Vasemmisto ja pappi suurpääoman juoksupoikina.

Kolarin Vasemmistoliiton kunnallisjärjestö ilmoitti tukevansa täysin rinnoin ja ilman mitään varauksia Hannukaisen kaivosta.80-luvulla samainen ikääntynyt porukka ylisti Neuvostoliittoa ja sen oloja,myöskin täysin rinnoin ja ilman mitään varauksia.80-luvulla tämä porukka arvosteli ankarasti kehitysmaita riistäviä länsimaisen suurpääoman omistamia yhtiöitä,nyt länsimaisen suurpääoman omistama Northland on Hannukaisen kaivoshankkeineen tämän porukan uusi Neuvostoliitto,Luoteis-Lapissa olleen julkilausuman tämän uudenkin Neuvostoliiton arvostelu tai edes kyseenalaistaminen pitäisi olla kiellettyä tämän käpykaartilaisten juniori-osaston mielestä.
Samoilla katteettomilla mielikuvilla 200 työpaikasta yrittää ääniä kerätä tuleviin vaaleihin Kepun kansanedustaja Simo Rundgren,siviiliammatiltaan pappina hän sekoittaa ansiokkaasti näennäiset hengelliset valtuudet tähän soppaan.
Vasemmistolaiset,Kepu-pappipoliitikko ja kansainvälinen suurpääoma suomalaisia luonnonvaroja ryöstämässä-ostaisitteko tältä porukalta käytetyn auton?
Northlandin Pajalan kaivoksella ei ole paikallisia kuin muutama,lukekaa Sodankylän ja Kittilän kaivosten paljon odotettua pienemmistä tuloista suomalaiselle yhteiskunnalle ja siitä miten esim.Kevitsan kaivoksen ulkomainen kaivosyrittäjä kiristää lisää kaivausoikeuksia työpaikkoja hyväksi käyttäen,Pahtavaaran konkurssi jne.
Luonnonvarojen arvo ei muuta kuin nousee ajan saatossa,sitten kun ne kaivaa ylös suomalainen yhtiö joskus tulevaisuudessa niin tämä ns.luonnollinen poistuma on hoitanut nämä lyhytnäköiset paikallispoliitikot pois kuleksimasta.
621071
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 62

Vanhimmat

Tais olla joku vähäälyinen lompolosta

Äänestä

Katkeroituneen lompolaisen itkuvirsi. Tuntuu olevan taas aikaa kirjoittaa tämmöstä tyhjän päivästä paskaa ko on sesonki menny ohi!

Äänestä
  • Samoilla katteettomilla mielikuvilla 200 työpaikasta yrittää ääniä kerätä tuleviin vaaleihin Kepun kansanedustaja Simo Rundgren,siviiliammatiltaan pappina hän sekoittaa ansiokkaasti näennäiset hengelliset valtuudet tähän soppaan.
    Vasemmistolaiset,Kepu-pappipoliitikko ja kansainvälinen suurpääoma suomalaisia luonnonvaroja ryöstämässä-ostaisitteko tältä porukalta käytetyn auton?
    Northlandin Pajalan kaivoksella ei ole paikallisia kuin muutama,lukekaa Sodankylän ja Kittilän kaivosten paljon odotettua pienemmistä tuloista suomalaiselle yhteiskunnalle ja siitä miten esim.Kevitsan kaivoksen ulkomainen kaivosyrittäjä kiristää lisää kaivausoikeuksia työpaikkoja hyväksi käyttäen,Pahtavaaran konkurssi jne.

    Mahtava kirjoitus; naulankantaan ja vielä hyvin selkokielisesti kirjoitettu! Hienoa, papit ja kommunistit alkaa olla hopussa ja kusessa. Ei kummnakkaan aate myy ja toverit sekä veljet uskon luovuttavat lisenssit, jäsekirjat. Järkiintyvät. heittävät pörräämästä.

    Vain pöljä kusee talvella omiin housuihin ja valitsee kaivoksen luontomatkailun sijaan. Tulevaisuus on jotaki rohki muuta ko 20 vuojen montunkaivuu jota ei kukhaan peitä...

    Äänestä

Kannattaisi perustaa "lompolo" puolue! Muut (puolueet) täällä kunnassa ajattelevat oikeita työpaikkoja (ympärivuotisia)

Äänestä

Pajalan kaivoksen työntekijät tulee muutamaa poikkeusta lukuunottamatta muualta ja maksavat veronsa kotipaikkoihinsa,miksi ihmeessä kolarilaiset kuvittelevat toisin tapahtuvan Kolarissa?.

Äänestä
  • Joo sen runkkarin kätyreitä. Järjetöntä pilata maan hienoin luonto luxemburgin pörssiahneiden vuoksi.Johan se ruåttin puolella on ollut konkassa koko lafka.On meillä idiootteja (dg ei solvaus) poliitikkoja, ahneita paskoja

Ota vähemmän...lompolossa nautin enemmän tulevista pysyvistä työpaikoista.....palkat ainakin tulee ajallaan..........ja ympäri vuoden

Äänestä

Kysykääpä lompolon hullulta kauppiaalta, että moniko hänenen työntekijöistä makso viime keväänä verot kolariin

Äänestä

Onko tyttö huomanu, että nyt on vuosi 2014..

Äänestä

Tämä julkilausuma on Kolarin Vasemmistoliiton vanhus-jaoston ja siitä vielä sen yksinkertaisen puolen tekele.Nuori eurovaali-ehdokas Juha-Petteri Pasma on antanut asiasta aikaansa seuraavan nuoren ihmisen fiksuja näkemyksiä.
Tämä vanhempi porukka menee jonossa isommin ajattelematta kuin lampaat teuraaksi,heillä on ainoastaan yksi ja ainoa oikea mielipide kuten 1980-luvulla kun he ylistivät yksimielisesti Neuvostoliiton oloja.

Äänestä
  • alemmanjokivarren perinnepyynnillä jotaki tekoa tässä........pajalasta tuskin lainiolle asti kulkee vettä...

    Äänestä

Northland ei sitä kaivosta tee,sehän on yritys-saneerauksessa.Tuskin kukaan muukaan lähi-vuosikymmeninä näillä malmin maailman markkinahinnoilla.
Simo Rundgren ja Kolarin Vasemmistoliitto yrittävät kerätä ääniä seuraaviin vaaleihin täysin katteettomilla lupauksilla ja mielikuvilla.

Äänestä
  • sitte tällä eläkeläis-matkailu linjala.....se varhman passaa kaikile....

    Äänestä

Tyttö Väylänpäästä. On karmeaa lukea kirjoitustasi. Karmeinta kirjoituksessasi on se, että joka sana pitää paikkansa.

Äänestä

just joo!! kuinkahan moni kurun maurin työntekijöistä maksaa verot kolahriin?? jos se kaivos joskus tullee niin se tullee.. ja siinä ei auta lompololaisten adressien kerruu pätkääkhän. nyt uutena juttuna vielä tämä rinteiden maisemointi kössötys.. ei helvetti!! Yhden tyypin pittää koko ajan antaa medialle huonoa kuvaa ylläksestä.. mitä järkeä?? luulis että kärsii myös omat bisnekset.. tällä negatiivisuudellahan sitä matkailua kehitetään. HIENOA!

Äänestä
  • Miksi te riitelette aikuiset.

    Äänestä

  • 10v. kirjoitti:

    Miksi te riitelette aikuiset.

    Emmä me riitele ko met jeesustelemma kaiken maailman suhmuroineila.

    Äänestä

Ylläksen alueella on paljon etelästä tulleita kausityöläisiä siksi että kolarilaisia nuoria ei kiinnosta nämä työpaikat.Tottakai yritykset ottaisi mieluimmin paikallisia (heille ei tarvitse hankkia asuntoa,tuntevat olosuhteet jne),mutta kun ei ole työpaikkoihin kolarilaisia hakijoita,onneksi etelästä löytyy työhaluisia ja työkykyisiä.
Northland on kyykyttänyt Kolarin kuntaa pian 10v kaivoksen varjolla,nyt se on eilen ilmoittanut irtisanovansa kaikki Suomen puolen työntekijänsä.Tämä kertoo kaiken ulkomaisen suurpääoman moraalista ja oikeasta vastuusta,toivottavasti vähäjärkiset kunnallis-poliitikotkin tämän viimeinkin tajuaisivat.

Äänestä

Ei minkhäänmaalaisella pääomalla ole moraalia. Sellaisia ovat kunnallispoliitikot kuin kunnan äänestäjätkin. Kolarilaisia nuoria kyllä kiinnostaa sesonkityöpaikat mutta kun etelän skimbaajat tulevat pilkkahinnalla duunaamaan ja elämyksiään etsimään.

Äänestä

Kolarin poliitikot ovat ennen olleet sellaisia että ovat hommanneet Kolariin satoja työpaikkoja.

Äänestä

Meiltä ei taida tulla kansanedustajaa seuraavaan eduskuntaan, näyttää siltä.

Äänestä

Tällä julkilausumalla Kolarin Vasemmistoliitto allekirjoitti tulevan vaalitappionsa,pelisilmän puute näkyi siinä että ei maltettu odottaa Northlandin kohtalon ratkeamista.Toivottavasti myös kansanedustaja Rundgren vapautuu eduskunnasta lopullisesti koulutustansa vastaaviin töihin,sillä Arkadianmäellä tämä heppuli on ollut lähinnä nöyrä napinpainaja Kepuli-puolueen isoille pojille.

Äänestä

Oletteko huomanneet, että poromiehet pieree aivan uskomattoman paljon, ja pierut TODELLA haisee! Ehkä paikalliset on tottuneet niihin, mutta turisti tai junantuoma kyllä ikävästi haistaa nämä poromiehet. Osasyynä voi olla se, että kalsareita ei vaihdeta kovinkaan usein, ja niin on pinttynyt melkoset jarruraidat.
VASTAA
FacebookTwittershare emailshare url

Äänestä

Kekkä niitä kaivoshankheita ajo Kolarissa ja mitä net projektit luppaili?

Äänestä

Kunta olikin tiedottanut väärin? Mitä sekin tarkoittaa?

Äänestä

Rahat on loppu ja katumusta lykkää...

http://yle.fi/uutiset/hannukaisen_kaivoksen_lupavaiheen_rahoittaja_haussa/7411746

..."Kolarin kunnanvaltuuston puheenjohtaja Simo Rundgren sanoo, että kunta aikoo jatkossa keskittyä jo olemassaolevien elinkeinojen tukemiseen.

Kaivoshanke on saanut kriitiikkia muun muassa matkailuyrittäjiltä.

– Kyllä tämä kaavoituksen keskeyttäminen rauhoittaa keskustelua. Voi sanoa, että maailmanmarkkinatilanne on tällä hetkellä se, että lähivuosina kaivoshanke ei etene, Rundgren miettii."

Äänestä

Rundgren ajaa vain ja ainoastaan omaa etuaan,ainoa mikä häntä kiinnostaa on kansanedustajan paikan uusiminen.Kun äänimäärät on aina tällä kansanedustajalla olleet tiukassa-ompa jopa kerran menettänyt kansanedustajan paikkansa-niin kaikkea ylimääräistä julkisuutta on saatava hinnalla millä hyvänsä.Ulkomaisen suurpääoman omistamien kaivosyhtiöitten harjoittama Suomen luonnonvarojen riisto ei saisi olla suomalaisen kansanedustajan tukemaa.

Äänestä

Kaikella on aikansa.

Äänestä
  • Aikansa ja paikkansa. Perustakaa net kaivokset vaikka akselille Johannesburg-Lusaka- Kapkaupunki. Siellä on sitä kultturia enemmälti ja ei vastuut, velvoitteet paina ja lauhe veet jäävy!

    Aika lopettaa vastuuttomat ja toisia, olemassaolevia elinkeinoja syövät hankheet!

    Äänestä

tinkaaminen ei lopu vaikka kaikki vasemmistolaiset ja kirjanoppineet saarnaisivat kuinka!
Loput puolueetkin vetävät omiin suuntiin eikä kunnan asialla ole kuin talonmiehet .

Äänestä
  • näin.homma on jäissä,tai lopetettu,kuka mitenki asian haluaa sanottavan.Asiaan varhman palathan seuraavalla nousukauvela,jatkethan sitte uuestaan

    Äänestä

  • juuriki kirjoitti:

    näin.homma on jäissä,tai lopetettu,kuka mitenki asian haluaa sanottavan.Asiaan varhman palathan seuraavalla nousukauvela,jatkethan sitte uuestaan

    Sodankylän palstalta:

    "Hyvä työpaikka moni saa töitä..tääläpäin ei ole niin hirveesti tarjolla.mitä olen seurannut täälä kaikki tehdään suhteelisen hyvin ja määräysten mukaan..jopa puhlutetaan mennen tullen:-:O en usko että loppu tämä.mutta aika on pitkä"

    Äänestä

Nuo uutiset Sodankylän kaivoksista pitäisi jo herättää kolarilaisetkin kunnallispäättäjät,kansanedustaja Rundgren tuskin avartuu ekumeenisessa kaivoskiimassaan koskaan ja toivottavasti tämän takia putoaakin eduskunnasta,Lapin luonto kiittää.

Äänestä

Mistä tämä koko keskustelu on alkanu? Rautahammastakhaan ei ennää ole.

Äänestä

Suomen suurimman paliskunnan Kemin-Sompion poromiehet voivat vielä tulistella ja kuunnella luonnonääniä Soklin alueella Itä-Lapissa lähellä Venäjän rajaa. Tulevaisuudessa tilanne voi olla toinen, sillä alueelle suunnitellaan Suomen suurimpana avolouhoksena toimivaa fosforikaivosta.Suunniteltu Soklin kaivosalue sijaitsee kokonaisuudessaan Kemin-Sompion paliskunan alueella. Kaivoksen alle jäisi noin 60 neliökilometriä paliskunnan laidunalueita.
– Lisäksi paliskunnan laidunalueita menetettäisiin rautatien, voimalinjan sekä liikenne- ja vesistöjärjestelyiden vuoksi, kertoo Kemin-Sompion paliskunnan huolestunut poroisäntä Mika Kavakka. Kunta: Tärkeä hanke Savukoskelle, Itä-Lapille ja koko SuomelleSoklin kaivosta on suunniteltu Savukoskelle jo vuosikymmeniä. Soklin malmiesiintymä sijaitsee noin 12 kilometrin etäisyydellä Venäjän rajasta. Malmion löysi Rautaruukki vuonna 1967. Tällä hetkellä kaivosoikeudet ovat Yara Suomi Oy:llä.Savukoskella Soklin kaivoshankkeen etenemistä on jännitetty vähintään yhtä kauan. Savukosken kunnanvaltuuston puheenjohtaja Reijo Kilpelä uskoo, että hanke nytkähtää jossakin vaiheessa eteenpäin.– Itä-Lapissa ei ole muita yhtä suuria hankkeita vireillä. Ehkäpä meitä tässä vielä onnistaa.Kilpelä uskoo Soklin kaivoshankkeen tuovan Savukosken ja Itä-Lapin alueelle vaurautta ja uusia työpaikkoja.– Siinä tulee suoria työpaikkoja yli kolmesataa, plus päälle välilliset työpaikat eli rakentamisaikaiset työpaikat, joita olisi toista tuhatta. Sillä on todella suuri merkitys meille, Itä-Lapille ja koko Suomelle, Kilpelä sanoo.Ruralia-instituutin vuonna 2010 julkaisema raportti Soklin kaivoksen vaikutuksista Savukosken kuntaan suhtautuu uusien työpaikkojen määrään maltillisemmin kuin Savukosken kunnanvaltuuston puheenjohtaja. Raportin mukaan Savukosken henkilötyövuosien määrä kasvaisi investointivaiheessa runsaaseen 40 henkilötyövuoteen ja vakiintuisi tuotantovaiheen aikana noin 35 henkilötyövuoden tasolle. Raportissa arvioidaan kuitenkin, että kaivoshanke lisäisi vaurautta alueella ja toisi kaikkiin Itä-Lapin kuntiin satoja uusia työpaikkoja.Poroisäntä: Työpaikkojen määrää liioitellaanKemin-Sompion paliskunnan poroisäntä Mika Kavakka kritisoi Ruralia-intituutin Soklin raporttia. Kavakan mukaan raportti ei ota huomioon mahdollisen kaivoksen porotaloudelle aiheuttamia haittoja.– Porotalous on työllistänyt ja elättänyt ihmisiä Savukosken alueella nykyisessä muodossaan toistasataa vuotta. Ruralian-raportin mukaan kaivos toisi toistakymmentä suoraa työpaikkaa Savukoskelle. Raportti ei kuitenkaan ota huomioon, että poronhoidon olemassa olevia työpaikkoja menetetään saman verran, jos ei enemmänkin, huomauttaa Kavakka.Poroisännän mukaan kaivostoiminnan ja poronhoidon rinnakkaiselo Savukoskella olisi lähes mahdotonta.– Jos erämaa muuttuu teollisuusalueeksi, on muutos niin valtava, että se vaikeuttaa suuresti poronhoidon toimintaedellytyksiä.

Äänestä

Kaikkia pittää miettiä. Osa asioista on aina samoja kaivosasioissaki. Paitsi Talvivaarassa ko se oli täyspuhallus. Meille tullee Lannavaara ja LKAB ottaa meän miehet töihin taas.

Äänestä
  • Innokkaimmat kaivoksen vastustajat ovat näitä toisen polven matkailuyrittäjiä,jotka ovat syntyneet kultalusikka suussa. Aikaisemmista kaivoksista ovat hyötyneet niin lompololaiset kuin muut kuntalaiset.Lompololaiset on aina vastustaneet kaikkea uutta kuten äkäshotellia ja katuvaloja.
    Siellä kyllä osataan kusta yhteen hiileen.

    Äänestä

Ei se kaivos, mutta sen kaiken tuohoavat jätevedet!

Talvivaara jää kirkkaasti hopialle jos Sokli avataan.

Niitä jäteliemiä riittää sitten yli sadaksi vuodeksi jos suunnitelmat toteutuu.

Äänestä

Kalkkeutunheita tehtiin meiläki silloin ennen.

Äänestä

Mistä sitä sitten eletään jos mitään ei kaiveta?Ei leipä puussa kasva eikä tilittuulesta tule.Lohenpyynti ei meitä piä leivässä eikä voissa.

Äänestä

Matkailu se pittää etelän nuoret skimbaamassa ja duunaamassa lapissa. Veroja ei makseta Kolariin mutta miksi tähän verotusvääryyteen ei ole korjausta hakeneet kansanedustajat mistään puolueesta? Eivät ole kunnan puolta?

Äänestä

Asuntotilanne on hyvä jos tänne haluaa muuttaa

Äänestä

Nimimerkillä: Ex sesonkilainen, nykyinen kaivosmies

Son tuo sesonki työ parempi teettää nuile etelän "hupakoile" ku ei sillä rahala mitä paikalliset virmat maksaa niin elä ku mamman helmoissa. Itte kaivoksella töissä käyvänä voin kertoa että töitä on ympäri vuen ja palkkaki on noin nelinkertanen sesonkilaisen palkhan vuosi tasolla. Eli ei se lompolon yrittäjien vastutus muusta johu ko siitä että net pölkää etteivät enhän saa pilkka hinnala porukkaa töihin ku tulis iso työllistäjä viehren joka maksaa PALKKAA ja tarjoaa töitä ympärivuen. Hyvinhän se Kittilässäki on kaivos ja matkailu sopinu samhan kylhän.

Nimimerkillä: Ex sesonkilainen, nykyinen kaivosmies

Äänestä

EI KAIVOSTA TÄNNE!

-VASEMMALTA KUULUU.

vittu sentään.. Sais ajaa mokomat kapitalistit pois täältä, se alue luontoa antaa enemmän myös meidän lapsenlaspsille verrattuna kaivoksiin(joiden tulevaisuus on mitä on ja lapsenlapsetko huolehtii vanhojen kaivosten puhdistuksesta?)

Herätkää nyt, kepu pois ja vasemmisto ylös.

Äänestä

Neuvostoliitto kaatui,Northland sulki ovensa:nämä Kolarin Vasemmistoliiton veikkaamat hevoset tahtovat uupua lopullisesti kesken ravien.

Äänestä
  • Milläs luuletta että Kiiruna on eläny, alamäki hiihollako? Hillasoista ei saa ympärvuotista turvetta, oisko sittenki parempi tehdä syvää monttua.

    Äänestä

Nyt on kaivosvouhotus loppunu vasemmistolaisillakin. Hyvä ettei ehditty terveyskesksuta laajentaa ja auditorioita rakentaa kun varuduttiin kaivoksiin.

Äänestä

Simo Rundgren lupasi viime vaalien alla ,että kaikki kaivostuotteeet kuljetetaan Kemin satamaan,oli hänen mielestään varma tieto,eipä ole junaa näkynyt? Muistetaanpa nyt kun vaalit lähenee mitä tämä herra taas lupaa.

Äänestä

No niin,Pohjolan Sanomissa Simo taas höpöttää kaivos asioista,edellisen vaalien lupauksetkin on lunastamatta,eiköhän olisi parasta jäädä viettämään eläkepäiviä.

Äänestä
  • On se jo jääny junasta.

    Äänestä

Nykyvasemmistoa ei voi verrata samana vuonnakaan edeltäjiinsä,
sillä toista oli SKP, SKDL, DEVA ym. vappumarsiskelijat.

Äänestä

Pitääpä äänestää Simppaa, se on tolkun mies! Vaimokin tuossa aikoi äänestää Simppaa jälleen kerran, niin teen minäkln. Simppa vastaa tuhatta persua, Simppa on tolkun mies!

Äänestä

Äänestä Jarsa Simpaa.Simpa voi varale pästäeduskntan ja se hyvä.

Äänestä

Paljonko otetaan kaivoskurssille lappiaan? Olen halukas.

Äänestä

Tämä julkilausuma on Kolarin Vasemmistoliiton vanhus-jaoston ja siitä vielä sen yksinkertaisen puolen tekele.Nuori eurovaali-ehdokas Juha-Petteri Pasma on antanut asiasta aikaansa seuraavan nuoren ihmisen fiksuja näkemyksiä.
Tämä vanhempi porukka menee jonossa isommin ajattelematta kuin lampaat teuraaksi,heillä on ainoastaan yksi ja ainoa oikea mielipide kuten 1980-luvulla kun he ylistivät yksimielisesti Neuvostoliiton oloja.

Äänestä

Papistohan on perinteisesti ollut pääoman edustajien puolella.

Simo höpöttää mitä höpöttää. Pääosin lohesta puhunut, mutta tyhjää puhetta sekin enimmäkseen.

Kyllä se taas varmaan tulee Saaren Joulukirkkoon puhumaan, jotta sais edes ne paikalliset "varmat" äänet.

Koskaan en ole Simoa äänestänyt ja kehotan muitakin miettimään valintojaan.

Kysykääpä siltä mitä mieltä on tasa-arvoisesta avioliittolaista, jos samaan Joulukirkkoon satutte.

Äänestä

En kannata tuomosia vasemmisto/pappisedustajia, hyi h------i. En kumpaakhaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tyttö Väylänpäästä kirjoitti:

Kolarin Vasemmistoliiton kunnallisjärjestö ilmoitti tukevansa täysin rinnoin ja ilman mitään varauksia Hannukaisen kaivosta.80-luvulla samainen ikääntynyt porukka ylisti Neuvostoliittoa ja sen oloja,myöskin täysin rinnoin ja ilman mitään varauksia.80-luvulla tämä porukka arvosteli ankarasti kehitysmaita riistäviä länsimaisen suurpääoman omistamia yhtiöitä,nyt länsimaisen suurpääoman omistama Northland on Hannukaisen kaivoshankkeineen tämän porukan uusi Neuvostoliitto,Luoteis-Lapissa olleen julkilausuman tämän uudenkin Neuvostoliiton arvostelu tai edes kyseenalaistaminen pitäisi olla kiellettyä tämän käpykaartilaisten juniori-osaston mielestä.
Samoilla katteettomilla mielikuvilla 200 työpaikasta yrittää ääniä kerätä tuleviin vaaleihin Kepun kansanedustaja Simo Rundgren,siviiliammatiltaan pappina hän sekoittaa ansiokkaasti näennäiset hengelliset valtuudet tähän soppaan.
Vasemmistolaiset,Kepu-pappipoliitikko ja kansainvälinen suurpääoma suomalaisia luonnonvaroja ryöstämässä-ostaisitteko tältä porukalta käytetyn auton?
Northlandin Pajalan kaivoksella ei ole paikallisia kuin muutama,lukekaa Sodankylän ja Kittilän kaivosten paljon odotettua pienemmistä tuloista suomalaiselle yhteiskunnalle ja siitä miten esim.Kevitsan kaivoksen ulkomainen kaivosyrittäjä kiristää lisää kaivausoikeuksia työpaikkoja hyväksi käyttäen,Pahtavaaran konkurssi jne.
Luonnonvarojen arvo ei muuta kuin nousee ajan saatossa,sitten kun ne kaivaa ylös suomalainen yhtiö joskus tulevaisuudessa niin tämä ns.luonnollinen poistuma on hoitanut nämä lyhytnäköiset paikallispoliitikot pois kuleksimasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu