Enkvisti vapaasta tahdosta:

Näin tämä herra Enkvisti kirjoittaa:

"Uskon, että maailmankaikkeus on suunnaton fysikaalinen systeemi, jolla ei itsellään ole toiveita tai päämääriä. Uskon, että elämä maapallolla on syntynyt onnekkaan sattuman ansiosta: olemme juuri sopivalla etäisyydellä sopivasta tähdestä. Uskon myös, että elämää löytyy monista Linnunratamme aurinkokunnista mutta että älyllinen elämä on hyvin harvinaista. Samalla tiedän, etten tiedä näitä asioita vaan että ne ovat uskomuksia. Uskon, että minuuteni on prosessi, molekyylitehtaiden kapitalistinen järjestelmä vailla kovaa ydintä ja viisivuotissuunnitelmaa tai suunnittelijaa, jota voisin kutsua itseksi. Sen istuin ei ole pelkästään aivoissani vaan koko kehoni osallistuu minätajuni säilyttämiseen. Uskon, että minuuden kokemukseni on parsittu kokoon pienistä palasista, että olen ollut monta henkilöä ja että tälläkin hetkellä aivoissani esiintyy minästäni erilaisia versioita, jotka saavat vallan tarpeen ja tilanteiden mukaan. Uskon ettei tahtoni ole vapaa vaan että kaikki toimeni, mielipiteeni, haluni ja ajatukseni syntyvät fysiikan lakeja tottelevien atomien ja molekyylien tanssista ja ovat vailla hengen ohjailua. Uskon että ”minä” on evoluutiossa valikoitunut rauhoittava kehtolaulu, tajunnassani kaikuva narratiivi, jonka aivoni rakentavat ylläpitääkseen jatkuvuuden ja kontrollin illuusiota. Uskonnollista uskoa pidän tajuntaan helposti kotoutuvana meeminä ja uskon, että uskonnot eivät vastaa mihinkään ihmiskunnan suurista kysymyksistä mutta että uskovalle ne antavat tunteen, että näihin ongelmiin olisi vastattu. Ajattelen lisäksi, että näkemykseni eivät vähennä ihmisyyden arvoa, eivät johda nihilismiin tai eettisten arvojen murentumiseen vaan että joko niistä huolimatta tai niiden ansiosta olen yleensä toiveikas, hilpeähkö, lievän pasifistinen ja varustettu omallatunnolla, joka moniin uskovaisiin verrattuna on sosiaalinen."
16119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Ja mikä _sinun_ pointtisi oli?

Äänestä

Harvinaisen fiksu mies tuo Kari.

Äänestä

Kartsa pyyhki hehittelijällä lattiaa, hyvä !

Äänestä

Mutta eikö niin, että kyseessä on pelkkä epätieteellinen huuhaauskomus, eli samaa luokkaa kuin saunatontut, Jeesus tai maahiset ? Jep jep, ei tuollainen huuhaapaska fysiikkapalstalle kuulu. Enqvistin vajakkimaisia "päätelmiä" voit jatkossa laittaa uskomuspalstoille.

Äänestä
  • Et näytä sinäkään kuuluvan fysiikkapalstalle.

    Äänestä

Jos Enqvistin väite pitäisi paikkansa, ei se perustuisi siihen että Enqvist olisi harvinaisen fiksu mies! :D

Kyse olisi siitä että Enqvist olisi ikäänkuin tuomittu olemaan sitä mieltä mitä hän on!

eli ei meistä kukaan silloin olisi omin aivoin ajatteleva ihminen!

Siksi onkin mukava väittää että Enqvistbon tyhmä väittäessään noin!

jos väite pitää paikkansa, kiin minutbon tuomittu väittämän Enqvistiä tyhmäksi ja en voi sille mitään ja jos Enqvist on väärässä, hän on kuin onkin siltä osin tyhmä!

:D

Äänestä
  • Ainakin sinut on tuomittu olemaan poikkeuksellisen tyhmä loppuelämäsi.

    Äänestä

  • > Kyse olisi siitä että Enqvist olisi ikäänkuin tuomittu olemaan sitä mieltä mitä hän on!

    Juuri näin - Enqvist on tuomittu olemaan harvinaisen fiksu mies. Hänen mielipiteensä on taas suora seuraus juuri tästä ominaisuudestaan.

    Vastaavalla tavalla sinäkin olet tuomittu kirjoittelemaan aivopierujasi tänne suoli24-foorumille. Nämä aivopierut taas ovat seurausta sinun kyvystäsi hahmottaa maailmaa

    ... ja siitä että muilta foorumeista olet saanut banaania.

    Äänestä

  • post dog kirjoitti:

    > Kyse olisi siitä että Enqvist olisi ikäänkuin tuomittu olemaan sitä mieltä mitä hän on!

    Juuri näin - Enqvist on tuomittu olemaan harvinaisen fiksu mies. Hänen mielipiteensä on taas suora seuraus juuri tästä ominaisuudestaan.

    Vastaavalla tavalla sinäkin olet tuomittu kirjoittelemaan aivopierujasi tänne suoli24-foorumille. Nämä aivopierut taas ovat seurausta sinun kyvystäsi hahmottaa maailmaa

    ... ja siitä että muilta foorumeista olet saanut banaania.

    Heh heh, nythän sä pelle väität että biologinen robotti joka on ohjelmoitu väittämään joitakin asioita olisi itsenäisesti ajatteleva fiksu olento, heh heh!

    Koska asiaa ei voi aukottomasti todistaa, on loogisesti järkevää olla sitä mieltä että vapaa tahto on olemassa, koska silloin et voi olla väärässä itsenäisesti ajattelevana olentona!

    Vain tyhmät ihniset ja loogiseen ajatteluun kykenemättömät ihniset väittävät ettei vapaata tahtoa ole!

    :D

    Äänestä

  • IkuistaRakkautta kirjoitti:

    Mistä tiedät, ettei pohjimmiltaan olisi? Ajattelun ja päätöksenteon vapaus voi olla harhaa.

    Siis että tuollainen, joka toista vuosikymmentä on jankuttanut samaa vajakkipaskaa kymmenillä eri foorumeilla ja saanut kaikilta kenkää, suoltanut satoja tuhansia vajakkipaskaviestejään nettiin, ominut iltalehden tiedepalstan kokonaan itsellee, käynyt yliopiston ruokalassa häiriköimässä Kari Enqvistiä ja seuruettaan kesken ruokailun ja tullut poistetuksi, kehtaa sanoa jotakuta pelleksi? Huh huh.

    Äänestä

  • 9fg7octu7 kirjoitti:

    Mistä tiedät, ettei pohjimmiltaan olisi? Ajattelun ja päätöksenteon vapaus voi olla harhaa.

    Niin voi ja jos niin on, en minä mahda itselleni mitään kun väitän että vapaa tshto on olemassa, koska minutbon vain ennaltamäärätty väittämään niin, mutta jos se vapaa tahto sitenkin on olemassa, niin silloinhan minä olen oikeasti oikeassa ihmisenä jolla olisi ollur mahdollisuus väittää tyhmästi ettei sitä ole!

    joten fiksu ja loogiseen ajatteluun kykeneänihminen väittää aina että vapaa tahto on olemassa!

    "joten fiksu ja loogiseen ajatteluun kykeneänihminen väittää aina että vapaa tahto on olemassa!"

    Väität mitä hyvänsä, et ole fiksu etkä loogiseen ajatteluun kykenevä. Olet pakkomielteinen idioottivammailija.

    Äänestä

Mistä tuo pitkä lainaus oli peräisin?

Äänestä

personne ne kirjoitti: Ovatko sinun mielestäsi filosofian väitöskirjat "tyhmiä", jotka koskevat vapaata tahtoa?

Tietyllä tavalla ne todellakin ovat tyhmiä!Sikäli ne ovat mielenkiintoisia, että lukemalla niitä, näkee miten asiasta on aikojen saatossa väitelty, mutta kaiken kaikkiaan kyseisestä asiasta on tyhmää väitellä!

Kuten sanoin, voi olla että väite siitä ettei vapaata tahtoa ole olemassa, on oikein, mutta silloin kukaan ihminen ei ole päätynyt tuohon totuuteen vapaan tahdon omaavana itsenäisesti asiaa pohdiskelevana ihmisenä, joten mitä hienoa siinä silloin olisi että voisi todistaa olevansa biologinen robotti, joka ei oikeasti koe mitään vapaan tahdon omaavana ihmisenä?

jos me ohjelmoimme robotin todistamaan itselleen että se on robotti joka on ohjelmoitu todistamaan itselleen että se on ihmisen ohjelmoima robotti, niin ymmärtääkö robotti silloin muka tuon asian?ei ymmärrä!sehän on robotti joka on ohjelmoitu "ymmärtämään" totuus!

Äänestä
  • Sinä olet tyhmä. Olet aivoiltasi neljävuotiaan tasolle jämähtänyt vajakki, joka et osaa ajatella vapaan tahdon dilemmaakaan muuten kuin neljävuotiaalle ominaisesti robottikäsitteillä, vaikka itse dilemma on ihan aikuisten oikeasti monisyisempi ja metafyysisempi. Olet jälkeenjäänyt. Olet tyhmä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tässät otuus kirjoitti:

Näin tämä herra Enkvisti kirjoittaa:

"Uskon, että maailmankaikkeus on suunnaton fysikaalinen systeemi, jolla ei itsellään ole toiveita tai päämääriä. Uskon, että elämä maapallolla on syntynyt onnekkaan sattuman ansiosta: olemme juuri sopivalla etäisyydellä sopivasta tähdestä. Uskon myös, että elämää löytyy monista Linnunratamme aurinkokunnista mutta että älyllinen elämä on hyvin harvinaista. Samalla tiedän, etten tiedä näitä asioita vaan että ne ovat uskomuksia. Uskon, että minuuteni on prosessi, molekyylitehtaiden kapitalistinen järjestelmä vailla kovaa ydintä ja viisivuotissuunnitelmaa tai suunnittelijaa, jota voisin kutsua itseksi. Sen istuin ei ole pelkästään aivoissani vaan koko kehoni osallistuu minätajuni säilyttämiseen. Uskon, että minuuden kokemukseni on parsittu kokoon pienistä palasista, että olen ollut monta henkilöä ja että tälläkin hetkellä aivoissani esiintyy minästäni erilaisia versioita, jotka saavat vallan tarpeen ja tilanteiden mukaan. Uskon ettei tahtoni ole vapaa vaan että kaikki toimeni, mielipiteeni, haluni ja ajatukseni syntyvät fysiikan lakeja tottelevien atomien ja molekyylien tanssista ja ovat vailla hengen ohjailua. Uskon että ”minä” on evoluutiossa valikoitunut rauhoittava kehtolaulu, tajunnassani kaikuva narratiivi, jonka aivoni rakentavat ylläpitääkseen jatkuvuuden ja kontrollin illuusiota. Uskonnollista uskoa pidän tajuntaan helposti kotoutuvana meeminä ja uskon, että uskonnot eivät vastaa mihinkään ihmiskunnan suurista kysymyksistä mutta että uskovalle ne antavat tunteen, että näihin ongelmiin olisi vastattu. Ajattelen lisäksi, että näkemykseni eivät vähennä ihmisyyden arvoa, eivät johda nihilismiin tai eettisten arvojen murentumiseen vaan että joko niistä huolimatta tai niiden ansiosta olen yleensä toiveikas, hilpeähkö, lievän pasifistinen ja varustettu omallatunnolla, joka moniin uskovaisiin verrattuna on sosiaalinen."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu