Apuva!

Pakastimessani oli töpseli pomsahtanut pois paikoiltaan ja pakastin oli useamman tunnin pois päältä. En tiedä kuinka monta tuntia, mutta sulanutta vettä ja jäistä hilettä oli kaapissa. Esimerkiksi omenapiirakka oli ehtinyt sulaa kokonaan, oli kyllä kymää mutta sulaa.

Olin juuri edellisenä päivänä ostanut 4,5 kiloa Saarioisten esikypsennettyjä kanansiipiä, niistä päällimmäiset tuntuivat aivan pinnasta ehkä aavistuksen pehmeiltä, mutta keskemmällä olleet mielestäni liki täysin jäässä. Miten on, onko nyt vuorokauden aikana urakoitava, eli syötävä niin paljoin kun napa vetää, vai uskaltaako ne vielä pakastaa? Siis missään nimessä ne eivät ole sulaneet kuin ehkä aivan hitusen.

Tiedän toki, että sulanutta ei saa uudelleen pakastaa, mutta pikaisella googlettelulla en löytänyt tietoa siitä, että kuinka paljon sulanutta ei saa uudelleen pakastaa. Ymmärrän toki, että mikrobit aktivoituvat heti, kun tuote sulaa, mutta onko vähäisellä sulamisella yhtä radikaali vaikutus?
1173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kypsennä ruoka ja pakasta uudelleen.
Niin sitä on tulllut tehtyä monta kertaa kun ostaa isomman erän esim. lihaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


epätietoinen. kirjoitti:

Pakastimessani oli töpseli pomsahtanut pois paikoiltaan ja pakastin oli useamman tunnin pois päältä. En tiedä kuinka monta tuntia, mutta sulanutta vettä ja jäistä hilettä oli kaapissa. Esimerkiksi omenapiirakka oli ehtinyt sulaa kokonaan, oli kyllä kymää mutta sulaa.

Olin juuri edellisenä päivänä ostanut 4,5 kiloa Saarioisten esikypsennettyjä kanansiipiä, niistä päällimmäiset tuntuivat aivan pinnasta ehkä aavistuksen pehmeiltä, mutta keskemmällä olleet mielestäni liki täysin jäässä. Miten on, onko nyt vuorokauden aikana urakoitava, eli syötävä niin paljoin kun napa vetää, vai uskaltaako ne vielä pakastaa? Siis missään nimessä ne eivät ole sulaneet kuin ehkä aivan hitusen.

Tiedän toki, että sulanutta ei saa uudelleen pakastaa, mutta pikaisella googlettelulla en löytänyt tietoa siitä, että kuinka paljon sulanutta ei saa uudelleen pakastaa. Ymmärrän toki, että mikrobit aktivoituvat heti, kun tuote sulaa, mutta onko vähäisellä sulamisella yhtä radikaali vaikutus?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu