Kun on VAHAT raaka-aineet, ei ruokakaan voi olla hyvää.
Vastaukset 5
- lusikallalapattu
Raaka-aineiden määrän vähyys ei suoraan korreloi ruoan maittavuuteen mitenkään.
Muutamasta raaka-aineesta on mahdollista tehdä hyvältä maistuva ateria, jos tarvikkeiden laatu, käsittely ja valmistus on kohdillaan. Valitettavasti tarvittavaa osaamista (ja halua tehdä asiat hyvin) harvoin löytyy suurtalouskeittiöistä.- mkojhu8907
Mutta, jospa raaka-aineet onkin VANHOJA jo keskuskeittiölle tuotaessa, ei niistä aineesta saa hyvää tekemälläkään.
Vanhentunut maistuu, vaikka kuinka suolaa ja mausteita lisätään.
Halvalla kun pitää saada ja keinot ja konstit on monet. Säästöjä pitää syntyä, tavalla tai toisella.
- Kohta leikataan
Jep, ja tätä menoa kun leikataan kaikkea, niin tällä valituksella käy niin että kouluruokailu tulee vielä loppumaan. Katsokaapa vaan.
Mutta eipä tarvitse enää kärsiä ja valittaa vaan voi ottaa evääksi just mitä haluaa. - bhöiöo
Sitten on vielä sekin, että useasti ajattelutapa on: Syököön KOTONA sitten, kunhan nyt jotain on tarjottu, kelpaa tai ei.
Voikohan TYÖPAIKKA RUOkalaakin pitävää ajatella näin ????????
Onko siis AIKUISTEN RUUALLA ja MUKSUJEN RUUALLA noin SUURI ERO.- ........:0
...:0
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo2022112Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1591429Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset2271061- 71917
- 58898
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus72831- 47823
- 93777
Martina avaa suhdettaan
IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt200697Hyvinvointitalo, mitä sanoo Korkein hallinto-oikeus . Mikä on kansalaisten oikeusturva?!
Onpa mielenkiintoisessa vaiheessa Pyhäjärven hyvinvointitalon kohalo; Saako rakentaa, vai eikö? Kaupungin tekninen johta108684