Afrikastahan on koko sivilisaatio lähtenyt käyntiin. Onkohan sieltä päin mitään älykästä kirjallista perintöä yli 500 vuoden takaa?
Afrikasta älyllistä kirjallista perintöä?
Keinutuoli
13168
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Esimerkiksi Timbuktun yliopiston säilyneet kirjat. Valtava määrä suullista perimätietoa, tarinoita, lauluja ja filosofiaa muistiin merkittynä.
Kerroppa Mette vähän niistä kirjoista?
Mustat afrikkalaiset eivät koskaan saavuttaneet korkeakulttuuria, pois lukien nuubialaiset, jotka kopioivat hieroglyfit eqyptiläisiltä. Toisekseen mustat afrikkalaiset eivät keksineet edes pyörillä kulkevia rattaita(!!!!).
Benini, Zimbabwe, Ghana, Mali, Songhai, Joruba, Ojo. Esimerkiksi Zimbabwe ja Benini ovat kuuluisia myös metallin työstämistaidoistaan.
Wikipediaraamattu sanoo ekan sivilisaation olleen Mesopotamia eli ei afrikassa.
Eihän siitä kovin kauaa ole, kun valkoinen ihmien tuli Afrikasta Eurooppaan ja muualle . Tai siis oli silloin lähtiessään itsekin musta.
Voiko mitään älykkyyseroa enää noin 80000 vuodessa syntyä, silloinhan sieltä lähdimme vaeltamaan.
Oletko tosissasi noin kysyessäsi? Aboriginaalit muuten ovat melkeinpä 50000 vuoden takaa afrikkalaisia.
Ainakin valkoisilla täällä Suomessa on aika helpot oltavat, kun vertaa Afrikan kuivuuteen ja nälänhätään.
Ei ole muuten Suomessakaan älyllistä kirjallisuutta yli 500 vuoden takaa. Joku pari latinankielistä kirjaa kirkon käyttöön. :)
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomalainen_kirjallisuus
Mutta ihan hyvin tämä meidän sivilisaatio tuntuu tällä hetkellä toimivan kun vertaa vaikka noihin Etelä-Euroopan maihin, mistä antiikin korkeakulttuurit tulee.
Eurooppalaiset eivät tietenkään ole nykyisten afrikkalaisten jälkeläisiä, heillä vain on yhteiset esi-isät. Olivatko nämä esi-isät mustia?
ei-korrekti, ootko sitä ,mieltä, että 80000 vuodessa voisi syntyä eroja älykkyydessä?
Totta kai voi. Sukupolvienkin älykkyydessä on eroja.
Unohtuiko sulta Egypti? Ainakin tähän asti Egypti on kuulunut Afrikkaan.
Joten Egyptin muinaiset hieroglyfit ovat osa kirjallista aineistoa joka on säilynyt.
Onko päättelykyvyssäsi jotain vikaa kun et osaa yhdistää Egyptiä Afrikkaan?
Luonnollisesti Egyptikin on Afrikkaa ja egyptiläinen kirjallisuus afrikkalaista kirjallisuutta.
Pyörillä kulkevia rattaita ei Afrikassa käytetty ennen autojen tuloa, koska ne olivat epäkäytännöllisiä. Sääolot vaihtelevat suuresti maanosan laidasta toiseen ja vuodenajasta toiseen, joten teitä ei kannattanut rakentaa. Kuljetukseen sopivat nelijalkaiset ja myös kaksijalkaiset kantajat, veneitä käytettiin paljon. Poikkeuksen on siis Egypti, jossa käytettiin rattaita ja tunnettiin myös lasten pyörillä varustetut lelut.
Esimerkiksi inkat, mayat ja atsteekit eivät myöskään käyttäneet pyörillä kulkevia rattaita samoista maastohankaluuksista johtuen.
On teillä muuten ihmeellisiä älykkyyden ja korkeakulttuurin normeja; kaivataan pyörillä kulkevia rattaita ja sivuutetaan kokonaan metallinvalmistuksen kehittyminen itsenäisesti jopa kolmella alueella Afrikkaa (Egypti, Zimbabwe, Ghana-Benini). Samoin sivuutetaan täysin tähtitiede, vaikka sekä Saharan että Etelä-Afrikan kalliopiirrokset osoittavat tähtitieteen tuntemuksesta.