Miksi Q on sellainen kuin on

ilkimyksen enovainaa

10

130

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tyhmä kreationisti

      Ihan täyttä satua taas tuokin: "Kuu syntyi kun Marsin kokoinen protoplaneetta törmäsi maapalloon."

      Kaikkihan me TIEDÄMME että "Jumala teki kaksi suurta valoa, suuremman hallitsemaan päivää ja pienemmän hallitsemaan yötä, sekä tähdet."

      Tekotapaa tosin emme tiedä, mutta eihän se voinut mitenkään niin mennä, että Herramme olisi mäiskäissyt jo kasvillisuuden peitossa olevaan maahan jonkin planeetan kokoisen möhkäleen.

      Hulluja nuo evokit.

    • Voi ei. Taas kreationistitutkijat ja ID-väki unohtivat kertoa miten luominen selittää Kuun eri puolten ominaisuudet ennen kuin inhat evokkitutkijat ehtivät julkaista oman havaintoihin ja järkeen perustuvan käsityksensä. Olen aivan varma, että luominen olisi selittänyt Kuun ominaisuudet paremmin, mutta nyt kaikki kuitenkin uskovat tämän mallin olevan oikea ja näin jäävät käsitykseen, että Maata ja Kuuta ei ole erikseen luotu, vaan että ne ovat syntyneet luonnollisilla prosesseilla.

    • *JC

      Mitäpä merkitystä on sillä, miltä Kuun maahan näkymätön puoli näyttää? Kun se ei meille näy eikä anna edes valoaan yötaivaalle.

      On järkeenkäyvää, että Kuun eri puolet ovat eri näköisiä. OIkeastaan on varsin hedelmätöntä yrittää löytää syitä sille, miksi monet asiat ovat kuin ovat. MIksi koivun lehti on sellainen kuin on? Miksi havupuiden lehdet ovat piikikkäitä neulasia? Miksi taivas on sininen?

      Luomakunta näkyy meille juuri sellaisesa kuin Luoja sen aikoinaan loi. Myös Kuu ja Maa, mitään "kehityshistorioita" niiilekään ei tarvitse yrittää keksiä.

      • "Mitäpä merkitystä on sillä, miltä Kuun maahan näkymätön puoli näyttää? Kun se ei meille näy eikä anna edes valoaan yötaivaalle."

        "OIkeastaan on varsin hedelmätöntä yrittää löytää syitä sille, miksi monet asiat ovat kuin ovat. MIksi koivun lehti on sellainen kuin on? Miksi havupuiden lehdet ovat piikikkäitä neulasia? Miksi taivas on sininen?"

        Kertoisitko lopultakin, kuka tai mikä on kyennyt tukahduttamaan synnynnäisen uteliaisuutesi?

      • huutis.
        poikjuhg kirjoitti:

        "Mitäpä merkitystä on sillä, miltä Kuun maahan näkymätön puoli näyttää? Kun se ei meille näy eikä anna edes valoaan yötaivaalle."

        Uteliaisuus ja oppimisenhalu on kuitenkin ihmisyyden perusta.

      • "Mitäpä merkitystä on sillä, miltä Kuun maahan näkymätön puoli näyttää? Kun se ei meille näy eikä anna edes valoaan yötaivaalle."

        Sillä on mm. se merkitys, että se on olemassa eikä kreationismilla ole minkäänlaista järkevää selitystä sille, että se on erilainen kuin Kuun näkyvä puoli.

        "On järkeenkäyvää, että Kuun eri puolet ovat eri näköisiä."

        Minä olisin veikannut, että ne ovat saman näköisiä, jos en olisi tiennyt, että ne ovat erinäköisiä. Tuo erinäköisyys oli tutkijoillekin mysteeri. nyt kun tutkijat selvittivät, että miksi se on erinäköinen, niin tuo käy mainiosti järkeeni ja ymmärrän tuon asian.

        "OIkeastaan on varsin hedelmätöntä yrittää löytää syitä sille, miksi monet asiat ovat kuin ovat."

        Voi mikä sääli, että joku voi vielä ajatella uskonnon sumentamalla mielellä noin takapajuisesti. Jos emme olisi lajina uteliaita ja tiedonhaluisia, ymmärryksemme maailmasta olisi paimentolaisten tasoa ja asuisimme vielä savimajoissa täälläkin.

        "MIksi koivun lehti on sellainen kuin on? Miksi havupuiden lehdet ovat piikikkäitä neulasia? Miksi taivas on sininen?"

        Ja kaikkiin noihin kysymyksiisi tiede on löytänyt vastauksen uteliaiden mielten aj ahkerien tutkijoiden ansiosta. Jos tiedonhankintamme olisi kreationistien varassa, emme tietäisi mistään yhtään mitään, mutta meillä olisi arvaus siitä, että kuinka monta enkeliä mahtuu nuppineulan päähän seisomaan.

        "Luomakunta näkyy meille juuri sellaisesa kuin Luoja sen aikoinaan loi. Myös Kuu ja Maa, mitään "kehityshistorioita" niiilekään ei tarvitse yrittää keksiä."

        Haha. Kun kreationistilla ei ole selitystä todellisuuden havainnolle, hän käpertyy tietämättömyyden pimentoonsa ja kehtaa vielä olettaa, että muutkin haluaisivat hänen tasolleen laskeutua. Ei käy. Pysy sinä vain tietämättömänä kreationistina, me muut olemme kiinnostuneita tästä todellisuudesta.

      • poikjuhg kirjoitti:

        "Mitäpä merkitystä on sillä, miltä Kuun maahan näkymätön puoli näyttää? Kun se ei meille näy eikä anna edes valoaan yötaivaalle."

        "OIkeastaan on varsin hedelmätöntä yrittää löytää syitä sille, miksi monet asiat ovat kuin ovat. MIksi koivun lehti on sellainen kuin on? Miksi havupuiden lehdet ovat piikikkäitä neulasia? Miksi taivas on sininen?"

        Kertoisitko lopultakin, kuka tai mikä on kyennyt tukahduttamaan synnynnäisen uteliaisuutesi?

        >Kertoisitko lopultakin, kuka tai mikä on kyennyt tukahduttamaan synnynnäisen uteliaisuutesi?

        Ei se kerro, mutta arvelen että Uudestisyntymisensä jälkeen JC on päätynyt siihen käsitykseen, että normaali uteliaisuus voi lopulta johtaa raamatun kirjaimen kyseenalaistamiseen – kuten se evokeilla on tehnyt – ja sitä tietä epäuskoon sekä Helvettiin.

      • Jaaaaaaaaaaaaaaaakob

        "Luomakunta näkyy meille juuri sellaisesa kuin Luoja sen aikoinaan loi."

        Et voi tietää millaiseksi Luoja maailman loi, koska et ollut näkemässä sitä.

      • vbcxbvc
        Jaaaaaaaaaaaaaaaakob kirjoitti:

        "Luomakunta näkyy meille juuri sellaisesa kuin Luoja sen aikoinaan loi."

        Et voi tietää millaiseksi Luoja maailman loi, koska et ollut näkemässä sitä.

        Kreationisti tietää, koska on itse luonut luojansa.

      • mette.soderman
        moloch_horridus kirjoitti:

        "Mitäpä merkitystä on sillä, miltä Kuun maahan näkymätön puoli näyttää? Kun se ei meille näy eikä anna edes valoaan yötaivaalle."

        Sillä on mm. se merkitys, että se on olemassa eikä kreationismilla ole minkäänlaista järkevää selitystä sille, että se on erilainen kuin Kuun näkyvä puoli.

        "On järkeenkäyvää, että Kuun eri puolet ovat eri näköisiä."

        Minä olisin veikannut, että ne ovat saman näköisiä, jos en olisi tiennyt, että ne ovat erinäköisiä. Tuo erinäköisyys oli tutkijoillekin mysteeri. nyt kun tutkijat selvittivät, että miksi se on erinäköinen, niin tuo käy mainiosti järkeeni ja ymmärrän tuon asian.

        "OIkeastaan on varsin hedelmätöntä yrittää löytää syitä sille, miksi monet asiat ovat kuin ovat."

        Voi mikä sääli, että joku voi vielä ajatella uskonnon sumentamalla mielellä noin takapajuisesti. Jos emme olisi lajina uteliaita ja tiedonhaluisia, ymmärryksemme maailmasta olisi paimentolaisten tasoa ja asuisimme vielä savimajoissa täälläkin.

        "MIksi koivun lehti on sellainen kuin on? Miksi havupuiden lehdet ovat piikikkäitä neulasia? Miksi taivas on sininen?"

        Ja kaikkiin noihin kysymyksiisi tiede on löytänyt vastauksen uteliaiden mielten aj ahkerien tutkijoiden ansiosta. Jos tiedonhankintamme olisi kreationistien varassa, emme tietäisi mistään yhtään mitään, mutta meillä olisi arvaus siitä, että kuinka monta enkeliä mahtuu nuppineulan päähän seisomaan.

        "Luomakunta näkyy meille juuri sellaisesa kuin Luoja sen aikoinaan loi. Myös Kuu ja Maa, mitään "kehityshistorioita" niiilekään ei tarvitse yrittää keksiä."

        Haha. Kun kreationistilla ei ole selitystä todellisuuden havainnolle, hän käpertyy tietämättömyyden pimentoonsa ja kehtaa vielä olettaa, että muutkin haluaisivat hänen tasolleen laskeutua. Ei käy. Pysy sinä vain tietämättömänä kreationistina, me muut olemme kiinnostuneita tästä todellisuudesta.

        Emme olisi ikinä keksineet edes sitä savimajaa. Siinä on jommoinenkin määrä teknistä keksintöä - miten saadaan katto pysymään ylhäällä? Millä tavoin savesta voidaan rakentaa muuta kuin mutakakku? Mikä on veden ja saven oikea suhde?

        Taitaisimme vielä kuljeskella heittelemässä eläimiä kivillä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      257
      4590
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      131
      2993
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2762
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      75
      1749
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1594
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1493
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      55
      1334
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      93
      1245
    9. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      208
      1116
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1109
    Aihe