muistuttamassa nuoria kauniita ma-huippunsa huumassa olevia naisia siitä mikä on heidänkin tulevaisuutensa.
Vanha kurppa istui yksinään sohvalla tympeän näköisenä eikä yksikään mies kiinnittänyt häneen mitään huomiota vaikka baari oli täynnä ja siellä oli myös hänen ikäisiään miehiä, jotka hekin tietysti katselivat vain niitä parinkympin molemmin puolin olevia kukoistuskauttaan eläviä naisia.
Tuo vanha nainen oli siis samassa asemassa kuin ATM on koko ikänsä eli pelkkää ilmaa vastakkaiselle sukupuolelle.
Nuoret naiset kun monesti luulevat olevansa ikuisesti nuoria ja kauniita, joista YT-miehet kilpailevat ja joista he saavat vapaasi valita panijansa vaikka tätä ei kestä kuin muutaman vuoden heidän elämästään ja sitten heillä on aikaa vuosikymmeniä alemman tason naisena.
Vanha kurppa istui yksinään sohvalla tympeän näköisenä eikä yksikään mies kiinnittänyt häneen mitään huomiota vaikka baari oli täynnä ja siellä oli myös hänen ikäisiään miehiä, jotka hekin tietysti katselivat vain niitä parinkympin molemmin puolin olevia kukoistuskauttaan eläviä naisia.
Tuo vanha nainen oli siis samassa asemassa kuin ATM on koko ikänsä eli pelkkää ilmaa vastakkaiselle sukupuolelle.
Nuoret naiset kun monesti luulevat olevansa ikuisesti nuoria ja kauniita, joista YT-miehet kilpailevat ja joista he saavat vapaasi valita panijansa vaikka tätä ei kestä kuin muutaman vuoden heidän elämästään ja sitten heillä on aikaa vuosikymmeniä alemman tason naisena.
Vastaukset 77
Vanhimmat
Vanhempi mies ei monesti edes kykenisi nussimaan ikäistään kurppaa.
Harva nuorempi mieskään kykenee nussimaan kurppaa...
Kurppina suomilutkatkin huomaavat, että ei enää niitä aloitteita tule miehiltä samaan tapaan kuin nuorina limapilluina. Se on hyvä vaan jos masentuvat rupsahtamisestaan ja kelpaamattomuudestaan.
Saavat suomilutkat maistaa ätmien kohtaloa ja se on niitä hetkiä kun ätmin suupieli nytkähtää hymyntapaiseen irvistykseen. Naisten itsetunto pitäisi tuhota täysin.
Minun elämäni tunteva mieshenkilö sanoi että miehet juoksee mun perässä vielä silloinkin kun oon kuusikymppinen :-D.
Innolla odotan aikaa kun joskus pääsen ihonsiloitushoitoihin/ kauneusleikkauksiin sitten kun näkyy ryppyjä.
Miehet puhuu mitä sylki suuhun tuo.
Papat ehkä juokseekin kun eivät parempaakaan saa...
Oon lopettanu seksielämän jo nyt enkä välttämättä toivo eläväni niin kauan kuin 60 vuotiaaksi. Olen nyt 37v ja minulta kysytään papereita alkossa ja kaupassa.. ;-)
Papereita kysytään nykyään kaikilta jotka näyttää alle 30-vuotiailta eli olet varmaan sitten hyvin säilynyt jos sua yleisesti luullaan väh. 8 vuotta nuoremmaksi. Vaikka ei kyllä kauneinkaan 25-40-vuotias nainen koskaan vastaakaan sitä kauneinta 15-20-vuotiasta naista.
Itse olen 36 ja ilman papereita ei tule tupakkaa. Olen kysellyt, että todellako pidätte minua mahdollisesti alle 18-vuotiaana ja vastaus on kyllä. En halua näyttää niin nuorelta, joku 27 v. on ok.
Toi puhuu vaan sanan kuukaudessa.
Äh, no mitä turhia kun on tarpeeks monta kymmentä vuotta nainu tavislutkana niin voihan sitä vaik loppuelämän pihtailla. Ja tietysti valehtelin ikäni, oon sun ikänen.
Mulle on monikin mies sanonu että oon kolmekymppisenä paljon paremman näkönen kun parikymppisenä. Tai siinä on se iso ero et nykysin olen Nainen mut parikymppisenä olin tyttö.
Tämäkö sitä naiswiha tekstiä? Tiedätkö että vihan tunne vie energiaa? Olisit onnellisempi jos et vihaisi ketään..edes naisia.
Mikähän susta sitten on tehnyt kolmekymppisenä paremman näköisen kuin parikymppisenä? 3-kymppinen nainen kun on yleensä jo selvästi rupsahtanut verrattuna itseään 10 vuotta nuorempiin. Toki nyt kaikenlaisilla milf- ja mature-fetisisteillä on aina omat näkemyksensä asiasta mutta ne nyt eivät vastaakaan miesten valtaosan mieltymyksiä.
Ja kyllä 20-vuotiaat on jo ihan aikuisia naisia ja miehiä kun taas termeillä 'tyttö' ja 'poika' nimitetään kasvuikäisiä mies- ja naissukupuolen edustajia.
Sanojat ollu omaa ikääni. Joidenkin mielestä älykkyys on seksikästä, sitä tulee vasta iän mukana. Ja voihan se olla että on löytänyt esim oman tyylinsä. Enkä enää koita miellyttää ketään mitä nuoret usein tekee.
Sekoitat nyt taas älykkyyden ja elämänkokemusten myötä karttuneen viisauden toisiinsa. Normaaleilla ihmisillä älykkyys kehitys päättyy harvoja poikkeuksia lukuunottamatta jo 16-18-vuotiaana tosin jälkimmäistä kertyy ihmiselle hautaan asti (tai ainakin dementiaan).
Ja vaikka se henkinen kypsyytesi vetoaisikin miehiin niin se ei kyllä liity millään lailla siihen olitko 3-kymppisenä fyysisesti kauniimpi kuin 20-kesäisenä.
"Ja voihan se olla että on löytänyt esim oman tyylinsä."
- No se on kyllä ihan mahdollista vaikka minun mielipiteeni onkin että ihmisen ulkonäkö on se mitä hän on ilman meikkejä ja alasti, ts. sillä minkälaiset silmälasit, kampaus, vaatteet jne. ei ole vaikutusta siihen mikä on ihmisen todellinen, luonnollinen ulkonäkö.
On kaksi selitystä miksi miehet sanovat sinua paremman näköiseksi kolmekymppisenä kuin kaksikymppisenä:
1) Sinulla on ainutlaatuisen hyvät geenit ja olet parantanut ulkonäköäsi esim. kuntoilemalla
Todennäköisyys n. 1-5%.
2) Ikäisesi miehet tietävät etteivät saa parikymppisiä naisia, mutta kuolaamalla teinityttöjä menettävät mahdollisuutensa oman ikäisiinsä naisiin. Niinpä he sanovat mitä saatavilla olevat naiset haluavat kuulla.
Todennäköisyys n. 95-99%.
Jos 1) pitää kohdallasi paikkansa, onneksi olkoon. Älä kuitenkaan laske sen varaan että saat puhtaasti ulkonäölläsi miehiä loputtomiin.
Teininä olin hyyvin epävarma, nykyisin hyyyvin itsevarma. Luulempa että se voi paistaa ihmisestä. Enkä enää tarvitse hyväksyntää miehiltä, onnellisuuteni ei riipu muista ihmisistä.
Yks koulukaveri (tyttö) taas sano et näytän 100% samalta kun lukiossa. Naiset ei tietenkään lähde kauniiksi kehumaan. Eikä kukaan oo seksiä noilla puheilla vongannu.
Nukuin yön yli ja tajusin että parikymppisenä painoin 8 kg enemmän kuin kolmekymppisenä. Koskaan kukaan ei oo huomautellu painostani koska se on aina ollu normaali mutta oisiko toi viesti siitä ihme hehkutuksesta mitä täälläkin on et naisen pitää olla laiha. En oo ikinä muualla törmänny tollaseen et naisen pitäs olla laiha. Johan se pursuu viimeistään siinä vaiheessa kun vauvan saa.
Olin paljon paremman näköinen kolmikymppisenä kuin kaksikymppisenä. Enkä hitossa todellakaan kuntoillut- silloinkaan. Teillä ötmeillä nyt on vain niin palikat sekaisin. Neljänkympin jälkeen alkoi rupsahtaminen, nyt viisikymppisenä olen ikäisekseni hyvännäköinen, mutten yhtä hyvän kuin 35.
Enkä edelleenkään kuntoile.
Muista nyt kuitenkin se, etteivät kolmikymppiset ole kiinnostuneita 21-vuotiaiden mielipiteistä, enkä ymmärrä, miksi 21-vuotias ylipäätään arvostelee vanhempiaan. Arvostele omaa ikäluokkaasi, vai onko sinulla jokin mummofetissi?
Olen jo jossain aikaisemmassa yhteydessä sanonut tällä palstalla että vain sillä argumentilla itsellään on merkitystä eikä sen esittäjän iällä. Vaikka pakkohan siihenkin on vedota jos totuus kirpaisee eikä enää keksi mitään parempaakaan mitä sanoa takaisin ;)
"Arvostele omaa ikäluokkaasi, vai onko sinulla jokin mummofetissi?"
- Kyllä mä arvostelen ihan kaikkia ikäluokkia, myös omaani eikä mitään mummofetissiä ole vaan lähinnä teinifetissi.
Iällä on merkitystä, sillä on aivan selvää, että kaksikymppinen katselee eri asioita ja eri tavoin kuin kolmi-, neli- jne. kymppinen.
Ja kyllä, ihmisten FYYSINEN kauneus hajasijoittuu ikäjanalla tapauskohtaisesti.
Minkä lisäksi kolmikymppisiä ei kiinnosta parikymppisten mielipiteet, sillä iän karttuessa lapsellisimmat pinnallisuudet (useimmilla) karisevat.
Miksi et voi myöntää olevasi pikkuisen lapsellinen? Ei siinä ole hävettävää, tuossa iässä.
"Iällä on merkitystä, sillä on aivan selvää, että kaksikymppinen katselee eri asioita ja eri tavoin kuin kolmi-, neli- jne. kymppinen."
- Todennäköisesti itse en ole merkittävästi eri mieltä tästä asiasta silloin kun olen 30-vuotias kuin mitä olen nytkään. Itseasiassa olin jo 15-vuotiaana olennaisesti näistä asioista samaa mieltä kuin nykyäänkin.
"Ja kyllä, ihmisten FYYSINEN kauneus hajasijoittuu ikäjanalla tapauskohtaisesti. "
- Jossain määrin kyllä mutta kyllä 30-vuotiaat naiset ovat keskimäärin rupsahtaneempia ja näinollen vähemmän kauniita kuin 18-vuotiaat.
"Minkä lisäksi kolmikymppisiä ei kiinnosta parikymppisten mielipiteet, sillä iän karttuessa lapsellisimmat pinnallisuudet (useimmilla) karisevat."
- Jos haluat olla ikärasisti ja kieltää esitetyt faktat ainoastaan niiden esittäjän iän perusteella niin siitä vaan. Tulee vaan väkisinkin mieleen että mihin silloin vetoaisit kumotakseni mielipiteeni jos olisin kirjoittanut samat jutut vaikkapa nimimerkillä "Mies-51v"?
"Miksi et voi myöntää olevasi pikkuisen lapsellinen? Ei siinä ole hävettävää, tuossa iässä."
- Ei mulla ole mitään tarvetta myöntää tai olla myöntämättä sitä että olen lapsellinen ja se nyt on muutenkin jokaisen ihmisen oma asia että minkälaisen kuvan minusta saa/muodostaa.
Säästä juttusi, printtaa vaikka kuoreen, "saa avata vuonna 2024". Olisi kivaa hihitellä kärpäsenä katossa kun korvat punoittaen lukisit jorinoitasi :D
No jos mitään ennalta-arvaamatonta ei tapahdu niin valtaosa näistä viesteistä mitä tänne nyt kirjoittelen ovat olemassa täällä vielä 10 vuoden päästäkin, aivan niinkuin v.2004 viestit ovat edelleen luettavissa täältä.
Tosin epäilen ettei kantani ole siihen mennessä juurikaan muuttunut - olenhan nyt ihan tämän vuoden puolellakin lueskellut jotain sellaisia viestejä Suomi24:ssa jotka olen kirjoittanut 15-17-vuotiaana enkä suinkaan pidä sen aikaisia mielipiteitäni mitenkään väärinä tai naurettavina.
Miksi oletat että minulla tapahtuisi jokin valtaisa henkisen kehityksen harppaus siihen mennessä kun olen täyttänyt 30 jollei sitä ole tapahtunut edes 5 vuoden takaisista ajoista ja nykyään olen sentään aikuinen, silloin olin vielä teini.
Olet oikeassa, unohdin vallan keskustelevani miespuolisen kanssa. Miesten henkinen kehitys on hitaampaa, ellei jokin tapahtuma pakota heitä siihen :D Eli aivan hyvin saatat olla yhtä yksinkertainen vielä kymmenen vuoden päästä, ellet sitten vaikka hanki perhettä mikä yleensä (ikävä kyllä ei aina) pistää aikuistumaan.
Miksi muuten 15-vuotias kirjoittelee sinkkupalstalle? Kuuluitko noihin provopihveihin, joilla ei koulussa ole parempaa tekemistä?
Emmä siihen aikaan vielä Sinkut-palstalla kirjoittanut vaan ihan muilla Suomi24:n foorumeilla.
En minäkään 21-vuotiaana vielä paljon eri tavalla ajatellut kun mitä ajattelin 15-17-vuotiaana. Sen sijaan 25-27-vuotiaana ajattelinkin jo monesta asiasta ihan eri tavalla kuin 21-vuotiaana.
Jostain syystä tuntui pahalta luettuani aloituksen, vaikka ATM itsekin olen ja vastaavan tyyppiset ATM-tarinat minua lähinnä naurattavat. ATN on jossain mielessä traagisempi hahmo, mutta en tiedä mistä se johtuu.
Ehkä se johtuu siitä, että moni ATN on ollut nuorena YTN.
Minusta ei ole (traagisempi hahmo), sillä ätnillä on usein elämä vaikkei miestä olisikaan, ätmillä taas ei tunnu olevan mitään.
Mistä tuli käsitys, että "kurppa" oli etsimässä seuraa?
Jospa hänellä oli vain huono päivä ja oli tullut hakemaan humalaa?
Eikä kyllä kovin perinteiseltä teinihelvetiltä kuulosta, koska harvemmin niissä on kaikenikäisiä ihmisiä. Ettet vaan olisi ollut paikallisessa kaikenkansan kuppilassa?
No olipa etismässä seuraa tai ei niin seksuaaliarvo on nolla ja sitä se tulee olemaan myös niillä minihamepissiksillä ketkä siellä pyörivät miehet perässään.
Surullisintahan tässä asiassa on se, että ketään muuta ei asia hetkauta mihinkään suuntaan, paitsi ätminkäisiä...
Kiinnosti varmaan sitä kurppaa, kuin kilo pa.skaa.
No miksi se kurppa oli paikalla siellä klubissa, jos ei olisi kiinnostanut olla? Olikohan kovinkin tyytyväinen siihen että sai olla ihan yksinään?
Voi olla ettei juuri sitä kurppaa kiinnostanutkaan mutta kyllä vaan keski-ikäiset ämmät tälläkin palstalla ovat heti puolustusasemissa jos joku heidän markkina-arvoaan soimaa.
Minä esimerkiksi kirjoitin viime talvena tällaisen aloituksen:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12051557
Mitä luulet että kuka nuo kaikki miinukset on antanut ja pimppirage-viestit kirjoittanut jollei juurikin suunnilleen sinun ikäluokkaasi edustavat naiset?
"Jospa hänellä oli vain huono päivä ja oli tullut hakemaan humalaa?"
- Yökerhoihin harvemmin mennään jos on huono päivä ja harvemmin pelkästään hakemaan humalaa. Niihin mennään yleensä hakemaan seuraa ja/tai tanssimaan hilpein mielin yksin tai kaveriporukassa.
Enpä jaksanut koko ketjua lukea...Tuli vain mieleen, että onpas lapsellista tekstiä. Mutta toisaalta, kyllähän parikymppiset lapsellisilta usein tuntuvatkin vanhempien ihmisten mielestä, siis myös miesten mielestä. Ja saahan sitä lapsellinen siinä iässä vielä ollakin, niinhän luonto on asiat järjestänyt.
Kyllä se valitettavasti on kuitenkin niin, että ihan kaikenikäiset aikuiset ihmiset pariutuvat ja harrastavat seksiä.
Ei niissä kuvioissa paljon kysellä naiivien poikasten teorioita siitä, mikä on "markkina-arvo". Useimmiten ihmiset haluavat suurin piirtein omanikäistään seuraa.
Luuseriätmille: ei kaikki ihmiset lähde seuraa hakemaan ravintolasta. Jotkut lähtevät juopottelemaan ja katselemaan ihmisten toilailuja.
Eipä aloituksesta käynyt ilmi oliko kyseessä yökerho vai mikä räkälä olikaan.
Oikeisiin yökerhoihin te nassikat ette vielä edes pääse, ja vähemmän niitä enää Suomessa onkaan:D:D
Eihän sitä tietysti ihmisten aivotuksia voi tietää, mutta käsittääkseni "teinihelvetti" ei ole ihan mikä tahansa ravintola, eikä uskoakseni ensimmäinen tai toinenkaan vaihtoehto aikuisille ihmisille.
Jos joku keski-ikäinen mies menisi teinihelvettiin "juopottelemaan ja katselemaan ihmisten toilailuja" niin varmasti saisi hänkin epäileviä katseita osakseen, että mitä tuo setä täällä tekee. Ja tuskin kukaan uskoisi, että se mies olisi oikeasti vain ryyppämässä (yksinkö?) ja katselemassa. Kaikkihan sen tietäisivät, että nuoria tyttöjähän se täällä on iskemässä, säälittävä vanha pervo.
TEINIHELVETTI mainittiin otsikossa. Tietääkseni sillä tarkoitetaan nimenomaan niitä K-18 paikkoja, minne teinit tulevat toisiaan iskemään.
Aloituksesta sain sen kuvan, että paikassa oli vähän kaikenikäistä kansaa. Siksi kysäisinkin, että oliko todellakaan teinihelvetistä kyse.
Enemmänkin kuulosti paikalliselta räkälältä. Niihin pääsee 18 sisään, kun taas oikeisiin yökerhoihin ei teinit pääse.
Teinihelvettiin ei kerry juurikaan yli 25-vuotiaita asiakkaita. Ei miehiä eikä naisia.
Mutta sinänsä ihan sama minkälaisessa baarin rähjässä olet ollut. Ja herttaisen yhdentekevää myös pohtia asialle mitään merkityksiä.
Kyllä täällä Helsingissä on useampiakin K-18 yökerhoja, ja on aina ollut. Se minkä sinä itse oikeaksi yökerhoksi määrittelet on asia aivan erikseen.
Jos paikassa olisi ollut kaikenikäisiä, se yksi vanhempi nainen tuskin olisi ollut uutisoimisen arvoinen asia.
Yhtä herttaisen yhdentekevää se sinunkin mielipiteesi aiheesta on. Pidä vaan ruusunpunaiset lasit silmilläsi jos se sinua miellyttää.
"Useimmiten ihmiset haluavat suurin piirtein omanikäistään seuraa."
- Evoluution seurauksena kaikki eläimet ihminen mukaanlukien ovat kiinnostuneimpia niistä vastakkaisen sukupuolen edustajista jotka ovat elinvoimaisimpia ja parhaimmassa hedelmällisyysiässä. Tämä on siis ideaali muttei se tietenkään tarkoita että kaikilla olisi mahdollista tavoittaa niitä kaikkein vetovoimaisimpia partneriehdokkaita.
Normaalisti keski-ikäinen mies pariutuu omanikäisensä naisen kanssa mutta vain siksi ettei hänellä ole enää tsäänssejä kilpailla itseään nuorempien ja elinvoimaisempien urosten kanssa niistä nuoremmista ja kauniimmista naaraista. Keskiverto keski-ikäinen mies siis joutuu tyytymään omanikäiseensä naiseen koska hänellä ei mahdollisuuksiensa rajoissa ole varaa parempaan. Se ei silti tarkoita etteikö hänen olisi normaalimpaa olla kiinnostuneempi 15-30-vuotiaista, parhaassa hedelmällisyysiässä olevista, kuin omanikäisestään (esim.45-vuotiaasta) naisesta.
Eikä kyse ole siitä haluaako henkilö lapsia koska biologiset vietit nyt vaan ohjaavat kaikentasoiset ihmiset kiinnostumaan niistä fertiiliydeltään elinvoimaisimmista yksilöistä eikä niihin pysty omalla järjellään vaikuttamaan.
Roskaa. Suomalainen keskiverto mies pariutuu yleensä samanikäisen naisen kanssa, koska haluaa jakaa naisen kanssa maailmaansa ja se ei yleensä onnistu nuorempien naisten kanssa. Jos taas haluaa vain lisääntyä, mitä harva nykyään haluaa, niin silloin voi olla nuorempi nainen optimaalisempi, mutta kyllä keski-ikäiselle miehelle parisuhde merkitsee enemmän toimivana ihmissuhteena, eikä vain lisääntymismielessä. Voisihan ajatella, että keski-ikäiset miehet hakeutuvta nuorten naisten seuraan vaikkapa oman ikääntymisensä pelottamina enemmän kuin bioloigian takia. Biologia ei ohjaa ihmistä ihan niin voimakkaasti kuin kuvaat. Me emme ole ameeboja, jotka vain suuntuvat valoa kohti. Meillä on muitakin intressejä. Tämän toki myöntävät evoluutiopsykologitkin.
Mitähän muuten ikääntynyt napakettu siinä paikassa teki????
Niin, käsittääkseni Naalinkin teini-ikä on ollut taakse jäänyttä elämää jo toistakymmentä vuotta.
Havaitsikohan Naali silmäilyä kohdistuneen itseensä? Sellaista säälin ja inhon sekaista silmien pyörittelyä, että mitähän tuokin setä täällä tekee... :D ahahahah
NAL nyt on niin täynnä itseään, etten usko sen mitään huomaavan.
Kyllä vaan 99% keski-ikäisistäkin miehistä tuntee enemmän vetoa 15-35-vuotiaisiin kauniisiin nuoriin naisiin kuin joihinkin 45-55-vuotiaisiin kurppiin.
On vähän eri musiikkimaut ja harrastukset ja pervoina lasten vikittelijöinä sellaisia ällötyksiä -keski-ikäisiä ja sitä vanhempia miehiä - pidetään. Yök yök yök
Musiikkimaulla ja harrastuksilla ei ole kyllä mitään tekemistä ihmisten seksuaalisten tuntemusten kanssa.
Keski-ikäistä miestä nuoret naiset pitävät pervona ainoastaan siitä syystä etteivät itse tunne vetoa niihin itseään vanhempiin miehiin. Ihan samalla tavalla kuin nuori ylemmän tason naaras pitää vastenmielisenä ja perverssinä tapauksena ihan samanlailla jotakin omanikäistään alemman tason urosta joka uskaltaa häntä lähestyä mutta ei sytytä naisissa sitä paljon kaivattua kipinää.
15-35-vuotias nainen ei ole lapsi eikä sellaiseksi muutu vaikka heistä olisi kiinnostunut 70-vuotias mies.
Yhdistyneitten kansakuntien LastenrahastoUNICEF ja Suomen ratifioima Lapsen oikeuksien sopimusmäärittelee lapsen alle 18-vuotiaaksi.
No niin, ei taas liittynyt esille ottamasi asia käsiteltävään aiheeseen mitenkään -.-
Henkisen ja fyysisen kehityksensä puolesta 15-vuotias ei nyt ehkä ole vielä aivan aikuinen mutta kuitenkin jo huomattavasti lähempänä täyskasvuista kuin lasta.
pitää kutinsa. tupakkapaikalla nuoret ja kauniit naiset tulivat juttelemaan minulle ja kolmekymppinen kamunaiseni tästä suuttui ja poistui paikalta.
Mikäli musiikkimaku on pariutumiskriteeri, on minun suosiolla lähdettävä vanhainkotiin tappelemaan mummojen kanssa niistä parista vaarista...
Luojan kiitos minulla on sellaiste geenit, että näytän paremmalta kuin minua kymmenen vuotta nuoremmat naiset, enkä eroa heistä juuri mitenkään (ellei mikroskoopilla ihoa tutki). Hassuinta on, kun minua nuoremmat ihmiset luulevat MINUA heitä nuoremmiksi, mutta hyvä niin! ;)
Kiitollinen siitä siksi, että havahduin tosimielellä tapahtuvaan miehenetsintään suhteellisen myöhällä iällä! Tosin, perässä olevat pikkupojat eivät ole niitä oikeita kandidaatteja.
Siis mitä vittua? Meinaatko, ettei se jotain saisi kotiinsa houkuteltua, jos haluaisi?
Ei sellaista jonka oikeasti haluaisi, kuten nuorempana.
Ja Naisasialooseri oli teinihelvetissä muistuttamassa miehiä niistä ongelmista mitä tulee, jos ei kelpuuta muita kuin neitsyitä ja alistuja naisia.
Ja vaikka naisasialooseri saisikin joskus sen neitsyensä rakastelupuuhiin, niin hyvin lyhyeksi jäisi se suhde.
Naali kun on sitä mieltä, ettei naisen tule nauttia seksistä. No, kyllähän jokainen haluaa seksistä nauttia. Jos ei nautintoa saa, niin partneri vaihtuu, ihan sama onko vasta-alkaja vai ei.
Siinäpä vasta pulma, jos nainen nauttii siitä että ei nauti seksistä, niin eikö se silloin nauti siitä seksistä missä se ei nauti. Eli Naalin haaste on mahdoton.
Se on täysin totta ja myös hupaisaakin miten naisille jää siitä ihan nuoruuden aikansa valtavasta ja heille silloin varmasti rasittavastakin miesväen kiinnostuksen osituksesta päähän niin pitkäksi aikaa se kuvitelma että heistä miehet vielä vanhemmitenkin ovat kiinnostuneita ja että he voivat asettaa vaikka mitä vaatimuksia miesten suhteen. Hölmöimmät näistä kuvittelevat vielä sellaistakin että heidän arvonsa on vaan noussut, kun heille kokemusta ja kouluutuksia ja ties mitä juttuja on ajan saataossa päähänsä kertynyt.
Toi on aivan naurettavaa että ihmiset valitsevat ikäisensä vain siksi, etteivät enää vain saa nuorempaa.
Dont get me wrong, aivan varmasti sellaisia setiä löytyy, jotka menevät vain pippelinsä perässä, ja mitä nuorempi sen parempi. Näitä on nähty.
Mutta on olemassa myös ihmisiä, niitä älyllisesti ja henkisesti kehittyneitä, jotka eivät enää hae pelkkää seksiä, ja ole pelkän peniksensä vietävissä, vaan he hakevat tasoistaan kumppania, he hakevat rakkautta, yhteensopivuutta, kommunikointia, ja yhteyttä.
Henkisesti kehittynyt ihminen ei edes kestäisi nuoren pimun juttuja, vaikka se kuinka hehkeältä näyttäisi. Hän tuskin edes ylläpitäisi seksisuhdetta, koska varmaan kokisi itsensä hyväksikäyttäjäksi.
Niinpä sellainen ihminen mieluummin valitsee ikäisensä, joka voi olla silti seksuaalisesti viehättävä, mutta myös samalla aaltopituudella kanssaan, ja suhteessa on henkinen anti.
Älykäs ja henkinen ihminen TARVITSEE kaltaisensa ihmisen, mikä toisaalta on sellaista että seksuaaliviettinsä viemät, vähemmän älykkäät miehet eivät edes voi käsittää, koska he menevät suhteeseen pelkän seksin vuoksi.
Tosin, näitä miehiä varmaan löytyy enemmän parisuhde- osastolta, kuin täältä sinkkupalstalta. I wonder wehy? ;)
Meinaat siis, että perssamme on pippelinsä perässä menevä henkisesti ja älyllisesti jälkeenjäänyt? Ja kaikki muutkin kynnele kykenevät miehet, jotka ottavat kymmeniä vuosia nuoremman naisen?
Kyllä se kuule on niin, että olipa mies työtön retardi tai mensalainen tohtori niin nuori timmin kropan ympäröivä pillu kiinnostaa enemmän kuin vanha kurttuinen mummeli.
Jos mies kiinnostuu vanhemmista naisista niin hänellä on joku kieroutunut ikäfetissi.
Jenni Haukio on henkisesti tasokas henkilö, mikä ei tietystikään ötminkäisiä (ätminkäistäkin alempitasoinen) kiinnosta. Ja hyvänen aika, eikös hän ole jo kurppakin ötmin mielestä?
Hmm, nyt ötminkäisen määritelmä kiinnostaa. Millä tavalla ötminkäisen alempitasoisuss ätminkäiseen verrattuna ilmenee. Vastenmielisinä mielipiteinäkö? Entä jos ötminkäinen saa seksiä niistä mielipiteistään huolimatta mutta ätminkäinen ei, niin miten ötminkäinen on alempitasoinen?
Ätminkäinen on huumorisävytteinen nimitys miehelle, jolla ei ole naisonnea. Ötmi on nimitys tilanteeseen, missä aakkoset loppuvat kesken henkilön todellisen alempitasoisuuden (ei kyse parisuhteista) vuoksi.
Se paikka oli nimenomaan teinihelvetti eli teinien suosima k-18 yökerho eikä mikään räkälä. siellä oli dj:t ja kaikki
Ja se kurppa ei todellakaan ollut siellä surujaan viinaan hukuttamassa, sitä harrastetaan niissä räkälöissä. Hän oli siellä huomatakseen muuttuneensa näkymättömäksi ja toimi erittäin hyvänä varoittavana esimerkkinä kaikille paikalla olleille juuri baariin päässeille ja miesten niissä osoittamasta suosiosta huumaantuneille naisille, jottei totuus unohtuisi.
Itse sovin sellaiseen paikkaan hyvin koska kolmekymppinen mies on vielä pojankloppi ja minua aina veikataankin alle 25 vuotiaaksi.
"Naisasialooseri." No toivottavasti älyät säilyttää täydellisen elämäsi ja vedät itsesi naruun ajoissa ettet vain jää toisten ilmaa ja näköaloja pilaamaan kun ikuisena pojankloppina saat takuuvarmasti pakit? Sitä hetkeä odotellen, baila baila!
Ikuinen "poikuus" ei ole hyvä tavaramerkki ellet hinkua hyvin yksinäistä elämää. Luuletko miespuolisten ns ystäviesi pitävän sua jalustalla ja naisten palvovan? Hah ja heh mikä vitsi!
Onneksi et ole poikani jolla on sydäntä ja tyttärelleni suosittelen runttaamaan kaltaisesi korkkarilla katuun.
Tietty vastaat myös minulle ; ))))).
Just joo. Kolmekymppinen mies sopii johonkin teinihelvettiin? Ne tytöt siellä on vaan niin kilttejä ettei sano että pappa lähdeppä menemään. Kyllä itse kolmekymppisenä naisena olen aina baarissa saanut nuorien miesten huomion. Mutta en halua niissä enää käydä. Itselläni on nuorempi ja hyvä aviomies. Samalla aaltopituudella ollaan. En jaksaisi jos hän olisi tyhmä.
Aina nuorena katsoin säälien vanhoja miehiä baareissa. Ihmettelin että eihän niillä ole elämää. ei niitä kukaan tasokas nuori halua. Ehkä joku epätoivoinen.
Luin ketjun loppuun ja ihmetyttää, miksi teitä ätmejä ylipäätänsä kiinnostaa jos joku on kurppa? Ei kai se teiltä ole pois, vaikka kurpalla on paremmat mahdollisuudet mu-nan saantiin kuin teillä piparin?
Te ette ole kurpista kiinnostuneita mutta silti ihmisten haukkuminen kiinnostaa.
Mä oon dumpannu monta 21 vuotiasta. Ne saattaa olla katkeria jos kurppa on jättäny ne.
Löytyisikö sellaisista asioista syy ätmien kurppavihamielisyyteen?
Jotkut ätmit vinkuvat, että ikä on vain numeroita. Mutta sitten kun ätmiltä loppuu argumentit, niin ensimmäinen kortti onkin aina kurppa-kortti.
Huvittavaa (kirjaimellisesti usein hekottelen) on myös parikymppisten varmuus siitä, että he kyllä tietävät miten maailma toimii. Nolona voin myöntää, että taisin itsekin siihen varhaisessa aikuisuudessa syyllistyä, heh.
Kolmekymppinen ja sitä vanhempi nainen on parikymppisen ätmin mielestä ikäloppu. Muistan kyllä itsekin ajatelleeni nuorena samoin miehistä: kolmekymppiset olivat ällöttäviä setiä, itse asiassa jo yli 25-vuotiaat.
Kun itselle tulee ikää, muuttuu mielipide näistä asioista, ja parikymppiset tuntuvat pennuilta harvoja poikkeusyksilöitä lukuunottamatta. Parikymppisen ätmin keuhkoaminen tyyliin "kaikki miehet haluavat nuoria naisia" ei vakuuta aikuista ihmistä, uskon että en ole ainoa joka hymähtelee lukiessaan ;)
Oisko asia niin, että minkä ikäisellä a)naisella, ja b) miehellä on oikeus kun on poken mielestä sisäänmenokunnossa, oikeus joko tanssia tai olla vaikka yökerhossa, jossa lähinnä teinejä? Itse en ollut nuorempana edes nähnyt yökerhoja sisältä- ruuhkavuodet takana, jo joskus harvoin ehtii.
Ja ainakin tän ketjun perusteella jossain päin suomea ollaan rajoittuneempaa väkeä kuin p-karjalassa! Ikäihmisetkin haluavat tuntea kulttuurin kirjon, ja nähdä elämää ympärillään-
Ja, jos puhutaan yleisemmin, niin samat tunneasiat koskettaa sekä nuorta, keski-ikäistä, kuin vanhempaakin. Painotus voi olla nuorilla eri kuin iäkkäämmillä- mutta, älkää nuoret pelätkö... ei mummi/vaari hae mitään "panoa" yökerhoista tms-
Toiset on jopa katsomassa kun omat nuoret juhlii esim. synttäreitään, häitään, tms...
Jos aloitus oli kapeakatseinen, toivon kovin, että muutaman vuosikymmenen päässä on ihmisen kasvua sattunut.
Ja muuten... Kuka tietää, missä minkä ikäinen tahansa tapaa... Jonkun, jonka kanssa on hyvä olla, ettei millään kumpikaan henno mennä pois... Toinen, kolmas ja neljäs ja mikä vaan tapaaminen, ja kyynistyneempikin tajuaa itselleenkin käyneen jotain, minkä oletti olevan historian havinaa.
Niin, kuka sen oikein tietää? Minulta tuli yksi kysymään puhelinnumeron perään, kun olin mennyt yökerhoon... se yksi halusi tavata. Tavattiinkin, ja tullaan tapaamaan. Terveisin yksi "kurppa"- (ei ihan pystyynkuollut- muut haudatkoon, kun jalat eellä mennään).