattele, mitä siitä seuraa, vaan jos se on järjellisesti perusteltu, niin sitä kannattaa uskoa.

      koirat ja muut eläimet ovat vaiston varassa eläviä, jotka tottelevat vaistoaan: niillä ei ole teorioita. tuo seuraamus- ajattelu on eläimellistä vaistonvaraista toimintaa.

      selvennän: kun koira on oppinut, että kun menee maahan, saa namin, niin se menee maahan. - kannatatko sinä koiramaista namiajattelua?

    • skeptiikkologi

      -- tutkimusta siitä onko jollain toisella taivaan kappaleella vettä , sitä on tehty nyt kohta 60 vuotta ja paljonohan on kulutettu taloudellisia varoja eli rahaa on pistetty meneen tolkuttomia määriä. ??? - kannattaako ???

      • Mene töihin.

        Kannattaa.

      • että kannattako..?
        Mene töihin. kirjoitti:

        Kannattaa.

        -- toi työkyky ku pöllittiin tuolla polisilaitoksen betoniseinän vieressä ,niin onhan se vähän hankalaa -- kaverit kuittaa siellä 40000 euro / vuosi ja sitten se koiratarhan johtaja siellä laitoksessa valkosessa takissaan kuittaa noin 250 000/ vuosi -- olenkin siirtynyt ihan tieteelisen tutkiustyön kriitikoksi ,palkaa 5000 /vuosi.

      • kallista on

        Moneen muuhun turhaan tutkimukseen on käytetty valtavaat summat rahaa ja lisää on saatu kun ei tuloksia synny!

        Toimintaa on tehostettava tai lopetettava kokonaan!

    • Sponsori mukana

      Apurahan turvin hyvällä palkalla ihmiskokeilla tehdään apinoittentutkimuslaitoksessa
      merkittävää tieteellistä työtä.
      Raha on sotkettu kaikkeen jopa vilpittömään tieteentekoon talkoilla eli hyväntekeväisyyteen.
      Ja mikä pahinta velkarahaverotuella.
      Pelätäänkin milloin apuraha hanke lakkautetaan..kannattamattomana.

    • tavallinen tallaaja

      "mitä kauemmas meistä (ihmisistä) mennään, aukeaa mahdollisuuksia. Mitä lähemmäs tullaan, tuntuu järjettömältä" - oma sanonta

      Joten kai niillä tutkijoilla aukeaa jokin osa-alue paremmin "turhien tutkimusten" myötä.. tosin esim. IL:n tiede pläjäyksen jutuilla voi heittää vaikka jotain jollain.

      • Mikä on mitäkin

        Jokainen aivan uusia uria avannut tutkimus on ollut hyödytöntä tai jopa mieletöntä "järkevien" aikalaisten mielestä. Siinä teille pohdittavaa!

    • mäc

      ehdotan, että

      tutkijayhteisö perustelee yksittäin tutkimusten hyödyllisyyden ja seuraavaksi niiden vaatimien rahojen pisteytys. vaadittua rahoitusta ei tarvitse kuin ehkä vähän perustella.

      nämä rahat kerrotaan hyödyllisyys-pisteillä.

      lopuksi turhat saavat nolla, jotkut enemmän, jotkut sitäkin enemmän yhteispisteitä.

      tuo hyödyllisyysperustelu on varmaan helppolukuista

      yhteispisteiden pitää muodostua tulona, koska muuten täysin turhat saavat ehkä pisteitä.

      • hötz

        tarkennus

        vaadittu rahoitus on negatiivista pisteytystä

      • Zäck

        Mistä ihmeestä sinä tai kukaan muukaan voi määrittää tutkimuksen hyödyllisyyden?

        Mikäli hyödyllisyys on ilmiselvää, on kyse enemmän nykytiedon soveltamisesta kuin uuden tiedon hankkimisesta. Todella uusia uria avaavat tutkimukset voivat näyttää nykytiedon peusteella täysin hyödyttömiltä.

        Jos tutkimuksen hyödyllisyys voitaisiin ennalta kertoa, niin ei koko tutkimusta useimmissa tapauksissa edes tarvittaisi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2415
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1397
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      76
      1220
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      5
      1149
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      865
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      860
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      44
      713
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      83
      682
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      26
      668
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      656
    Aihe