Olen onnellinen sinkkumies!

Happy sportman

Tällä palstalla moni jaksaa valittaa ja kitistä kumppanittomuuttaan ja yksinäisyyttään, vaikka heidän tulisi olla onnellisia tilanteestaan.

Olen nelikymppinen ikisinkkumies, työtön ja kaveriton. Koskaan en ole seurustellut, enkä edes pitänyt naista kädestä kiinni. Seksistä on kokemusta 3 kertaa ja ne kerrat maksullisten kanssa - yksikään näistä kerroista ei ollut mikään tajunnan räjäyttävä kokemus, pikemminkin päin vastoin.

Työttömänä olen ollut jo pitkään ja taloudellinen tilanteeni on heikko, mutta koskaan en ole ollut nälissäni ja kaikki laskuni olen eräpäivään mennessä aina maksanut.

Kavereita ei ole yhtäkään, ei ole ollut enää pitkään aikaan, enkä edes oikein osaa enää kenenkään kanssa oikein mistään puhuakaan - sen tämä pitkä kaikesta sivussa olo on saanut aikaan.

Nyt varmaan luulet että olen joku itsesäälissä piehtaroiva ressukka, mutta olet väärässä - olen onnellinen mies, vapaa menemään ja tekemään .. tietysti taloudellinen tilanteeni hieman rajoittaa menemisiäni ja tekemisiäni.

Liikuntaa harrastan paljon ja olenkin lähes yhtä hyvässä kunnossa kun pääministerimme, alkoholikaan ei maistu ja tupakkaa ei tee mieli.

Saan levätä silloin kun siltä tuntuu ja tehdä asioita joita haluan ilman että olen tilivelvollinen kenellekään. Töitä tuskin enää koskaan saan, mutta mitä siitä.

Huomenna Suomenlinnaan ja Linnanmäelle, tiistaina pitkä polkupyörälenkki, keskiviikkona ....

Nauttikaa elämästä, älkää valittako ja kitiskö, sillä se vain pahentaa tilannettanne.

36

253

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pidä varasi ;)

      Miten on, onko kukaan nainen yrittänyt vikitellä? Raitis, liikuntaa harrastava ja hyväkuntoinen mies on takuulla mukavaa katseltavaa.

      • ---------

        Eiköhän tuo kokopäivätyöttömyys kuivata kaikkien parisuhdetta toivovien naisten pillun aika tehokkaasti. Seksiseuraa voisi kyllä helpostikin löytyä, en ymmärrä miksi ap ei sitä sitten etsi...

      • --------- kirjoitti:

        Eiköhän tuo kokopäivätyöttömyys kuivata kaikkien parisuhdetta toivovien naisten pillun aika tehokkaasti. Seksiseuraa voisi kyllä helpostikin löytyä, en ymmärrä miksi ap ei sitä sitten etsi...

        AP:sta en tiedä, mutta monen mielestä seksi ilman tunnetta on varsin tylsää.

      • Happy sportman

        Pitkäaikaistyöttömyys ja vähävaraisuus ovat kuitenkin sellaisia seikkoja joita naiset eivät kumppaniltaan hyväksy ja sen takia tai ansiosta olenkin vapaa ja todennäköisesti vapaana pysynkin.

      • erkki-täti
        --------- kirjoitti:

        Eiköhän tuo kokopäivätyöttömyys kuivata kaikkien parisuhdetta toivovien naisten pillun aika tehokkaasti. Seksiseuraa voisi kyllä helpostikin löytyä, en ymmärrä miksi ap ei sitä sitten etsi...

        Minua ei työttömyys haittaisi.

        Ensinnäkin, maailma muuttuu siihen suuntaan, että pidemmätkin työttömyydet ovat yhä useammalle arkipäivää.

        Toiseksi, on todellista elämäntaitoa osata nauttia elämästään ja löytää siitä onnenhetkiä niukemmillakin taloudellisilla resursseilla.

        Kolmanneksi, ihmiset jotka määrittelevät oman (tai muiden)identiteetin suurimmaksi osaksi työn (ammatin ja palkan) kautta, ovat jotenkin säälittäviä.

        Aloittaja ja outsider1 ovat asian ytimessä myös siksi, että oivaltavat sen, ettei parisuhde ole mikään onnen automaatti. Onni ei tule ulkopuolelta. Onni on ohimeneviä sisäisiä tuntemuksia tyytyväisyydestä, ja sen löytymiseen tarvitaan taitoa olla kiitollinen tässä hetkessä ja jonkinlaista nöyryyttä, ei kuitenkaan nöyristelyä.

      • HipHeiHurraa
        erkki-täti kirjoitti:

        Kirjoitit asiaa!

      • okifhjdok

        Sinä oletkin inhottava kurppa. Ei me ätmitkään sua haluta.

      • erkki-täti
        okifhjdok kirjoitti:

        Sinä oletkin inhottava kurppa. Ei me ätmitkään sua haluta.

        Oi voi, nyt meni inhottavalta kurpalta ilta ihan pilalle, nyyh.

      • Just näin
        erkki-täti kirjoitti:

        Minua ei työttömyys haittaisi.

        Ensinnäkin, maailma muuttuu siihen suuntaan, että pidemmätkin työttömyydet ovat yhä useammalle arkipäivää.

        Toiseksi, on todellista elämäntaitoa osata nauttia elämästään ja löytää siitä onnenhetkiä niukemmillakin taloudellisilla resursseilla.

        Kolmanneksi, ihmiset jotka määrittelevät oman (tai muiden)identiteetin suurimmaksi osaksi työn (ammatin ja palkan) kautta, ovat jotenkin säälittäviä.

        Aloittaja ja outsider1 ovat asian ytimessä myös siksi, että oivaltavat sen, ettei parisuhde ole mikään onnen automaatti. Onni ei tule ulkopuolelta. Onni on ohimeneviä sisäisiä tuntemuksia tyytyväisyydestä, ja sen löytymiseen tarvitaan taitoa olla kiitollinen tässä hetkessä ja jonkinlaista nöyryyttä, ei kuitenkaan nöyristelyä.

        Ihan oikeaa puhetta. Työttömyys on niin yleistä jo että ihme että jotkut vielä jaksaa etsiä parisuhteeseen pelkästään työssäkäyvää henkilöä.

      • Kurpatus
        erkki-täti kirjoitti:

        Oi voi, nyt meni inhottavalta kurpalta ilta ihan pilalle, nyyh.

        Hurahuhhahhei.

      • erkki-täti
        Happy sportman kirjoitti:

        Pitkäaikaistyöttömyys ja vähävaraisuus ovat kuitenkin sellaisia seikkoja joita naiset eivät kumppaniltaan hyväksy ja sen takia tai ansiosta olenkin vapaa ja todennäköisesti vapaana pysynkin.

        Suomessa ei ole vähävaraisia ja työttömiä naisia?

        Vai onko se kuitenkin niin, että kammoat noita ominaisuuksia niin paljon, etttet uskalla tavata ketään? Sieltähän saattaisi löytyä peilikuva!

        Ja ulospääsy rahaongelmista.

    • 6+17

      Niin miksi valittaa jos on vaikka paskat housussa, jos ei ole sentään kuollut. Jos sulla on vaikka kaksi kättä poikki, niin siitäkin on turha valittaa, jos on jalat tallella.

    • Olen lähes samassa tilanteessa ja samaa mieltä. Valittaminen ja vihakirjoittelu on epämiehekästä. Mies on silloin tunteidensa vallassa, eikä toimi järkiperäisesti.

      • ☯ ☫

        Yhdyn edelliseen kirjoittajaan. Epänaisellista on valittaminen myös eikä auta mitään.

      • Gammaromeo

        Ei siinä ole mitään väärää jos tuo vallitsevia epäkohtia tai sellaiseksi kokemiaan esiin olkoon kirjoittajan sukupuoli mikä tahansa. Ja voihan sitä elää elämäänsä suhteellisen täysiä, vaikka täällä kirjoittelisikin. Kuitenkin on niin, että monelle täällä kirjoittavalle kelpaisi oma mielitietty ja sen puutteen takia täällä kirjoitetaan yleisesti ottaen vähemmän iloisesti. Se on täysin inhimillistä ja ymmärrettävää.

      • ☯ ☫
        Gammaromeo kirjoitti:

        Miten sen nyt ottaa.
        Valitusvirren veisuu jää kovin helposti päälle.

      • Onneton mies
        ☯ ☫ kirjoitti:

        Yhdyn edelliseen kirjoittajaan. Epänaisellista on valittaminen myös eikä auta mitään.

        Toisaalta mitä väliä sillä on vaikka vaikuttaisikin epämiehekkäältä jos kerran ei mitenkään onnistu naista saamaan? Eikai sen enää tarvitse olla kuten ennenvanhaan että miehet ei valita.

    • Gammaromeo

      Mikäli aloittaja on tosissaan, niin hän on erittäin harvinainen tilasto-oikku. 40-v miehistä suurin osa on töissä ja ne ketkä eivät ole töissä, niin niistäkin moni haluaisi olla töissä. 40-v miehistä suurimmalla osalla on kokemusta ei maksullisista naisista. Työtön ja nollan naisen suosiossa oleva mies on harvoin onnellinen. Työttömiksi myös usein päätyy sellaisia ihmisiä, jotka eivät ole liikunallisia. On sinänsä hyvä omalta kannalta jos on onnellinen, oli sitten elämäntilanne mitä tahansa.

      Oman itsen kannalta voi olla jopa parempi olla käymättä töissä kuin käydä töissä. Yhteiskunnan kokonaisedun kannalta olisi kuitenkin parempi, että mahdollisimman moni tekisi töitä. Nykyään töitä vaan ei välttämättä saa, vaikka ahkerasti hakisikin.

      • Just näin

        ''Yhteiskunnan kokonaisedun kannalta olisi kuitenkin parempi, että mahdollisimman moni tekisi töitä. Nykyään töitä vaan ei välttämättä saa, vaikka ahkerasti hakisikin.''

        Ilmeisesti se ei ole sitten niin hyödyllistä yhteiskunnalle mitä useampi olisi töissä kun ei ole mistä saada töitä. Firmat kun ei yhteiskunnasta välitä vaan siitä että oma tuote/palvelu myy mahdollisimman vähillä kuluilla.

    • erakkoN

      Kuulostaa tutulta, olen kolmikymppinen nainen, ei kavereita, tällä hetkellä ei kokopäivätyötä.
      Tosin kokemusta ihmissuhteista on enemmän, kotiakin on pari kertaa yritetty leikkiä, mutta osoitti lähinnä sen, että ei ole minua varten.
      Rakkaan kanssa seksi on ollut tajunnanräjäyttävää, tai vähintään ihan kivaa, mutta ilman tunnetta en saa siitä mitään, päinvastoin alkaa vain vtuttaa joten senkään vuoksi en kaipaa edes satunnaistuttavuuksia.

      On kiva olla yksin. Ei mulla yksin tule tylsää, ennemmin tylsistyn jos on paljon ihmisiä, kuten vaikka juhlissa joissa ei ole muuta ohjelmaa kuin seurustelu.

      Ehkä kerran kahdessa kuukaudessa tulee yksinäinen olo tai kaipaa juttuseuraa, käyn silloin ulkona mutta parin tunnin jälkeen huomaan, etten oikein pidä ihmisistä, tai alkoholistakaan.

      Harmittaa se kyllä välillä, ettei ihmiset tajua että toiset on onnellisempia yksin. Että jotenkin näön vuoksi kaikilla pitäisi olla puoliso tai sosiaalinen elämä, vaikka se teksisikin heidät onnettomiksi.

    • -M-

      En sano että fyysinen puoli on ainoa mikä ratkaisee, mutta aika paljon tuo onnellisuus tuntuu olevan aivokemiasta ja kehon toiminnasta kiinni. Varmasti enemmän kuin mitä yleisesti annetaan ymmärtää. Työttömyys, runsas liikunta ja päihteettömyys on varmasti mainio yhdistelmä onnellisuuden kannalta. Sillä edellytyksellä tietysti että onnistuu hyväksymään tuon työttömyyden.

      • erkki-täti

        Aivokemialla ja mielialalla on tietysti yhteys. Tämä on tiedetty jo kauan, ja aivojen välittäjäaineiden molekyyleihin perustuvat myös mielialalääkkeet yms.

        Luultavasti tulevaisuudessa naureskellaan tämän ajan mieliala- ja masennuslääkkeille, koska loppujen lopuksi ne ovat vain kömpelöitä tekeleitä verrattuna ihmisen oman elimistön tuottamiin hormoneihin ja muihin aineisiin. Kaiken kukkuraksi lääkitykset sekoittavat ihmisen oman kehon toimintaa, ja ilmeisesti aiheuttavat oireiden uusiutumista/pahenemista monissa tapauksissa.

        Toistaiseksi bisnes kuitenkin jyllää, vaikka melko monessa tutkimuksessa on todettu, että jo pienikin määrä liikuntaa toimii masennuslääkkeenä paremmin kuin synteettinen pilleri.

        Mutta kuten sanottu, bisnes jyllää ja maailmanlaajuisesti valtavalla bisneksellä on tehokkaat keinot ja tarpeeksi rahaa lobata asioita läpi hoitosuosituksiin.

        Lääkefirmoilla on tosiaan valtaa. Tietysti vika on myös monien ihmisten ajatteluketjussa "sairauksiin otetaan lääkettä -> masennus on sairaus -> otan lääkkeen".

      • -M- kirjoitti:

        Lääkefirmoilla on tosiaan valtaa. Tietysti vika on myös monien ihmisten ajatteluketjussa "sairauksiin otetaan lääkettä -> masennus on sairaus -> otan lääkkeen".

        Mikä vika tuossa ajatusketjussa on? Masennuslääkkeet ovat tehokkaita keskivaikeaan tai vaikeaan kliiniseen masennukseen. Ne eivät ole mitään onnellisuuspillereitä, jotka tekisivät ei-masentuneesta onnellisen, lieväänkin masennukseen teho aika vähäinen.

      • -M-
        outsider1 kirjoitti:

        En ole asiantuntija mutta luulen että aika monet ihmiset käyttävät niitä turhaan tuon ajatusketjun takia. Kaikilla lääkitystä käyttävillä ei voi olla keskivaikeaa tai vaikeaa masennusta.

      • 12+17
        -M- kirjoitti:

        En ole asiantuntija mutta luulen että aika monet ihmiset käyttävät niitä turhaan tuon ajatusketjun takia. Kaikilla lääkitystä käyttävillä ei voi olla keskivaikeaa tai vaikeaa masennusta.

        Eräs masennuslääke kyllä auttaa minua tehokkaasti nukkumaan samoin kuin bentsot että on niistä jotain hyötyäkin.

      • älkää aivoja testatk
        12+17 kirjoitti:

        Eräs masennuslääke kyllä auttaa minua tehokkaasti nukkumaan samoin kuin bentsot että on niistä jotain hyötyäkin.

        Et kuitenkaan ehtinyt kokeilla liikuntaa ( edes yhtä kaveria) ennenkuin aloitit

        Kun lopetat lääkityksen, pidä tarkkaan huoli, että liikut paljon joka päivä ja et sekaannu alkoholiin ainakaan vuoteen.

        Koska kohtalotovereilla oireet tulevat pahempina, vaikka eläisi ihan tavallisesti.

    • till..

      Samaa mieltä. Jos sinulla ei ole kunnollista koulutusta niin et mitenkään voi saada hyväpalkkaista työtä ja aikuisen miehen ei alle 2700 euron kuussa kannata raataa koska sitä halvemmalla et saa rahoitettua siedettävää autoa ja/tai asuntoa. Työttömänä jää enemmän aikaa omasta terveydestä huolehtimiseen ja harrastuksiin. Taloudellisesti tietenkin on tiukkaa mutta niin se olisi heikosti palkatuissa töissäkin.

      • Aivan!

        On totta että alle 2700 euron palkalla ei kannata tehdä työtä, sillä jostakin 11-12 euron tuntipalkasta ei jää mitään itselle.
        Työttömyys on joka kantilta tarkasteltuna parempi vaihtoehto kun tuollainen halpatyö.

        Työttömällä on aikaa tehdä mitä vaan, mihin varaa sattuu olemaan.

      • Pimeää työtä teen
        Aivan! kirjoitti:

        Tuo 11-12 euroa tunti on saatava pimeästi ja samaan aikaan nostettava kaikki mahdolliset tuet ja avustukset, silloin se kannattaa muuten ei.

      • till...
        Aivan! kirjoitti:

        On totta että alle 2700 euron palkalla ei kannata tehdä työtä, sillä jostakin 11-12 euron tuntipalkasta ei jää mitään itselle.
        Työttömyys on joka kantilta tarkasteltuna parempi vaihtoehto kun tuollainen halpatyö.

        Työttömällä on aikaa tehdä mitä vaan, mihin varaa sattuu olemaan.

        Tämäkin kaunis kesäpäivä olisi mennyt ihan pilalle jos olisin viettänyt sen vaikka kassalla, taxin ratissa, varastolla tai siivoamassa. Päivän pilaamisesta 1700 euroa kuussa ei todellakaan ole riittävä korvaus!

      • Näin on
        till... kirjoitti:

        Tämäkin kaunis kesäpäivä olisi mennyt ihan pilalle jos olisin viettänyt sen vaikka kassalla, taxin ratissa, varastolla tai siivoamassa. Päivän pilaamisesta 1700 euroa kuussa ei todellakaan ole riittävä korvaus!

        Pilalle nämä kauniit kesäpäivät jokatapauksessa menee kun ei sitä yksinäisenä nuorena miehenä voi mihinkään lähteä eikä tietenkään naiset kiinnostu minusta.

      • till.....
        Näin on kirjoitti:

        Pilalle nämä kauniit kesäpäivät jokatapauksessa menee kun ei sitä yksinäisenä nuorena miehenä voi mihinkään lähteä eikä tietenkään naiset kiinnostu minusta.

        Työttömänä voi sentään nukkua pitkään, käydä pitkällä juoksulenkillä, uimassa... Olisihan se kiva jos olisi varaa matkustaa jonnekin kauas mutta ei sitä rahaa ole kaikilla töissä olevillakaan. Rahalla voisi kyllä ostaa onnea mutta sitten sitä pätäkkää pitäisi olla paljon enemmän kuin tavallisella työmiehellä.

    • Naisasia 101

      Niin muistakaa miehet tarinan opetus:
      1. Älkää pitäkö kiinni oikeuksistanne.
      2. Vain naiset saavat valittaa, ja siten myös avun.
      3. Naiset eivät pidä siitä että heidän aiheuttamasta tilanteesta, muistutetaan heitä itseään.

      Kun muistatte nämä kohdat, voitte mennä iloiselle pyöräretkelle 40 vuotiaina neitsytmiehinä, ja muistaa kuinka ihanaa elämä on!

    • Totuus.

      "olenkin lähes yhtä hyvässä kunnossa kun pääministerimme"

      Olet siis narsisti.

      • fant..off

        Ja pääministerimme psyykestä tekevät otsikoita jo kansainväliset tietotoimistot..

        Ketä kiinnostaa hammaskeijun selfiet, kun omaisilla on hätä lentoturmasta?

        Ihan Fantastista tosiaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      82
      3193
    2. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      92
      2905
    3. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      53
      2152
    4. Mietin että

      Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin
      Ikävä
      20
      1605
    5. Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon

      Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..
      Vimpeli
      6
      1379
    6. Oot ilkee paha noita

      Paha babushka Luulitko etten tienny
      Ikävä
      15
      1369
    7. Sytyttikö hallin lapsi vai joku mielipuoli

      Onko tietoa? Toivon jälkimmäistä
      Vimpeli
      19
      1344
    8. Aaamu on täällä taas!

      Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa
      Ikävä
      13
      1321
    9. Tajusin vaan...

      Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein
      Ikävä
      14
      1317
    10. Noin ulkonäkö-jutut ei multa

      Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin
      Ikävä
      35
      1275
    Aihe