Sähköteurastaja: "Suomi tarvitsee 400 000 ha ulkomailta kahvihampaan kolotuksen paikkaamiseen, kertoo suomen johtavimman ilmastotieteen uusin möläytys."
Linkki: "Suomalaisten kulutusta varten on ollut koko ajan käytössä 70 000–90 000 hehtaaria kahviviljelyksiä, kertoo tutkija Vilma Sandström."
Pieni epäsuhta, johon olemme jo tottuneet, eikö vain?
0Äänestä
Voikukan Juuri
kollimaattori kirjoitti:
Vertaa:
Sähköteurastaja: "Suomi tarvitsee 400 000 ha ulkomailta kahvihampaan kolotuksen paikkaamiseen, kertoo suomen johtavimman ilmastotieteen uusin möläytys."
Linkki: "Suomalaisten kulutusta varten on ollut koko ajan käytössä 70 000–90 000 hehtaaria kahviviljelyksiä, kertoo tutkija Vilma Sandström."
Pieni epäsuhta, johon olemme jo tottuneet, eikö vain?
Enhän minä tehnyt muuta kuin tiivistin tätä järjen riemuvoittoa, käyttäen maailman johtavimman kettutyttömedian hyväksyttyä post moderninsistä lähestymistapaa jota myös maailman johtavinkin ilmastotiedekkin käyttää.
Tarvitaanko siihen WWF,n tai Reenpissin lisenssi, kun näen sitä mediasta jatkuvasti, enkä muuta nääkkään.
0Äänestä
Ekin idea
Eikös täällä suomessakin ole takavuosina lyöty peltoja pakettiin,siispä ei kun uusiksi viljeltäviksi.Saataisiin ruuan hinta taas nousemaan,mitä enemmän tuotetaan,sitä enemmän maksamme.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Monet epäilevät sinua trolliksi koska järjestelmällisesti siteeraat kaiken lukemasi väärin. Mutta mehän tiedämme paremmin, eikö niin Sähköteurastaja?
Tarviiko Suomi 400 000ha,ta viljelysmaata ulkomailta vai ei.
Mikä nyt taas meni väärin.