Harrastusten aloittaminen pelot/huono itsetunto/jännitys

Hei tuutikki,

Uskon, että pelko itsensä nolaamisesta tuntuu hyvin elämää rajoittavalta ja raskaalta. Viestiäsi lukiessa minulle tuli kuitenkin mieleen, että sinussa on vahvuutta jolla olet myös onnistunut voittamaan pelkosi. Olet uskaltanut hakeutua vaativiin työtehtäviin ja olet myös uskaltanut kohdata pelkosi esimerkiksi kirjoittamalla tänne.

Auttaisiko se, jos uuden harrastuksen voisi aloittaa jonkun ystävän kanssa? Että harjoituksiin ei tarvitse alussa mennä aivan yksin? Kun kumpikin kannustaa toista, se auttaa molempia.

En tiedä auttaako tämä ajatus, mutta, itseäni on uusien harrastusten kohdalla auttanut se, että ajattelen tekeväni tätä vain itselleni. Vaikka minusta ei koskaan voisi tulla hyvää, se ei haittaa, koska itse tekeminen on tärkeämpää.

Rohkeutta! Sinä pystyt kyllä!

Vilppu H.
pappi

Minun elämässäni juuri tuo itsensä nolaamisen pelko taitaa olla suurin rajoittava tekijä. Minulla on hirveä kammo, että minua pidetään tyhmänä. Pahimpana peikkona päässä pyörivät kaikki menneet nolot tilanteet ja tuntuu siltä, että niitä ei todellakaan halua enää kerryttää enempää päähän pyörimään. Siksi olen enimmäkseen hiljaa nykyään sosiaalisissa tilanteissa ja muutenkin viihdyn lähinnä neljän seinän sisällä.

Mitään harrastuksia minulla ei koskaan ole ollutkaan. Etenkin liikunnallisia harrastuksia kammoan. Tämä juontaa varmaan juurensa siitä, että olin lapsena hyvä kutakuinkin kaikessa muussa paitsi liikunnassa ja häpesin itseäni liikuntatunneilla.

En kuuna päivänä kehtaisi mennä esimerkiksi kuntosalille, vaikka sitä on jo monesti lääkäritkin eri yhteyksissä ehdottaneet. Olen käynyt viimeksi salilla koulun kanssa ja paennut silloinkin äkkiä stepperiin koko ajaksi. En ymmärrä niistä laitteista mitään ja nolaisin itseni täysin.

oon sekoomas.mulla nään harhoja huonees ja pelkään demoneja joka paikas..niito demoneita uute avaruudes ja ne ufot on just niit demoneit ja muutki demonit o avaruudes ja ne ufot o niitä..tää kuulostaa pimpomilta tiedän koska se on tarkoTUSKIN..


ja tiesittek et laitan niimimerkiks aina sen laskun joka tulee ku kommaa se et se varmisata ettei oo roskapostirobotti

Hei! Minulla on aivan sama ongelma. En uskalla aloittaa uusia harrastuksia vahvojen itsetunto-ongelmieni takia.

Minulla on huonoja kokemuksia ihan lapsuudesta lähtien kun kuviskerhossa opettaja suosi tiettyjä oppilaita ja minua hän vähätteli - kevätnäyttelyssä hän ei ripustanut töitäni esille mikä itketti tosi paljon. :(

Harrastin myös tanssia, jossa kaikki tunsivat jo toisensa ja jättivät ulkopuolelle porukasta. En tykännyt siitä ilmapiiristä ja tunsin itseni kömpelöksi esiintyjäksi joten lopetin tanssin lopulta.

Musiikkiharrastus eli laulu ja piano oli monta vuotta elämässäni rakkaimpana asiana ja esiinnyinkin joskus, mutta lopulta en uskaltanut tehdä sitäkään ja en oikein saanut tarpeeksi tukea treenaamiseen niin päätin 20-vuotiaana lopettaa kokonaan.

Koulussa olin keskiverto joten en oikein saanut muodostettua intohimoja ammatinvalinnan suhteen. Menin talouskouluun välivuonna lukion jälkeen kun haaveilin ruoanlaittoon liittyvästä ammatista. Opiskelin melko tuoreena ylioppilaana merkonomiksi ja olin töissäkin heti valmistuttuani ammattiin. Nyt olen ollut helmikuusta lähtien sairaslomalla masennuksen takia. En jaksanut enää töissä enkä juuri missään muussakaan asiassa. Olen ihan rikki. Mikään ei innosta enkä näe tulevaisuutta. ;(

En itsekkään ollut aiemmin mikään himoliikkuja tai järin hyvä missään lajissa. Itse piti löytää se oma laji, ja omalla kohdalla se oli rullaluistelu. Nyt menee ihan kevyesti 30-40 km:n, välillä jopa pidemmätkin lenkit. Välillä vedän sauvojen kanssa, mutta yleensä ilman.

itse olin lapsena tosi huono kaikissa urheilulajeissa. minulla oli vikaa jaloissani, kävelin vähän sisäänpäin ja kaatuilin ennen kouluikää paljon. isosiskoni harrasti taitoluistelua mutta minua ei koskaan päästetty luistelemaan, kun olin muutenkin kömpelö.
peruskoulussa jotenkin opin kävelemään oikein, mutten vieläkään ollut hyvä missään urheilulajeissa. minut valittiin yleensä viimeisten joukossa kaikkiin ryhmiin liikuntatunneilla ja välillä minua kiusattiinkin asiasta. vasta lukiossa aloin kiinnostua urheilusta. kävin muutamia vuosia tanssitunneilla ja aerobicissä, mutta olin aika kömpelö niissä, unohdin askelsarjat enkä muutenkaan tuntenut lajeja omakseni.

nyt olen 3 vuotta harrastanut aika vaativaa lajia. olin siinä aluksi ihan hirvittävän huono, mutta samalla tässä lajissa kehittyy todella nopsaan. urheiluharrastukset lisäävät hyvänolontunnetta ja ne lisäävät itsetuntoa. tiedän, että se voi olla valtava kynnys mennä tunneille, vaikka tajuaa, ettei ketään muita oikeasti kiinnosta oletko hyvä vai huono kyseisessä lajissa. mutta ainut mikä oikeasti auttaa on siedätyshoito: pakottamalla itsensä epämieluisiin tilanteisiin teidän "comfort circle" pikkuhiljaa kasvaa, samoin itsetuntonne =) jos teillä on esim. joku hyvä ystävä voi olla helpompaa mennä heidän kanssaan ekoille tunneille.

Mä oon 11v tyttö ja meen tänää crossfittiin ekaa kertaa. Mua jännittää aivan sikana ja pelottaa , että mun kans ois joitai 12v poikia (ryhmä on 11-15) mä pelkään et kaikki alkaa kiusaamaan mua , koska en osais tai oon uus. No onneks se kestää 1h nii kyl mä selviin siel. Mul on yleensä tosi hyvä omatunto mut nyt ei vaan oo.