Syntyminen mieheksi oli emämunaus

uros.

Olen pohtinut asiaa jo pitkään ja tullut lopulta täysin vakuuttuneeksi siitä, että syntymiseni mieheksi oli emämunaus! Suraavassa elämässäni valitsen ilman muuta vaihtoehdon 'naaras' – silläkin uhalla, että satun syntymään simpanssiksi. (Urokset raiskaavat naaraita, ja muutenkin meno on varsin patriarkaalista.)

Kun tyhmyyksissäni valitsin uros-kortin, elettiin 70-lukua. Silloin se tuntui järkevältä. Mutta voi veikkoset, eipä enää! Selitän miksi.

1. Ensinnäkin, vaikka euro kuinka olisi minulle naisena 80 senttiä, on paljon kivempi, että vuosi on tosiaan se 12 kuukautta eikä 11. Sitä paitsi kukaan ei pitäisi nössönä lääkärissä ravaamista. Kaikista vaivoista saisi valittaa julkisesti ja saikun hakemista milloin migreenin, milloin kuumeen, lasten kuumeen tai ”niiden päivien” takia ei kummasteltaisi.

2. Saisi olla luvan kanssa sekä heikko että hullu. Itse asiassa kaikki heikkous vain lisäisi muiden naaraiden minulle kohdistamaa lämpöä ja empatiaa. Eikä miehiä moiset ominaisuudet naisissa juuri haittaa.

3. Edelliseen liittyen se tärkein: saisin täysin vapaasti ja ilman itseironiaa levitellä somessa söpöjä kissakuvia, jaxuhaleja, hymiöitä ja sydämiä. ♥

4. Elämässä olisi tietysti yksi erittäin raskas ja kivulias juttu: synnytys! Mutta ei kai raskaaksi ole pakko hankkiutua? Ja toisaalta, eikös suurin osa naisista sano lasten olevan se elämän merkityksellisin ja hienoin asia?

5. Parisuhteen etsiminen olisi lastenleikkiä. Vaikka olisin ruma nainen, saisin seksiä satavarmasti, jos vain en olisi turhan nökönuuka. Tavallisen näköisenä ovelle muodostuisi jono. Kauniina ei sitten tarvitsisi tehdä millään elämänsaralla mitään minkään eteen! :) Ja ylipäätään teerenpelissä voisi vain katsella sohvalla maaten, mihin kaikkeen hulluun miehet ryhtyvätkään häpyäni saadakseen. Itsestä ei tarvitsisi kertoa mitään, yhtään keskustelua ei tarvitsisi aloittaa eikä ikinä kysyä mitään.

6. Likaiset ja raskaat työt voisi unohtaa. Jos hankkisi itselleen varakkaan miehen, ei tarvitsisi tehdä töitä laisinkaan. Ja se olisi kaikkien mielestä ihan ok.

7. Ja jos miehet eivät kiinnostaisi, lesbona olisi vain muiden mielestä jännittävän kiinnostava. Ei suinkaan kävelevä nyrkkeilysäkki leijonariipusmiehille, kuten homomiehet ovat.

8. Muutenkin väkivallan kohteeksi joutuisi harvemmin kuin miehenä. Silti saisi luvan kanssa pelätä väkivaltaa.

9. Ja viimeisenä: saisi aina halutessaan pomppia alushoususillaan kauniiden ystävättärien kanssa sängyllä ja leikkiä tyynysotaa, kuten kaikki naiset tyttöjenilloissa aina tekevät!

7

187

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Totuus.
    • Valivalivalivalivali

      Jep, inisetkin jo kuin neiti.

      • kullilla tökkijä

        Olipa tasa-arvoa huokuva kommentti. Ovatko neidit mielestäsi kovastikin arvottomia ihmisiä (jos nyt ovat mielestäsi ylipäätään ihmisiä lainkaan)?


      • Aika typerä valitus tässä aloittajalta, en edes jaksanut lukea loppuun asti tollaista lapsellista kitinää.


    • Näkisin että nykyaika on periaatteessa urosten kissanpäivät. Aiemmin tosiaan miehillä oli korkeampi kuolemanriski metsästyksessä, sodissa ym. tappeluissa, mutta nyt elämä on käytännössä yhtä turvattua kuin naisilla, ja aineellisia nautintojakin on rajattomasti saatavilla. Usein miehet eivät osaa käsitellä tätä helppoutta, vaan kehittelevät päissään(sic) ties mitä ihmeellisiä tavoitteita ja päämääriä elämälle ja sitten valittavat kun ne eivät toteudu. Esi-isämme olisi nähnyt paratiisina maailman, jossa lämpöä, suojaa, ruokaa ja seksikkäitä naiskuvia (=porno) olisi rajattomasti saatavilla.

      • tyytymätön tyydyttym

        Kun on vaan niitä kuvia, niin oliskohan ne esi-isätkään olleet niin tyytyväisiä. Tai ei ainakaan ne olis meidän esi-isiä, jos olisivat tyytyneet vaan kuviin.


    • frewtgf

      Tohon ei ole kyllä paljon lisättävää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      136
      1270
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      34
      811
    3. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      587
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      570
    5. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      27
      546
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      25
      531
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      516
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      24
      491
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      15
      472
    10. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      14
      471
    Aihe