ne luulee että kuoleman jälkeen ei ole mitään?
Mikä se sellainen on, että ei ole mitään, eihän sellaista ei mitään ole, koska siinnä ei ole mitään. Kaikkialla on tilaa, ei ole sellaista kohtaa missään, missä ei olisi tilaa. Tila, paikka, kaikkialla. Kun kuolet menet jonnekin missä on tilaa, koska ei ole olemassa sellaisia kohtia maailmankaikkeudessa, joissa ei ole mitään.
Mikä se sellainen on, että ei ole mitään, eihän sellaista ei mitään ole, koska siinnä ei ole mitään. Kaikkialla on tilaa, ei ole sellaista kohtaa missään, missä ei olisi tilaa. Tila, paikka, kaikkialla. Kun kuolet menet jonnekin missä on tilaa, koska ei ole olemassa sellaisia kohtia maailmankaikkeudessa, joissa ei ole mitään.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Realistisuus eli tosiasioiden tiedostaminen ja tunnustaminen lienee tähtitieteilijöillä yleistä.
Kun kuolet, niin kuolet. Raatosi kuopataan tai tuhkataan, muuta ihmisessä ei ole, eikä mitään mene enää minnekään muualle kuin savuna taivaalle tai maahan matojen ruoaksi.
Miksi pitäisi luottaa siihen, että vain se on olemassa, mikä pystytään tällä hetkellä tunnetulla tekniikalla eksaktisti mittaamaan?
Tietenkin on niin, että kun on uutta tekniikkaa, löydetään uusia ilmiöitä, jotka vaativat uusia teorioita ja maailmankuva muuttuu hyvinkin radikaalisti, kuten vaikka pimeät aineet ja energiat ja kiihtyvä laajeneminen.
Kuolemanjälkeistä elämää on hieman vaikeaa mitata täsmällisellä toistettavuudella laboratorio-oloissa taknisillä laitteilla.
Asiasta on kuitenkin tuhansien vuosien kokemuksellista tietoa, joka nykytekniikalla lisääntyy räjähdysmäisesti.
Aiheesta löytyy kirjallisuutta, jos sellaisen pariin vain uskaltautuu (tietenkin sopivalla kritiikkimielellä).
(edellyttää hieman englannin kielen taitoja)
http://en.wikipedia.org/wiki/Near-death_experience
http://www.nderf.org/
Rottiahan on tutkittu labrassakin
http://www.npr.org/blogs/health/2013/08/12/211324316/brains-of-dying-rats-yield-clues-about-near-death-experiences
http://m.mtv.fi/terveys/article/tutkimus-nain-aivot-toimivat-kuollessa/230282
"Miksi pitäisi luottaa siihen, että vain se on olemassa, mikä pystytään tällä hetkellä tunnetulla tekniikalla eksaktisti mittaamaan?"
Onko tieteellä vaihtoehtoja?
Onhan kuolemaa tutkittu todella paljon, eikä kukaan ole pystynyt luotettavasti ja toistettavasti osoittamaan kuolemassa yhtään minkään menevän yhtään mihinkään.
niin energiahan ei häviä...
ei häviä ei, mutta noitten mielestä asia on toisin, vaikkei siinnä kylläkään ole mitään järkeä.
Kuolemanrajakokemukset ovat sellaisia joista vain "tervejärkinen" näkee että ollaan tekemisissä kuoleman jälkeisyyden kanssa.
Kuolemanrajakokemukset selittyvät sammuvien aivojen tuottamilla harhoilla.
Ei ne sellaisia ole. pPitävät vaan tiettyä statusta yllä uskottavuuden kannalta ja omat ajatukset visusti piilossa.
"Kuolemanrajakokemukset selittyvät sammuvien aivojen tuottamilla harhoilla. "
On tapauksia jossa asianomainen kliinisesti aivokuollut pystyy jälkeenpäin kertomaan mitä hänen ympärillään tapahtui. Anekdoottista evidenssiä tuollaisesta on aika paljon.
http://www.pimvanlommel.nl/home_eng
Kertomuksia on paljon. Mikä lasketaan evidenssiksi, onkin sitten eri asia.
Olen monesti kertonut, että aviomiehelläni oli kyseinen kokemus (miinus enkelit, kuolleet omaiset etc.). Operaation suorittanut lääkäri haastatteli häntä ja tuli vielä 10 vuotta myöhemminkin tarjoamaan kättäpäivää. Kyse oli melkein-kuolemasta, jossa sydän käynnistettiin fibrillaattorilla niin äärilukemilla, että palovamman arvet näkyvät vieläkin. Mitään uskonnollista asiaan ei liittynyt, vain se käytävä ja valo, jonne mies pyrki kynsineen, koska takana oli vain kovaa kipua (se palovamma). Muuten ruumiista-irtautumiskokemus oli aito, koska siitä keskusteltiin hoitohenkilökunnan kanssa.
Hän sis kävi kuoleman rajalla, mutta - huomio - ei kuollut. Useimmat, paitsi ne huuhaa-tyypit. jotka kirjoittelevat juttuja tyyliin "vietin kolme päivää taivaassa", ovat kokeneet saman kuoleman-rajalla-jutun. Jos jotkut ovat liittäneet siihen liihotteleevia enkeleitä, niin en kiistä, mutta mieheni ei nähnyt mitään sellaista.
Tähtitieteilijät näkevät asiat laajemmasta perspektiivistä. Vaikea uskoa että Jumala olisi luonut koko valtavan universumin, ja sitten älyllistä elämää vain sen yhdelle planeetalle. Sitten lähettänyt ainoan poikansa pelastamaan tuon planeetan ihmiset perisynnistään jotta heillä olisi ikiaikainen elämä. Noin niinkuin kristinuskon näkökulmasta.
Voisihan sitä ajatella vastaavasti, että siihen entiseen tietokoneeseenkin säilötty tieto vaeltaa jossain bittitaivaassa, vaikka rakkine itse ei enää olekaan hengissä. Samoin kaikki ne pilalle naarmutetut peli cd:t ovat nyt pelien taivaassa, eivätkä suinkaan kaatiksella.
Kun pääkopasta lamppu sammuu, niin ruumis jää siihen, ja sen sisältämä materia vapautuu aikanaan luontoon uusiokäyttöön, mutta minuutesi lakkaa valitettavasti olemasta.
"Ikuisen" elämän saavuttaakseen pitääkin tehdä jotakin sukupolvien yli kantavaa, joka muistetaan vielä vuosien kuluttuakin. Vaikka sinä et enää täällä henkenä vaellakaan niin elämääsi muistetaan, ja elät kansakunnan muistissa :)
"Kun pääkopasta lamppu sammuu, niin ruumis jää siihen, ja sen sisältämä materia vapautuu aikanaan luontoon uusiokäyttöön, mutta minuutesi lakkaa valitettavasti olemasta. "
En tiedä siitä minuudesta mutta periaatteessa ei kai informaatiokaan katoa mihinkään vaikka aineellinen rakenne hajoaa osiinsa.
Sitten vaikka periaatteessa tietoisuus voisikin olla jossain määrin jonkun hetken riippumaton fyysisistä aivoista niin kuinka kauan tuon tietoisuuden koherenssi säilyy vähitellen hajoamatta?
Suurin osa ihmisistä taitaa olla suurimman osan ajasta omien tapojensa ja tottumustensa orjia eikä se tietoisuuden "lamppu" kovin monella ihmisellä taida palaa mitenkään erityisen kirkkaana kuin joskus harvoin. Psyykkiset toiminnot kuten ajattelu vaativat paljon energiaa ja ihminen väsyy aika nopeasti. Miten käy tietoisuudelle kun sen energian saatavuus heikkenee ja loppuu?
Itse ajattelen sillä tavalla että aivot ovat välttämätön infrastruktuuri aineellisessa ajan ja paikan määrittelemässä maailmassa.
Saattaa olla olemassa jonkinlainen non-lokaali ajaton ja paikaton taso jonne tietoisuus kuoleman jälkeen menee mutta pidän epätodennäköisenä sitä että tämä "sielu" olisi jotenkin "valmis" ja "toimiva" syntymästä lähtien vaan kehittyy vähitellen elämän aikana jos on kehittyäkseen. Samalla tavalla kuin jokin puu esim. tammi kylvää lukemattoman määrän siemeniä maastoon ja vain ehkä yhdestä siemenestä kehittyy täysikasvuinen puu niin se sielunkin kehittyminen sillä tavalla koherentiksi ja suhteellisen pysyväksi kokonaisuudeksi että se säilyy pidemmän aikaa kuoleman jälkeen lienee aika epätodennäköistä ja hyvin harvinaista.
Ehkä Carl Jungin individuaatio-idea liittyy tähän siinä mielessä että kuin jonkinlainen aito yksilöllisyys on jollain tavalla saavutettu niin jonkinlainen ajaton ja paikaton olemassaolo lienee mahdollista vähän samalla tavalla kuin koetut laadutkin (esim. taiteessa) ovat jollakin tavalla ajattomia.
Silkkaa epätieteellistä pohdiskelua ja spekulaatio tämä tietenkin on mutta tässä minun pari senttiseni tähän ketjuun...
Kuolemanrajakokemuksia on testattu mm. siten, että esimerkiksi toimenpidehuoneen tai leikkaussalin lattiaan on merkitty iso rasti, jonka potilas voisi nähdä vain katosta. Kun sitten kuoleman rajalla käynyt on kertonut katselleensa katosta käsin itseään elvytettävän, kukaan ei ole osannut kertoa nähneensä lattiassa mitään erityistä. Jos nuo ihmiset olisivat kertoneet nähneensä tuon rastin, muuttuisi maailmankuvani melko lailla. Olisi mukava saada kerrankin tyrmistyä kunnolla.
Kivahan noihin olisi uskoa, mutta konkreettisia todisteita ei ole saatu. Kaiken maailman vehreillä niityillä kirmailut ja valoa kohti kurkottelut on helppo selittää psyyken tepposilla.
"Kun sitten kuoleman rajalla käynyt on kertonut katselleensa katosta käsin itseään elvytettävän, kukaan ei ole osannut kertoa nähneensä lattiassa mitään erityistä."
Ehkä sen NDE-tripin aikana on parempaakin tekemistä kuin noteerata joitain rasteja lattiassa. Kuinka moneen yksityiskohtaan itse kiinnität huomiota kun menet johonkin uuteen paikkaan ja kuinka moni niistä muistuu mieleen jonkun ajan päästä varsinkin jos ei ole kerrottu etukäteen mihin pitää kiinnittää huomiota?
"Kaiken maailman vehreillä niityillä kirmailut ja valoa kohti kurkottelut on helppo selittää psyyken tepposilla. "
Niin varmaan sinun nojatuolistasi käsin mutu-pohjalta.
Aiheesta on lukematon määrä tutkimuksia - voisit aloittaa niistä tutkimisen.
Sangen hyviä haastatteluja aiheesta mm. täällä (myös skeptikkojen näkemyksiä):
http://www.skeptiko.com/past-shows-2/post-list/
Jos haluat todisteita joudut näkemään vaivaa vähän enemmän kuin hesarin lukeminen ja telkkarin katselu.... ;-)
Monilla sekoittuu käsitteet "olemassaolo" ja "muistot". Kuolema on todellakin poistumista olemassaolosta. Mutta kuolleesta henkilöstä (tai eläimestä, kasvista tai sienestä tai muusta) voi jäädä pysyvät MUISTOT elämään. Muistot eivät kuole eli eivät poistu muistista.
Minä muistan varsin hyvin vanhempani. Minä voin muistaa vuosia sitten kuolleen koirani. Minä voin muistaa sieniaterian joka teki minut joksikin aikaa sairaaksi. Matkustaessani ulkomailla mitä muistan vielä hyvin sen tapauksessa jossa minulle tuntematon koira (vieras) koira jäi auton alle ja kuoli.
Minä muistan myös sen lapsuuden kodin jossa asuimme joitakin vuosia, nyt se talo on purettu eli poistunut olemassaolosta. Mutta se muisto ei ole poistunut.
Olemasaolo ja muisto on eri asioita. Näitä ei pidä sekoitttaa toisiinsa. Me voimme muistaa niitäkin jotka EIVÄT enää ole elossa (olemassa).
Eivät kai sentään kaikki.
Vatikaanin observatorio on maailman vanhimpia ja arvostetuimpia vieläkin. Monilla sen tutkijoista on tieteellisen koulutuksen lisäksi katolinen pappiskoulutus.
http://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=1&ved=0CCgQFjAA&url=http://fi.wikipedia.org/wiki/Vatikaanin_observatorio&ei=V7eSU9X1BOXhywOVzoFw&usg=AFQjCNEdW54AxS0pgXOSE5W4YQJpSssLVQ&bvm=bv.68445247,d.bGQ&cad=rja
Kaikenmaailman uskonnot ja uskomukset selittyy helposti ihmisen laajalla aivokapasiteetilla ja mielikuvituksella. No need for further investigation.