persun kannattaja kuoli Tampereella

Että silleen.
11161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

ja sinä olet miellissään, huvit itte kelläkin!

Äänestä

No ei kerinnyt pettymään hönöjen puolueeseen, kun kuoli ennen kuin saadaan persut vastuuseen tyhjistä huuteluista.

Äänestä

Ei kun puhuin tässä vanhasta persusta joka heitti henkensä puheen jälkeen.
Parempi oli hänen kuolla vielä kun uskoi omiin ihanteisiinsa. Arki kun pudottaa suomut silmiltä vielä pahimmiltakin persu kannattajilta.

Onhan tuo jo nähty kunnallispolitiikassa. Ennen vaaleja persut suu vaahdossa puhuivat muutoksen tuulista Kemijärvelle, nyt on ollut sitten hiljaisempaa.
Kun ensimmäisen kerran kysyttiin, koska ne persut alkaa tehdä jotain, sanottiin, että niiden pitää ensin vähän tottua, toisen kerran kysyttiin, niin sanottiin niitä olevan liian vähän, jotta voisivat mitään tehdä. Sen jälkeen ei kysyttäessä, ole enää mitään vastattu.
Samaa se on valtakunnan tasollakin. Oppositiosta on hyvä huudella, ja tuoda mukamas epäkohtia esiin.
Tyylihän on täälläkin kirjoittaa leipäjonoista. Se jos mikä on sitä populismia. Jos persut joku hyväksyy samaan hallitukseen, niin loppuuko leipäjonoista kirjoittaminen ? Koska leipäjonot ei tästä maasta katoa, riippumatta siitä kuka istuu hallituksessa. Aina on ollut maailmassa köyhyyttä, sitä ei ikinä saada missään yhteiskunnassa katoamaan. Totta leipäjonot voidaan lailla lopettaa, jos kielletään leivän jakaminen,se on varmaan ainoa keino, jolla leipäjonoista voi eroon päästä, ei muuten.

Kun näitä persujen hengennostatus puheita kuuntelee, niin tulee mieleen se, että ainakin osa kannattajista on sen verta yksinkertaisia, jotta uskovat muutokseen, mikäli persut pääsisivät hallitukseen. Se onkin sen jälkeen karu paluu arkeen, kun mitään ei tapahdu, vaan kaikki jatkuu ennallaan.

Äänestä
  • Aika pitkälle on kirjoittaja oikeassa teksteissään,eihän mikään ole juuri muuttunut paremmaksi,oli siellä kuka tahansa,ja nyt on menty aivan penkin alle sdp/kok akselilla.
    Hallituksessa on puolueiden välillä tehtävä kompromisseja,rahaa on käytössä tuo n.55 miljardia,ja se pitäisi jakaa sinne tänne,jos ei oteta taas kovasti lisälainaa.
    Ja leipäjonothan ei minnekkään katoa,se on jo 90-luvulta tullut pysyvä ilmiö,vain asiakaskunta niissä kasvaa ja lisääntyy.
    Persuthan on ainoa puolue joka ajaa tätänykyä köyhän asiaa,ja on sen puolella,siinä ei tarvi olla yksinkertainen,sen todetakseen.sitten kun persut ovat ensi hallituksessa,sen kyvyt punnitaan,ja kansa uskoo muutokseen.
    Persutkin sen tietää,jos näin ei käy,kutistuu persupuoluekin rippeisiin,eli jonkinlaisia lunastuksia puheisiin on otettava.
    Nimenomaan tätä asiaa tulen vielä teroittamaan persukansanedustajiin,joihin tulen vielä olemaan yhteydessä.
    Tämänhetkinen tilanne on se,että ei vaan ole muuta vaihtoehtoa,kun katsoo näitä nykyisiä ns.hallituspuolueita.


    http://jackandolini.puheenvuoro.uusisuomi.fi/25434-edustuksellinen-naennaisdemokratia-diktatuuri

    Äänestä

  • M B kirjoitti:

    Aika pitkälle on kirjoittaja oikeassa teksteissään,eihän mikään ole juuri muuttunut paremmaksi,oli siellä kuka tahansa,ja nyt on menty aivan penkin alle sdp/kok akselilla.
    Hallituksessa on puolueiden välillä tehtävä kompromisseja,rahaa on käytössä tuo n.55 miljardia,ja se pitäisi jakaa sinne tänne,jos ei oteta taas kovasti lisälainaa.
    Ja leipäjonothan ei minnekkään katoa,se on jo 90-luvulta tullut pysyvä ilmiö,vain asiakaskunta niissä kasvaa ja lisääntyy.
    Persuthan on ainoa puolue joka ajaa tätänykyä köyhän asiaa,ja on sen puolella,siinä ei tarvi olla yksinkertainen,sen todetakseen.sitten kun persut ovat ensi hallituksessa,sen kyvyt punnitaan,ja kansa uskoo muutokseen.
    Persutkin sen tietää,jos näin ei käy,kutistuu persupuoluekin rippeisiin,eli jonkinlaisia lunastuksia puheisiin on otettava.
    Nimenomaan tätä asiaa tulen vielä teroittamaan persukansanedustajiin,joihin tulen vielä olemaan yhteydessä.
    Tämänhetkinen tilanne on se,että ei vaan ole muuta vaihtoehtoa,kun katsoo näitä nykyisiä ns.hallituspuolueita.


    http://jackandolini.puheenvuoro.uusisuomi.fi/25434-edustuksellinen-naennaisdemokratia-diktatuuri

    Onhan se niinkin että pessimisti ei pety jne. Mutta ei sekään ole oikein jos ei yritäkkään. Persut kuitenkin yrittävät saada huomisesta parempaa eikö vain MB?

    Äänestä

  • Moody River kirjoitti:

    Onhan se niinkin että pessimisti ei pety jne. Mutta ei sekään ole oikein jos ei yritäkkään. Persut kuitenkin yrittävät saada huomisesta parempaa eikö vain MB?

    Näinhän se menee,persut on enää ainoa toivo,muut on katottu,ja osin kaluttu.

    http://www.youtube.com/watch?v=AhWzMH0VDMc

    Äänestä

" Persutt ainoa puolue joka ajaa köyhien asiaa" On niitä muitakin vasemmisto puolueita. Minulla on käsitys että persut on puolue joka ajaa oman kannatuksen nostavaa politiikkaa, siis lupaa vähän joka suuntaan, mitä kansa haluaa.
Se mitä persut lopultakin ajaa, jää vielä nähtäväksi. Persut ei puolueena ole mikään homogeeninen ryhmittymä, vaan lipun alle on kerätty erilaisia ryhmittymiä. Esim. ns. maahanmuuttokriitikot t eivät siellä edusta kuin 5 % siivua. Soinin lipun alle on kelvannut myös muiden puolueiden hylkiöt, ja erilaiset "kansanmiehet" jotka on tuoneet paikallisia ääniä, lupailemalla kuka mitäkin. Iso osa äänestäjistä on nähnyt persut jonkinmoisena viimeisenä toivona, silloin ne odotuksen eivät osu kovinkaan realiselle tasolle.
Tuollainen lausuma "persuthan on ainoa puolue joka ajaa tätnyään köyhän asiaa"
kuvastaa sitä epätoivoa, johon rakennemuutos on maan vienyt. Tavan duunarilta on lähtenyt työt alta, eikä uutta löydy, koska teollisuustyö on viety muualle.
Asiaa on helppo toitottaa toreilla, mutta vaikeampi muuttaa eduskunnassa. Tarkoitan, että mikään poliittinen puolue ei asiaa pysty korjaamaan, oli sitten köyhän tai rikkaan asialla. Poliiitikot voi vain antaa teollisuudelle mahdollisimman hyvät puitteet ja työvoiman koulutuksen, mutta siihen se sitten jää, loppu on kiinni yrityksistä. Nykyisin ei eletä suunnitelmataloudessa, vaan vapaassa markkinataloudessa ja siinä on rajat auki. Sellaiseen ei keinot riitä minkään yksittäisen maan toimet. Ei auta EU:sta eroaminen, tai valuutan vaihto, kyllä se köyhä on köyhä senkin jälkeen, eikä entiset työpaikat tule takaisin.
Se mitä uutta tulee, niin sinne vaaditaan pääsääntöisesti erilaista osaamista.

Persut ei ole sen kummempia sateentekijöitä, aikanaan kun vihreät nousi mesomaan Koijärvellä, ja siitä saivat äänet mennä eduskuntaan kumisaappaissaan. Silloin koki Suomi jonkinlaisen vihreän herätyksen, ja nämä risuparrat marssivat eduskuntaan tikkureissa ja kumisaappaissa. Eduskunnan vessassa sitten vaihtoivat rytkyt sellaisiin, että pääsivät suureen saliin. Samanlaista maailman muuttamista oli ilmassa. Kyllä se eduskunta muutti ne vihreät yhden istuntokauden kuluessa. Nämä pahimmat komsit jäivät pois ja vihreistä tuli äkkiä normi puolue. Näin se käy persuillekin. Nythän siellä on näitä "kansanmiehiä" jokunen mukana. Heillä ei oikeastaan ole siellä juuri mitään tekoa, pääasia että äänestävät sen mukaan mitä terävä pää käskee. Asiat on liian kaukana heidän omasta elämästään, että jaksaisivat kiinnostua niistä. Asiat vaatisivat perehtymistä, ja kun lyödään tiiliskiven paksuinen muistio käteen, että tutustu ja sano kantasi ensiviikolla, niin helposti jää vähän pläräilyksi ja lukemati sellainen. millekään puolueelle ei toki ole eduksi, jos puolueen edustajien taso ei riitä eduskuntatyöhön, ja kyllä se persuillakin varmaan taso nousee.
Ei se kuitenkaan kukaan yksittäinen edustaja mitään siellä päätä. Voi niille sanoa, että muistakaa lunastaa ne lupaukset, mutta riviedustajalla ei asiaan ole juuri mitään sanomista, päätökset tehdään aina puolueen eliitin joukossa.
Nyt näyttää persuissakin olevan jo se vaihe, kun niistä entisistä puheista kiemurrellaan kauemmaksi. Eilen oli uutisissa kuinka persut on kaikille muille kolmelle suurimmalle puolueelle, se epämieluisin yhteistyökumppani. Soini joutuu siistimään puolueen puheita, eikä käsiä enää voida sitoa kynnyskysymyksillä.
Eli puolue hakeutuu samaan formuun muiden puolueiden kanssa. Totta se voi köyhien etuja koittaa ajaa, mutta ei se mitään juuri oleellisesti muuta. On ne köyhien etuja koittaneet muutkin vasemmistopuolueet ajaa.
Tuossa ole yhdessä valtamediassa juttu, kuinka sossut on Tanskassakin mielletty herrapuolueeksi. Eli tuo näkemys on ylikansallinen, koska tuo näkemys asiasta oli yleinen Euroopassa. Sietää miettiä mitä se oikein tarkoittaa ? Onko maailma ympäriltä muuttunut, vai onko kyse vain jostain puolueen muutoksesta ?
Maailma on muuttunut ja sen myötä myös puolueet. Kurjallisto tuntee kurjistuvansa, ja varmaan totta toinen puoli. Hyvä jos joku heidän etujaan ajaa, vaikka persujen vilpittömyyttä siinä asiassa epäilenkin. No se jää nähtäväksi, toivottavasti se pettymys ei olisi kovin syvä. Koska jonkin asteinen pettymys siitä tulee kuitenkin.

Äänestä
  • Näinhän se menee,mutta parempaakaan ei ole tarjolla,ensi kaudella katotaan persukortti.M

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


miten on kirjoitti:

Että silleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu