" Äidit vain, nuo toivossa väkevät"

Vahvuutenne kyllä tiedetään ja tunnetaan.

Jatkakaa, jaksakaa, siiä teissä on maailman tulevaisuus.

Ei kaadu sus, ole siltä osin huoleton! Uusia äitejä on "remmissä" ihan luonnonomista lähtökohdista, nuoria äitejä joista jokainen vie ikiaikaista vaistoa tehtävästään eteenpäin. Muuttuvassa maailmassa ei aina voi/eikä saiakaan olla se "kaiken tietävä":D Vastuun voi jo heittää "elämän koululaisille" itselleen" siinäkin pätee tuo vanha sanonta "niin makaat kuin petaat"

Nuo runoilijan sanat, on niin täynnä tietoa, ei niitä pidä kokea raskaina velvotteina, vaan myös itsekin jo luottaa evästyksen jatkuvan heissä. Ympäröivä maailma tarvitsee alati myös lämpöä, järkeä ja kannustusta

On tosin äitejä joiden oma mentaliteetti vaatii saada pysyä "roolissaan", keräävät lapset essun-nauhoihinsa aikuisinakin, tehden turhaan heidät avuttomiksi itsenäistymiseen! Suomalainen sanalasku pätee hyvin mielestäni: "Sinulla on isot silmät itselläsi" sanoi jänis poikasilleen! Uskoisin sen tarkoittavan, katsele ja ajattele, opi, ja tee itse!

Äiti on silloin tehtävässään onnistunut, kun on tehnyt itsensä tarpeettomaksi...näin olen kuullut sanottavan ja kyllähän siinä vinha perä onkin. Kun kodin eväät elämään on annettu kulloisenkin kyvyn ja ymmärryksen mukaan, pitää vaan luottaa poikasten valmiuteen selvitä ilman äidillistä holhousta. Äidinrakkauteni ei suurille koetuksille ole joutunutkaan, ja kyllähän äitiys on elämänikäinen sitoumus, samalla suuri kunnia ja etuoikeus.

En oikein pidä äitien vahvuuden ylistyksestä, kyllä äitikin saa näyttää heikkoutensa, varmasti joka vaiheessa äiti tahtoo parasta lapsilleen.
Lydia Koidulan Äidin sydän -laulusta inhoan sitä säkeistöä, jossa puhutaan "kun moititaan ja poljetaan, jäät yksin yöhön, unholaan. "

Suomalainen yhteiskunta tukee äitejä suurenmoisesti tarjoamalla pitkän äitiysloman, hoitovapaat ja laadukkaan päivähoidon, siinä imelät juhlapuheet jäävät toiseksi. Ei äidin tarvitse kaikkea jaksaa, hän on rakas äiti ilman uhrauksia ja täydellisyyttäkin.

P Mustapää on runon säkein parhaiten tuonut esille vanhempien osan elämässä,

" Ja katso, me laulun teimme:
se miestä osa on.
Se on riemun ja murheen lapsi
ja yön ja auringon.
Vaan elävän veden lähde
kummuista pulppuaa
ja isien tuhkasta kukkii
lastenlapsien maa.
On onnellisten osa
elää lauluissaan:
sillä katso: laulut jäävät
vaan laulajat unhoitetaan."

Nyt mummina usein mietin, miten olen leiviskäni kantanut ja siitä parhaimman osan jälkikasvulle lohkaissut tasapuolisesti. Toivon olleeni oikeudenmukainen kaikessa ja kaikille jakaessani niitä elon onnen pisaroita tavatessani jälkikasvua. Uskon ajan kultaavan muistot, nekin joista joskus olen huolta kantanut. Jälkikasvulla on aina tilaa sydämessäni tulla iloineen ja huolineen helmoihini.

Elisabeth Rehn tuo esiin naisten vahvuuden,eilisessä Ilta-Sanomissa,nimenomaan sotatoimialueilla.
Unohtamatta omia naisiamme ja lottiamme sodanaikana.
Lauri Viita tuo sen naisena,äitinä olemisen niin jalosti esille.

Nuorin tyttäreni kulkee täysin jalanjälkiäni,hän tuli vanhoillapäivillään vielä äidiksi 36v.Teiniikäisten tyttöjen ja tämän pikkuvesselin sopeuttaminen opiskeluun,töissäkäyntiin ja kodinhoitoon,ei liene niitä helpoinpia tehtäviä.
No niin,miltä nyt tuntuu olla iltatähden äitinä,haasteellista ainakin hän vastasi.

sus ja toisetkin

Tuli mieleeni, että anoppi on myös äiti ja kuinka toiset heistä toimivat runon mukaan "heille on annettu voima ja valta"?

Minun anopilla oli 7 poikaa ja kukaan ei osannut mieleistä miniää anopille hankkia, mutta 3 tytärtä, joista yksi oli naimaton ja kaksi sai oikein kelvollisen vävyn hänelle.

Äidilläni oli 2 tytärtä ja vävyt oli mieleisiä. Pojista toinen avioitui, kun sai lapsen, mutta erosi pian, mutta miniää äiti ei koskaan moittinut. Toisella pojalla oli useita miniä ehdokkaita, jotka hän toi pakostakin äitini kotiin, koska hän oli perinyt tilan, mutta äiti ei koskaan moittinut heitä.

Mutta kyllä hän meille tyttärille joskus kertoi, kuinka saamattomia nahjuksia nämä naiset oli.

Itselläni on kaksi tytärtä, joista toinen on sinkku, ja tämä ainokainen vävy on mielestäni todella mukava, mutta tyttäreni anopilla on paljonkin moitittavaa miniästään, siis minun tyttärestä!!" Itsekkään en ole päässyt kuin jonkinlaisiin muodollisiin puheväleihin tämän anopin kanssa, vaikka pakostakin tapaamme aika usein. Yhteisiä juhlia minä vältän, siis en mene niihin ollenkaan.

Oletan kyllä tämän johtuvan siitä, että karjalaisten ja hämäläisten on vaikea ymmärtää toisiaan, mutta sitten omaan anoppiini tämä päätelmä ei päde.

Miten kohtaatte Sylvi Kekkosen mietelmän,

"Pieni on se äidin sydän, johon ei mahdu kun omat lapset."


https://www.youtube.com/watch?v=houO_ucdLWw

Laila Kinnunen Pieni sydän laulun sanoin tuo esille sen miten avara ja pohjaton on ihmissydän, mitä kaikkea sydän voi pitää sisällään, olipa kyse äideistä tai isistä.

Tangokilpailussa laulun esitti Maria Tyyster, aikaisemmin Sakari Kuosmanen ja Arja Koriseva, jokaisen esityksessä on sydämen ääni tunteen paloon kätkeytynyt. Tuohan sana Äiti aina jonkinasteisen värinän mieleen, olipa välit olleet viileät tai sitten ei.

Minunkin pitää vielä jatkaa , itsepähän otin aamuyöstä tämän aiheen, jossa ei kuitenkaan voi suorasanaisesti kaikkea kertoa.

" Kun avaa sydämensä rakkaudelle, avaa sydämensä myös surulle", mistähän lie tuokaan nyt mieleeni juolahtanut.
Minäkin kun olen kuin magneetti, joka vedän puoleeni monimutkaisuutta, kohdalleni osuu myös vaikeita ihmisluonteita ja kohtaloita mutkienkin takaa.

Vielä lapsista ja lastenlapsista. Jos useampilapsisissa perheissä on yksikin jollain lailla harhateille joutunut, on kaikkien muiden luovutettava omasta elämästään tälle yhdelle. Kaikkein vähäisimmälle huomiolle jää perheessä ilman muuta se, josta ei koskaan ole huolta ja huolenpitoa tarvinnut kantaa. Sen voi kyllä tasaannuttaa myöhemmin, jos elinaikanaan ennättää, ottamalla tämän eniten yksinpärjänneen enemmän syliinsä, vaikka vasta tämän ollessa viiskymppinen. Asiat ja läheisyydet ennättää saada kohdalleen.

Lastenlasten kohdalla voi myös sattua onnettomia ´ kohtaloita ´ oman lapsensa avioliiton myötä. Joku lapsenlapsi voi joutua kärsimään suhteettoman paljon ilman omaa syytään.
Auttamisessa ei uhrautumisesta tai marttyyriudesta ole kyse, vain rakkautta ja myötäelämistä, jonka jälkeen voi tuntea antaneensa kaikkensa, mihin on pystynyt.
Silloin vasta saa omalle mielelleenkin rauhan, kun enempään ei olisi pystynytkään.

Ja iskät nuo perheen ruokapöydän safkan mahdollistajat
- roskapussin mäkeen viejät
- koiran ulkoilluttajat
- lapsen syliin ottajat
- väliin oluthaarikan kallistajat

olkoon rakkautemme jykevä