Hesariämmän pitkä kolumni Elliotista ja muista itseään kiltteinä pitämistä miehistä on täysin väärä. Hän antaa siinä kuvan, että kiltit miehet eivät ole kilttejä vaan itsekkäitä kusipäitä. Tosiasiassa tälläiset huorikit eivät anna heidän seuraan tulevalle miehelle edes mahdollisuutta. Nainen ei voi mitenkään tietää onko mies kiltti vai kusipää, jos hylkää hänen lähentelynsä heti alkuunsa. Pitää muistaa, että hiljaiset, vetäytyvät ja kiltit miehet eivät käy käsiksi, vaan haluavat keskustella.
Tosiasiassa Hesariämmä elää onnellisena (vielä kun on nuori) nuoren naisen elämäänsä, jossa riittää valinnanvaraa ja kilvoittelevia miehiä. Nainen ei ole joutunut koskaan olemaan itse aktiivinen tai hakeutumaan seuraan, vaan hän on pystynyt aina valitsemaan seuralaisena pienestä tai isosta joukosta. Lisäksi naisen luontaisesti alempi seksuaalisuus tekee pitkätkin selibaatit helpoksi, kun sitä jännää ja mielenkiintoista poikaa odotetaan elämään saapuvaksi. Nainen ei herää "Seksiä pitää saada" ensimmäisenä mielessä tai se tule mieleen, jokaisen miehen kohdalla, kuten tavalliselle ja terveelle miehelle tulee.
Hesariämmä on itsekäs narttu, joka haluaa sortaa näitä häntä lähestyneitä kilttejä miehiä, joille hän on ollut paskamainen. "Saivat ansionsa mukaan" ja sitten voi tiputtaa ZyklonB-purkin miesten perään kolumnin kautta.
Voimme ainoastaan toivoa, että Hesariämmästä tulee pian lihava ja vanha kaakki, joka ei kiinnosta enää ketään. Katkeroidu siten rauhassa!
Hesariämmän teoria kilteistä mieheistä on väärä
69
455
Vastaukset
- Jii007
Luin saman kirjoituksen ja siinä todellakin yleistettiin kaikki kiltit miehet kusipäisiksi ja pahoiksi ihmisiksi.
Onkohan hänen mielestään sitten edes olemassa hyviä ihmisiä/miehiä? Kaikki naiset on ihan vitun vajokkeja ja ajattelevat ihan älyttömästi kaikki normaalitkin asiat. Johtunee siitä, että kaikki ajatukset ovat lähtöisin kiimavitusta? Tuokin nainen haluaa näitä jänniksiä ja muita persreikiä täyttämään aukkojaan ja siksi yrittää mustamaalata kilttejä miehiä pahoiksi, että ei ole muka muuta mahdollisuutta kuin ottaa jännäpaskamies. Vitun naiset ja pillu.- osujauppos...
Eikä edes yleistetty. Opetelkaa lukemaan, vajakit. Kalahti ja aloitte räksyttämään kaikki yhtä aikaa kuin pieni, ärsyttävä terrierilauma.
- Kielitaitoinen
osujauppos... kirjoitti:
Eikä edes yleistetty. Opetelkaa lukemaan, vajakit. Kalahti ja aloitte räksyttämään kaikki yhtä aikaa kuin pieni, ärsyttävä terrierilauma.
Kun et osaa ajatella, niin ei kannata jatkossa mitään lukea.
Voit tuosta vaan kuunnella viisaampaa naista.
http://www.youtube.com/watch?v=a9XDb0nxSO4 - ...
Kielitaitoinen kirjoitti:
Kun et osaa ajatella, niin ei kannata jatkossa mitään lukea.
Voit tuosta vaan kuunnella viisaampaa naista.
http://www.youtube.com/watch?v=a9XDb0nxSO4Tosi mukavaa edes kuunnella naista, joka ymmärtää "kiltin miehen" ongelmat. Ei se yhtään lähemmäksi seksiä vie, mutta kiva saada edes aitoa empatiaa, sen ikuisen viiden pennin sympatian sijaan.
- råtta
Kielitaitoinen kirjoitti:
Kun et osaa ajatella, niin ei kannata jatkossa mitään lukea.
Voit tuosta vaan kuunnella viisaampaa naista.
http://www.youtube.com/watch?v=a9XDb0nxSO4Avauksen luettuani tuli välittömästi laittamasi kyseinen video mieleen. Aika hyvin on asia tosiaan siinä käsiteltynä...
Kielitaitoinen kirjoitti:
Kun et osaa ajatella, niin ei kannata jatkossa mitään lukea.
Voit tuosta vaan kuunnella viisaampaa naista.
http://www.youtube.com/watch?v=a9XDb0nxSO4Viisaat naiset on niitä hoteimpia naisia... Vaikka eivät yhtään sen enempää halua niitä ei-himottavia kilttejä miehiä suhteeseen kuin muutkaan naiset.
Mutta tuollaiset fiksut naiset ei ainakaan hölmöyttään yritä kehittää tekosyitä miksi se ei-haluttava kiltti mies onkin oikeasti vaan kiero ja paha mies, joka pelkästään esittää kilttiä.
Samaa ei voi sanoa siitä hesarin koluminstinaisesta, jolla ei aivokapasiteetti riitä omien tunteiden käsittelyyn. Tai vaihtoehtoisesti se kyllä tietää mitä potaskaa kirjoitti, mutta teki sen silti, koska oli itsekäs ja halusi mieluumin vaan myyvän artikkelin kuin miettiä millaista leimaavaa huuhaa-ajatusmaailmaa artikkelillaan levittää.- lukutaito missä??
hullutiedemies kirjoitti:
Viisaat naiset on niitä hoteimpia naisia... Vaikka eivät yhtään sen enempää halua niitä ei-himottavia kilttejä miehiä suhteeseen kuin muutkaan naiset.
Mutta tuollaiset fiksut naiset ei ainakaan hölmöyttään yritä kehittää tekosyitä miksi se ei-haluttava kiltti mies onkin oikeasti vaan kiero ja paha mies, joka pelkästään esittää kilttiä.
Samaa ei voi sanoa siitä hesarin koluminstinaisesta, jolla ei aivokapasiteetti riitä omien tunteiden käsittelyyn. Tai vaihtoehtoisesti se kyllä tietää mitä potaskaa kirjoitti, mutta teki sen silti, koska oli itsekäs ja halusi mieluumin vaan myyvän artikkelin kuin miettiä millaista leimaavaa huuhaa-ajatusmaailmaa artikkelillaan levittää.Voi helv... Siis siinä kolumnissahan ON eroteltu kiltit miehet ja "kiltit miehet" :D Kiltit miehet on niitä oikeasti kunnollisia miehiä, jotka saavat kyllä parisuhteen. Sitten taas "kiltit miehet" ovat näitä pikku kuspäitä jotka hokevat tuota olen kiltti ja kunnollinen mies -mantraa vaikka se ei pidä paskan vertaa paikkaansa.
- Pojat, pojat....
Nyt lukemaan artikkeli uudelleen! Mukaan joku, joka osaa lukea ja ymmärtää isompia kokonaisuuksia kuin kaksi sanaa peräkkäin.
- HavannoijaMies
Otetaan nyt se artikkelissa ollut Elliot esimerkiksi. Jos hän ei olisi tehnyt videoitaan, joita tuskimpa hänen yrittämänsä naiset edes katsoivat, niin miten he voivat tuomitä hänet kusipäiseksi? Naiset eivät ole Elliotista kiinnostuneita, joten he eivät anna hänelle edes mahdollisuutta kertoa itsestään ja luonteestaan, jolloin tulisi ilmi nämä ikävät piirteet.
Tämä sama kohtalo on kaikilla kilteillä miehillä. Koska he eivät kiinnosta naisia, niin heidän hyvät ominaisuutensa ja luonteensa ei pääse koskaan esille. Nainen valitsee miehen ulkoisilla ja muilla ominaisuuksilla, jolloin kilttimies rankkautuu heti kättelyssä pihalle. - 2uxygjo5
HavannoijaMies kirjoitti:
Otetaan nyt se artikkelissa ollut Elliot esimerkiksi. Jos hän ei olisi tehnyt videoitaan, joita tuskimpa hänen yrittämänsä naiset edes katsoivat, niin miten he voivat tuomitä hänet kusipäiseksi? Naiset eivät ole Elliotista kiinnostuneita, joten he eivät anna hänelle edes mahdollisuutta kertoa itsestään ja luonteestaan, jolloin tulisi ilmi nämä ikävät piirteet.
Tämä sama kohtalo on kaikilla kilteillä miehillä. Koska he eivät kiinnosta naisia, niin heidän hyvät ominaisuutensa ja luonteensa ei pääse koskaan esille. Nainen valitsee miehen ulkoisilla ja muilla ominaisuuksilla, jolloin kilttimies rankkautuu heti kättelyssä pihalle.Elliothan loppuratkaisun huomioonottaen OLI kusipää, joten naiset olivat oikeassa. Sitä, miten he niin hyvin osuivat oikeaan, emme voi tässä valossa vielä tietää.
- ...
2uxygjo5 kirjoitti:
Elliothan loppuratkaisun huomioonottaen OLI kusipää, joten naiset olivat oikeassa. Sitä, miten he niin hyvin osuivat oikeaan, emme voi tässä valossa vielä tietää.
Eli johtopäätöskö on, että koska Elliot oli kusipää vaikka itseään kilttinä miehenä pitikin, ovat kaikki kilttinä miehenä itseään pitävät samanlaisia kusipäitä kun Elliot?
Eli todellisen kiltteyden edellytyskö on, että kiistää olevansa kiltti? - fhjdh
... kirjoitti:
Eli johtopäätöskö on, että koska Elliot oli kusipää vaikka itseään kilttinä miehenä pitikin, ovat kaikki kilttinä miehenä itseään pitävät samanlaisia kusipäitä kun Elliot?
Eli todellisen kiltteyden edellytyskö on, että kiistää olevansa kiltti?Eijeijei. Opettele lukemaan, torvi. Äläkä tee ylimääräisiä & typeriä johtopäätöksiä,
- pppååå?????
... kirjoitti:
Eli johtopäätöskö on, että koska Elliot oli kusipää vaikka itseään kilttinä miehenä pitikin, ovat kaikki kilttinä miehenä itseään pitävät samanlaisia kusipäitä kun Elliot?
Eli todellisen kiltteyden edellytyskö on, että kiistää olevansa kiltti?Se taitaa olla niin että naiset eivät juuri koskaan päädy saamaan mitään kokemuksia niistä miehistä jotka oikeasti ovat kilttejä. Vain näistä kilteiksi itseään sanovista ja silläkin asialla naisia nussittavakseen saamaan pyrkivistä 'kilteistä' miehistä heillä kokemustakin voi olla. Mutta se on selvä että naisille oikeasti kiltti mies on turn-off, ja siis nimenomaan turn-off siinä mielessä että nainen ei koe seksuaalkista vetoa tällaiseen mieheen. Lisäksi vielä nämä nykyiset feministinaiset suorastaan demonisoivat kilttejä miehiä niinkuin mitä tässä hesarin jutussakin oli.
- jhgee34567
pppååå????? kirjoitti:
Se taitaa olla niin että naiset eivät juuri koskaan päädy saamaan mitään kokemuksia niistä miehistä jotka oikeasti ovat kilttejä. Vain näistä kilteiksi itseään sanovista ja silläkin asialla naisia nussittavakseen saamaan pyrkivistä 'kilteistä' miehistä heillä kokemustakin voi olla. Mutta se on selvä että naisille oikeasti kiltti mies on turn-off, ja siis nimenomaan turn-off siinä mielessä että nainen ei koe seksuaalkista vetoa tällaiseen mieheen. Lisäksi vielä nämä nykyiset feministinaiset suorastaan demonisoivat kilttejä miehiä niinkuin mitä tässä hesarin jutussakin oli.
Balttian gubbe vetäisi taas viiltävän terävän analyysinsä.
- tädin kissa
Kylläpä aloittaja niin kauniisti ja kiltisti esitti asiansa.
Heti ainakin minulta palautui usko siihen, että palstan miehet ovat todellakin "kilttejä ja kunnollisia".
Ihanan romanttista.- kiltti ja kunnolline
Ihanaa!!!!!
- Äädämi
Eihän se nytkään missään huippumallin mitoissa ole, ja varmaan on jo 25-vuotispäivä mennyt. Katkeruudesta se sen kirjoitus kumpuaa, panomiesideaalin mukaisia nussijamestareita ei pyörikään patukat pystyssä ympärillä, joten perinteiseen naisten tapaan pettymys puretaan haukkumalla pilluasaamattomia miehiä.
- 17+8
Harmi vaan kun tekstissä ei edes haukuttu pillua saamattomia miehiä. Ainoastaan noita ylemmyydentuntoisia sekopäitä, jotka ovat omasta mielestään "liian mukavia " naisille. Yhtä koomisia ovat naiset, jotka luulevat olevansa liian kauniita miehille, vaikka todellisuudessa ovat vain liian narsistisia myöntämään oman rumuutensa tai kusipäisen luonteensa. Jotkut eivät vain ylemmyydentunnossaan osaa nähdä omia puutteitaan.
Minä luin sen artikkelin eilen ja olen kirjoittajan kanssa samaa mieltä.
Vikahan ei ole kiltteydessä ja kunnollisuudessa vaan jossain, mikä on jätetty mainitsematta. Epämiellyttävä ulkonäkö, puutteelliset sosiaaliset taidot, luuserimainen elämänasenne jne...
Kuulostaa vähän samalta kun joku nainen valittaa, ettei löydä miestä, kun on liian kaunis. Vikahan ei silloinkaan tietenkään ole vittumaisessa luonteessa tai jossain muussa negatiivisessa.- Kaveriton nussimaton
Työnnä nyt saatana ne "sosiaaliset taidot" sinne minne ei päivä paista! Se on pelkkä tekosyy olla antamatta pillua.
Ei se ole tekosyy vaan todellinen syy. Tämän sisäistäminen voisi olla alku itsensä kehittämiselle, jonka lopputuloksena saattaisi olla seksintäyteinen suhde.
- as-atm
Ratikkakuski kirjoitti:
Ei se ole tekosyy vaan todellinen syy. Tämän sisäistäminen voisi olla alku itsensä kehittämiselle, jonka lopputuloksena saattaisi olla seksintäyteinen suhde.
Ja se todellinen syy on, että naiset aina pelkää paljastuvansa lutkiksi. Tutka on pelätä älykkäitä ja luotettavia miehiä. Älykäs ja rehellinen mies pitää masentaa maan rakoon, jottei lutka paljastu kaikille.
Sen sijaan vähempiälyiset tai epärehellisemmät kelpaa, koska silloin ei ole vaaraa todellisen sisäisen lutkan paljastumisesta. Tosin jännämiesten ja jyystäripaskojen patjana juokseminen paljastaa sen kuitenkin, vaikka eihän tätä nainen kykene ymmärtämään.
Pillunnuoleskelijat voi toki kiistää tämän taatakseen pillun saannin jatkuvuuden. Totuutta on kuitenkin aivan mahdoton salata.
Ihan sen vuoksi etsin yhä älykästä ja luotettavaa naista. Tosin olen näistä vaatimuslistoista oppinut, että useimmiten vaaditaan aivan liikaa. Joten taidan siirtyä etsimään vain kriteerillä luotettava nainen. as-atm kirjoitti:
Ja se todellinen syy on, että naiset aina pelkää paljastuvansa lutkiksi. Tutka on pelätä älykkäitä ja luotettavia miehiä. Älykäs ja rehellinen mies pitää masentaa maan rakoon, jottei lutka paljastu kaikille.
Sen sijaan vähempiälyiset tai epärehellisemmät kelpaa, koska silloin ei ole vaaraa todellisen sisäisen lutkan paljastumisesta. Tosin jännämiesten ja jyystäripaskojen patjana juokseminen paljastaa sen kuitenkin, vaikka eihän tätä nainen kykene ymmärtämään.
Pillunnuoleskelijat voi toki kiistää tämän taatakseen pillun saannin jatkuvuuden. Totuutta on kuitenkin aivan mahdoton salata.
Ihan sen vuoksi etsin yhä älykästä ja luotettavaa naista. Tosin olen näistä vaatimuslistoista oppinut, että useimmiten vaaditaan aivan liikaa. Joten taidan siirtyä etsimään vain kriteerillä luotettava nainen.Jos tuo pitää paikkansa, olen enemmän kiinnostunut pillusta kuin totuudesta. Vapaa maa ja vapaat valinnat. ;-)
- Naisasialooseri.
Totta. Tuo lehmä ei voi tietää onko mies kiltti vai ei, parin minuutin jutustelun jälkeen.
Haluaa vain mustamaalata kilttejä miehiä, jotta saisi tekosyyn jakaa reikäänsä jyystäreille.- ilkeä mies
Se, että kirjoittaa edes aiheesta kertoo, ettei se reikä enää jyystäreitä kovasti kiinnosta. Ikävä kohtalo, josta olen iloinen :D
Hesarin jutut ovat niin käsittämättömän tyhmiä, että en kerta kaikkiaan ymmärrä, miksi kukaan maksaa niistä. Tuollaista provokatoorista paskaa, joka on kuultu viiteen sataan kertaan. Koskahan saadaan seuraava kepu lahdattavaksi? Heinäladosta 'cityyn' muuttaneet maaseutuvihaajat ovat senkin lehden perustoimittajakuntaa.
Kun nykymediaa seuraa, ei voi olla ihmettelemättä, onko ainoa edellytys toimittajaksi tai käsikirjoittajaksi pääsemisessä olla lobotomioitu aivokuollut? Perusprovopaskan taidot on opittu netistä ja sitten suhteilla 'suureen' mediaan, LUOJA MEITÄ NOILTA TYHJÄPÄISILTÄ ULOSTEKASOILTA ARMAHDA!
- Ikisinkku M
Huvittavaa hesariämmässä ja muissa vastaavissa on se että jos Elliot ei olisi mitään tehnyt ei hesariämmä olisi noteerannut häntä millään tavalla kuten ei kukaan muukaan nainen edes Elliotin lähipiirissä, täydellinen dissaus siis. Kun teki mitä teki pitää siitä jopa kaukaisen maan hesariämmän kirjoittaa kolumnia ja levittää epäluulon ilosanomaa kaikkia maailman kilttejä miehiä kohtaan. Jos Elliot olisi itse selvinnyt hengissä tapauksesta tulisi hänelle nyt varmaan kosolti yhteydenottoja ympäri maailman naisilta jotka näkee hänessä piilevän hyvyyden ja tahtoisivvat hänet parantaa, ehkä hesariämmäkin ottaisi yhteyttä.
- HavannoijaMies
Näinhän se on, kun Elliot osoitti kykenevänsä toimintaa, niin hänen markkina-arvonsa kasvoi huomattavasti. Sitten pitää löytää syy miksei tälläinen mies löytänyt naista. Pakko olla kusipäinen, vaikka vaikutta kiltiltä - päättelee alapäälimassa kirjoittava Hesariämmä.
Tosiasiassa saamattomat miehet eivät luonteeltaan eroa mitenkään massana saavista ytm/jännämiehistä. He ovat vain ottaneet kiltin roolin, koska kuvittelevat näin pääsevänsä naisten seuraan ja osittain ovat oikeassa. Naisten hyväksyntää, arvostusta ja ennenkaikkea limaista pillua ei kuitenkaan tule, vaan siihen vaaditaan hurmaava ulkonäkö yhdistettynä lipevillä puheille, eli valheilla tai sitten fyysinen kyvykkyys ja tahto alistaa heikompia. Nainen etsii itselleen fasismihengessä voimakkainta miestä tai sitten sellaista, joka osaa valehdella parhaiten ja on riittävän hyvännäköinen, jotta nainen voi nautti romanttisista haaveista. - 17+8
HavannoijaMies kirjoitti:
Näinhän se on, kun Elliot osoitti kykenevänsä toimintaa, niin hänen markkina-arvonsa kasvoi huomattavasti. Sitten pitää löytää syy miksei tälläinen mies löytänyt naista. Pakko olla kusipäinen, vaikka vaikutta kiltiltä - päättelee alapäälimassa kirjoittava Hesariämmä.
Tosiasiassa saamattomat miehet eivät luonteeltaan eroa mitenkään massana saavista ytm/jännämiehistä. He ovat vain ottaneet kiltin roolin, koska kuvittelevat näin pääsevänsä naisten seuraan ja osittain ovat oikeassa. Naisten hyväksyntää, arvostusta ja ennenkaikkea limaista pillua ei kuitenkaan tule, vaan siihen vaaditaan hurmaava ulkonäkö yhdistettynä lipevillä puheille, eli valheilla tai sitten fyysinen kyvykkyys ja tahto alistaa heikompia. Nainen etsii itselleen fasismihengessä voimakkainta miestä tai sitten sellaista, joka osaa valehdella parhaiten ja on riittävän hyvännäköinen, jotta nainen voi nautti romanttisista haaveista.Siksi, koska sen tuntee useampi. Elliotin tapaisten jannujen teot ovat ikäänkuin koko maailmalle mennyt deitti-ilmoitus. Miljoonien tuntema ätmi saa jopa todennäköisyyksien mukaan pakostakin naisseuraa, toisin kuin viiden henkilön tuntema ätmi. Sekopäitähän nuo muijat ovat, mutta hullujahan maailmaan mahtuu.
Massamurhaajat ovatkin kusipäitä.
- asioiden huomaaja
Kuten tällä palstalla on miljoona kertaa todettu, useimmat suomalaiset naiset on perusluonteeltaan pohjimmiltaan koulukiusaajia. Koulussa kauniit tytöt oli eturintamassa kovisten kaveriporukoissa pilkkaamassa ja haukkumassa ujoja nörttijätkiä.
- jotta
Tuomitsen luonnollisesti Elliotin amatöörimäisen loppuratkaisun. E:llä oli kuitenkin varallisuutta käytettävissä, jos tuollainen apulaisohjaajan poika oikein Hollywoodista olisi tullut Suomeen, niin naista olisi saanut niin maan pe*keleesti. Seiskassa olisi ollut juttua, että Hollywood-julkkis vierailee Helsingissä ja yökerhoissa naiset olisivat olleet kaiken aikaan kimpussa.
- ....
No niin, tuohan oli siis rikas ja tietyissä piireissä varmasti suht tunnettukin, muttei siltikään saanut naista, joten taas yksi ätmien teorioista kumottu.
- zzzzxxxxzzzzxxxxzzxx
Esim. yksinään naista huoritteleva mies ei ole kiltti vaan potentiaalinen pahoinpitelijä.
- Äädämi
Jos nainen jakaa vittuaan, niin ei se huoraa kummempi ole. Nämä vitunjakajat yrittävät keinotekoisesti nostaa itsensä jotenkin moraalisesti ammattihuoran yläpuolelle, vaikka yhtä paskaa puolisomateriaalia ne ovat. Kuka muka haluaisi huoran vaimokseen tai tyttöystäväkseen. Vaikka olen kiltti ja väkivallaton mies, niin silti mielestäni huoraa saa sanoa huoraksi, myöskin ilmaishuoraa.
- vvvbbbvvvbbb
Äädämi kirjoitti:

Kiltteyteen kuuluu myöskin käytöstavat ja niihin kielenkäyttö. Tuosta ulosannista jo voi olettaa että tod.näk. pahoinpitelisit naista "ansaitusti" jos pystyisit.
- Äädämi
vvvbbbvvvbbb kirjoitti:
Kiltteyteen kuuluu myöskin käytöstavat ja niihin kielenkäyttö. Tuosta ulosannista jo voi olettaa että tod.näk. pahoinpitelisit naista "ansaitusti" jos pystyisit.
Ei haukku haavaa tee. Kyllä totuuden saa sanoa, huora=huora=huora, koska huora on huora eikä huoruudestaan pääse. Ja olen kiltti mies, en koskaan ole ollut vankilassakaan!
- huoran sylistä
Äädämi kirjoitti:
Ei haukku haavaa tee. Kyllä totuuden saa sanoa, huora=huora=huora, koska huora on huora eikä huoruudestaan pääse. Ja olen kiltti mies, en koskaan ole ollut vankilassakaan!
Kyllä rehellinen huora aina lutkan voittaa.
- 767676
Äädämi kirjoitti:
Ei haukku haavaa tee. Kyllä totuuden saa sanoa, huora=huora=huora, koska huora on huora eikä huoruudestaan pääse. Ja olen kiltti mies, en koskaan ole ollut vankilassakaan!
Höpöhöpö, tuollainen "rehellisyys" on vain säälittävää vinkumista.
- Älä inise
767676 kirjoitti:
Höpöhöpö, tuollainen "rehellisyys" on vain säälittävää vinkumista.
Itse olet säälittävä jos et kestä kuulla totuutta itsestäsi.
- Pride-viikko alkaa
Älä inise kirjoitti:
Itse olet säälittävä jos et kestä kuulla totuutta itsestäsi.
Sä et oo tainnut saada munaa viime aikoina kun täällä noin vikiset. Siitähän se naisille vittuilu tulee, kun naiset saa sen mitä itse haluaa.
Mieti niitä jyystärikarjuja, mieti niitä lentäviä mällejä... hirveät naiset, nuo h-uorat, he saavat sen mitä SINÄ kaipaat.
Kyllä muakin ahdistais, jos oman seksuaalisuuden ympärillä olis kahle. Mutta kukaan muu ei voi sinua siitä kahleesta vapauttaa.
- 777
Hakatkaa!
- kilttiäkin kiltimpi
Eipä kiinnosta tuon näköisen ämmän mielipiteet.
Kommentoin silti sen verran että ihminen on luonnoltaan sosiaalinen eläin ja tottakai reagoi muiden ihmisten käytökseen itseään kohtaan. Kuinka monta vuotta ylimielisten kusipäiden loukkauksia täytyy sietää? Jossain vaiheessa raja tulee kuitenkin vastaan.- atm atm
fasistiset ämmät on paljon pahempia kuin mitkään natsit
Milloinkahan "sivistys"valtioissa herätään tähän. - olet ilkeä
"Eipä kiinnosta tuon näköisen ämmän mielipiteet."
"Kilttiäkin kiltimpi" on hyvä ja postaa oman kuvansa tähän, niin voimme arvioida paljonko meitä kiinnostaa sinun mielipiteesi.
Vakuutit yleisön ainakin kiltteydestäsi...not.
- kummitus
Tämä on kyllä todella hupaisa ketju, koska nimenomaan nämä kommentit todistavat tuon artikkelin sisällön todeksi. Ette kai te nyt ihan vakavissanne yritä mahduttaa samaan viestiin kiltteysväitettä ja kanssaihmisten solvaamista? Toivottavasti pelkkiä trolleja koko ketju...
- HavannoijaMies
Et taida olla ihan välkyin ihminen? Tuossa aloituksessa juuri sanoin, että 1) naiset eivät halua tustustua kiltteihin miehiin, jolloin 2) he eivät voi tehdä johtopäätöstä, että 3) kilttimies onkin itsekäs kusipää.
Mikä tässä loogisessa päätttelyssä on sinulle ylivoimaista? Tai jos olet nainen, niin ymmärrän... - pasifinski
Kelvoton todiste. Täsmälleen yhtä huono kuin olisi väittää natsien olleen oikeassa, koska muut alkoivat sotia heitä vastaan.
Onko suomen lainsäädäntö puutteellinen ja virheellinen?
Miksi jonkun ihmisen annetaan toimia kansankiihottajana ja vihapuheiden lietsojana. Riittääkö syyksi sukupuoli. Herätkää oikeasti ajattelemaan. Tiedän että se on paljon vaadittu, mutta voisitte edes yrittää.
Tosiasiat ovat näkyvillä. Oireita on ja ihan löytyy päteviä tieteellisiä tutkimuksiakin. Pelkillä manipulatiivisilla väitteillä ei ätmejä hiljennetä. Ätmit on kilttejä: ne kertoo totuuden. Jos ätmit ei olisi kilttejä, niin ne olisi hiljaa ja sit takaapäin puukottaisivat selkään. - sorry, mutta
HavannoijaMies kirjoitti:
Et taida olla ihan välkyin ihminen? Tuossa aloituksessa juuri sanoin, että 1) naiset eivät halua tustustua kiltteihin miehiin, jolloin 2) he eivät voi tehdä johtopäätöstä, että 3) kilttimies onkin itsekäs kusipää.
Mikä tässä loogisessa päätttelyssä on sinulle ylivoimaista? Tai jos olet nainen, niin ymmärrän...Jo ensimmäinen oletuksesi on väärin.
- ei kiitos
pasifinski kirjoitti:
Kelvoton todiste. Täsmälleen yhtä huono kuin olisi väittää natsien olleen oikeassa, koska muut alkoivat sotia heitä vastaan.
Onko suomen lainsäädäntö puutteellinen ja virheellinen?
Miksi jonkun ihmisen annetaan toimia kansankiihottajana ja vihapuheiden lietsojana. Riittääkö syyksi sukupuoli. Herätkää oikeasti ajattelemaan. Tiedän että se on paljon vaadittu, mutta voisitte edes yrittää.
Tosiasiat ovat näkyvillä. Oireita on ja ihan löytyy päteviä tieteellisiä tutkimuksiakin. Pelkillä manipulatiivisilla väitteillä ei ätmejä hiljennetä. Ätmit on kilttejä: ne kertoo totuuden. Jos ätmit ei olisi kilttejä, niin ne olisi hiljaa ja sit takaapäin puukottaisivat selkään.Jos tekisin niin, minun pitäisi ostaa joko hame tai ajaa pääni kaljuksi. Kumpikaan ei kiinnosta.
- Totuus hoi
HavannoijaMies kirjoitti:
Et taida olla ihan välkyin ihminen? Tuossa aloituksessa juuri sanoin, että 1) naiset eivät halua tustustua kiltteihin miehiin, jolloin 2) he eivät voi tehdä johtopäätöstä, että 3) kilttimies onkin itsekäs kusipää.
Mikä tässä loogisessa päätttelyssä on sinulle ylivoimaista? Tai jos olet nainen, niin ymmärrän...Koska te ette ole kilttejä, vaan aggressiivisuuteen estonne "peittäviä", niin te ette tiedä mitään kilttien miesten naiselämästä.
Kiltti ei ole sama kuin estoinen, katkeroitunut mies. Katkeruus ei ole enää kilttiä. Ja teidän ulosannillanne, jos kusipäiden pitäisi saada naista, niitä suorastaan parveilisi ympärillänne.
- Larry.
Artikkeli oli huono ja feministilesbon kirjoittama. Kolumnisti halusi taas paikan tullen mollata pimpittömiä miehiä ja väittää että he eivät voi olla normaaleita/mukavia.
Ketjun aloittajan uskottavuus menee siinä vaiheessa kun väitti Rodgeria mukavaksi mieheksi. Eihän sitä sen kukkuloilla kuvattua videota tarvinnu kattoa kun 2 minuuttia niin huomas että äijä on itsekeskeinen pa.ska, joka luuli olevansa parempi kun muut kun on 300 dollarin aurinkolasit ja iskän ostama bemari. Video oli kuvattu reilusti ennen murhia. Sitäpaitsi mies oli vielä rasisti ja muutenkin todella itserakas, mikä ihme siinä on että naiset ei siitä kiinnostu? Kaiken kukkuraksi todistetusti mies oli jo pienestä asti ollu mt-potilas ennenkuin mitään naisjuttuja edes mietti.
Se ei poista silti sitä faktaa, että moni kiltti ja kunnollinen mies ei saa naisilta mitään huomiota kun ei osaa sopivalla tavalla tuoda itseään esille. Tai vaikka saisikin huomiota ei osaa viedä asiaa eteenpäin seksuaaliselle tasolle. Olenhan itsekin sellainen, paljon naiskavereita, mutta seksikumppanit laskee 1 käden sormilla. Seurustellu en ole ikinä.
Tuo artikkelioksennuksen kirjoittaja vaan anto ymmärtää että jos on mukava mies oikeasti niin ei voi olla naiseton vaan on samanlainen "hullu" kun Rodger. Kyllä ainakin itse tiedän miten minun pitäisi olla erilainen saadakseni enemmän naisia. Rodger taas eli aivan omissa maailmoissaan ja ei nähnyt omassa toiminnassaan mitään vikaa.- Reipas Mies
hyvää settiä tässä on tullut. Liian kiltti mies ei myy eikä koeta seksikkääksi. Sellainen sopii siipeensä saaneen naisen laastariksi jännisten kuluttaman elämän jälkeen.
Ninenomaa heikosti naisia käsittelevät miehet joutuvat tahtomattaan vertailtaviksi kokeneesti naisia käsitteleviin miehiin vaikka mikä oikeus muka naisilla on hyväksyä vain stereotyyppinen pelipanomies-käytös?
Nainen joka haluaa tulla huonosti kohdelluksi, ei minua ainakaan kiinnosta. Miten pieleen voi lukea? Kirjoittaja ei väittänyt Rodgersia mukavaksi, vaan totesi tasan saman kuin sinä. Rodgers oli mies joka luuli olevansa mukava.
- fhcgh
Huvittavaa, kuinka täydellisesti hesarin juttu osui ja upposi. Ja kitinällänne vielä todistitte sen 100% todeksi. Provosoituminen on aina kohteesta johtuvaa.
- Äädämi
Niinpä niin huorat vitunjakajat. Turha myöskään yhtään provosoitua siellä nussittuine huoranvittuinenne kun täällä sanotaan totuus. Ihan omaa syytänne että olette antaneet panna pillunne pilalle.
- mites itse

Oletko äädämi itse päässyt panemaan? Vai oletko periaatteen mies joka on jäänyt kokonaan ilman kun ei ole saanut neitsyttä?
- Ikisinkku M
Olisi helppoa tehdä vastaavanlainen juttu naisista. Jos vaikka kirjoittaisin tänne pitkän artikkelin oulun tapauksesta, kertoisin että hän oli pidetty naapuri ja paljon facebook kavereita omaava kiltti nainen, syyttäisin sitten kohta kaikkia kilttejä naisia lapsenmurhaajiksi ym. ja laajasti perustellen väittäisin että kaikki kilttinä ja seurallisena esiintyvät naiset ovat panorinkeleitä pyörittäviä jakareita jotka tappaa lapsiaan niin tykkäisitkö? muuttaisiko se tykkämistäsi jos ihan lopun viimeisessä lauseessa ohimennen mainitsisin että toki tiedän että on myös oikeasti kilttejä ja hyviä naisia muutama jossain olemassa.
- dghhfd

Ei provosoidutakaan, koska ei ole syytä. Lapsellinen huorittelusi lähinnä huvittaa.
- dghgdh
Ikisinkku M kirjoitti:

Ei minua tuollainen höpinä haittaisi, koska se ei osuisi maaliin.
- Äädämi
mites itse kirjoitti:
Oletko äädämi itse päässyt panemaan? Vai oletko periaatteen mies joka on jäänyt kokonaan ilman kun ei ole saanut neitsyttä?
En ole päässyt panemaan. Enkä myöskään halua panna minkään spermapilluisen huoran kanssa. Se on kohtuullinen vaatimus, että panematon mies saa neitseellisen naisen, periaatteen mies on siinä aivan oikeassa.
- Äädämi
dghgdh kirjoitti:
Ei minua tuollainen höpinä haittaisi, koska se ei osuisi maaliin.
Osuuhan se. Varmaan Suomessa on laumoittain vittuaan jakaneita ja äpäriään tappaneita naisia, jotka eivät ole jääneet kiinni, tuokin pystyi jatkamaan vuosikausia, ja jos olisi haudannut raadot metsään, kuten enemmistö tietysti tekeekin, ei olisi ehkä koskaan paljastunut.
- dfhjbc

Tuskinpa on, abortti on nykyään niin helppo ja ei niitä tärähtäneitä niin paljon ole. Mutta vaikka olisikin, ei tuo minuun mitenkään liity.
- ilkeä mies
dghhfd kirjoitti:
Ei provosoidutakaan, koska ei ole syytä. Lapsellinen huorittelusi lähinnä huvittaa.
Äläpäs koira siinä vingu sen kalikkasi kanssa. Tuo se vaan kiltisti tänne niin heitetään uudestaan.
- ilkeä mies
dfhjbc kirjoitti:
Tuskinpa on, abortti on nykyään niin helppo ja ei niitä tärähtäneitä niin paljon ole. Mutta vaikka olisikin, ei tuo minuun mitenkään liity.
Koska kukaan ei pidä sinua kilttinä ja mukavana. Kusipäähän sinä oikeasti olet.
- Lord Merciful
Kultainen keskitie ei koskaan ole vaihtoehto?
Kiltit eivät menesty koska he ovat yhtä kaukana toimivasta sosiaalisesta rakenteesta kuin täydet kusipäät.
Normaali terve ihminen on ITSEKÄS. Normaalin terveen ihmisen itsekkyys on laadultaan rakentavaa, antavaa, neuvottelevaa ja sosiaalista.
Kusipää on itsekäs itsetuhoisella tavalla, niin itsekäs että kusipää tuhoaa asioita ympärillään.
Kiltti puolestaan ei ole edes egollinen olento. Kilttiä ei ole olemassa sosiaalisena objektina, vaan kiltti on joku jota siirrellään pelilaudalla täysin muiden mukaisesti. Kiltteys tässä mielessä on heikkoutta, heikkoutta olla puolustamatta omaa paikkaansa hierarkioissa ja kiltteyttä joka koituu ei vain kiltin itsensä vaan myös hänen läheistensä turmioksi.
ATM:t ovat juuri niitä ihmisiä jotka sotkevat terveen sosiaalisen ei-tuhoavan itsekkyyden samaksi asiaksi kuin kusipäisen täydelisen itsekkyyden.
Tämän terveen itsekkyyden toinen nimi on minuus. Terve itsekkyys mahdollistaa win-win skenaariot etenkin läheisille, ultimaattina "Sinä rakastat minua, minä rakastan sinua, minä rakastan minua, sinä rakastat sinua" - joka on kahden ihmisen terveen itsekkyyden ja itseriittoisuuden summa jossa kukaan ei häviä (paitsi tietyssä mielessä kaikki ne joita tuo absoluutti rakkaudessa ei koske, eli kaikki muut. Mutta se on heidän itsekkyytensä tehtävä päätyä jonkun toisen kanssa samaan tilaan).
Koittakaa nyt oppia edes perusasiat.- ilkeä mies
"Normaali terve ihminen on ITSEKÄS"
Enemmistö on ja siksi sodat ja katastrofit seuraavat toinen toisiaan. Oletko lukenut sellaista kirjaa kuin Suomen valtion tulo- ja menoarvio äskettäin.
Kirjoituksesi oli harvinaisen tyhmää stereotyyppistä roskaa. Miljoonakaan kärpästä ei saa minua vakuuttumaan, että paska maistuisi hyvältä. Joten surinanne on ikävystyttävää, mutta aikani kuluksi voin siihen lätkiä vastauksia. - Hyvä hyvä
Lord Mercifulin kirjoitus oli ensimmäinen järkevä teksti tässä ketjussa. Kannatti selata tänne asti.
LIsää tällaisia oivaltavia analyysejä, jotka auttavat hukassa olevia tovereita eteenpäin. Samanaikaisesti kirjoituksesi on totta mutta myös huuhaata.
Tietty määrä itsekkyyttä on tarpeen. Olen todellakin ollut liiankin epäitsekäs viimeisen parin vuoden aikana. Ja se on maksanut minulle aika paljon sekä kirjaimellisesti että vertauskuvallisesti.
On turha kuvitella että muut ihmiset olisivat epäitsekkäitä. Joten "helmiä sioille" olisi varmaan sopiva termi liiasta kiltteyden ja epäitsekkyyden osoittamisesta muille.
Mutta.. Se että kiltteys koituisi kiltin ihmisen lähteisten turmioksi on kyllä täyttä p*skapuhetta. Ei se kiltteys muiden turmioksi ole, jos se jotenkin on, niin silloin ne muutkin läheiset ihmiset ovat vain liian kilttejä ja aiheuttaneet sen itselleen.
- Mies31v.
Ei näy Kympin Naista kommenteissa. On niin kiva nussia miesten kanssa jotka palvovat naisia.
Huomenna ehkä helpointa saada ne peukut. Puhua vähän rakkaudesta luuseri-pojalle. Antaa plussan. Mutta hän ei anna pilluaan. Nytkin se on joku mies, joku pelkkä paska. Ruudun takaa pillu kostui, ei mahtanut mitään. Antaisi mullekin vaikka vinkuukin ja oikein elvistelee ettei antaisi. Aivan mahtavaa. - parhaus
Ööh. Oot harvinaisen tyhmä.. Kiltti on hyväsydäminen ihminen, hyväsydäminen ihminen ei tapa muita, korkeintaan ittensä. *oksentaa sun päälle* olet inhottava ihminen..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 435754
- 455275
- 483678
- 133643
- 313116
Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?
Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise883103- 592854
- 572700
- 532350
- 381814