Onko siihen mitään sääntöä miten taipuu?
Luontevin olisi esim. isoin, isoinpana, mutta tuossa ja yleensäkin tuntuu paremmalta -mpana. Äsken oli mielessä joku sana, mistä olin varma, että taipuu -npana, mutta ehdin unohtaa, onko sellaisia edes?
Luontevin olisi esim. isoin, isoinpana, mutta tuossa ja yleensäkin tuntuu paremmalta -mpana. Äsken oli mielessä joku sana, mistä olin varma, että taipuu -npana, mutta ehdin unohtaa, onko sellaisia edes?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Onko Enppu mielestäsi parenpi ja nopeanpi punppaamaan kuin Sinppa?
Kyllä se n pakkaa vain muuttumaan m:ksi komparatiivissa ja superlatiivissa.
Onpahan kuitenkin niin, että n muuttuu p:n edellä yleisesti m:ksi, paitsi sananrajalla silloin, kun sanat lausutaan selvästi erillisinä.
Olennainen kysymys on, milloin sellainen muuttuminen merkitään kirjoituksessa. Vastaus on, että ei milloinkaan. Superlatiivin pääte on -impa- ~ -imma- (esim. isoimpana, isoimmat), paitsi yksikön nominatiivissa ja partitiivissa -in- (esim. isoin, isointa). Tässä n ei muutu m:ksi, vaan m on osa itse päätettä, ja parissa erikoistapauksessa m on muuttunut n:ksi.
Jos ääntämisasun ”mp” ei kuulu sanavartaloon eikä päätteeseen. vaan on syntynyt niin, että sananlopun n on assimiloitunut seuraavan p-äänteen vaikutuksesta, kirjoitetaan ”np”. Esimerkiksi ”onpa” (lausutaan ”ompa”), ”pojanpoika” (lausutaan ”pojampoika”), ”tulen pian” (lausutaan yleensä ”tulem pian”).
Runokielen yms. ”ompi” on erikoistapaus. Sille ei ole nykykielen järjestelmässä selvää lokeroa, ja jokseenkin mielivaltaisesti ja kielihistorian roskatynnyreitä kolistellen on päätetty, että se kirjoitetaan kuten lausutaan.
Ks. http://www.kotus.fi/index.phtml?s=1045
"parissa erikoistapauksessa m on muuttunut n:ksi." Esimerkkejä?
Onpa taitaa mennä yleensä ompa, mutta noita kahta muuta en ainakaan itse mielestäni äännä m:llä.
Jotkut muuten ääntää sajraala j::llä, oikein korostetusti.
Huolitellussa lausumisessa "pojanpoika" ja "tulen pian", mutta veltommassa kuuluu veltto ämmä.
Tekstini puhuu superlatiivin taivutuksesta, ja siinähän on alkuperäinen m muuttunut n:ksi perusmuodossa (kuten isoin) ja yksikön partitiivissa (isointa). Toki muutos -m → -n on tapahtunut muissakin yhteyksissä, kuten yksikön akkusatiivin päätteessä (jolloin yksikön akkusatiivi ja yksikön genetiivi ovat sulautuneet yhteen).
Sanoja iso ja suuri voidaan käyttää rinnakkain.
Sitä vastoin komparatiivi suurempi ja superlatiivi suurin on järkevä.
Sana isoin on outo väännös.
Iso on normaali adjektiivi, joten sillä on kaikki vertailuasteet.
http://fi.wiktionary.org/wiki/Liite:Adjektiivitaivutus/suomi/iso
Ja onhan adjektiiveilla iso ja suuri merkityseroa. Edellistä olisi ymmärtääkseni käytettävä kuvaamaan pelkästään fyysistä kokoa (toisin kuin yleisesti), kun taas jälkimmäistä enimmäkseen abstraktia kokoa, kuten esimerkiksi "Hän on suuri kirjailija".