Runotytölle

maiqqu

Hei! Tässä kaksi Margot Bickelin runoa, jotka ovat jääneet mieleeni. Ainakin minuun ne vaikutti.

Vasta rajatilanteessa
minulle paljastuu
oma todellisuuteni
julkisivu luhistuu
tomuksi
ja se mitä luulin
kallioksi
onkin vain
kourallinen hiekkaa

Kun kaikki pettymykset
on pyyhkäisty pois
silloin totuus
saa henkeni salpautumaan
minä aavistan tarkoituksen
saan löytää uudestaan
tien



*************

Nähdä keitaan
kuvastimessa
omat kasvonsa
ylpeyden arvet
itsekkyyden haavat
pelkuruuden uurteet
Kestää katsella
tätä peilikuvaa
ja juoda
juoda
juoda
lähteestä

10

542

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Puhdistavaa ja raikasta.

      *kaunis, kiitos maiggu**

    • Eilen kun avasin taloni oven
      kuului saranan narinaa
      ajattelin.. tuokin pitäisi rasvata

      tänään istun pöydän ääressä
      ja katselen väsyneitä käsiäni
      miten herkäksi ne ovatkaan käyneet
      ajattelen.. nuokin pitäisi rasvata

      huomisesta en vielä tiedä
      mutta sen tiedän
      että kaikella on aikansa

      ja elämänpyörän rattaissa
      ei ruoste kuljeta
      vaan pysäyttää

      tämän päivän ajatusteni virran
      en eilistä sure
      ja kun laitan
      lamppuuni öljyä täyteen

      valvon ja näen
      erään kerran sen
      mikä on vielä
      hetken näkymättömissä

      • Hairface

        täynnä ajatusta ja herkkyyttä.

        Runoni ei ehkä ole yhtä herkkiä, niissä on enemmän pelailua sinne ja tänne, asian kuvaamista ja asian kuvaamisen kuvaamista tunteen kanssa limittäin. Jos nyt kuitenkin jotain yrittäisin...
        (karvanaama miettii...)
        O.K. En kirjoita runoa tähän, mutta muutama ajatus,
        katsotaanpa -

        tiedän että kaikella, kaikella
        on aikansa,
        ja kaikki se jolla on aikansa
        on tässä,
        tämä aika, kädet

        ajattelen runotytön käsiä:
        ajan saatossa uurteisiksi käyneitä,
        väsyneitä, niinkö -
        hyväilemään väsyneitä? väsyneitä
        häneen, jota hän olisi halunnut hyväillä

        mutta
        tämä toinen, minä, vetäytyi
        aina hänen kätensä ulottumattomiin;
        mitä sitten tarkoittaa se
        että kaikella on aikansa? ajattelen

        kun elämän täyttymys
        ei ole tulevaisuudessa, jossa
        unelmamme, ehkä, ovat täyttyneet, vaan
        tässä hetkessä, tässä kohden
        matkaa - kaikkea on
        riittävästi

        kun elämämme täyttymys ei ole siinä
        että toinen, jota tahtoisimme
        rakastaa koko sydämestämme, uskaltaa
        vihdoin antautua koko sydämestään
        rakastettaviksi

        - rakkaus on tässä:
        kätemme, lamppua pitelevät, kirkkaassa
        valossa näyttävät kyllä uurteensa, mutta jokaisessa
        kipeässäkin uurteessa sädehtii
        siunauksen kyllyys

        olla matkalla

        ja lamppu, jota kätesi kantavat
        juuri paljastavalla valollaan antaa käsiisi
        voiman, tässä

        täynnä tulevaisuutta, toivoa
        iankaikkista: ilo kulkea Kristuksen kanssa,
        ihmisenä halki aikojen yön;

        hellästi toisiamme vasten painautuen,
        rosoisten kivien satuttamina, tuoksuvien puiden
        varjossa, tunnetko sen?

        No joo, runo tästä sittenkin taisi tulla? GOD BLESS YOU ANYWAY runotyttö :)


    • Hoo Ilmakasvo

      jos sanat voisivat
      jättää ihoon
      jälkiä,
      kylmien sanojen jäljistä
      huokuisi jäätävää hiljaisuutta, kuulasta vihaa
      jonka läpi ei näkyisi lämmin maisema, vaan
      pystyyn kuolleita, lehdettömiä
      puita

      siis
      kuka auttaisi meidät kunnioittamaan
      toistemme ihoa,

      ei palvoen toisiamme, mutta
      Häntä:

      ihmisten ihanaa Jumalaa

      vapauttajaa katkeruuksien kylmyydestä, yön
      purevasta viimasta
      totuuden kirkkaaseen valkeuteen,
      anteeksiantamuksen suloiseen lämpöön, jossa yö on
      siunauksista rikas, tuuli kasvoilla
      haavojamme hyväilevä
      ja hellä
      kuin

      läsnäolevan kosketus

      tiedäthän sen, yksin Hän
      voi auttaa

      • Jokaisen kyyneleen
        pisaran ihollani,
        tiedän sen pesevän
        itsekkyyden merestä

        jäljen ihollani

        jokaisen uurteen,
        tyhjänkin katseen
        poistaen pelot
        luottaen
        tiedän sen puhdistavan

        jäljet iholtani

        jos sanat voisivat jättää jäljen
        sydämen muotoisen
        verenpunaisen
        ilman piikkejä
        tietäen

        että sydämen sykkeen, luona Kristuksen
        jää jälki ikuinen


      • maiqqu
        runotytto1 kirjoitti:

        Jokaisen kyyneleen
        pisaran ihollani,
        tiedän sen pesevän
        itsekkyyden merestä

        jäljen ihollani

        jokaisen uurteen,
        tyhjänkin katseen
        poistaen pelot
        luottaen
        tiedän sen puhdistavan

        jäljet iholtani

        jos sanat voisivat jättää jäljen
        sydämen muotoisen
        verenpunaisen
        ilman piikkejä
        tietäen

        että sydämen sykkeen, luona Kristuksen
        jää jälki ikuinen

        Jäljet iholla
        kuin traktorinpainallus
        niin syvät
        ettei maailma tietämättä niistä ois.

        Vaan voisinko siitä huolimatta olla
        jotain hyvääkin,
        vaikkei kukaan minuun enää uskoisi
        sieltä ponnistaisin.

        Näen omat haavani,
        verta vuotavat,
        vuotavat
        en voi niitä muille siirtää,
        ne omani on.

        Toivottomana niitä katselen,
        en voi sille mitään,
        ne omani on.


      • Uitettu Koira
        maiqqu kirjoitti:

        Jäljet iholla
        kuin traktorinpainallus
        niin syvät
        ettei maailma tietämättä niistä ois.

        Vaan voisinko siitä huolimatta olla
        jotain hyvääkin,
        vaikkei kukaan minuun enää uskoisi
        sieltä ponnistaisin.

        Näen omat haavani,
        verta vuotavat,
        vuotavat
        en voi niitä muille siirtää,
        ne omani on.

        Toivottomana niitä katselen,
        en voi sille mitään,
        ne omani on.

        Jumala,
        nostan pääni kuin uhmakkaana
        Nämä haavat ovat minun,
        käsiäni kohotan valoon, ojentelen uurteisia
        ylpeänä jäsenteni painosta, sillä
        Tässä kivussa itseni tunnen

        Jumala,
        sinun edessäsi nostan pääni
        uhmaten maailman painetta, tuulta
        vinkuvaa joka painaa, niin
        Se painaa jalkani
        vain lujemmin tätä kalliota vasten, jolla
        Seison kiittäen

        Itsestäni, elämästä, näistä käsistä
        joihin välillä sattuu
        sattuu niin että tahtoisin hakata ne irti,
        repiä sydämen rinnastani
        Jälleenkö uskoin rakkauteen,
        jälleen seurasin virvatulta?

        Mutta
        aina olen tullut itsekseni
        sinun edessäsi, sinun kanssasi
        Jumala, Kristus
        Olen tullut vankeuteni loukoista, joissa
        käteni painoivat liikaa
        Tähän

        Olen tullut ristisi luokse, Herra
        Kiitän

        Hiljaa?
        Uhmakkaana?
        Arkana ja varoen?
        Ylpeästi?

        Niin monella tavalla kaikessa tässä
        mitä olen ja kannan
        Laskeudun eteesi, viisautesi myönnän
        ja nämä haavat
        Elämäni tuska toivottomuutta
        täynnä, alkaa helähdellä
        elämää:
        Pirstaleistani,
        niistä valonsäteet heijastuvat

        Jumala, nostan pääni
        kasvojesi edessä, hellää ääntäsi kuunnellen

        en kysy
        kuka teki syntiä, minä vai hän
        Sillä katseessasi rakastavassa
        näen jo vastauksen

        Ei se, kuka teki syntiä
        Ei se, olisimmeko voineet välttää
        nämä haavat -

        Vastaus on enemmän
        Vastaus on sittenkin olla tässä,
        sittekin uskaltaa
        Rakastaa

        Minä nostan hymyilevän pääni,
        ja vaikka olisin
        vasten maailman tuulta uhmakas,
        vasten vihollisen
        mitätöivää kuisketta, joka yrittää sitoa
        minut arvottomuuteeni -
        ylpeä

        Niin, vaikka olisi kaikkea sitä
        Kuitenkin olen sitä
        sinussa

        arkana, hiljaa
        Kiittäen

        Sinä annoit minun elämälleni arvon
        Jumala
        Sinun huulesi koskettivat haavojani ja taivaasta
        ristisi äärettömyydestä
        putosi punainen kristallikyynel

        Se helähti
        Ja koko maailmani virkosi eloon

        Nähdessäni sinun haavasi vaikenin
        Menin mykäksi
        Siksi voin puhua, siksi voin laulaa,
        sillä
        siinä löysin elämäni
        Ristillä

        Nämä kädet, joissa on haavoja, ovat
        minun, ne ovat
        Kädet jotka Vapahtajani on lunastanut
        elämään! -

        Hän, joka oli haavoitettu
        minun syntieni ja pahuuteni tähden, ihmeellistä
        että juuri Hän - -
        että Hän siunaa haavani, puhdistaa
        ja siunaa

        Tottelemattomuuteni tähden tulleet
        kipeät iskut, painanteet
        ja uurteet
        Ei syytä, vaan siunaa

        Se on elämän ihme!

        Jumala,
        nostan pääni kuin uhmakkaana
        Nämä haavat ovat minun, ja nyt ne ovat
        sinulle annetut:
        johda valosi tiellä meitä

        Kipein käsin ja väsynein jaloin,
        mutta sielussani kuin
        linnun sydän
        Lahjaksi annettu autuaan osa

        Tuntea haavoitettu, runneltu -
        tämä ristillä ruhjottu, kuolemaansa asti
        kipeästi piinattu uhrikaritsa
        Ylösnousseena Kuninkaana

        Kuinka siis koskaan voisin
        olla toivoa vailla, niin kuinka koskaan
        olisin toivoton, vaikka minuun sattuukin
        Nämä kädet ovat minun


      • kissanhiekkaa
        Uitettu Koira kirjoitti:

        Jumala,
        nostan pääni kuin uhmakkaana
        Nämä haavat ovat minun,
        käsiäni kohotan valoon, ojentelen uurteisia
        ylpeänä jäsenteni painosta, sillä
        Tässä kivussa itseni tunnen

        Jumala,
        sinun edessäsi nostan pääni
        uhmaten maailman painetta, tuulta
        vinkuvaa joka painaa, niin
        Se painaa jalkani
        vain lujemmin tätä kalliota vasten, jolla
        Seison kiittäen

        Itsestäni, elämästä, näistä käsistä
        joihin välillä sattuu
        sattuu niin että tahtoisin hakata ne irti,
        repiä sydämen rinnastani
        Jälleenkö uskoin rakkauteen,
        jälleen seurasin virvatulta?

        Mutta
        aina olen tullut itsekseni
        sinun edessäsi, sinun kanssasi
        Jumala, Kristus
        Olen tullut vankeuteni loukoista, joissa
        käteni painoivat liikaa
        Tähän

        Olen tullut ristisi luokse, Herra
        Kiitän

        Hiljaa?
        Uhmakkaana?
        Arkana ja varoen?
        Ylpeästi?

        Niin monella tavalla kaikessa tässä
        mitä olen ja kannan
        Laskeudun eteesi, viisautesi myönnän
        ja nämä haavat
        Elämäni tuska toivottomuutta
        täynnä, alkaa helähdellä
        elämää:
        Pirstaleistani,
        niistä valonsäteet heijastuvat

        Jumala, nostan pääni
        kasvojesi edessä, hellää ääntäsi kuunnellen

        en kysy
        kuka teki syntiä, minä vai hän
        Sillä katseessasi rakastavassa
        näen jo vastauksen

        Ei se, kuka teki syntiä
        Ei se, olisimmeko voineet välttää
        nämä haavat -

        Vastaus on enemmän
        Vastaus on sittenkin olla tässä,
        sittekin uskaltaa
        Rakastaa

        Minä nostan hymyilevän pääni,
        ja vaikka olisin
        vasten maailman tuulta uhmakas,
        vasten vihollisen
        mitätöivää kuisketta, joka yrittää sitoa
        minut arvottomuuteeni -
        ylpeä

        Niin, vaikka olisi kaikkea sitä
        Kuitenkin olen sitä
        sinussa

        arkana, hiljaa
        Kiittäen

        Sinä annoit minun elämälleni arvon
        Jumala
        Sinun huulesi koskettivat haavojani ja taivaasta
        ristisi äärettömyydestä
        putosi punainen kristallikyynel

        Se helähti
        Ja koko maailmani virkosi eloon

        Nähdessäni sinun haavasi vaikenin
        Menin mykäksi
        Siksi voin puhua, siksi voin laulaa,
        sillä
        siinä löysin elämäni
        Ristillä

        Nämä kädet, joissa on haavoja, ovat
        minun, ne ovat
        Kädet jotka Vapahtajani on lunastanut
        elämään! -

        Hän, joka oli haavoitettu
        minun syntieni ja pahuuteni tähden, ihmeellistä
        että juuri Hän - -
        että Hän siunaa haavani, puhdistaa
        ja siunaa

        Tottelemattomuuteni tähden tulleet
        kipeät iskut, painanteet
        ja uurteet
        Ei syytä, vaan siunaa

        Se on elämän ihme!

        Jumala,
        nostan pääni kuin uhmakkaana
        Nämä haavat ovat minun, ja nyt ne ovat
        sinulle annetut:
        johda valosi tiellä meitä

        Kipein käsin ja väsynein jaloin,
        mutta sielussani kuin
        linnun sydän
        Lahjaksi annettu autuaan osa

        Tuntea haavoitettu, runneltu -
        tämä ristillä ruhjottu, kuolemaansa asti
        kipeästi piinattu uhrikaritsa
        Ylösnousseena Kuninkaana

        Kuinka siis koskaan voisin
        olla toivoa vailla, niin kuinka koskaan
        olisin toivoton, vaikka minuun sattuukin
        Nämä kädet ovat minun

        Sisimpäni on kuin kissanhiekka-astiassa
        peitetty jätös.


      • Hoo Ilmakasvo
        kissanhiekkaa kirjoitti:

        Sisimpäni on kuin kissanhiekka-astiassa
        peitetty jätös.

        Ei ole.

        Analyytikkona sanoisin:
        voi olla tunne että sisin on kuin
        kissanhiekka-astiassa
        peitetty jätös,
        mutta

        tunne ei ole todellisuus.
        Oikeasti kenenkään sisin
        ei jätös, peitetty tai avonainen.

        Tietysti, silloin kun
        koskee!
        ei ole ymmärrystä eikä kykyä
        analysoida.
        Silloin sitä helposti luulee
        että tunne, tunteen todellisuus
        on koko todellisuus.

        Kiitos Jumalalle:
        todellisuus ei ole kissanhiekka-astia.
        Ei ole.

        ----

        Saat siis tuntea, mutta muista
        että totuus on enemmän kuin tunteet.
        Sanoo analyytikko,
        vaikka runoilija minussa
        kaipaa hiekka-astiaa, voidaksemme
        valehdella toisillemme
        pätevästi -

        "Sitähän se kaikki on, rakkautta, rakkautta vaan..."
        Tarkoitan,
        jos käytämme tunteitamme toisiamme vastaan,
        sanomme tuskassamme minä olen tätä
        ja tätä, osoittaaksemme
        toiselle kuinka minuun sattuu, hukkaamme

        itsemme
        sanojen alle, sen minän, johon
        sattuu.

        Opetellaan siis tulemaan ihmisiksi.
        Tunteita tukahduttamatta puhumaan totta.
        Jumalan kämmenellä.
        Analyytikon ja runoilijan synteesi:
        kristitty.

        ----

        Aina kissanhiekka-astian ja elävän lähteen äärellä.
        Tuntiessamme sisimpämme saastan
        kuin likaisen jätöksen,
        tunnustamme näin on, tämä lihan todellisuus
        minussa,

        lihan todellisuus,
        ja siitä huolimatta, juuri siinä
        arvokas, tärkeä,
        syyllisyyteni tunnistan mutta
        en sen tähden jää itseäni syyttämään.
        En halveksimaan.

        Samoin
        elävän lähteen äärellä, täynnä
        hyvyyden kirkkautta, kun Kristuksen puhtaus
        elämän voimana saa sisimpämme laulamaan -
        emme unohda olevamme syntisiä -

        Tämä elämän tasapaino, jännite
        kirkas riemu.

        ----

        Rukoilen, Herra,
        sen sijaan että olisimme
        analyytikkoja, auta antautumaan sinulle,
        nähdäksemme valossa:

        on tai ei,
        sen mukaan kuin on totta.
        Rakkaudessa.

        En tahdo olla runoilija enkä analyytikko,
        en niinkään
        selitellä mitä rakkaus on, puhua tiestä -

        tahtoisin kulkea sillä
        avoimin sydämin.

        ----

        Ja ristin läpi tuulee.

        Vaikka sydäntemme kissanhiekka-astioiden
        puhdistuminen vie aikansa,
        se on prosessi Tiellä, ei ole niin että olisimme arvokkaat
        sitten vasta kun olemme
        täysin puhtaat,

        sillä jos niin olisi
        emme voisi olla Tiellä ollenkaan.
        Kiitos Jumala,
        että saamme olla, ja auta meitä
        muistamaan tämä

        silloinkin, ja erityisesti silloin kun
        koskee!


    • maiqqu

      En ole itse kirjoitellut runoja, mutta olisi vielä yksi Aaro Hellaakosken: Ilta. Sopinee kaikille meille uskontopalstankin lukijoille.

      Kuin rauhallisna tummuu ilta
      ja oksien alla hämärtyy.
      Kysy taivaan tanhuvilta,
      mist` on tämä lahjoitettu ilta
      ja missä tyyneyteesi syy.

      Oli aivan turhaa ja tuskallista,
      luo salaisuuksien ponnistaa.
      Se on loppumattoman louhimista,
      se on pohjattomuuden luotaamista,
      se on kysymysmerkkien seulontaa.

      Älä kaivele mistä ja minkä vuoksi.
      Ole tyhjä vain.
      Ole auki vain.

      Suo salaisuuksien tulla luoksi
      tai haipua niinkuin pilvet juoksi
      yli metsän latvojen humisevain.
      Suo silmien paistaa,
      henkien tuulla
      läpi tuntosi valvovan tuokion.

      Vain hiljaisella on korvat kuulla.
      Kun askelet hiipivät porraspuulla,
      vain odottajan ovi auki on.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nurmossa kuoli 2 Lasta..

      Autokolarissa. Näin kertovat iltapäivälehdet juuri nyt. 22.11. Ja aina ennen Joulua näitä tulee. . .
      Seinäjoki
      145
      8470
    2. Joel Harkimo seuraa Martina Aitolehden jalanjälkiä!

      Oho, aikamoinen yllätys, että Joel Jolle Harkimo on lähtenyt Iholla-ohjelmaan. Tässähän hän seuraa mm. Martina Aitolehde
      Suomalaiset julkkikset
      46
      2378
    3. Kaksi lasta kuoli kolarissa Seinäjoella. Tutkitaan rikoksena

      Henkilöautossa matkustaneet kaksi lasta ovat kuolleet kolarissa Seinäjoella. Kolmas lapsi on vakasti loukkaantunut ja
      Maailman menoa
      27
      2210
    4. Et olisi piilossa enää

      Vaan tulisit esiin.
      Ikävä
      36
      1822
    5. Miten meinasit

      Suhtautua minuun kun taas kohdataan?
      Ikävä
      95
      1748
    6. Miksi pankkitunnuksilla kaikkialle

      Miksi rahaliikenteen palveluiden tunnukset vaaditaan miltei kaikkeen yleiseen asiointiin Suomessa? Kenen etu on se, että
      Maailman menoa
      181
      1717
    7. Sinä saat minut kuohuksiin

      Pitäisiköhän meidän naida? Mielestäni pitäisi . Tämä värinä ja jännite meidän välillä alkaa olla sietämätöntä. Haluai
      Tunteet
      20
      1138
    8. Tunnekylmä olet

      En ole tyytyväinen käytökseesi et osannut kommunikoida. Se on huono piirre ihmisessä että ei osaa katua aiheuttamaansa p
      Ikävä
      108
      1133
    9. Taisit sä sit kuiteski

      Vihjata hieman ettei se kaikki ollutkaan totta ❤️ mutta silti sanoit kyllä vielä uudelleen sen myöhemmin 😔 ei tässä oik
      Ikävä
      5
      1019
    10. Oletko miten

      Valmis läheisyyteen?
      Ikävä
      53
      1015
    Aihe