Olen 23 vuotias nainen ja vasta nyt oppinut rakastamaan itseäni ja tätä elämää.Olen havahtunut siihen miten paljon olen kasvanut ihmisenä,miten vahva ja fiksu ihminen olen ja ylipäänsä koen osaavani ensimmäistä kertaa elämässäni oikeasti ELÄÄ.
En mene enää muiden mukana,teen ite omat päätökseni sen mukaan mikä minulle hyvältä tuntuu.Pidän puoleni,ja olen täysin oma itseni.
Rakastan itseäni ja omaa elämääni,niin paljon että melkein jopa pelottaa.
Tämä on aivan uusi tunne mulle.Olen ennen ollut todella eksyksissä itseni kanssa,olen ollut masentunut ja pyrkinyt vain miellyttämään muita,olen omannut todella huonon itsetunnon ja ujon luonteen,olen myös saanut kokea elämässäni aika paljon pahoja asioita jotka ovat hajottaneet mut pahasti kasaan.
Nyt kuitenkin tunnen kaiken tuon olevan menneisyyttä,joka ei enää pysty vaikuttamaan muhun millään tavalla.Musta on tullut äärettömän vahva nainen,eikä kukaan tai mikään saa mua enää hajalle.En ole enää riippuvainen kenestäkään,en pelkää menettää ketään joten en koe tarvetta edes miellyttää enää ketään.Jos en kelpaa omana itsenäni,ei mun tarvitse kelvata ollenkaan.
Olen häkeltynyt,mitä mulle on tapahtunut? Jotain todella ihanaa,mutta samalla jotain niin suurta muutosta entiseen itseeni että en tiedä miten päin tässä olisi :D
En mene enää muiden mukana,teen ite omat päätökseni sen mukaan mikä minulle hyvältä tuntuu.Pidän puoleni,ja olen täysin oma itseni.
Rakastan itseäni ja omaa elämääni,niin paljon että melkein jopa pelottaa.
Tämä on aivan uusi tunne mulle.Olen ennen ollut todella eksyksissä itseni kanssa,olen ollut masentunut ja pyrkinyt vain miellyttämään muita,olen omannut todella huonon itsetunnon ja ujon luonteen,olen myös saanut kokea elämässäni aika paljon pahoja asioita jotka ovat hajottaneet mut pahasti kasaan.
Nyt kuitenkin tunnen kaiken tuon olevan menneisyyttä,joka ei enää pysty vaikuttamaan muhun millään tavalla.Musta on tullut äärettömän vahva nainen,eikä kukaan tai mikään saa mua enää hajalle.En ole enää riippuvainen kenestäkään,en pelkää menettää ketään joten en koe tarvetta edes miellyttää enää ketään.Jos en kelpaa omana itsenäni,ei mun tarvitse kelvata ollenkaan.
Olen häkeltynyt,mitä mulle on tapahtunut? Jotain todella ihanaa,mutta samalla jotain niin suurta muutosta entiseen itseeni että en tiedä miten päin tässä olisi :D
Vastaukset 8
Vanhimmat
Vuoden päästä katsot peiliin ja mietit kuinka tyhmä olit vuosi sitten.
T: tietäjä.
Saisko ton edellisen hieman tarkemmin? Vuoden päästäkö katson peiliin ja mietin miten tyhmä olen ollut,kun olen vihdoin oppinut rakastamaan itseäni ja kuuntelemaan omaa tahtoani? Kutsutko sinä tätä tosiaan tyhmyydeksi?
Mulla samat fiilikset! Tää on ihanaa :D
Itsessäni suurin ja ihmeellisin muutos on että nykyään osaan SUUTTUA! Tai ylipäätään, sanoa ääneen jos jokin asia ärsyttää, ennen olin vaan ylikiltti ovimatto jolle kaikki oli aina OK. Äskenkin sanoin isännöitsijälle puhelimessa erään asian melko tylyyn/käskevään sävyyn (ko. ihmisen asenne oli "evvk") ja olin ihan yllättynyt miten se oli niin helppoa.
Minulle kävi samoin täyttäessäni 26. Ennen olin kiltti ja kaikkia myötäilevä, maalta kaupunkiin muuttanut huopatossu joka ei tahtonut saada sanaa suustaan edes väkisin. Naisystäväni olivat pompotelleet minua kuin mitäkin superpalloa ja menin vaan mukana.
Kuitenkin parin epäonnistuneen ihmissuhteen jälkeen vannoin tekeväni elämänmuutoksen. Aioin kohtelemaan muita samalla tavalla kun he kohtelivat minua.
No, lopputuloksena oli se, että paras kaverini luuli minun menneen jotenkin sekaisin viimeisen kariutuneen parisuhteen takia ja yritti udella tuntemuksiani ja lohduttaa.
Vaikka oikeasti olin elämäni vedossa, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Päästin ulos kaikki vuosien patoutumat ja annoin k***päiden kuulla kunniansa.
Tässä lähempänä kolmeakymmentä vuotta läheisimmät ihmiset ovat alkaneet ymmärtämään minua ja olen edelleen jatkanut samaa linjaa.
Se, että otin itseäni niskasta kiinni ja karsin elämästäni pois erinäisiä häiriötekijöitä on tuonut minut nyt siihen pisteeseen, että olen vaihtanut työpaikkaa ja tienaan nykyään enemmän kuin kouluja käyneet ystäväni, minulla on ensi kertaa elämässäni toimiva parisuhde, ymmärrän myös muita paremmin, en stressaa pikkuasioista enkä murehdi enää esimerkiksi vanhenemista, jota tein ennen aikaan paljonkin.
Matkustelen nykyään paljon ja halu nähdä, kokea ja tehdä on suurempi kuin koskaan. Ennen olisin pitänyt sellaista turhana touhuna ja jäänyt kotiin vällyjen alle.
Elämänasenteen muutos on se suurin asia, mitä ihminen voi itselleen tehdä. Täytyy kysyä itseltään, että miksi käyttäydyn niinkuin käyttäydyn ja onko se mielestäni oikea suunta. Jos ei, asialle pitää uskaltaa tehdä jotain. Eihän siinä ole mitään hävittävääkään enää.
Älkää hyvät ihmiset menkö vaan virran mukana ja antako vahvempien lyödä teitä maahan. Nouskaa jaloillenne, ja sanokaa joskus ei. Se tuntuu uskomattoman hyvältä ja samalla alkaa se paljon puhuttu henkinen kasvu.
Mitään ei saavuta, jos ei yritä.
Olen rakastunut naiseen, mutta samalla elän ´:)
Tarkoitan, en tuputa itseäni, mutta minkä ihastukselleen mahtaa?
En pelkää rukkasia... ne kestän kyllä.
Tärkeintä on ymmärtää oma potentiaali ja se että jjihuu, rakastan rakastan...
Aloittajan kirjoittama teksti voisi olla 100% omasta kynästäni! 20-v on ilmeisesti joku maaginen raja, jonka jälkeen silmät avautuvat sille, että tämä elämä onkin minun eikä kenenkään muun :) Onnea kaikille muillekin "oman elämänsä löytäneille"!
Oot tervehtynyt ? En tiä kantsiiko tota kauheest mainostaa kosk kateelliset ihmiset mut pysy vahvan ja jatka samaan malliin ! VAIKKA muut sanois muuta pidä ittes tärkeimpänä. Jokanen on itelleen se tärkein, tekopyhää väittää muuta ja se on hyvä että on. Jos olis vaikka naapurin pirkko se tärkein niin ajattelis vaan sen aivoilla ei omillaan ja tottelis hänt. Ja se naapurin pirkko saattas olla vaik narsistipsykopaatti. Parempi et jokane aattelee vaa omil aivoillaa ja kunnioittaa ittäsä ja muita.