tapeellaanko ja kiukutellaanko teillä iltaisiin väsymyksestä?

http://veikkonen.vapaavuoro.uusisuomi.fi/vapaa-aika/142628-lastasi-saattaa-vituttaa

noin kirjoitti:

http://veikkonen.vapaavuoro.uusisuomi.fi/vapaa-aika/142628-lastasi-saattaa-vituttaa

Lue lisää

No nyt ei linkki tahdo tulla oikein :D Kopioin nyt tekstin suoraan, kyse siis Veikko Sorvaneimen blogipostauksesta, joka mielestäni voi kyvinkn vastata ongelmiisi. Nuo v.tut tää suomi24 kait sensuroi...




Vihdoin on hiljaista. Huoneen täyttää pitkä huokaus, näppäimistön nakutus ja näyttöpäätteen valo. Tuo riiviö, joka kiukutteli päiväkodin jälkeen aina iltaan asti piinaten ja repien vanhempiensa hermoja, on vihdoin unten mailla. Päivittelet Facebookissa raskasta päivääsi ja pohdit onko lapsellasi ADHD tai vastaava, joka selittäisi hänen liki joka iltaisen kiukuttelunsa. Todennäköisempää on, että lastasi vituttaa.

Syyt lapsen voimakkaaseen harmitukseen löytyvät kun tarkastelee hänen päiväänsä. Hänet herätetään kiireeseen kesken unien. Unikaveri kainalossa pieni ihminen yrittää käsitellä kuulemaansa. Kuuleminen on vaikeaa sillä isompi ihminen loikkii kireästi huoneesta toiseen: ”ylös nyt... kiire... syö... kohta kyllä myöhästytään... vaatteet päälle nyt... äiti myöhästyy... isi myöhästyy... tädit suuttuu”. Pienet luomet ovat liian raskaat. Ne haluavat vielä painua kiinni. Lisää kehotuksia ja lopulta isot kädet nostavat pienen ihmisen lämpimästä sängystä kylmälle lattialle. Pääsee itku.

Automatka menee nuokkuessa. Päiväkotipysähdys muistuttaa formuloiden varikkopysähdystä. Se käy yhtä nopeasti. Iso ihminen huikkaa, että ole kiltisti ja häipyy. Pieni ihminen jää haalareissaan eteiseen seisomaan. Täti puhuu lässyttävällä äänellään kuin kylän idiootille. Nenästä valuu räkää, käytävän päässä olevassa isossa huoneessa näkyy vaitinaisia kohtalotovereita.

Puuro maistuu pahalle ja sitä on pakko syödä (ja puuro on pahaa, maistoin 36-vuotiaana päiväkodin puuroa, enkä syöttäisi sitä edes pahimman vihamieheni koiralle). Syö, muuten ei kasva mieheksi, kertoo täti ja työntää lautasta lähemmäksi. Lounaaksi on kalasoppaa. Se onkin hyvää, ilahtuu ihmistaimi. Lapsi pyytää ketsuppia kalasoppaan, vaarikin laittaa aina ketsuppia kalasoppaan. Ei siihen kuulu laittaa ketsuppia, sanoo täti. Lapsi ei ymmärrä, miksi ei muka kuulu? Vaarikin laittaa. Ei vaan kuulu, perustelee ammattikorkeakoulun käynyt kasvatusalan ammattilainen ja työntää lautasta lähemmäksi.

Pienellä ihmisellä on paljon kysymyksiä. Niiden kautta maailma avartuu ja lapsi kehittyy - mikäli kysymyksiin vastataan. Kaikki maailman kirjoitettu tieto löytyy taskussa olevasta älypuhelimesta tai nurkassa olevassa tietokoneesta. Joten vääriä vastauksia ovat: en tiedä, mene leikkimään, älä sellaisia mieti ja kyllä sä sitten vanhempana ymmärrät. Olit sitten kolme tai kolmekymmentäkolme niin jos joku jatkuvasti ignooraa kysymyksesi niin se alkaa vituttamaan – se on varma.

Kun lapsi haetaan päiväkodista on hänen päivänsä saattanut kestää pidempään kuin aikuisen työpäivä. Aikuinen pitää omaa päiväänsä raskaana, vaikka hän on saanut syödä tai jättää syömättä mitä tahansa, pitää taukoja ja hänelle on puhuttu kuin normaalille ihmiselle. Kun automarketin kassajonon madellessa lapsen pinna alkaa loppua niin ymmärrystä ei heru. Päinvastoin, kauppajonoissa kuulee miten vanhemmat vetoavat lapseensa: ”Älä viitsi isillä/äidillä on ollut raskas päivä.” Jos lapsi ymmärtäisi vitutuksen olemuksen hän tässä vaiheessa sanoisi vanhemmilleen: Voi vittu! Siitä tosin seuraisi vaan lisää murheita vaikka enemmän kuin oikeutettua se olisikin.

Kun ruuhkasta vihdoin selviydytään kotiin niin nukkumaanmeno jo hengittää niskaan. Kaikki harmi purkautuu viimeistään iltatoimien aikaan ja höyhensaarille siirrytään itkun saattelema, ei rauhallisen onnellisena.

Jos sinun päiväsi menisi näin niin vituttaisiko sinua?

Niinpä.

onnistuuko kirjoitti:

No nyt ei linkki tahdo tulla oikein :D Kopioin nyt tekstin suoraan, kyse siis Veikko Sorvaneimen blogipostauksesta, joka mielestäni voi kyvinkn vastata ongelmiisi. Nuo v.tut tää suomi24 kait sensuroi...




Vihdoin on hiljaista. Huoneen täyttää pitkä huokaus, näppäimistön nakutus ja näyttöpäätteen valo. Tuo riiviö, joka kiukutteli päiväkodin jälkeen aina iltaan asti piinaten ja repien vanhempiensa hermoja, on vihdoin unten mailla. Päivittelet Facebookissa raskasta päivääsi ja pohdit onko lapsellasi ADHD tai vastaava, joka selittäisi hänen liki joka iltaisen kiukuttelunsa. Todennäköisempää on, että lastasi vituttaa.

Syyt lapsen voimakkaaseen harmitukseen löytyvät kun tarkastelee hänen päiväänsä. Hänet herätetään kiireeseen kesken unien. Unikaveri kainalossa pieni ihminen yrittää käsitellä kuulemaansa. Kuuleminen on vaikeaa sillä isompi ihminen loikkii kireästi huoneesta toiseen: ”ylös nyt... kiire... syö... kohta kyllä myöhästytään... vaatteet päälle nyt... äiti myöhästyy... isi myöhästyy... tädit suuttuu”. Pienet luomet ovat liian raskaat. Ne haluavat vielä painua kiinni. Lisää kehotuksia ja lopulta isot kädet nostavat pienen ihmisen lämpimästä sängystä kylmälle lattialle. Pääsee itku.

Automatka menee nuokkuessa. Päiväkotipysähdys muistuttaa formuloiden varikkopysähdystä. Se käy yhtä nopeasti. Iso ihminen huikkaa, että ole kiltisti ja häipyy. Pieni ihminen jää haalareissaan eteiseen seisomaan. Täti puhuu lässyttävällä äänellään kuin kylän idiootille. Nenästä valuu räkää, käytävän päässä olevassa isossa huoneessa näkyy vaitinaisia kohtalotovereita.

Puuro maistuu pahalle ja sitä on pakko syödä (ja puuro on pahaa, maistoin 36-vuotiaana päiväkodin puuroa, enkä syöttäisi sitä edes pahimman vihamieheni koiralle). Syö, muuten ei kasva mieheksi, kertoo täti ja työntää lautasta lähemmäksi. Lounaaksi on kalasoppaa. Se onkin hyvää, ilahtuu ihmistaimi. Lapsi pyytää ketsuppia kalasoppaan, vaarikin laittaa aina ketsuppia kalasoppaan. Ei siihen kuulu laittaa ketsuppia, sanoo täti. Lapsi ei ymmärrä, miksi ei muka kuulu? Vaarikin laittaa. Ei vaan kuulu, perustelee ammattikorkeakoulun käynyt kasvatusalan ammattilainen ja työntää lautasta lähemmäksi.

Pienellä ihmisellä on paljon kysymyksiä. Niiden kautta maailma avartuu ja lapsi kehittyy - mikäli kysymyksiin vastataan. Kaikki maailman kirjoitettu tieto löytyy taskussa olevasta älypuhelimesta tai nurkassa olevassa tietokoneesta. Joten vääriä vastauksia ovat: en tiedä, mene leikkimään, älä sellaisia mieti ja kyllä sä sitten vanhempana ymmärrät. Olit sitten kolme tai kolmekymmentäkolme niin jos joku jatkuvasti ignooraa kysymyksesi niin se alkaa vituttamaan – se on varma.

Kun lapsi haetaan päiväkodista on hänen päivänsä saattanut kestää pidempään kuin aikuisen työpäivä. Aikuinen pitää omaa päiväänsä raskaana, vaikka hän on saanut syödä tai jättää syömättä mitä tahansa, pitää taukoja ja hänelle on puhuttu kuin normaalille ihmiselle. Kun automarketin kassajonon madellessa lapsen pinna alkaa loppua niin ymmärrystä ei heru. Päinvastoin, kauppajonoissa kuulee miten vanhemmat vetoavat lapseensa: ”Älä viitsi isillä/äidillä on ollut raskas päivä.” Jos lapsi ymmärtäisi vitutuksen olemuksen hän tässä vaiheessa sanoisi vanhemmilleen: Voi vittu! Siitä tosin seuraisi vaan lisää murheita vaikka enemmän kuin oikeutettua se olisikin.

Kun ruuhkasta vihdoin selviydytään kotiin niin nukkumaanmeno jo hengittää niskaan. Kaikki harmi purkautuu viimeistään iltatoimien aikaan ja höyhensaarille siirrytään itkun saattelema, ei rauhallisen onnellisena.

Jos sinun päiväsi menisi näin niin vituttaisiko sinua?

Niinpä.

Lue lisää

Meillä itketään ja huudetaan iltaisin nukkumaan mennessä, mutta sillä ei ole mitään tekemistä yllä olevan kolumnin syiden kanssa. Olemme kotona lapseni kanssa kaksin, normaalien siivoamisten ja ruuanlaittojen lisäksi käymme kerhoissa ja ulkoilemassa, askartelemme ja leikimme. Syömme puuroa hyvin harvoin, muutenkin lapsi saa itse suht pitkälle määrittää minkä verran syö, äiti vain valitsee ruuan. Elämme rennosti ja nautimme elämästämme. Ai niin, paitsi että meillä huudetaan ja itketään joka kerta päikkäreille ja iltaisin nukkumaan mennessä. Voisiko olla, että se olisikin vain ominaista lapsille :D.

Lapsilta vaaditaan yhä enemmän ja enemmän, mutta ei anneta edes sitä, mikä ennen oli ilman muuta selvää: omaa rauhaa ja vanhempien läheisyyttä, vastauksia kysymyksiin, juttelua päivän tapahtumista tai lasta askarruttavista asioista.
Lapsi ei saa enää todeta olevansa tärkeä perheenjäsen, vaan häntä siirretään paikasta paikkaan äkkiä ja ripeästi.

Nyt pitää olla harrastuksia, niin vanhemmilla kuin lapsillakin. Lapsia kuljetetaan paikasta toiseen, ostetaan harrastusvälineitä ja maksetaan osallistumismaksuja.
Lomilla suunnataan rannoille kauas kotimaasta.
Mummilat ovat säilytyspaikkoja, joihin lapset kipataan, jos vanhemmat haluavat omaa aikaa tai haluavat vahvistaa parisuhdettaan. Lapsi ymmärtää olevansa tiellä. Ja jos lapsia on useampia, sitä sivullisemmaksi lapsi itsensä tuntee, sillä hän on oppinut, että kuopus on tärkeämpi tai esikoinen viisaampi. Vanhempien huomiosta on pakko taistella.

Milloin lapsi saa olla oma itsensä? Miten hän saa aikuiset huomaamaan, että hänelläkin on omat tarpeensa ja toiveensa? Huutaminen ja kiivastelu ainakin pitää aikuiset varpaillaan. Mutta ainainen kiire aiheuttaa sen, että lapsi tuntee koko ajan, että hänestä halutaan eroon. Illallakin ollaan panemassa nukkumaan suljetun oven taakse. Ei haluta lasta olohuoneeseen. Aamulla viedään kotoa pois.
Tarha on täynnä meteliä, eikä kenelläkään ole aikaa yhden lapsen asioille.

Ei ihme, että lapsiluku yhä vähenee. Moni tuollaisen mankelin kautta elämänsä aloittanut ei halua lapsia, joita joutuu riepottamaan kaikki lapsuusvuodet.