Hei,
onko kenellekään diagnosoitu persoonallisuushäiriötä vaikean elämäntilanteen aikana. Ymmärtääkseni diagnoosia silloin ei saisi edes asettaa. Minulla on takan seitsemän vuoden asuntotaistelu. Ostin asunnon, jossa aloin oireilla hengitystieoirein ja siitä alkoi taistelu taloyhtiötä ja myyjää vastaan ja taistelu kesti sen 7 vuotta. Puolen vuoden sisällä asunnon ostamisesta ja taisteluiden alkamisesta minulle todettiin masennus. Vaikean ellämäntilanteen ja taisteluiden jatkuessa, että taloyhtiö tutkisi rakenteet laajemmin (itse olin jo omaan kustannukseen taloyhtiön pyynnöstä materiaalinäytteitä otattanut, joista selvisi kosteusvauriomikrobi-indikaattoreita, eli viitteitä kosteusvauriosta), mutta taloyhtiö pisti edelleen hanttiin ja taistelut jatkuivat.
Sitten minulle tuli unettomuus, mihin ei lääkkeetkäään aina auttaneet. Mielialalääkkeistä ei auttanut mikään (useitak okeiltu) ja useaan otteeseen sanoin, ettei minua paranna mikään muu kuin se, että pääsen asuntoasiasta eroon. Kolme vuotta asuntotaistelujen alkamisesta minut passitettiin psykologisiin testeihin. Testien aikaan olin itsemurhafiiliksissä kun ajattelin, etten selviä ikinä asunto-ongelmasta, kun jokaikinen taho laittoi vastaan eikä ottanut vastuuta kantaakseen. Mietin että sairastelen lopun elämääni homeesta kun en asunnosta eroon päässyt kun yritin myydäkin sitä. Psykologisen testin aikaan minulla taisi olla vakava-asteinen masennus. Sieltäpä sitten tulla tupsahti epävakaa persoonallisuushäiriö (rajatilatyyppi), mitä olen siitä lähtien kyseenalaistanut. Ihmettelen suuresti, että masennukseni johtuisikin yhtäkkiä persoonallisuuden häiriöstä kuin vallinneesta sekavasta ja raskaasta elämäntilanteestani. Mielestäni tuossa mentiin vikaan, kun alettiin hoitamaan mielestäni väärin perustein asetettua diagnoosia. Mielestäni tarvitsisin jonkinlaista traumaterapiaa, enkä epävakaatyöryhmää.
Diagnostisista kriteereistä viimeisimmät mitä olen kuullut. Sanallinen aggressiivisuus: vedetty siitä kun jouduin isälleni tiukempaan äänen sävyyn sanomaan asuntostressin päällä ollessa, etten jaksa asiasta puhua, kun hän soitti joka päivä ko. asiasta. Eikö ihminen saa koskaan suuttua? Minulla ei mielialat heittele päivän mittaan eikä edes päivittäin. Jos hermostun niin yleensä ihan syystä ja näitä on harvakseltaan ja sekin tyyliin yksi tiuskaisu ja omiin maailmoihin pakeneminen hetkeksi ja sitten keskusteluyhteyden avaus. Ja jos toinen ihminen haastaa riitaa niin kyllähän siinä vastareaktio syntyy varmaan useimmilla. Ennemmin kuitenkin olen ihminen joka EI uskalla sanoa vastaan (lue alla). Puuttuu tietty jämäkkyys ja siksipä olen joutunut usein kaltoinkohdelluksi. Tämäkin käännetään epävakaan oireiluksi.
"Ihminen voi tulla vihaiseksi ja menettää itsehillintänsä erityisesti menettäessään huolenpidon tai kokiessaan välinpitämättömyyttä tai laiminlyöntiä. Viha voi yltyä suoranaiseksi raivoksi, jonka ilmaisu voi olla rajua, kuten esineiden heittelemistä tai tappelemista. Myös päinvastainen tilanne, vaikeus ilmaista jämäkkyyttä tai vihaisuutta silloin kun tämä olisi asianmukaista, on hyvin tavallista." Terveyskirjasto.
Eli en heittele tavaroita ja tuo sanallinen aggressiivisuus oli vedetty yleistäen ilmeisesti tuosta, miten raskaan elämäntilanteen keskellä isälleni jouduin sanomaan, kun en yksinkertaisesti jaksanut puhua aiheesta ja hän ei sitä uskonut muuten. Eli joko tai. tuossa kohtaa olen mielestäni ollut jämäkkä, mutta se käännettiinkin aggressiivisuudeksi ja ihan kuin ihmisellä ei saisi tunteita olla koskaan ja tuosta yhdestä ainoasta tapauksesta oli vedetty yksi kriteeri epävakauteen.
Sitten kysyin psykiatrilta, että onko minäkuvani hauras, koska en kestänyt asuntotaistelun tuomaa painetta. Hän ei perustellut vaan kirjoitti ylös jotain ja meni seuraavaan kysymykseen. Hoitajakäynnillä kuulin, että hän oli senkin vetänyt epävakaan kriteeriksi. Järkytyin ja luottamus meni sitten tuossa vaiheessa.
Jatkuu...
Vaikea elämäntilanne
2
408
Vastaukset
- yhteiskunnan riepu
Lisäksi hän oli kirjottainut että tulen paineen alla epäluuloiseksi. Tuo oli tempaistu siitä, kun sanoin että vuosien taisteluiden jälkeen alkoi mennä luottamus, kun kaikki tahot viralliset mukaanlukien laittoivat kampoihin, eivätkä kantaneet vastuutaan. Luottamus oli siis lähtökohtaisesti olemassa. Onko tuo epäluuloisuutta? Tosiaan on sekavat mietteet, koska juuri luin ettei persoonallisuushäiriö diagnoosia olisi saanut asettaa kriisin aikana ja minulla on seitsemän vuoden kriisi ollut. Asunto-ongelma selvisi, asuin evakossakin vuoden (oireet loppuivat puolen vuoden päästä pois muutettuani), kun asunto lopulta laitettiin vaihtuneen terveystarkastajan määräämän sisäilmanäytteen oton (tulos terveydelliset raja-arvot ylittävä määrä sädesieniä) jälkeen asumiskieltoon. Asunto korjattiin lopulta, muutin takaisin, eivätkä oireet palanneet. Vuoden taistelin vielä myyjien kans korvauksista ja niiden loppuessa myös masennuskin lieventyi ja uneni parantuivat.
Nyt minun pitää mennä dialektiseen käyttäytymisterapiaan epävakaan vuoksi ja en todella ymmärrä mitä siellä teen, koska osaan käyttäytyä. Ainoa asia mitkä itsestäni tunnistan on hylätyksi tulemisen pelko ja kroonistakin tyhjyyden tunnetta, mikä on tullut epäonnistuneiden parisuhteiden (tullut kaltoinkohdelluksi) ja tuon asuntotaistelun vuoksi, kun eristäydyin masennukseni vuoksi. En jaksanut pitää kavereihini yhteyttä, eivätkä kaverini pitäneet minuun yhteyttä. Jos nyt sitten oikeita kavereita sellaiset ovatkaan. Kuitenkin, en minä heitä syytä, koska en itsekään pitänyt yhteyttä. Tosin olin masentunut. Mielestäni nyt hoidetaan tosiaan ihan väärää sairautta. Mielestäni tarvitsisin traumaterapian tyyppistä hoitoa.
Huhhuh. On niin sekavat mietteet. Saakohan mistään tarkennusta diagnoosille? Onko se edes oikea vai tukeutuuko psykiatrit toisiinsa, eivätkä uskalla toistensa asettamia diagnooseja kyseenalaistaa? Ihmettelen, ettei oteta huomioon elämääni ennen asuntotaistelua. Se oli tasaista normaalia terveen ihmisen arkea ilman huolta huomisesta. Olin iloinen, positiivinen, optimistinen. Eikä sielläkään mitään mielialan heittelyjä, itsetuhoisuutta yms. Olen järkyttynyt. Jotenkin tuntuu että on lyöty leima otsaan eikä ymmärretä raskasta elämäntilannettani. Tosin sanoihan yksi psykitari sentään sen, että siinä elämäntilanteessa olisi saanut syödä kottikärryllisen lääkkeitä eikä ne olisi auttaneet, koska masennuksen on aiheuttanut ulkoiset tekijät. Kuitenkin tutkimusjakson aikana hän vahvisti epävakaan diagnoosin, mutta en saanut perusteluja vaikka kuinka yritin kaivella niitä. Ihmettelen mistä he tekivät tämän dgn koska psykologin mielestä olin ollut epärehellinen testeissä. En ymmärrä miten rochartin musteläiskätestissä edes pystyy olemaan epärehellinen? Eli testin perusteella ei ollut nähtävissä traumaa eikä stressiä. No. se käännettiin tosiaan niin että en ollut rehellinen. Loukkaavaa, koska olin rehellinen ja avoimesti kerroin asioistani. Ihmetyttää. Näinkö tämä yhteiskunta menestyy, että ihminen verhoillaan diagnoosien taakse. Vieläpä väärien diagnoosien. Hienoa saada epävakaa persoonallisuusdgn perään toipunut, kun ei ole ko. sairauden kriteerit ikinä täyttyneetkään. Huvittavaa. Kai minä otan ensikerralla psykiatrin vastaanotolla esille kriteerit ja kysyn mikä niistä minussa sitten on ja miten se ilmenee. En edes yleisiä persoonallisuushäiriöiden kriteerejä täytä ja ne pitäisi kaikki täyttyä jotta voitaisiin dg edes asettaa. Kyse ei ole sairaudentunnottomuudesta vaan asioista, jotka ei todella pidä paikkaansa kohdallani. Tutkimusjaksolla sanottiin, että olen kiltti ihminen ja ko. epävakaus kohdistuu itseeni. Sitten epävakaatyöryhmän psykiatri tunnissa teki minusta aggressiivisen yhden tapauksen perusteella ja tuon olin kertonut myös tutkimusjaksolla ja siellä siitä ei kriteeriä otettu. Tosin eihän he kertoneet perusteluja, mutta tuosta kiltti-sanasta voinee päätellä ja siitä kun useasti sanoin etten ole mikään impulsiivinen häiriötyyppi, etten tunnista epävakautta itsessäni johon he kommentoivat ettei se minulla niin ilmenekään. Lisäksi lausunnoissa puhutaan, että minulla on taipumusta sovinnollisuuteen ja tämän allekirjoitan.
jatkuu...- yhteiskunnan riepu
olisiko teillä neuvoa tilanteeseen? Millaisessa elämäntilanteessa olette epävakaan dgn saaneet? Ymmärtäisin jos koko elämäni olisi ollut hankalaa mutta kaikki oireilut ajoittuu tuohon pitkään elämän kriisiin ja sen loppuessa olotilani helpottui. Tosin nyt olen vähän järkyttynyt kuultuani, mistä epävakaatyöryhmän psykiatri oli kriteerejä vetänyt. No niin. Anteeksi toisto. Ajatukset kiertää kehää, kun mietityttää kovasti tällainen toiminta mitä kohdalleni on sattunut nyt. Voinee varmaan heittää hyvästit työpaikan vaihdollekin (jos vaikka paikkakuntaa vaihtaa joskus)..? työhöntulotarkastuksessa lääkäri kiinnittää huomion aggresskivisuuteen mikä ei pidä paikkaansa edes, niin voi heittää hyvästit työpaikalle. Töissä minua on kehuttu, että tulen muiden ihmisten kanssa hyvin toimeen jne. On tämä järkyttävää ja sekavaa, ei voi muuta sanoa. Olisin niin halunnut jatkaa normaalia arkea asuntoasiani selvittyä, mutta nyt kaikki käännettiin epävakaudesta johtuvaksi ja on aika raskasta, kun leimataan huomioimatta masennuksen aiheuttaneita todellisia syitä. Vai onko tässä joku pointti mitä en edelleenkään käsitä.
Pahoittelut pitkästä ja sekavasta viestistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.315776- 363791
Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1833323- 122758
- 292222
- 122167
- 1621906
- 181505
- 1051362
- 251233