Sattuipa oheinen uutinen silmiin tähtitieteenpalstalta:
http://www.yle.fi/teema/tiedeuutiset/uutinen.shtml?id=54926
Oli alkulähde kumpi tahansa, on kiehtovaa pohtia millaisia bakteereita noissa oloissa voisi elää ja mitä ne söisivät...
Hiili on yksi yleisiimmistä aineista avarudessa ja sillä on ollut n. 15 miljardia vuotta (laskelmissani n. 11 miljardia) aikaa järjestäytyä orgaanisiksi yhdisteiksi.. eli elämää avaruudessa mitä todennäköisimmin on, mutta missä muodossa onkin sitten eri juttu...
Kiehtova uutinen Marsin metaanista..
4
484
Vastaukset
- tarkentaja
"Hiili on yksi yleisiimmistä aineista avarudessa ja sillä on ollut n. 15 miljardia vuotta"
Ei nyt aivan noin kauan. Tämän hetkisen tiedon mukaan maailmankaikkeus on 13,7 mrd vuotta vanha ja aivan heti alkuräjähdyksessähän sitä ei syntynyt. Sitä syntyi vasta tähdissä ja siihen meni hiukan aikaa.- Vakioasiakas..
Tulipa taas hätiköiden kirjoiteltua, mutta nopeaa toimintaa "oikoluvulta", kiitoksia.
- suhteellinen..
Maksimi-ikä saadaan kaavasta 1/Hubblen vakio. Minimiarvoksi saadaan n. 11 miljardia vuotta. !5 pidetään toistaiseksi parhaimpana tuloksena. Hubblen vakion muuttuminen vaikeuttaa tarkan tuloksen saamista, lisäksi on ratkaistava omega-ongelma ja muut alkuun liittyvät ongelmat. Tähänkin on valmisteilla uusi teoria, jonka yhtenä seurauksena saadaan ns. "toisenlainen" inflaatio, joka on ns. makroskooppisempi selitys ko. ilmiölle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6417831Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4312109Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2201998- 1431596
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511219Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251158Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule951024Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65823Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6697Sofia matkii Martinaa
Sofia etsii omaa lippisjonnea mäkkäreistä ja itiksestä. Tuskin löytää yhtä komeaa.133670