Löyssässä hirressä,

Se vanhankansan viisaus olkoon lohtunamme, ensimmäinen tunti se hirressäkin pahin on. Sitten siihen jo tottuu.
Ei ole minullakaan tietoa missä kämpässä sitä ensi talvi värjötellään, jos sinne asti jaksaa nilkuttaa. Kämppä menossa alta.
Kerrostaloasuntoja lie kyllä kaupungilla tarjolla. Roikutaan sitten netissä paremman tekemisen puutteessa. Sitten voisi ehkä kalaa pyytää ajan kulukseen.
Sekin vaatis vaikka kaverikyydin kun autottomaan jamaan olen päässyt luisumaan.

Kalasoppaa aion tänään keittää minäkin, mutta tyytyä saan kaupan kirjolohen palaseen, muhkea ruohosipuli sentään on omasta takaa.
Ai jai niitä muistikuvia sätkivistä kalansaaliista veneen pohjalla, kun verkosta löytyi siikakin poikineen.

Kampeloista nyt puhumattakaan, vasta savustettuina rasvan tihkuessa nahan alta, nahan, joka tuli imeskeltyä sekin rantakallioilla istuessa saaristossa.

Nautihan olostasi Rituliini ja usko huomiseen, niin minäkin:D

Löysässä hirressä hyvinkin.
Kämppä on. Eläke ulosotossa rikollisten tekaisemista laskuista.
Poliisi ei tutki.
Auto hajoamassa.
Kaupasta saan kalaakin. Lapsena sain naapurin rannasta kaksi tulitikun mittaista kiiskeä, yhden kämmenenkokoisen lahnan ja 25 cm hauen isän uistimella ennenkuin se jäi koskeen. Siinä minun kalansaaliit.
Omaa rantaa ja huvilaa tai edes telttapaikkaa en saanut koskaan. Oma syy; minä vain en osaa. Eikä kukaan opettanut elämään. Työtä vain oli ja nyt rahaa, mutta kaikki liian myöhään. Enkä osaa elää vieläkään.

rituliini


Ei se vapaus ole sen kummempaa kuin olla omais hoitajana,
omaishoitajan ihminen tuntee vielä itsensä tärkeäksi, jos on vielä suhteelisen terve itse,
mutta kun puoliso joutuu lopulta laitokseen kun itse ei enään jaksa,
niin se yksinäisyys ja toisen ihmisen kaipuu ei katoa minnekkää,
tietenki se jokin verran helpottaa kun käy puolisoa katsomassa laitoksessa, mutta voi sitä surua kun joka päivä näkee rakkaimman ihmisen kuihtuvan, - puhe loppuu silmät harhailee jo jossain muualla kuin täällä, siitä vaihetta voi kestää jopa viisi vuotta,
lopullinen kuolema on kaikkea muuta kuin helpotus omaiselle, suru vaan jatkuu kuolema on paha tapahtuma pahanäköstä , henki rohisee, hengitys vaikeutuu kaikki näyttää niin vaikealata,
sen ottais rakkaaltaan pois jos se olis mahdollista, ei ikinä hauais vaikeaa lähtöä omalleen rakkaalleen,
oma puoliso kuoli toistavuotta sitten,
edelleenki kaipaan häntä , niitä aikoja jolloin hän oli vielä terve,
suru ei pääty koskaan sen kanssa on vain jaksettava elää, jaksaa jos jaksaa,
vanhan ihmisen loppu elämä ei ole enään kevytkenkäistä hseeraamista uuden etsimistä
kyllä se on aivan muuta jaksamista selviytymistä kaiken tajuamista että pitkä yhteinen elämä on päättyny,
voimat hiipuu terveeltäki vanhukselta, se on vääjäämätön seuraamus ,

Vanhuuteen kuuluu kipuilut,muuten mukavahan täällä olisi elellä,mutta selkä kipeä niin aika menee ikäväksi..

Mutta kukaan ei ohi pääse vanhuudesta. Ritu olet kyllä vahva nainen onneksi...

Kiitos tosta miikasta,toivottavasti sen tuoma hyvämieli kantaa sinua elämässä eteenpäin.
Saimme jääkiekon MM .ssä hopeaa,kiitollisena ama

Voin sanoa kokemuksesesta että omaishoito kannattaa luovuttaa ajoissa.
Hoidin 14 vuotta sänkyyn sidottua miestäni.
Kuten joku sanoi , pari ensimmäistä päivää ovat pahimmat hirressäkin. En aloittaessani uskonut jaksavani kuin jonkin kuukauden.
Yrityksen ja erehdyksen kautta saavutin jonkinlaisen tasapainon, rytmitin päiväni hoitotoimenpiteiden mukaan. Illat kun hän nukahti oli omaa aikaani, jos jaksoin valvoa.
En tajunnut kuin väsynyt ja loppuunpalanut olin, joka yö täytyi nousta katsomaan ja kääntämään.
Aloin pitää intervallihoitojaksoja alkuun vähän, sitten enemmän.
Hoitopaikssa alkoivat sanoa että miestäni on mahdotonta hoitaa yksin kotona, helläkin tarvittiin kaksi, jopa kolme henkeä pestessä ja kääntelyssä, mies oli kookas ja painava.
Apulaitteeita oli kotona, ilman niitä ei olisi tullut mitään.
Nyt on kolme vuotta "vapautta", tavallaan nautin tästä rauhasta, en edes kaipaa seuraa enkä muita ihmisiä.
En ole koskaan ollut kovin sosiaalinen, erakoituminen on oma valintani, minä ihan oikeasti viihdyn yksin.
Omaishoito aikaan lähes kaikki kontaktit jäivät ystäviin ja sukulaisiin, tytärtä lukuunottamatta, hän asuu kaukana joten näemme harvoin.
Aloittajalle jaksamista, hyvä että pääset kalaan :)

Totta tuo on, että yksin viihtyy kun on ollut hyvin sidottu johonkin. Itse olin vuosikymmeniä väkivaltaisen puolison kanssa ja kun viimein erosin, olen nauttinut yksin olosta.
Turha sääliä yksin asuvaa, kaikki ei tiedä mikä on historia.

niimpä saman kokenu kuin tuossa ylhäällä toisetki, puoliso sai lopulta kutsun luojan luo pitkän sairauden uuvuttamana ,
nyt on tullu ajatukseen vaihe
jossa vanholla päivillä haluaisin muuttaa paikkakuntaa,
pääsis viimesistäki lähisukulaisista eroon, tai saisi ainaki hieman välimatkaa
viihdyn hyvin yksi, voin harrastaa aivan itselle mukavia juttuja , kuten uintia ja ulkoilua, sekä soppailua kaupungilla,
mutta,
voiko näin vanha muuttaa paikkakuntaa se hieman askarruttaa,
mitä mieltä te toiset olette,
haluaisitteko muuttaa paikkauntaa, jättää kaikki vanha elämä taakse,
taloudellisesti kyllä vielä pärjäisin muuallaki,
mutta toi ikä hieman arveluttaa, miten sosiaalinen yhteiskunta siihen suhtautuisi,
mitä arvelette ?

Aikoinaan siellä matkustelin loma-aikana puolison kanssa, mutta kuinka nyt yksin sinne osaisi muutta se huolettaa ,
kuinka saisi ilmastoidun mukavan turvallisen asunnon, mitähän ne maksavat,
luulisin että talvet viettäisin siellä ja kesät suomessa, tai jos siellä asunto on hyvin riittävästi ilmastoitu voisin olla koko vuoden yhteenkyytiin,
tämä on nyt vain haaveena, en tiedä jaksanko totetuttaa,
saan sydämmen tahdistajan ,, lääkäri lupasi ainaki kymmenen vuotta lisää aikaa, ehkä sen voimalla piristyn niinpaljon että jaksan toteuttaa haaveeni,
sen näkee sitten,
jos en ulkomaille muuta niin olisi mukava muuttaa kotimaassa jonnekki mukavalle pikkakunalle , esm. tampere , helsinki, lahti sektorille, ainaki osaisin kieltä, tuliskohan siellä koti-ikävä entisille seuduille , se jäisi nähtäväksi,
kotimaassa muutto uudelle paikkaunnalle vaatii myös paljon touhua, muutto ei koskaan ole helppoa varsinkaa vanhana,

Sen virtuaalisen hirsipuun saa kaataa Rituliini. On Ritvan päivä tänään. Pääsee uudella koivuvastalla kylpemään. Helatorstain aatonaatto ja kaikkee.
Ja loppujen lopuksi tuolla ulkona liikkuminen tämän päivän lämpötiloilla saakin kuuman löylyn ja masokistisen saunavastalla itsensä pieksemisen autuuden tuntumaan jopa järkevältä.