Mihin katosi Muonion lauttavaijeri?

Suomen tehtyä aselevon Neuvostoliiton kanssa jatkosodan lopussa syksyllä 1944 yksi rauhanteon ehdoista oli saksalaisten pikainen karkottaminen Pohjois-Suomesta, jossa heitä oli noin 200000. Suomalaiset yrittivät hoitaa asiaa aluksi rauhanomaisesti sopimalla heidän kanssaan vetäytymisen aikatauluista. Pian kävi kuitenkin ilmeiseksi, ettei riittävän nopea vetäytyminen tällä tavalla ollut mahdollista. Ajankohtaiseksi tuli siviiliväestön evakuoiminen Lapista uhkaavien sotatoimien tieltä eteläisempään Suomeen ja naapurimaa Ruotsiin. Muoniossa luonnollinen evakuointisuunta oli Ruotsi. Muoniolaiset olivat vanhastaan tottuneet kuljettamaan lehmiään kesäksi mm. rajaväylässä sijaitseviin saariin. Suurten, myös naapurikuntien puolelta tulleiden, eläinmäärien nopea kuljettaminen rajaväylän ylitse Ruotsin puolelle osoittautui kuitenkin suureksi ongelmaksi. Apuun tulivat saksalaiset, jotka vielä tuossa vaiheessa suhtautuivat siviiliväestöön myönteisesti. Saksalaisilta saatiin lainaksi teräsvaijeri, joka vedettiin Niemenpäästä väylän ylitse Ruotsin puolen Vasikkaniemeen. Vaijerin avulla saatiin väylän ylitse muodostettua kapulalauttayhteys, jonka avulla evakuointi oli mahdollista suorittaa. Lainattu vaijeri jäi kuitenkin saksalaisille palauttamatta, ja se oli käytössä vielä saksalaissodan jälkeen keväällä 1945 evakosta palattaessa. Sodan jälkeen suomalaiset määrättiin maksamaan Neuvostoliitolle huomattavat sotakorvaukset mm. metalliteollisuuden tuotteina. Teollisuus tarvitsi raaka-aineita, josta syystä järjestettiin mm. saksalaisten Lappiin jälkeensä jättämien metalliromujen laajamittainen keräys. Siviiliväestöä, jolla myös oli poltetun Lapin jälleenrakentamisen vuoksi huutava tarve erilaisille rakennustarvikkeille, kiellettiin romuihin koskemasta. Tässä vaiheessa saksalaisilta lainattu lauttavaijeri yksinkertaisesti katosi. Viranomaispiireissä on arveltu sen tulleen myydyksi Ruotsiin. Paikkakunnalla sitkeästi eläneiden huhujen mukaan sen ottivat kuitenkin talteen paikalliset 'vesivaltion' miehet, jotka piilottivat sen jonnekin paikkakunnalle mahdollista myöhempää käyttöä varten. Mitä tuolloin arvokkaalle vaijerille tapahtui, on jäänyt arvoitukseksi. Kun tapahtumista on kulunut jo lähes seitsemän vuosikymmentä, ei ketään 'vaijerioperaatiossa' mukana ollutta taida olla enää elossa asioista kertomassa?

Pysyvä lauttayhteys Ruotsiin saatiin 1960-luvun alussa ja se korvattiin sillalla 1980-luvulla.
5306
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

... paikkakunnan historiaa.

Tällaisia saisi tulla enemmänkin. Näistä voisi joku koota paikallishistoriaa vaikkapa evakointiajalta. Kyllähän sitä historiaa on kirjoitettu, mutta tällaiset tarinat täydentäisivät sitä.

Kiitos tarinasta!

Äänestä

vaijerikatosi yhdelle kyläläiselle ja myytiin ruotsiin romuliikkeelle

Äänestä

Oletteko huomanneet, että poromiehet pieree aivan uskomattoman paljon, ja pierut TODELLA haisee! Ehkä paikalliset on tottuneet niihin, mutta turisti tai junantuoma kyllä ikävästi haistaa nämä poromiehet. Osasyynä voi olla se, että kalsareita ei vaihdeta kovinkaan usein, ja niin on pinttynyt melkoset jarruraidat.

Äänestä

Minutkin saksalaiset auttoivat evakkoon Ruotsinpuolelle. Jäin jälkeen muusta joukosta, hikisenä ja janoisena. Sain ruokaa ja juomaa pakenevilta saksalaisilta, he hankkivat suomea osaavan tulkin. Pääsin heidän avulla Ruotsiin syksyllä 1944 oma väki jätti.

Äänestä
  • Kyllähän se vaijeri meni siihen samaan suuntaan kuin muutkin sotakorvaukset. Sillä oli paljon arvoa ja niin se meni samaan kasaan kuin kaikki muut saksalaiset metallit.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Näin olen kuullut kirjoitti:

Suomen tehtyä aselevon Neuvostoliiton kanssa jatkosodan lopussa syksyllä 1944 yksi rauhanteon ehdoista oli saksalaisten pikainen karkottaminen Pohjois-Suomesta, jossa heitä oli noin 200000. Suomalaiset yrittivät hoitaa asiaa aluksi rauhanomaisesti sopimalla heidän kanssaan vetäytymisen aikatauluista. Pian kävi kuitenkin ilmeiseksi, ettei riittävän nopea vetäytyminen tällä tavalla ollut mahdollista. Ajankohtaiseksi tuli siviiliväestön evakuoiminen Lapista uhkaavien sotatoimien tieltä eteläisempään Suomeen ja naapurimaa Ruotsiin. Muoniossa luonnollinen evakuointisuunta oli Ruotsi. Muoniolaiset olivat vanhastaan tottuneet kuljettamaan lehmiään kesäksi mm. rajaväylässä sijaitseviin saariin. Suurten, myös naapurikuntien puolelta tulleiden, eläinmäärien nopea kuljettaminen rajaväylän ylitse Ruotsin puolelle osoittautui kuitenkin suureksi ongelmaksi. Apuun tulivat saksalaiset, jotka vielä tuossa vaiheessa suhtautuivat siviiliväestöön myönteisesti. Saksalaisilta saatiin lainaksi teräsvaijeri, joka vedettiin Niemenpäästä väylän ylitse Ruotsin puolen Vasikkaniemeen. Vaijerin avulla saatiin väylän ylitse muodostettua kapulalauttayhteys, jonka avulla evakuointi oli mahdollista suorittaa. Lainattu vaijeri jäi kuitenkin saksalaisille palauttamatta, ja se oli käytössä vielä saksalaissodan jälkeen keväällä 1945 evakosta palattaessa. Sodan jälkeen suomalaiset määrättiin maksamaan Neuvostoliitolle huomattavat sotakorvaukset mm. metalliteollisuuden tuotteina. Teollisuus tarvitsi raaka-aineita, josta syystä järjestettiin mm. saksalaisten Lappiin jälkeensä jättämien metalliromujen laajamittainen keräys. Siviiliväestöä, jolla myös oli poltetun Lapin jälleenrakentamisen vuoksi huutava tarve erilaisille rakennustarvikkeille, kiellettiin romuihin koskemasta. Tässä vaiheessa saksalaisilta lainattu lauttavaijeri yksinkertaisesti katosi. Viranomaispiireissä on arveltu sen tulleen myydyksi Ruotsiin. Paikkakunnalla sitkeästi eläneiden huhujen mukaan sen ottivat kuitenkin talteen paikalliset 'vesivaltion' miehet, jotka piilottivat sen jonnekin paikkakunnalle mahdollista myöhempää käyttöä varten. Mitä tuolloin arvokkaalle vaijerille tapahtui, on jäänyt arvoitukseksi. Kun tapahtumista on kulunut jo lähes seitsemän vuosikymmentä, ei ketään 'vaijerioperaatiossa' mukana ollutta taida olla enää elossa asioista kertomassa?

Pysyvä lauttayhteys Ruotsiin saatiin 1960-luvun alussa ja se korvattiin sillalla 1980-luvulla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu