Etiikka on filosofian tarpeettomin osa-alue. Oikeaa ja väärää ei ole olemassa.
Etiikan turhuus
Tietäjä
39176
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 39
Vanhimmat
tässä olen täysin eri mieltä kanssasi. voisitko perustella kantasi?
minusta etiikka on juuri se avain, mikä avaa yhteiskunnan ovia.
ilman etiikkaa ei ole ymmärrystä fiksusta käyttäytymisestä, eikä mahdollisuuksia edetä elämässä.
Etiikka on tietysti sikäli hyödyllistä, että hienoilla sanakäänteillä voidaan perustella yksinkertaisille ihmisille tiettyjen käyttäytymismallien suotavuus ja edistää näin yhteiskunnallisen järjestyksen säilymistä. Mutta jos halutaan olla johdonmukaisia, nihilismi rulettaa!
Minkä suhteen johdonmukaisia?
Saa se sitten, kun joku mättää sinua tuntikaupalla tauotta turpiin.
Kurkustasi nouseva urina: "Tää on niin vääääääääääärin!!!!!", onko se vain hieno sanakäänne?
lause totuutta ei ole on itsensä kumoava,
siksi on totuus
se totuus sisältää myös etiikan
joten olet vain normi-idiootti joka luulee olevansa oikeassa
Aivan loistavaa käytöstä, haluaisitko kertoa elämässäsi vallitsevista arvoista lisää?
juu turhuuden aikakausi alkoi 50 000 vuotta sitten. huippu oli näihin aikohin asti
Ennenvanhaan 3-miljoonaa - 50 000 sitten reipailtiin sitä miten tapetaan paljon muita ihmisrotuja riistaa ja keksittiin tuli tai luonnnonvalinta jumala keksi, ja antoi hevosia ja muuta riistaa. otetitmpa susi elätiksi
ja muuta pragmaattista teknologiaa
sitten alkoi lässytys kun keksittin monimutkaisempi puhe kuin on 7 vuotialla. Nyt on puhe humalasta toivottu.
Ehkä sekin päivä tulee jolloin teemme taas harppauksia
Oikeaa ja väärää ei olekaan olemassa matemaattisessa mielessä ellei puhuta optimaalisesta toimintastrategiasta tiettyjen ehtojen vallitessa. Tällöin matematiikka määrää tietyt toiminnot toisia "paremmiksi".
Jos hyödyllisyys otetaan oikean toiminnan ylimmäksi normiksi, matemaattinen optimointi antaa teoreettiset työkalut moraalisääntöjen luomiseen. Tällaista ajatusrakennelmaa sanotaan utilitaristiseksi. Valitettavasti oikea maailma on liian monimutkainen, että moraalin voisi laskea kaavasta ulos. Tietokoneiden laskukapasiteetti loppuu jo paljon ennen sitä.
Jäljelle jää karkeat arviot. "Näin minun kannattaa toimia tässä tilanteessa, jotta kaikki saavuttaisivat mahdollisimman suuren hyödyn, jonka määrittely on tietenkin mielivaltaista".
Demokratiassa eri ihmiset esittävät omia näkemyksiään hyödyn määritelmälle. Se voi olla vaikka talouskasvu, tasavertaisuus, onnellisuus, perinteistä kiinni pitäminen tai vastaava. Näin ollen yhtä oikeaa "moraalia" ei ole olemassa. Siitä huolimatta eri näkemysten keskiarvon voi nähdä moraalisesti kaikkein oikeimpana toimintana. Siis, maksimoidaan kaikille saatava hyöty heidän itse määrittelemissä yksiköissään.
Tämän jälkeen voidaan syyttää ainoastaan toiminnan kohdetta. Jos hän itse valitsee itselleen epäsopivan hyödyn määritelmän, hän ei voi syyttää epäonnistumisestaan muita ihmisiä.
Kysymykseni aloittajalle. Onko maapallomme ulkopuolella elämää?
En minä sitä tiedä.
Kivaa! Miks oon aina kuvitellu että olis muka väärin vetää sua turpaan? Oikeinkirjotustakaa ei sitte oo.
Konventionalismi on monen päässä oleva filosofinen katsomus, jonka mukaan totuus perustuu viime kädessä sopimukseen, lauseiden hyväksymiseen niiden kokonaisuuden yksinkertaisuuden ja tarkoituksenmukaisuuden nojalla. Konentionalismi antaa haastetta etiikalle, ja se on usein liittynyt skeptisiin suuntauksiin.
On. Siksi olet väärässä.
Turhaksi sanotaan sitä, kun jokin on ollut jonkun päämäärä, mutta se ei ole saavuttanut sitä. Oppi sellaisesta on turhaa, koska oikeaa ja väärää ei ole olemassa, sillä oikean ja väärän erottamisen ajatellaan olevan tämän opin päämäärä. Koska oikeaa ja väärää ei ole olemassa, ne eivät eroa toisistaan.
Jonkun sanotaan kuitenkin liikkuvan hyvin tai huonosti suhteessa johonkin päämäärään, kuten menettelevän oikein tai väärin suhteessa johonkin asiaan. Ihmiset tekevät myös yksinkertaisia arvostelmia, kuten että on huonompaa pudota rotkoon, kuin kävellä kaupunkiin, koska he erottavat ne toisistaan ja pitävät toista päämääränä, mutta toista eivät. Sellaisesta, jolle sattuu toisin, kuin oli päämäärä, sanotaan, että hänelle kävi huonosti.
Jos arvostelman osapuolien olemisen tai ei-olemisen ajateltaisiin olevan yksi ja sama, niitä pidettäisiin yhtenä ja samana, sillä parempi olisi huonompi ja huonompi olisi parempi, mutta sikäli kuin niin ei ole, olemista ei pidetä yhtenä ja samana, joten niiden ajatellaan olevan siten, että ne eroavat toisistaan.
Ehkä ei ole välttämätöntä, että tästä olisi toisenlaisiakin todistuksia, mutta voidaan silti esittää todistus puhujaa vastaan, sikäli kuin hänkään ei tavoittele ja arvioi kaikkea samalla tavalla, vaan ajattelee esimerkiksi, että on parempi juoda vettä tai tavata joku ihminen, sitten etsii näitä. Miksi hän ei hyppää heti aamuvarhaisella kaivoon tai rotkoon, jos sellainen sattuu tielle, vaan hän näyttää varovan niitä, ikään kuin hän uskoisi, ettei niihin putoaminen ole yhtä hyvin hyvää ja ei-hyvää?
Ei olekaan. Ainoastaan ihmislajia kiinnostaa, jos minä söisin lapsia raakana maidon kanssa joka juhannus. Maailmankaikkeus ja luonto on välinpitämätön meidän touhuille. Toki kun tässä ihmisiä kaikki ollaan, niin jo oman hyvinvoinnin kannalta hyvä ylläpitää ja miettiä yhteisiä pelisääntöjä.
Jos hyvä ja paha ovat läsnä ainoastaan ihmisessä, eivätkä luonnossa, ihminen ei ole luontoa, sillä luonto ja maailmankaikkeus kokonaisuutena ovat välinpitämättömiä sellaisesta, joka kiinnostaa ihmistä, eikä niiden osista löydy sellaista, mitä ei löydy kokonaisuudesta. Koska ihmisen kiinnostukset eivät siis ole maailmassa tai luonnossa, kyseiset kiinnostukset ovat jotakin luonnon ohella. Siten hyvää ja pahaa ei myöskään tutkia tutkimalla luontoa, vaan ihmistä. Jos ihmisen kiinnostukset kuitenkin ovat osa luontoa, luonto ei ole välinpitämätön ihmisen kiinnostuksista, sillä se mikä löytyy osasta luontoa, on luontoa ja löytyy sen kokonaisuudesta.
Ihminen on osa luontoa tietenkin. Evoluution ja kulttuurievoluution johdosta pidämme hyvänä ja pahana sitä mitä nyt satumme pitämäänkään. Sillä ei mitään totuus pohjaa ole lajimme ulkopuolella.
Jos luonnossa on hyvää ja pahaa, silloin maailmankaikkeus ja luonto eivät ole välinpitämättömiä toimillemme, sillä sanoit niiden kiinnostavan meitä. Sillä, että esimerkiksi tuli ei toimi hyvin tai huonosti, paitsi suhteessa meihin, ei ole välttämättä merkitystä, sillä silloin jotkut olennot, joissa on hyvää ja pahaa, ovat vain erilaisia kuin toiset olennot. Siitä, että ihmisen tapa mieltää hyvää ja pahaa, olisi mainitsemallasi tavalla selitettävissä, ei ole todisteita, joten sitä ei ole tieteellistä väittääkään. Arvaukset eivät ole tällä hetkellä tiedettä. Etenkään ihmisen tapoihin perustuvaa toimintaa ei selitä esimerkiksi solutason kehitys. Tapojen kehitys niin kuin sitä tarkoitat, ei ole tiedettä tällä hetkellä. Siihen liittyy sellainenkin ongelma, että mahdollista valintaa ohjaa ihmisen käsitys hyvästä ja pahasta, mutta ei ole mitenkään todistettu, että käsitykset hyvästä ja pahasta olisivat peräisin joistakin toisista, kuin ihmisen käsityksistä, niin ettei ole mitenkään välttämätöntä, että ne olisivat kehittyneet joistakin toisista, eivätkä olisi päinvastoin kehitystä sääteleviä.
Luonnossa ei ole ole hyvää eikä pahaa.
Mittakaavassa askel isompaan tai pienenpään, niin mitä väliä meidän mielipiteillä on..
Jos luonnossa ei ole hyvää eikä pahaa, myöskään ihmisessä ei ole hyvää eikä pahaa, eikä myöskään ihmisen ajattelussa, sillä ihmisen ajattelu on osa luontoa. Koska mitään ei siis pidetä hyvänä tai pahana, se ei myöskään voi kiinnostaa meitä, sillä emme voi kiinnostua sellaisesta, mitä emme edes kykene ajattelemaan. Se ei siten kiinnosta myöskään ihmislajia, mutta sinä sanoit sen kiinnostavan meitä, mikä on ristiriitaista.
Ymmärettynä kirjaimellisesti, mittaakavan askel isompaan tai pienempään on vain määrällistä, mutta ihmisten erottelut hyvälle ja pahalle eivät näytä palautuvan siihen, että ihmiset olisivat suhteessa pienimpiin ja suurimpiin keskikokoisia. Jos kysymys olisi vain koosta, mikä tahansa ihmisen kokoinen, kuten ihmistä esittävä patsas pitäisi sellaisia mielipiteitä. Koska otettaisiin askel isompaan tai pienempään mittakaavassa, patsaan mielipiteillä ei olisi väliä. Mittakaava ei vaikuttaisi siten järkevältä perustelulta sille, että hyvällä tai pahalla ei ole väliä, sillä patsaankaan koko ei ole sen hyvyyden tai pahuuden syy. Jos kuitenkin tarkoitat vertauskuvallisesti hyvän ja pahan mittakaavaa siten, että ihmisen kyky käsittää hyvä ja paha on puutteellinen, joten heidän käsityksensä siitä eivät ole merkityksellisiä, sillä on ihmisestä riippumatonta hyvyyttä ja pahuutta, niin sanoissasi näyttäisi olevan enemmän järkeä.
Mittakaavassa kvanttimekaniikasta kosmologiaan siis. Hyvin pieni siivu siinä ajattelussa on meillä väliä.
Plus maailmankaikkeuden ikä, homo sapienssin ikä ja ihmisen toiminta reilu satakin vuotta sitten. Kaikki muuttuu, mitään universaalia sääntöä ei löydy hyvään tai pahaan. Mitä me ollaan sanoon, ettei mustaleski saa syödä urosta parittelun jälkeen?
Kuitenkin jos me olemme välissä, emmekä ole kaksi mainitsemaasi ääripäätä, on jotakin ääripäiden lisäksi. Vaikka se olisi vain pieni osa luontoa, osassa luontoa kuitenkin näyttäisi olevan sellaista, mutta toisissa osissa ei, eikä sellaista osaa mitata siihen soveltumattomilla osilla, kuten mustaa ei mitata valkoisella. Jos hyväksi ja huonoksi arvostelu on kuitenkin mainituissa ääripäissä, se ei ole vain pienessä osassa, joka on niiden välissä.
Kaikki ei myöskään näytä muuttuvan, kuten ihmisen kyky tehdä arvostelmia, vaikka arvostelmien kohteet olisivat erilaisia, sillä arvostelu on lajiltaan samaa, eikä sen laji häviä, vaikka kohteet vaihtuvat.
Joku voisi olla sitäkin mieltä, että kyky erottaa hyvä ja huono on ennemminkin arvostelua, kuin sellaiset, jotka arvostellaan hyväksi tai huonoksi. Siihen, että hyvä ja huono erotellaan, mutta eri tavoilla eri tilanteissa, voisi olla useita syitä, kuten se, että ihminen ei ole vain hyvä tai huono, vaan hän sekoittaa ne keskenään, kuten arvostellessaan jotakin hyväksi tai huonoksi.
Edelleen, vaikka joku ei sanoisi jossakin tapauksessa, ettei jokin voi tehdä jotakin, se ei tarkoita, että hän ei tekisi niin missään tapauksessa. Jossakin tapauksessa pidättäytymisestä ei seuraa, että sitä ei voitaisi sanoa missään tapauksessa. Jokainen tekee ainakin itseään koskien sellaisia arvostelmia ja sellainen joka ei koskaan tee, ei ole hyvää ja pahaa arvioiva, kuten tuli, joka vain polttaa.
Kaikki elämässä tapahtuu hyvän ja pahan tuollapuolen, Näin ollen kaikki on sallittua kunhan siitä ei vain jää kiinni. Moraalin voi heittää siis roskakoriin,
Voisin siis aivan hyvin vaikka tappaa sinut, kunhan en jää siitä kiinni?
Eikö sinulla ole omaatuntoa? Etkö ole kärsinyt? Elämä ei ole hyvän ja pahan tuolla puolen niin kauan kuin on katumusta. Vaikka ajattelisit, että et jää siitä kenellekään toiselle kiinni, itsellesi jäät kiinni. Sitäpaitsi, se miten toimimme, jättää meihin jälkemme ja me tunnemme ne, hyvänä tai huonona. Mitä vanhempia olemme ja mitä pidemmälle kasvamme, sitä enemmän meitä hävettävät erehdyksemme, koska ymmärrämme ne paremmin. Ihminen joka osaa kuunnella itseään tietää kyllä, että hän ei ole hyvän ja pahan tuolla puolen.
Etiikassa on kyse arvoarvostelmista. Jos etiikka on tarpeetonta, niin miksi esität eettisen arvoarvostelman? Väitteesihän on nimenomaan sellainen. Etiikkaa ei voida kumota etiikalla.
Toisaalta, "tarpeettomin" ei kai vielä tarkoita, että jokin olisi täysin tarpeeton.
Itse asiassa koko filosofia KAIKKINE osa-alueineen joutaisi romukoppaan. Sillä ei ole sataan vuoteen enää ollut muuta kuin noppologinen merkitys. Se ei selvitä mitään todellista, se on vain teoretisointia sanoista. Otetaan esimerkiksi vaikkapa Henrik von Wright - tuhlasi elämänsä for nothing.
Einsteinin jälkeen luonnontieteet ovat jyränneet filosofian samaan sarjaan teologian kanssa. Puuhaillaan asioiden parissa, joilla ei ole todellisuuspohjaa ja väitellään niistä ankarasti. Uskomusten ja mielipiteiden luokittelu ja tutkiminen on aivan hyödytöntä puuhaa, joka ei vastaa mihinkään TODELLISUUTTA koskevaan kysymykseen.
Miten lapsellisia uskomuksia olikaan Aristoteleella, Platonilla, Descardesilla jne. Ja niitä pölvästit siteeraavat vieläkin.
Jos filosofia kaikkineen joutaa romukoppaan, niin miksi sitten edelleen filosofoit näillä sivuilla? Tee siis palvelus meille kaikille ja poistu täältä sinne romukoppaasi.
Näin on. Filosofia on jonninjoutavaa sanahelinää mikä ei johda minnekään. Tuhansia vuosia lässytetty, eikä mitään näytettävää. Nykyajan sivistyneelle henkilölle sillä on vähän annettavaa, ainakaan missään käytännöllisessä mielessä.
Oikeastaan filosofia alkoi vasta von Wrightin aikana olla jotain muutakin kuin uskomusten ja mielipiteiden luokittelua. Sikäli outo veto sinulta.
Tuo ei ole tietoon, vaan ennakkoluuloihin perustuva käsitys. Jos opiskelisit alaa tieteellisesti, tulisit toisiin ajatuksiin, mutta sellaisenaan noilla sanoillasi ei ole todellisuuspohjaa. Minusta sinun kirjoituksesi tuntui lukiessa vain lapselliselta. Esimerkiksi Aristoteleesta sinulla ei ole mitään ymmärrystä, vaikka ei kyllä useimmillakaan, mutta katsot kuitenkin olevasi tarpeeksi tietävä arvostellaksesi yksioikoisesti sellaista mistä sinulla ei ole tietoa. Sinähän toimit ainoastaan ennakkokäsitystesi perusteella, etkä ajattele sen pidemmälle.
Kaikki kunnia Aristoteleelle ja kumppaneille, mutta järkevälle nykyihmiselle filosofia on yhtä itsestäänselvyyttä eikä samojen asioiden pyörittely tuhanteen kertaan johda24 minnekään.
Järkevä nykyihminen näyttää elävän monissa tapauksissa kuten karja. Siitä, että se näyttää jokamiehelle itsestäänselvältä, kuten myös esimerkiksi talous, ei seuraa, että se on itsestäänselvää. Kokonainen tieteenala ei palaudu itsestäänselvyydeksi, kun siitä ei ole tietoa, paitsi tässä suhteessa epätieteellisen ihmisen näkökulmasta. Jokamiehen perusteettomilla käsityksillä siitä, mitä filosofia on tai ei ole, ei ole paljonkaan mitään todellisuuspohjaa, riippumatta siitä pyöritelläänkö niitä täällä, vaiko ei.
Voisin ottaa itseasiassa vinkkejä filosofien tuotoksista, mitä kannattaisi lukea, siis viimeiseen 50-vuoteen.
ps. Schopenhauer rules mukaellen
Jos minäkin saan ehdottaa, niin Aristoteles. Metafysiikka on erittäin vaikea teos, mutta siinä on oikeastaan kaikki peruskysymykset esillä ja pitkälle kehitettynä yhtenäisenä järjestelmänä, joka on myös useimpien myöhempien järjestelmien perusta, riippumatta siitä asettuvatko ne sen puolelle, vaiko vastaan. Vähän ymmärretystä, vaikkakin paljon puhutusta yhteydestä käyköön esimerkkinä korkeaskolastinen teologia, sekä renessanssin luonnontiede. Aristoteles on ajankohtainen esimerkiksi suhteessaan luonnontieteeseen, uskontoon, tahdonvapauteen, kieleen, järkeen, järjestykseen, liikkeeseen, yhteiskuntaan, jne. Itse olen sitä mieltä, että Aristoteles on väärässä, mutta hän on sitä kuitenkin pätevällä ja opettavaisella tavalla, nimittäin sellaisella, joka koskee kaikkea tiedettä.
Filosofia parhaimmillaan opettaa pois mustavalkoisuudesta, ja havahduttaa omaan tietämättömyyteen. Luonnontieteisiinkin filosofia on kietoutunut tavalla, jonka takia ei ole yhtä ilman toista. Inhimillisen todellisuuden tutkimuksena filosofia on myös relevanttia. Tällainen tieto on subjektin ymmärrystä itsestään ja kaltaisistaan. Ajatukset ja tunteet kuuluvat todellisuuteen siinä missä männyt ja vuoretkin. Filosofia ei tuota niinkään tietoa vaan enemmänkin ymmärrystä.
Mielestäni luonnontiede on ihmistiedettä, mutta ei samassa merkityksessä, kuin nykyisen jaottelun mukaisesti, jossa ihmistiede muodostaa tieteiden suvun yhden alalajin. Se, että ihmistiede myös jälkimmäisessä merkityksessä on tiedettä, on selvää sikäli, että sen totuudet eivät seuraa tunnetuista luonnontieteellisistä totuuksista; esimerkiksi se, miten jokin kreikkalainen kirjain äännettiin tuhansia vuosia sitten, on selvitettävissä varmemmin toisenlaisella välineistöllä, kuin luonnontieteellisellä. Joka tapauksessa, ihmistiede varhaisessa merkityksessä on luonnontutkimusta. Tutkimuksen on välttämätöntä edetä siitä, mikä on ensisijaista meihin nähden, mikä ei tarkoita sitä, että se etenisi havainnosta riippumattomista yksittäisen ihmisen ajatuksista, tai joukon päätöksistä käsin. Sitä varhaisempi merkitys luonnontutkimukselle oli päinvastoin vain käsitteellinen, yleinen ja erityistymätön, sillä se ei huomioinut ihmistä.