Miltä tällainen mielestänne kuulostaa?

pokke

Olen kuullut monen ihmisen sanovan, että heistä on parempi, ettei Suomessa asu niin suurta ihmismäärää kuin esim. pinta-alaltaan samankokoisessa Saksassa. Minusta tämä kuulostaa siltä, että heistä on kiva kun on paljon ei mitään ja myös siltä että olisi hyvä, kun valtaosaa saksalaisista ei olisi olemassakaan!

7

226

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Liikakansoitus on Maan suurin ongelma, ja koska Maan muut isommat ongelmat voidaan joko johtaa liikakansoituksen syyksi tai osoittaa ongelmaa pahentavan, voidaan mielestäni perustellusti todeta ihmisen liikakansoituksen olevan Maan _ainoan_ vakavan ongelman.

      Maan keskimääräisellä maa-alan väestöntiheydellä tasattuna tulisi Suomen osuudeksi 14,6 miljoonaa asukasta. Kun muistaa, että Maan pinta-alasta niin suuri osa on aavikkoa, jäätikköä, vuoristoa ja luonnollekin pitäisi jotain jättää, on selvää, että tilanne on kestämätön.

      • pokke

        Nämä henkilöt ovat sanoneet, että heistä on mukavaa, kun on väljää. Minkä takia väljyyden pitäisi kattaa koko Suomi? Kyllä väljyyttä rakastava henkilö voisi asua esim. jossain osassa USA:ta, ei siellä joka paikassa ole paljoa väkeä. Eihän hänen olisi mikään pakko mennä käymään esim. New Yorkissa. Ja jos Helsinki olisi samanlainen metropoli kuin New York, ei siitä Lapin perukoilla asuvalle olisi haittaa.


    • Koetko samoin?

      Ahdistaa toisinaan kauppakeskuksissa.Korvessa 1-2 vk. vietettyäni oman itseni kanssa olen uusi ja kuin toisesta maailmasta tullut.Hajuaisti, huomiokyky ja olo paranee.Se on hoitoa .En tiedä mihin perustuu.

    • pokke

      Täytyy vielä todeta, että kyllä minusta olisi kiva, jos olisi edes yksi monen miljoonan asukkaan kaupunki, jossa ei tarvitsisi käyttää vierasta kieltä. Ja sen takia monet suomalaiset varmasti ovatkin tylsistyneitä, kun on paljon paikkoja, joissa harvoin tapahtuu mitään mielenkiintoista. Esim. Lontoossa ei ole koskaan kahta samanlaista päivää.

      • totta turiset

        Niinpä. Totesihan Samuel Johnsonkin jo 1700-luvulla, että kun on kyllästynyt Lontooseen, on kyllästynyt elämään, sillä Lontoossa on kaikkea mitä elämä voi tarjota.


    • Hmm.. jne,

      Mukavaa kun tulee noita homolakeja ihan hämmästyttävän kannatuksen voimalla. Siitähän seuraa, että ihmiskunnan lisääntyminen alkaa hiipua hyvin nopeasti.
      Kollimaattorille suora kysymys: oletko homo?
      Ja rehellinen vastaus tänne, please.
      (Kaikkihan kuitenkin jo sen tietävät)

      • Naamasta jo näkee

        Ja väärän vastauksen tietysti kaikki huomaavat.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2205
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      811
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      716
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      515
      711
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      605
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe