mitä siellä koulussa opetetaan?

satu.virt1

minusta on törkeää että evoluutiota opetetaan koulussa kun on niitä kristinuskoisiakin ja jotkutaas arabi tai budha, että mekö apinoista ja kissoista ohhoh

57

243

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • häh

      mitenniin kissoista?

      • maalaisjärjelläkin

        Evoluutioteoriaa ei voi järjellä perustella, onhan se huonosti peitelty valhe ainoana todisteenaan Lajien synty, jota ateistit puolustavat pyhänä kirjanaan vailla ainuttakaan järjellistä argumenttia.

        Evoluutioteorian osoittaminen vääräksi on sen sijaan helppoa; koska olet nähnyt, että koira muuttuu kissaksi?

        Olet varmasti joskus ostanut kaupasta banaanin. Onko kuitenkaan koskaan käynyt niin, että banaani on kotimatkasi aikana muuttunut päärynäksi?

        Usein darwinistisen ja materialistisen maailmankuvan omaavat kadotukseen lähtijät valehtelevat, että "evoluutiota tapahtuu, mutta ei minuuteissa".

        Monet väittävät, että evoluutio vaatii toteutuakseen miljoonia vuosia. Tämä on kuitenkin tyypillinen helposti paljastettava verinen valhe, sillä esimerkiksi apinat eivät elä miljoonia vuosia voidakseen kehittyä ihmisiksi.

      • Eikö oo järkee?
        maalaisjärjelläkin kirjoitti:

        Sinä et tarvitse ketään ulkopuolista todistaaksesi olevasi idiootti. Teet sen aivan yksin ja olet loistava siinä!

        En vain ymmärrä, että miksi sitä alati teet? Saatko jotain kicksejä siitä?

      • uuiopyiyiyiyiyi
        maalaisjärjelläkin kirjoitti:

        Evoluutioteoriaa ei voi järjellä perustella, onhan se huonosti peitelty valhe ainoana todisteenaan Lajien synty, jota ateistit puolustavat pyhänä kirjanaan vailla ainuttakaan järjellistä argumenttia.

        Evoluutioteorian osoittaminen vääräksi on sen sijaan helppoa; koska olet nähnyt, että koira muuttuu kissaksi?

        Olet varmasti joskus ostanut kaupasta banaanin. Onko kuitenkaan koskaan käynyt niin, että banaani on kotimatkasi aikana muuttunut päärynäksi?

        Usein darwinistisen ja materialistisen maailmankuvan omaavat kadotukseen lähtijät valehtelevat, että "evoluutiota tapahtuu, mutta ei minuuteissa".

        Monet väittävät, että evoluutio vaatii toteutuakseen miljoonia vuosia. Tämä on kuitenkin tyypillinen helposti paljastettava verinen valhe, sillä esimerkiksi apinat eivät elä miljoonia vuosia voidakseen kehittyä ihmisiksi.

        Onko agendasi pilkata kressuja? Eihän tuo voi olla kuin parodiaa.

    • Uskonnolliset piirit voinevat pitää niitä satutuntejaan lasten omalla ajalla, vaikka väärinhän se uskonnollisen propagandan tuputus herkkiin mieliin on.

      Evoluutio on tieteellinen fakta, kuten vaikka matematiikan pii. Pitäisikö kouluissa opettaa piin olevan tasan kolme, kun kerran Raamatussa niin kerrotaan?

      • apis1

        Sekä evoluutio että piin arvo ovat tosiasioita, mutta ne eivät ole samaa lajia.

        Piin arvo on MATEMAATTISLOOGINEN, ilman empiiristä havaintoa. Se on laskettavissa mielivaltaisella tarkkuudella ja esitettävissä joko desimaalilukuna tai päättymättömänä sarjana, likiarvo myös murtolukuna.

        Tieto evoluutiosta on saavutettu HAVAINNOIMALLA ja asettamalla havainnot matemaattisloogiseen teoriaan. Evoluutiota EI VOI JOHTAA, se on havainnoitava. Olisi voinut käydä niinkin, että havainto olisi ollut toinen, tosin ei ollut. Piin arvo on ikuinen ja muuttumaton.

        Piin arvo on aina esitettävissä vain jollakin tarkkuudella. Likiarvo 3 ei varmaan täyttäisi nykyisiä vaatimuksia, mutta koska se poikkeaa vain noin 5 % todellisesta, se oli entisajan tarpeisiin ja kömpelöön laskentaan melko hyvä.

      • Oikeastaan Raamatussa ei kerrota piin arvosta mitään, ei pohdita koko asiaa. Esitetään vain likimääräisiä mittoja eräästä Jerusalemin temppelin ympyriäisestä altaasta.

      • koulusta selvinnyt
        kekek-kekek kirjoitti:

        Oikeastaan Raamatussa ei kerrota piin arvosta mitään, ei pohdita koko asiaa. Esitetään vain likimääräisiä mittoja eräästä Jerusalemin temppelin ympyriäisestä altaasta.

        Ernst Haeckelin (1834-1919) piirustusten pohjalta piirretyt uudet piirustukset eläinten ja ihmisten sikiön kehitysvaiheista esitellään valheellisine väitteineen myös evoluutioteorian todisteina uusimmissa biologian kirjoissamme.

        Haeckel väitti valheellisesti (ja myös teki väärennetyn piirustuksen sikiöiden kehitysvaiheista)että ihmisen, sian, kanan, kalan, koiran ja kaniinin sikiöt ovat aivan samanlaisia alkuvaiheessaan, ja että tämä todistaisi yhteisestä evolutiivisesta alkuperästämme.

        Huolimatta siitä, että Haeckel itse julkisesti esitti anteeksipyynnön ja myönsi väärentäneensä piirustukset! Ja lisäksi jo 1950 luvulla sikiöiden kehitysvaiheista otettiin valokuvat jotka myös osoittivat Haeckelin kuvat törkeiksi väärennöksiksi. Miten voi olla mahdollista, että Suomessa tätä asiaa opetetaan tosiasiana? Miten tätä voi puolustella?

        Asia on tärkeä siksi, että kouluampujat uskoivat evoluutioteorian olevan tosiasia. Hitlerkin vetosi evoluutioteoriaan: se oli arjalaisen evoluution huippurodun oikeus karsia alempia rotuja ja vallata elintilaa. Evoluutioteoria on tuhoisimpia ideologioita mitä on.

        Koulusurmaajat ajattelivat tekevänsä palveluksen "karsimalla" satunnaisvalinnalla ihmiskuntaa.

        Toinen surmaaja uskoi että tappamalla ihmiset sukupuuttoon muilla eliöillä olisi parempi mahdollisuus elää maapallolla, sillä vain ihmiset saastuttavat ja aiheuttavat joidenkin eläinlajien kuolemisen sukupuuttoon.

        Kuitenkin edelleen evoluutioteoriaaa opetetaan tosiasiana, jota ei edes saa kritisoida edes pätevin biologisin perustein!

        On osoitettu esimerkiksi, ettei yksikään merilevä voi elää kuivan maan päällä. Silti koululaitoksessa oppilaiden on pakko uskoa, että eräänä päivänä kauan sitten yksi ainoa merilevä ajelehti maihin, eikä kuollutkaan. Ja sen lisäksi se vielä alkoi kehittymään ja sai valtavasti jälkeläisiä, ja siitä kehittyi mänty, peruna, orkidea ja kaikki miljoonat tutut ja tuntemattomat kasvit ja miljoonien vuosien päästä apina ja sitten miljoonien vuosien jälkeen ihminen! Ja näin törkeää pajunköyttä ei saa edes kyseenalaistaa.Lisäksi on uskottava, että alkusolu syntyi itsestään, vaikka nykytiedon valossa tämä on biologinen mahdottomuus: solu on äärettömän monimutkainen ja sisältää tietoa enemmän kuin yksikään tietokone tai internetin koko tietovarasto. Ja lisäksi solu vielä toimii ja elää noudattaen sen dna:han koodattuja ohjeita.

      • kouluhallitus

        Parhaat tieteelliset evoluutioteorian todisteet:

        1. Koivumittariperhosilla on puun värinen suojaväri. Tämä näkyy, kun niitä teipataan koivupuun rungolle maalarinteipillä.

        2. Eri lajien sikiöt näyttävät pienenä samalta ainakin siinä yhdessä humalaisen tekemässä piirroksessa joka todistettiin väärennökseksi 1930-luvulla. Edelleen se on koulukirjoissa mukana, joten sen on pakko olla totta.

        3. Se vänkä kuva, jossa apinoita kävelee peräkkäin.

      • Kotiin kasvamaan
        kouluhallitus kirjoitti:

        Idiotismia tiedepalstalle. Se tuntuu olevan ainoa ase kreationisteilla.

    • puupeukalo

      Minusta olisi törkeää ellei evoluutiota opetettaisi niille pienille herkille sieluille, jotka voisivat uskonnoista saada ikuisen trauman.

    • elämää-vain

      Kouluissa opetetaan massakäyttäytyjiä. Kaikki erilaisuus kytketään pois jo varhaisessa vaiheessa. Jotkut yrittävät toimia koulussa ikuisena häirikkönä mutta nämä karsiutuu varsin nopeasti kun työelämä tulee eteen. Työelämä vaikka on kovaa, siinä pärjää parhaiten kiltti vastaanpanematon duunari.
      Ne johtajan paikat on varattu noille koulusta vapautuville häiriköille koska ne osaavat piiskata massat tuottaviksi duunareiksi.

    • opetusneuvos

      Seniili käpysakki kautta maailman elää akateemistuneissa pilvilinnoissa, jossa meidänkaltaiset entiteetit nähdään kettutyttöinä tai huligaaneina. Aivan samalla tavalla, kun jotain maallista oikeutta ei kiinnosta totuus vaan juridiikka, aivan samalla tavalla nämä satuilija(d)evoluutikot juovat kahviaan norsunluutorneissa ja myhäilevät toisilleen.

      Akateemisen myhäilyn perusfunktio ja itsetarkoitus kun on se, että kaikki oikeasti tietävät, että "täyttä paskaahan tässä jauhetaan - mutta se ***** pitää meidät leivänsyrjässä kiinni ja kravaattiakin saa pitää - äitmuor on sit ylpiä siel kotisavon perukoil. Ooh mitä auvoo."

      Jokaista tulisi vähän ihmetyttää se sosiaalinen perusretoriikka, jollainen jokaisella ateistilla on näissä kysymyksissä enemmän tai vähemän mukana.

      Miten tyystin kieroon kasvanut ihmiskunta olisi tieteen kohdalle jotenkin jumalaisen tai autuaan erehtymätön, kun kaikilla muilla osa-alueilla ihmiskunta on osoittanut valtavaa tyrimisen, julmuuden, härskiyden ja moraalittomuuden potentiaalia.

      Astuuko ihminen jonkin puhtaaksi polttavan "tulen" läpi ollessaan tekemisissä niin kutsutun tieteen kanssa?

      Jättääkö hän eteiseen kaikki ihmisyyden ongelmajätteet mennessään tutkijankammioon.

      Olisiko mitenkään mahdollista, että rivitutkija ei uskaltaisikaan uhmata kehitysopin suuria auktoriteetteja yhteisössä, jossa väärämieliset karsitaan armotta pois.

      Voisiko mitenkään olla mahdollista, että asuntolainan lyhennyksiä olisi vähän ikävämpi maksella, jos menettää vaikka vakiduunin jossain homeisessa jeesmiesten konklaavissa.

      Olisiko mitenkään mahdollista, että rivitutkija olisi leikissä mukana vain koska se takaa jatkuvuuden uralle ja työterveyshuollolle?

      Onko mahdollista, että ihminen ei halua heittää hukkaan sitä, että on opiskellut 25 vuotta ja saannut paikan auringosta?

      Mahtuuko tämä inhimillisen raamin sisälle?

      Ja jos mahtuu, niin kumoaako esim yleinen vertaisarviointikulttuuri tämän argumentin inhimillisestä tekijästä?

      Jokainen järkevä vastaa "Ei!", sillä ateistinen tiedemaailma toimii kaikkialla ihan samalla reseptillä.

      Tarvitseeko edes puhua tieteestä, sillä meillä on muitakin perspektiiviä antavia kokonaisuuksia. Politiikka, urheilu, sota. Missä näistä käytetään aina ja kaikkialla puhtaita keinoja päämäärän saavuttamiseksi?

      Kaikkien järkevien yhteinen tavoite tulisi nyt olla joko "evopravdan" ("pravda" [ven.] = "virallinen totuus") murtaminen tässä maassa tai sitten jotain vaatimattomampaa.

      "Evopravda" katsotaan murtuneeksi, jos oppivelvollisuuskoulu ja lukio lakkaavat opettamasta alkuperäkysymyksistä naturalismiehtoisesti ja epäraamatullisesti -- jos siis kosmologisia, biologisia ja antropologisia evoluutioteorioita lakataan opettamasta "tieteen todistamina tosiasioina" (jollaisia ne eivät oikeasti ole eivätkä voikaan olla) ja jos konkreettinen raamatullinen luomisusko tunnustetaan koulutuskäytänteissä (vähintäänkin) vaihtoehtojensa kanssa tasavertaiseksi alkuperänäkemykseksi (yhdeksi loogisesti mahdolliseksi perususkomukseksi) sekä periaatteessa (paperilla) että käytännössä (koulu- ja luokkahuonetasolla). http://aineisto.blogspot.fi/

      • Opetusministeri

        Vittu, mitä paskaa!

      • yrtdiret5u

        Uskonto ei ole ikinä antanut tieteelle mitään. Eikä tule antamaan.

      • hevonhäntä
        yrtdiret5u kirjoitti:

        Uskonto ei ole ikinä antanut tieteelle mitään. Eikä tule antamaan.

        Totta kai evoluutio on tieteellisempi kuin mikään älykäs suunnittelu, koska evoluutio ei ole hevonpaskaa.

        järkiperäinen argumentti evoluution puolesta

    • lukiolainen

      Miksi tätä faktaa ei opeteta koulussa:
      "Tämä on tosi juttu. Charles Darwin ei kirjoittanut sitä "Lajien synty" kirjaa vaan hän toimi valkoisen albino-simpanssin sihteerinä ja yritti tulkaten kirjoittaa muistiin kaiken sen mitä apina äänteli. Mutta kun Charles ei ymmärtänyt simpanssikieltä niin sitten syntyi se väärin tulkattu Lajien synty kirja.
      Olisi kannattanut odottaa parempaa kielimiestä eli sitä eläinten kuningasta Tarzania. Hän olisi ymmärtänyt paremmin simpanssin kieltä ja sitten me lukijat olisimme saaneet kunnolla tulkatun kirjan.

      Ja kirjan nimeksi olisikin tullut "Lajien perikato". Näin siinä valitettavasti kävi. "

      • Kressujen perustasoa

        Tuskin olet lukiolainen. Käyttäytymisesi keskustelupalstalla viittaa paremminkin ala-asteen ylempiin luokkiin. Lukiota käyvillä tietotaso on yleensä jo vähän parempi, eikä käyttäytyminen ole enää yhtä lapsellista kuin varhaismurkuilla.

        Ps. Burroughsin Tarzan ei ollut eläinten kuningas, vaan apinain kuningas. Siinäkin hömelö kressu kirjoitti puutaheinää. Tapansa mukaan....

      • kielimies-tajuaa
        Kressujen perustasoa kirjoitti:

        Tuskin olet lukiolainen. Käyttäytymisesi keskustelupalstalla viittaa paremminkin ala-asteen ylempiin luokkiin. Lukiota käyvillä tietotaso on yleensä jo vähän parempi, eikä käyttäytyminen ole enää yhtä lapsellista kuin varhaismurkuilla.

        Ps. Burroughsin Tarzan ei ollut eläinten kuningas, vaan apinain kuningas. Siinäkin hömelö kressu kirjoitti puutaheinää. Tapansa mukaan....

        Etkö ymmärrä, satiiri on eräs tyylikeino ilmaista ajatuksia. Kyllä minä ymmärrän erilaisia ilmaisukeinoja vaikka en yhtyisi niiden sisältöön. Kielten voima on juuri niiden rikkaassa ilmaisuvoimassa.
        Itse en tosin nyt halua osallistua itse aiheesta käytävään jaaritteluun.

      • ihanko satiiria?
        kielimies-tajuaa kirjoitti:

        Etkö ymmärrä, satiiri on eräs tyylikeino ilmaista ajatuksia. Kyllä minä ymmärrän erilaisia ilmaisukeinoja vaikka en yhtyisi niiden sisältöön. Kielten voima on juuri niiden rikkaassa ilmaisuvoimassa.
        Itse en tosin nyt halua osallistua itse aiheesta käytävään jaaritteluun.

        Idiotismissa ei ole ilmaisuvoimaa. Tuo ei ollut satiiria, vaan pelkkää kakaramaista pelleilyä.
        Menehän muutamaksi vuodeksi kasvamaan ja palaa sitten keskustelemaan tieteestä, kun sinulla on edes jotain järkevää sanottavaa.

      • maija mehiläinen
        ihanko satiiria? kirjoitti:

        Idiotismissa ei ole ilmaisuvoimaa. Tuo ei ollut satiiria, vaan pelkkää kakaramaista pelleilyä.
        Menehän muutamaksi vuodeksi kasvamaan ja palaa sitten keskustelemaan tieteestä, kun sinulla on edes jotain järkevää sanottavaa.

        Evoluution kannattajan tunnistaa siitä, että hän käyttäytyy kummallisen kohteliaasti, muttei räpäytä silmiään, pitää niitä vain selällään, tuijottaa kaukaisuuteen, tekee äkkiliikkeitä, kääntää päätään pelottavan hitaasti, naureskelee itsekseen, laatii ylipitkiä luetteloja ja nauttii, kun muut huomaavat tämän.

        Evoluution kannattaja saattaa myös puhua, tai siis luulla puhuvansa jollekin, mutta todellisuudessa näkee vain harhoja eli illuusioita.

        Evoluution kannattajilla voi olla kuitenkin omituisia lahjoja sekä seksuaalisia haluja, vasenkätisyyttä, karvaisuutta ja tatuointeja, joskus jopa lävistyksiä.

        Evoluution kannattajalla on melkein aina ase kädessä tai taskussa paitsi silloin, kun he meditoivat pakkopaidassa tai lepositeissä, jolloin asetta pitää hoitaja. Tällöin evoluution kannattajalla saattaa valua kuola suusta, tai vaahto. He tykkäävät puukottaa ihmisiä ja syödä heitä. Se on heille arkipäivää. Ehkä meidän pitäisi oppia jotain näiltä evoluution kannattajilta. Kaiken heiltä kuullun mukaan ihmisliha maistuu maukkaalta ja on vielä terveellistä. Ihminen on, mitä hän syö. He tykkäävät myös puurosta.

      • Katso peiliin
        maija mehiläinen kirjoitti:

        "Evoluution kannattajilla voi olla kuitenkin omituisia lahjoja sekä seksuaalisia haluja"

        Eikö viimeaikoina erityisesti uskovien uhteisöt ole kunnostautuneet lapsiin kohdituvien seksuaalisten halujen saralla ja niiden aiheuttamien tekojen peittelijöinä? Seurakunnat suojelevat pedofiileja lapsiaan raiskaavia "uskovaisia", koska synnit on annettu anteeksi.

        Etovaa.

      • katso ite
        Katso peiliin kirjoitti:

        Ateistien uskonto, darvinilaisuus ilman sen väitteiden kyseenalaistamista lapsille pakotettuna on yhtä paha asia kuin lasten hyväksikäyttö.

        Kaikkien järkevien täytyy vastustaa ateisimiuskonnon iskostusta ja ateismiuskonnon, darvinilaisuus, opettamista totuutena kouluissa lapsille, vaikka lapsille pitääkin antaa tietoa eri uskonnoista, mutta itse ateismiuskonnon väittämät pitäisi jättää omaan arvoonsa, koska niillä ei ole mitään totuusarvoa.

        Kaikkia ateisteja yhdistää ateismin määritelmän seurauksena lähinnä vain muiden kuin heidän oman uskontonsa, darvinilaisuus, kritiikki.

        Koska ateismi on vain muiden kantojen kieltämistä, itse ateismille esitetään harvemmin positiivisia perusteita. Tällä ateisti haluaa varmistaa ettei hänen koskaan tule ottaa vakavasti mitään todisteita ateismia vastaan.

        Darvinialaisuus eli ateismiuskonto ei siis todellisuudessa ole falsifioitavissa, saati sitten verifioitavissa.

        Ateisimiuskonnon tiedollinen arvo on siksi hyvin lähellä nollaa.

        Kun otetaan huomioon ne sadat eri kehyskertomukset, joilla todistellaan millaisten kehitysvaiheiden kautta eläin on muuttunut toiseksi - esimerkiksi kalan muuttuminen suden kokoiseksi sorkkaeläimeksi ja siitä edelleen valaaksi - saadaan valtava määrä epätieteellistä aineistoa, jonka pätevyyteen kehitysoppi tukeutuu.

        Monet tutkijat ovat jo kyselleet kuinka paljon väärennöksiä ja petoksia sisältyykään niihin näytteisiin, joilla eri puolilla maailmaa todistellaan kehitysopin pätevyyttä ja tieteellisyyttä.

        Piltdownin ihminen, Nebraskan ihminen, Ota Benga jne. jne. nämä skandaalit osoittavat, että evolutionistit eivät epäröi käyttää mitä tahansa epätieteellistä menetelmää todistaakseen teoriansa oikeaksi.

        Kun pidämme tämän mielessämme ja tarkastelemme muita ihmisen evoluution myytin niin sanottuja todisteita, kohtaamme samanlaisen tilanteen.

        Löydämme vain kuvitteellisen tarinan ja vapaaehtoisten armeijan, joka on valmis yrittämään mitä tahansa todistaakseen tarinan oikeaksi.

        Edellä olevat tapaukset ovat selkeitä todisteita sille kuinka ihminen on valmis huijauksella ja valheella eksyttämään muita luulemaan ihmisen kehittyneen apinasta.

        Evoluutioteorian kantava rakenne ja perusta on mielikuvitus!

        Evoluutioteoria perustuu petoksiin ja väärennöksiin sanalla sanoen valheeseen!

        Evoluutioteoria on tieteeksi naamioitu ateistinen uskonto, jolla lapsemme kouluissa indoktrinoidaan ts. aivopestään ja pakkosyötetään ateismiuskonnolla vieläpä julkisin verovaroin!

        Kehitysopin eli evoluutioteorian opettaminen on siis ateistiuskonnon ja humanismin indoktrinointia, jolla tosiasiassa heikennetään ja estetään ja saatetaan huonoon valoon todellinen tieteellinen tutkimus!

      • Sulje itsesi!
        katso ite kirjoitti:

        "Ateistien uskonto, darvinilaisuus ilman sen väitteiden kyseenalaistamista lapsille pakotettuna on yhtä paha asia kuin lasten hyväksikäyttö."

        Vittu, sä olet sairas yksilö! Tuoko on sitä uskovaisten suvaitsevaisuutta?

      • En tule Uskoon

        Onko postimerkkien keräilemättömyys harrastus? Jos on, niin silloin voidaan ateismiakin kutsua uskonnoksi.

        Onko painovoimateoria myös ateistinen uskonto? Entä suhteellisuusteoria?

        "Evoluutioteoria on tieteeksi naamioitu ateistinen uskonto, jolla lapsemme kouluissa indoktrinoidaan ts. aivopestään ja pakkosyötetään ateismiuskonnolla vieläpä julkisin verovaroin!"

        Toivon sydämeni pohjasta, ettei sinulla ole lapsia!

        Et tiedä evoluutioteoriasta tai ateismista tuon taivaallista ja silti tulet tänne luennoimaan niistä? Eikö tuo ole jo aika sairasta?

        Mitä tarkoitat todellisella tieteellisellä tutkimuksella? Teologiaa vai? :D

    • KYLLÄ

      Seniili käpysakki kautta maailman elää akateemistuneissa pilvilinnoissa, jossa meidänkaltaiset entiteetit nähdään kettutyttöinä tai huligaaneina. Aivan samalla tavalla, kun jotain maallista oikeutta ei kiinnosta totuus vaan juridiikka, aivan samalla tavalla nämä satuilija(d)evoluutikot juovat kahviaan norsunluutorneissa ja myhäilevät toisilleen.

      Akateemisen myhäilyn perusfunktio ja itsetarkoitus kun on se, että kaikki oikeasti tietävät, että "täyttä paskaahan tässä jauhetaan - mutta se P A S K A pitää meidät leivänsyrjässä kiinni ja kravaattiakin saa pitää - äitmuor on sit ylpiä siel kotisavon perukoil. Ooh mitä auvoo."

      • väärää puuta

        Tyypillisen tieteen ammattilaisia kadehtivan koulupudokkaan itkupotkuraivaria.
        Kun ei itse tiedä, osaa, pärjää elämässä, eivät muutkaan saisi. Tuollaisella katkeroituneella kirjoittelulla munaat vain itsesi. Vaikka henkiset kykysi viittaisivatkin raskaaseen ruumiilliseen työhön, niin kyllä silläkin elantonsa tienaa. Trhaan sinä paremmillesi katkera olet. Ei se tutkijoiden vika ole, että sinä olet tyhmä.

    • oikea laita

      säälittävän ihmisen usko epätieteen mystilliseen uskonnolliseen mongerrukseen maittaa joitakin liskoaivotasoisia tyhmyyden kiteyttämiä ja voimiensa tunnossa tällainen nk. ateisti kiipeää näyttävästi kannon nokkaan metrin mitan kanssa ja julistaa kaikissa samaa uskontoa kannattavissa tiedejulkaisuissa: "en voinut mitata Jumalaa mitallani, ja se todistaa retorisen jäyhän (itseäni täynnä olevan) mediaesiintymiseni ohella, että Jumalaa ei ole."

      Pahaksi onneksi, satojen muiden palkka on kiinni näiden kannon nokassa olevien narsistidarvinistien = uskonnollisten mystikkoukkeleiden miellyttämisestä, nuolemisesta, jotta saa hovikelpoisuuden ja he päästävätkin sitten valtamediaan hyväksyvän hyminänsä ja heidän uskonnollisen mystisisminsä ja kollektiivisen kaheliuden konsensus on jälleen voimissaan.

      Tuleekin erityisesti tiedostaa, että darvinistien aatteellinen tavoite on tarjota foorumi idioottimaiselle käytökselle ja levittää typeryyttä myös tavallisen kansan keskuuteen.

      Nykyaikaisia darvinisteja eli ateismin uskonnollisten tai vaihtoehtoisten liikkeiden kannattajia voidaan syystä kutsua mystikoiksi, vaikka heillä ei ole mitään kokemustaustaa luostarilaitoksessa, vaikka heillä voi sen lisäksi olla myös vakavia darvinistimystikon rooliin vaadittuja mielenterveys-, päihde-, käyttäytymis- ja luonnehäiriöongelmia.

      Heitä saa kutsua oikeutetusti darwinwannabe-mystikoiksi, vaikka heilläkin on suuri kannattajajoukkonsa, koskapa monet ihmiset luottavat suuresti epäselviin ajatuksiin haluten jäsentelemättömän maailmankuvan ja yleistä mössöä, jossa useimmat asiat liittyvät toisiinsa, mutta eivät välttämättä millään tietyllä tavalla. Tällaista ideologiaa kutsutaan mystismiksi, joka on eräs utopistis-fanatistisen filosofian alakategoria ja jota esiintyy lähes kaikissa sekä lännen että idän uskontosuuntauksissa.

      • isoremmi luistaa

        Vaikka psykologia kaukaisesti liittyykin biologiaan, niin kehoitan siirtymään mielenterveyspalstalle ongelminesi. Remmisi luistaa nyt niin pahasti, että maallikkotuki ei taida riittää.

    • remmi kireelle

      isoremmi pitää kiristää tiukalle, koska isoremmin omaan typerään järkeilyyn perustuvan "luonnollisen" selityksen mukaan ateistisen opinkappaleen mukaan ateismiuskonnossa täytyy jokaisen kannattajan uskoa, että polkupyörät muuttuvat itsestään lentokoneiksi, kunhan

      1) tehtaan annetaan pyöriä tarpeeksi kauan ja

      2) ilman sitäkin, kun vaan annetaan riittävästi aikaa sille.

      Darvinilaisuuden opinkappaleen mukaan darvinilaisuuden kannattajien, ateistien, on aina ja kaikkialla kuljettava kypärä päässään, sillä tyhjyys ja ei-mikään saattavat räjähtää itsestään minä hetkenä hyvänsä, ja kun ihminen on kuollut, hän on pelkkää biojätettä ja hänen ruumiinsa pitää hävittää lähimmässä ongelmajätelaitoksessa. Tätä darvinilaisuudessa julistetaan mantralla: Hautausmonopoli pois kirkoilta!

      Darvinilaisuudessa, ateistiuskonnossa, heikkojen yksilöiden ainoa elämäntehtävä on kuolla pois ja tehdä tilaa paremmille yksilöille. Tätä jokainen harras darvinilaisuuden kannattaja voi edistää darvinilaisilla keinoilla ja häikäilemättä!

      Ja darvinilaisuuden kannattajana, ateistina, joka tapauksessa sinun ei tarvitse pitää totuutta itseisarvona, koska arvot ovat darvinilaisuudessa vain illuusio, joilla ei ole mitään merkitystä ja voit siis ajatella omalla pimentyneellä järjelläsi ja oman perverssin mielesi mukaan juuri niin epäloogisesti kuin tahdot ja haukkua (kovaan ääneen) muita uskontoja - kuin omaa ateismiuskontoasi = darvinilaisuus! mielettömästi ja osallistua kaikella darvinilaisella eli ateistisella hurskaudellasi hartaasti pyhiin sotiin tai ristiretkiin ja myös ottaa itsellesi suuren ja mielettömän kunnian myös esim. muiden esimerkillisten ateistien (Mao, Hitler, Stalin jne.) suorittamista kansanmurhista, tapoista, murhista ja muista ateismiuskonnon mukaisista hyvistä teoista ihmiskunnalle.

      • rauhoitu

        "että polkupyörät muuttuvat itsestään lentokoneiksi, kunhan
        1) tehtaan annetaan pyöriä tarpeeksi kauan ja
        2) ilman sitäkin, kun vaan annetaan riittävästi aikaa sille."

        Olet trolliksikin surkea. Kerrohan nyt kressu hyvä, millainen prosessi mielestäsi muuttaa mekaanisia laitteita? Minä kerron sen jälkeen, evoluution toimintatavan, jos et vielä ole siitä kuullut.
        Ei sentään pitäisi sortua ilmeisiin typerehtimisiin, vaikka argumentointi ei onnistukaan.

        Mitä arvoihin tulee, niin uskoakseni useat ateistit pesevät tekopyhät uskovat humanistisuudessa ja moraalisuudessa mennen tullen. Itse en kuitenkaan ole ateisti, vaikka evoluutioon uskonkin. Evoluution ja ateismin samaistaminen on aivan yhtä pöljää kuin lapsellinen termisi ateismiuskonto tai ateistinen hurskaus. Katsos kun kristityistä valtaosa pitää evoluutiota oikeana tieteellisenä teoriana. Tuolla vaahtoamisella häpäiset vain omaa uskontoasi.
        Mitä taas pyhiin sotiin tulee, uuskontojen nimissähän niitä on tehtailtu pitkin historiaa. Nykyään "pyhä sota" termiä käyttävät militantit islamistit, jotka hekin sinun itsesi tavoin vastustavat evoluutiota ja kehitystä ylipäänsä.

        Käyttäytymisesi menee jo terveen rajan yli. Voisit todella hakeutua seurakuntaasi sielunhoitoon tai sitten ihan oikealle psykiatrille. Tiedät varmasti itsekin, että sinulla on mentaalisia vaikeuksia. Meuhkaamisesi on varsin paljastavaa.

    • opetusneuvos

      Eikö ihmisen typeryydellä ole mitään rajaa?

      Kuinka kukaan itseään älykkääksi mainostava voi uskotella itselleen tällaisia valheita?

      Jos kaikki "kaappi" -kristityt, jotka ovat yhteiskunnassa jonkinlaisissa ylemmissä vakansseissa, astuisivat ulos ja alkaisivat ihan oikeasti vastustamaan tätä evo-propagandaa ja tuomaan esille tieteellisiä pointteja alkulimasta-ihmiseksi-teorian valheesta niin jotain voitaisiin saada aikaan, vaikka evoluutiokritiikki on sissisotaa kaukana vihollisen rintamalinjan takana ja vastustus on lujaa kaikilla mahdollisilla sektoreilla.

      Tarvittaisiin sellaista selkärankaa uhata tätä modernia ja helvettiin ihmisiä vievää valheellista oppia, mutta vaikeatahan ja raskastahan se on, koska evoluutio on naturalistisen maailmankuvan peruspilareita, joten Jumalaa vihaava maailma ei siitä tule luopumaan ja luominen on hylättävä selityksenä ja vain jokin evoluution kaltainen tapahtuma on selitys maailmallemme.

      Kristittyjen omat kanavat eivät vain riitä, kun vastassa on valtamedian paskasangot esim. yle ja maikkari ja muut sen komppaajat.

      Minusta on totaalisesti turhauttavaa ja "lihallisen raivostuttavaa" lukea ja kuulla tuota evo-valhetta.

      Toki tiedän että maailma menee kohti tuhoaan ja ihmiset elävät saatanan valheen alla jne. Mutta siltikin tässä havaittava (d)evolutiivinen huijaus ja itsepetos kehittyvät todennäköisimmin olosuhteissa, joissa resursseja on vähän ja kilpailu on kovaa. Vallitseva "tiede" pitää yllä sensuuria ja syöttää valheita, joilla se vahvistaa itseään.

      Tässä tilanteessa (d)evoluutiopetoksen hyödyt ylittävät ko. tahoilla jo sen haitat, mutta kannaltamme (d)evoluutiopetos ei ainakaan saa olla pitkävaikutteista, joten siihen täytyy nyt puuttua!

      Petoksesta ei ole nimittäin mitään hyötyä, ellei se oikeissa olosuhteissa (kreationismin valon tyrmäyksestä ts. järeän ja massiivisen iskun vaikutuksesta) lakkaisi toimimasta.

      Mutta mikään ei tietysti estä sitä, etteikö (d)evolutiivinen petos olisi tässä suhteessa samanlainen kuin muutkin mielentilat, jotka tulevat ja menevät mielensä mukaan, koska itsepetokseen kykenevä ihmisluonto jäsentää ja auttaa hyväksymään myös kulttuurisia (d)evolutiivisia kyseenalaisia tapoja ja normeja, jotka ovat täysin metsähallituksen puolella.

      Tämä (d)evolutiivinen petos saa aikaan paljon pahaa, ja siksi se tulee paljastaa ja sensuurista kertovat yksityiskohdat tulee tuoda julki, jotta koko (d)evoluution pönkittämälle valheminuudelle rakennettu korttitalo romahtaisi. Näinhän on käynyt joillekin valtioille, joissa vuosikausia jatkuneesta sensuroinnista on luovuttu.

      Maailman talouskehitys (1800-1900 luku) on maksettu aika monen kymmenen miljoonan pienen lapsen myrkytetyllä luuydinnesteellä ja elämän loppuun asti kestävillä kroonisilla sairauksilla.

      Viljele ja varjele on kauan sitten muutettu turmele ja kavalla muotoon. 99,999% kaikesta pahasta (mm. sairauksista) on ihmiskunnan itsensä aiheuttamaa. Kukaan ei pääse tältä asialta pakoon.

      Juhlapuheita voi pitää, mutta rahapuita kastellaan lasten verellä sukupolvesta toiseen. Ihmisten itsekkyyshän tuohon on syynä - varsinkin ökyrikkaiden pohjaton ahneus ja häikäilemättömyys.

      • Hyi hittiläinen

        Kirjoittelusi on pelkkää paatoksellista saarnaa. Sen paikka on uskontosivustolla.
        Luoja yhteiskuntaa kaltaisiltasi saarnaajilta varjelkoon.

    • hottia hottia

      Uskonnollisten darvinistien uskonnollinen myytti miljardien vuosien saatossa bakteerista ihmiseksi vaatii selitykseksi katkeamattoman pienten yksittäisten pistemutaatioiden ketjun, joista jokainen matkan varrella olisi tuonut niin ylivoimaisen valintaedun, että se pieni minimuutos olisi ehtinyt yleistyä lähes koko populaatioon.

      Lisäksi kun joku muutos yleistyy populaatiossa niin se syrjäyttää muita muutoksia, joten tämän koko valtavan pienten muutosten ketjun tulisi lisäksi olla aikajärjestyksessä sattunut aina juuri sille populaatiolla, joka juuri on syrjäyttänyt tai syrjäyttämässä muut.

      Mitään lähellekään tällaista ei ole empiirisen datan valossa tiedossa ja päin vastoin tieteellinen todisteaineisto osoittaa tänäpäivänä ettei tällaista tapahtumien ketjua voi edes teoriassa olla olemassa.

      Kaikki "uudet" tai lajien väliset merkittävät ominaisuudet ovat sellaisia, että ne vaativat satojen ja tuhansien uusien emäsparien täsmällistä järjestäytymistä kerralla.

      Ne eivät yksinkertaisesti voi syntyä pienten yksittäisten mutaatioiden kautta.

      Se ajatus on ollut 150 vuotta pelkkää uskonnollisten darvinistien uskonnollista toiveajattelua ja uneksintaa - kuin fata morgana, joka pakenee sitä lähestyvää.

      Ateistitutkijatkin itse myöntävät että neo-darvinismin oletetut mekanismit ovat osoittautuneet toimimattomiksi.

      https://dl.dropboxusercontent.com/u/21559477/Exp Physiol-2013-Noble-expphysiol.2012.071134.pdf

      "In this article, I will show that all the central assumptions of the Modern Synthesis (often also called Neo-Darwinism) have been disproved"

      • Kambrin jänis

        Mitään ylivoimaista valintaetua ei tarvita muunnoksen yleistymiseksi. Parikin prosenttia riittää.
        Ei yksi positiivinen muutos syrjäytä muita. Mistä ihmeestä sellaista olet sanut päähäsi?
        Koska premissisi olivat väärin, on myös lopputulos väärin.

        Evoluutioteoria on vahvistunut 150 vuotta toisistaan riippumattomin todistein. Kreationismi on koko sen ajan pakittanut joutuen myöntämään mikroevoluution ja kykenemättä selittämään sitä kreationismin kannalta erittäin kiusallista asiaa, että paleontologian mukaan maapallolla on eri maailmankausina ollut totaalisesti erilainen floora ja fauna.

    • niettä

      Naapuripalstalla käydään loputonta huuhaata kreationismin puolesta. Uskonnollisten fanaatikkojen pitäisi siirtyä omalle palstalleen.

    • tenttaaja

      Koululaitoksen tarkoitus on se, että oppilaat läpäisevät tenteissä oppikirjoissa määritetyn tietomäärän. Ymmärrystä ei tarvita, riittää kun ulkoa osaa sen mitä vaaditaan.

      • niettä

        "tenttaaja", koululaitoksen oppisisältö onkin valittu mahdollisimman oikeaksi. Mutta sille ei voi mitään, että myös ymmärtämätön mutta ahkera pänttääjä voi pärjätä. Onneksi heistä ei kuitenkaan voi tulla ko. alan tiedemiehiä, vaan he joutuvat suuntautumaan toisaalle.

        Jos kuitenkin itseluottamusta ja pokkaa riittää, voi esittää kuinka päättömiä tahansa koskaan tajuamatta, että puhuu ihan puuta heinää. Ymmärtäville se tietysti on kiusallista, mutta luonnon lakiin vain kuuluu, että suurin osa tietoa onkin luuloa. Kreationistit voivat ihan vapaasti mellastaa ymmärtämättä, etteivät ole tajunneet evoluutiota, eivätkä tulevaisuudessakaan tule tajuamaan.

      • niinhän se on
        niettä kirjoitti:

        Darvinilaisuuden tulos = ateisti vastustaa järjettömyydessään ja mielettömyydessään mihin hän ei omassa uskonnossaan saa uskoa, mutta JONKA hän kuitenkin tietää olevan olemassa.

        Ateisti, jos järkesi on siis yhä sokean darvinilaisuuden paradigman evoluution tulosta, et voi olla missään tapauksessa varma sen luotettavuudesta, etkä voi enää missään tapauksessa sen perusteella ainakaan luottaa johtopäätökseesi Jumalan olemattomuudesta!

      • Omnipotentti mukamas
        niinhän se on kirjoitti:

        Darvinilaisuuden tulos = ateisti vastustaa järjettömyydessään ja mielettömyydessään mihin hän ei omassa uskonnossaan saa uskoa, mutta JONKA hän kuitenkin tietää olevan olemassa.

        Ateisti, jos järkesi on siis yhä sokean darvinilaisuuden paradigman evoluution tulosta, et voi olla missään tapauksessa varma sen luotettavuudesta, etkä voi enää missään tapauksessa sen perusteella ainakaan luottaa johtopäätökseesi Jumalan olemattomuudesta!

        Jumalasi on aika saamaton, kun ei pysty tuomaan itseään julki...

    • sidonnaisuus

      Monissa kouluissa opetettiin myös marxilais-leniniläistä filosofiaa ja kansallissosialistista maailmankatsomusta ja nämäkin piti hyväksyä virallisena totuutena jos aikoi selvitä koulusta kunnialla läpi ja jatkaa ylemmissä oppilaitoksissa. Koulujen oppisisältö on useimmin sidottu vallitsevaan poliittiseen ilmapiiriin.
      Suomessakin pitkään kirkonkirjoihin merkittiin kustakin henkilöstä tieto siitä, että "rippikoulu oli suoritettu". Joten väittämäsi "Jos kuitenkin itseluottamusta ja pokkaa riittää, voi esittää kuinka päättömiä tahansa koskaan tajuamatta, että puhuu ihan puuta heinää" ei pidä lainkaan paikkaansa.
      Lueppas vaikka koululaitoksen historiaa eri maissa, niin voit todeta saman kuin minäkin eli koululaitos alhaalta ylös asti on tietyllä tavalla sidonnaista. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että vaihtoehtoisia maailmankatsomuksia syrjitään enemmän tai vähemmän. Pääosin keskitytään siihen mitä "pidetään oikeana" vallitsevassa yhteiskunnassa eli mennään enemmistön tahdon mukaan.

      • pifuyodt

        "Pääosin keskitytään siihen mitä "pidetään oikeana" vallitsevassa yhteiskunnassa eli mennään enemmistön tahdon mukaan. "

        Niihnän sen demokratiassa pitääkin mennä.

      • niettä

        "sidonnaisuus", kyllä edelleen merkitään "kirkonkirjoihin" (eli nykyisin vastaavaan rekisteriin), jos rippikoulu on suoritettu, koska täytyy tietää, onko kirkolliselle avioliitolle edellytyksiä. Tällä ei huolimatta yhteisestä sanasta "koulu" ole kuitenkaan mitään tekemistä koululaitoksen kanssa, sillä rippikoulu on vain kirkon eräs instituutio.

        Sanoin, että "koululaitoksen oppisisältö on valittu mahdollisimman oikeaksi". Pane paino sanalle "mahdollisimman". Ei sille voi mitään, että aina jonkin opettajan henkilökohtainen ideologia saa hiukan pöhöttyneen aseman, mutta eikös mainittukin marxilainen yrittäjä palautettu ruotuun? Vieläkin, kun ko. henkilöä on haastateltu lehdessä, tuntuu olevan episodista kiusautunut.

    • koulu-muistoja

      ""sidonnaisuus", kyllä edelleen merkitään "kirkonkirjoihin" (eli nykyisin vastaavaan rekisteriin), jos rippikoulu on suoritettu, koska täytyy tietää, onko kirkolliselle avioliitolle edellytyksiä. Tällä ei huolimatta yhteisestä sanasta "koulu" ole kuitenkaan mitään tekemistä koululaitoksen kanssa, sillä rippikoulu on vain kirkon eräs instituutio."

      Ennen vanhaan kuten Suomessa vielä 1800-luvulla monelle rahvaan jäsenelle ainoa koulu oli rippikoulu ja ne kinkerit. Joten kyllä menneinä aikoina sana "koulu" käytännössä liittyi kirkon rippikouluun. Vain ylemmän luokan jäsenillä oli paremmat mahdollisuudet päästä sen ajan yliopistoihin. Moni yliopisto on varsin vanha, niitä perustettin jo 1300-1500 luvuilla useampiakin. Rahvaan luokalle käytännössä koulunkäynti merkitsi usein samaa kuin kirkollinen rippikoulu instituutio.
      Ja keskiajan yliopistoissa jos olikin "tiedekuntia" niin opetuksen sisällössä oli vahva kirkollinen vaikutus eli teologian opetus sisältyi vahvasti mukaan. Teologiaa ei ollut helppo välttää.
      Itsekin kun aikoinaan aloitin kansakoulun ei ollut mitään mahdollisuuksia välttää uskontotunteja (2 tuntia viikossa). Ja jälki-istuntoakin tuli kun ei osannut uskonnnon läksyjä. Joten koulujärjestelmässä on vallinnut pitkään vahva kirkollinen voima ja taitaa se edelleenkin vaikuttaa.
      Vastapainoksi tälle kaikelle tuli sitten ylemmissä oppilaitoksissa muutama opettaja joka oli evoluutio-fanaatikko jolle tuotti vaikeuksia pysyä housuissan kun oppilaiden joukossa oli joku uskovainen. Joten koulumuistoja kyllä riittää.

      • niettä

        "koulu-muistoja", puhuin nykyisestä koululaitoksesta. Silti vieläkin on jäänteitä menneestä, koska eduskunta on säätänyt pakollisen "oman uskonnon opetuksen". Eiköhän nämä jäänteetkin pikkuhiljaa karise.

        Tarkoitukseni oli kuitenkin kertoa, että kouluopetuksessa ei yleensä esitetä harvinaisia poikkeusnäkemyksiä. Niitä kun riittäisi.

    • naitta

      Parhaat evoluutioteorian tieteelliset todisteet:

      1. Koivumittariperhosilla on puun värinen suojaväri. Tämä näkyy, kun niitä teipataan koivupuun rungolle maalarinteipillä.

      2. Eri lajien sikiöt näyttävät pienenä samalta ainakin siinä yhdessä humalaisen tekemässä piirroksessa joka todistettiin väärennökseksi 1930-luvulla. Edelleen se on koulukirjoissa mukana, joten sen on pakko olla totta.

      3. Se vänkä kuva, jossa apinoita kävelee peräkkäin.

      • no johan nyt on

        Tämä oli tällä palstalla jo toinen kerta. Mene nyt jo hyvä ystävä omalle palstallesi.

      • Lapsellista
        no johan nyt on kirjoitti:

        Tämä oli tällä palstalla jo toinen kerta. Mene nyt jo hyvä ystävä omalle palstallesi.

        Kreationisteilla on uskomus, että p*aska muuttuu kullaksi, kun sitä riittävästi levittää.

    • palstalla ollaan

      Evoluutioteoriaa ei voi järjellä perustella, onhan se huonosti peitelty valhe ainoana todisteenaan Lajien synty, jota ateistit puolustavat pyhänä kirjanaan vailla ainuttakaan järjellistä argumenttia.

      Evoluutioteorian osoittaminen vääräksi on sen sijaan helppoa; koska olet nähnyt, että koira muuttuu kissaksi?

      Olet varmasti joskus ostanut kaupasta banaanin. Onko kuitenkaan koskaan käynyt niin, että banaani on kotimatkasi aikana muuttunut päärynäksi?

      Usein darwinistisen ja materialistisen maailmankuvan omaavat kadotukseen lähtijät valehtelevat, että "evoluutiota tapahtuu, mutta ei minuuteissa".

      Monet väittävät, että evoluutio vaatii toteutuakseen miljoonia vuosia. Tämä on kuitenkin tyypillinen helposti paljastettava verinen valhe, sillä esimerkiksi apinat eivät elä miljoonia vuosia voidakseen kehittyä ihmisiksi.

      • Kiteytätkin viestissäsi erinomaisesti kreationistisen idiotismin, missä sivistymättömyyttä kielivien absurdien vertauskuvien ja valheiden keinoin soditaan järkeä vastaan. Vastatakseni noihin viiteen aivoripulipurskahdukseesi:

        1-2) Evoluutioteoria on nimenomaan järkiperusteisesti laadittu selittämään luonnosta tehtyjä havaintoja eliömaailman kehityksestä niin genomin kuin fysiologiankin tasolla. Lajiutumista on havaittu tapahtuvan paraikaa. Darwin oli oikeassa.

        3) Luonnontieteilijät eivät kuvittele, että kasvien lisääntymisrakenteet muuttuvat toisten kasvien lisääntymisrakenteiksi. Nyt viimeistään alkaa naurattaa nuo jutut mitä te temppeleissänne ja seuroissanne kierrätätte - hävetkää, aikuiset (?) ihmiset!

        4-5) Evoluutiota tapahtuu jatkuvasti eliöstön sopeutuessa ympäristöönsä. Apinalajeja on esiintynyt miljoonia vuosia, ja tuona aikana eräs klaadi on johtanut hominidien kehitykseen. Valheeksi tätä on mahdotonta vääntää, koska asiaintilan osoittaa vankka fossiilinen ja geneettinen evidenssi.

    • kouluhallitusneuvos

      "Evopravda" katsotaan murtuneeksi, jos oppivelvollisuuskoulu ja lukio lakkaavat opettamasta alkuperäkysymyksistä naturalismiehtoisesti ja epäraamatullisesti -- jos siis kosmologisia, biologisia ja antropologisia evoluutioteorioita lakataan opettamasta "tieteen todistamina tosiasioina" (jollaisia ne eivät oikeasti ole eivätkä voikaan olla) ja jos konkreettinen raamatullinen luomisusko tunnustetaan koulutuskäytänteissä (vähintäänkin) vaihtoehtojensa kanssa tasavertaiseksi alkuperänäkemykseksi (yhdeksi loogisesti mahdolliseksi perususkomukseksi) sekä periaatteessa (paperilla) että käytännössä (koulu- ja luokkahuonetasolla). http://aineisto.blogspot.fi/

      • Unennäköä! Ettekö te todella osaa muuta tehdä kuin valehdella suupielet ruskeina?

        PS. Osaattehan te spammata noita huuhaasivustoja tänne, se huomioitakoon.

      • jhjkkjkjkjjk

        Kressupropaganda katsotaan tieteelliseksi vaihtoehdoksi, kun kasvit yhteyttävät ilman valoa, maa osoittautuu nelikulmioksi ja aasit puhuvat. Näitä voidaan pitää vähimmäisvaatimuksisa.

    • ordonau
      • kordon blöö

        www.oletidiootti.com kertoo sinusta

    • etiket
      • Tässä sulle

        www.vittumitäpaskaa.com

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tiedätkö autereen?

      Se on vähän niinkuin sinä. Eräänä päivänä se hehkuttaa eteerisenä, laiskan hauen tavoin. Toisena se iskee kuin nälkäinen
      Tunteet
      13
      1977
    2. Mikä tekee kaivatustasi

      haluttavan?
      Ikävä
      108
      1754
    3. Naisten pitäisi lähestyä miehiä enemmän.

      Milloin viimeksi lähestyit miestä ja pyysit kahville tai treffeille?
      Sinkut
      115
      1247
    4. Olit kiinnostunut mutta

      varovaisesti. Elämä koetellut sua mies? 😔
      Ikävä
      76
      1004
    5. Jos Harris saa naiset liikkeelle,niin kenties.....

      Myöskin Nikki Haleyn tukijat lupasivat Harrikselle tukensa.Harris vain 2-3% jäljessä vaikka ei ole edes viellä ehdokas.
      Maailman menoa
      134
      937
    6. Luulin olevani ainoa... Mutta jättääkö muutkin tosiaan lääkärikäynnit sivuun?

      Lueskelin netistä uutisia ja iltalehdessä oli juttua, että ihmiset eivät hakeudu hoitoihin. Luulin olevani ainoa, joka t
      Maailman menoa
      86
      875
    7. No oletko miten paljon miettinyt

      Sitä että mentäiskö me naimisiin? Mieheltä
      Ikävä
      66
      731
    8. Olet hyvin

      rakastettava ja kaipaan sinua.
      Ikävä
      38
      718
    9. Mies jos ottaisit yhteyttä

      Minuun.. kysyisit vaikka että mitä kuuluu? Eihän se paha ois..
      Ikävä
      47
      693
    10. On oltava hyvin varovaisia siinä, miten käytämme sanaa ikuisuus

      Aloitetaan tarkastelemalla sanaa ”ikuinen” tai ”loputon” Raamatussa. G. Campbell Morgan on yksi historian tunnetuimmista
      Hindulaisuus
      228
      673
    Aihe