Miksi lihapakkaus pullistuu?

Olen ostellut jo reilun vuoden Atrian marinoituja viljaporsaan kassler-leikkeitä, jotka on nähtävästi pakattu suojakaasuun. Viime aikoina olen havainnut merkillisen ilmiön: pakkaus pullistuu välillä jopa todella voimakkaasti, vaikka päiväystä on jäljellä pari päivää. Itse asiassa huomasin jo vakikauppani hyllyllä eilen aamulla, että paketti oli jo heidän hyllyllään alkanut pullistua. Minulla on hyvä suhde kaupan myyjien kanssa ja kerroin paikalle saapuneelle myyjälle löytämästäni paketista, sekä jo aiemmin ihmettelin, miksi juuri tuossa tuotteessa on viime aikoina alkanut esiintyä pullistumista. Myyjä höpisi jostain suojakaasusta, mutta ei osannut sen tarkemmin kertoa salaperäisen pullistumisen syytä. Kertoi vain, että pullistuneet pakkaukset kerätään pois hyllystä.
Mistä pullistuminen mahtaa johtua, kun kyse ei ole viimeisen päivän tuotteesta. Nyt vältän pullistuneen paketin ostoa, mutta aiemmin söin pullistuneestakin paketista, kun lihat eivät tuoksuneet tai maistuneet huonolta. Onko mahdollista, että ne silti olivat pilaantuneita ja pitäisikö niiden syömistä välttää?

9

14258

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • itsestäänselventäjä

      Pullistuminen johtuu siitä että pakkauksessa on ylipaine.

      • Niinpä niin. Mutta MIKSI pakkauksissa on yhtäkkiä alkanut esiintyä ylipainetta? Sitähän minä kysyin! Ja kuuluuko niin olla? Onko tuote pilaantunut?


      • Kulinaristikokki
        reijolipponen kirjoitti:

        Niinpä niin. Mutta MIKSI pakkauksissa on yhtäkkiä alkanut esiintyä ylipainetta? Sitähän minä kysyin! Ja kuuluuko niin olla? Onko tuote pilaantunut?

        Pakkaus on liian lämpimässä. Lämmin ilma laajenee. Itse ostan kyllä lihat tuoreena ilman suojakaasupakkauksia ja ehdottomasti ilman marinaadia, jolla peitetään vanhan lihan maku.


      • Kulinaristikokki kirjoitti:

        Pakkaus on liian lämpimässä. Lämmin ilma laajenee. Itse ostan kyllä lihat tuoreena ilman suojakaasupakkauksia ja ehdottomasti ilman marinaadia, jolla peitetään vanhan lihan maku.

        Jossain lienee kylmäketju katkennut. Nimittäin ne lihapaketit on siellä kaupassa olleet samassa hyllyssä niin kauan kuin muistan. Silti nyt yht'äkkiä ne ovat alkaneet pullistella. Ostin vierestä Snellnmanin marinoituja porsaafileitä, koska se paketti ei ollut pullistunut. Pitää nähtävästi siirtyä kokonaan niihin, kun Atrian tuotteiden laatu näyttää pudonneen.


      • 5+4
        Kulinaristikokki kirjoitti:

        Pakkaus on liian lämpimässä. Lämmin ilma laajenee. Itse ostan kyllä lihat tuoreena ilman suojakaasupakkauksia ja ehdottomasti ilman marinaadia, jolla peitetään vanhan lihan maku.

        " Itse ostan kyllä lihat tuoreena ilman suojakaasupakkauksia "

        Ei se liha tuoreemmaksi muutu, vaikka se otetaan pois sieltä pakkauksesta, ja myydään irtomyynnissä.


      • Kulinaristikokki
        5+4 kirjoitti:

        " Itse ostan kyllä lihat tuoreena ilman suojakaasupakkauksia "

        Ei se liha tuoreemmaksi muutu, vaikka se otetaan pois sieltä pakkauksesta, ja myydään irtomyynnissä.

        Voi, sinua, kun et tiedä mistä minä lähilihat todella tuoreena ostan. En kuule käy S-marketissa tai KKK-kaupassa. :)


    • ja se haju

      herranjumala mikä paskan käry noissa pakkauksissa on!

    • Bakteerit pullistaa

      Eikös bakteerit saa aikaan kaasuja.. ja niissä lihapaketeissa elää usein sellaisia anairobisia bakteereja...

    • paskandeelia

      paskaadelipuhetta toi pullistelu!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      73
      3664
    2. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      9
      1991
    3. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      226
      1323
    4. Olisin ottanut sinusta akan itselleni

      Mutta olitkin aika itsepäinen ja hankala luonne.
      Ikävä
      134
      1210
    5. Pitikö mennä rakastumaan

      Oi kyllä, kyllä piti. Kiitos vaan sulle mies! Todella kiitän..
      Ikävä
      100
      1073
    6. Ei sua pysty unohtamaan

      Ei vaan yksinkertaisesti pysty
      Ikävä
      109
      1055
    7. Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...

      Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil
      Maailman menoa
      70
      1010
    8. Mitä tai ketä kaivattusi

      muistuttaa?
      Ikävä
      60
      974
    9. Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!

      No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik
      Viihde ja kulttuuri
      6
      965
    10. Hei, huomenta komistus

      Yllättääkö, että olet heti mielessä. Mukavaa päivää upea ❤️
      Ikävä
      35
      876
    Aihe