Vähän erilainen televisiojumalanpalvelus 3.8.2014

kuunteleva_kirkko

Hei kaikki, jos ette ole vielä katsoneet, niin katsokaapa rippileirillä televisioitu jumalanpalvelus, nähtävissä hyvän aikaa yle areenassa: http://areena.yle.fi/tv/2163182.

Sinikka-pappi

18

156

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hyvin nukutti

      Katsoin alun ja lopun tv:stä muun ajan nukuin. Sen vain kuulin, kun naispappi selitti Pyhän Hengen olemusta. Ja sanoi ettei Pyhä henki ole persoona ?!

      Vaikka Jeesus on Jumala on hän myös persoona ja samoin minulle on myös Pyhästä Hengestä opetettu. että Hän on Persoona.

      Evankeliumi Johanneksen mukaan 16

      " Mutta kun HÄN tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen.

      Sillä ellen minä mene pois, ei Puolustaja tule teidän tykönne; mutta jos minä menen, niin minä hänet teille lähetän.

      8. Ja kun hän tulee, niin hän näyttää maailmalle todeksi synnin ja vanhurskauden ja tuomion:
      9. synnin, koska he eivät usko minuun;
      10. vanhurskauden, koska minä menen Isän tykö, ettekä te enää minua näe;

      11. ja tuomion, koska tämän maailman ruhtinas on tuomittu.

      13. Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen.

      Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa. "

      Pappi ei näköjään tuntenut tätä persoonaa.


      • ed.
        totuusvoittaaaina kirjoitti:

        Ei kai vaan naisapapit pitäneet sitä? Jos silloin voi sanoa epäjumalan palvelus.

        Oikea jumalanpalvelus on tuolla

        http://www.lhpk.fi/nettimessu/

        "Ei kai vaan naisapapit pitäneet sitä? "

        "Sen vain kuulin, kun naispappi selitti .."

        Kuuntelin tuon 20.7-14 puheen. Oli ihan miehenpuhetta ! Kiitos linkistä.

        http://www.lhpk.fi/nettimessu/


      • yksi kyselijä
        ed. kirjoitti:

        "Ei kai vaan naisapapit pitäneet sitä? "

        "Sen vain kuulin, kun naispappi selitti .."

        Kuuntelin tuon 20.7-14 puheen. Oli ihan miehenpuhetta ! Kiitos linkistä.

        http://www.lhpk.fi/nettimessu/

        Mikä ihme tuo kaunis laulu on 6.7.2014 messun alussa? Onko se jokin virsi?


      • eki.
        yksi kyselijä kirjoitti:

        Mikä ihme tuo kaunis laulu on 6.7.2014 messun alussa? Onko se jokin virsi?

        Laulu oli Pekka Simojoen tekemä ja löytynee nuorten veisu- kirjasta, papit saa oikaista, jos muistin väärin.


      • yksi kyselijä
        eki. kirjoitti:

        Laulu oli Pekka Simojoen tekemä ja löytynee nuorten veisu- kirjasta, papit saa oikaista, jos muistin väärin.

        Oletko varma, tarkoitan nimenomaan 6.7. messua, se kuulosti paremmin joltain vanhalta virreltä, ilm. jonkin psalmin sanoin. Enemmän kuulosti siltä, että lopussa oli jokin modernimpi laulu.

        Kuuntelin sen vuoksi tuon 6.7., kun ei jostain syystä ensin lähtenyt se tuorein käyntiin.

        Taidan kuunnella ne kaikki, se oli mielenkiintoinen (siis se 6.7., saarnassa oli tuhlaajapoika, enkä pitkästynyt, sekin oli ihan mielenkiintoinen). Erityisesti pidän siitä, kun lauletaan Isä meidän.

        Ilmeisesti nuo kestävät tavallista kauemmin, ihan hyvä tietää, jos joskus kävisi siellä.

        Pitääköhän siellä sitten tuntea ihmisiä, kun en tunne siellä ketään, vai voiko sinne tulla joku muuten vaan. Tosin jos he aikovat jatkaa nimenomaan Hgistä nettimessuja, on parempi että laulaessa pidän suuni kiinni, että en pilaa äänelläni...


      • yksi kyselijä
        yksi kyselijä kirjoitti:

        Oletko varma, tarkoitan nimenomaan 6.7. messua, se kuulosti paremmin joltain vanhalta virreltä, ilm. jonkin psalmin sanoin. Enemmän kuulosti siltä, että lopussa oli jokin modernimpi laulu.

        Kuuntelin sen vuoksi tuon 6.7., kun ei jostain syystä ensin lähtenyt se tuorein käyntiin.

        Taidan kuunnella ne kaikki, se oli mielenkiintoinen (siis se 6.7., saarnassa oli tuhlaajapoika, enkä pitkästynyt, sekin oli ihan mielenkiintoinen). Erityisesti pidän siitä, kun lauletaan Isä meidän.

        Ilmeisesti nuo kestävät tavallista kauemmin, ihan hyvä tietää, jos joskus kävisi siellä.

        Pitääköhän siellä sitten tuntea ihmisiä, kun en tunne siellä ketään, vai voiko sinne tulla joku muuten vaan. Tosin jos he aikovat jatkaa nimenomaan Hgistä nettimessuja, on parempi että laulaessa pidän suuni kiinni, että en pilaa äänelläni...

        Hmmm...taisin lähteä kuuntelemaan erästä toista linkkiä...

        Täytynee jossain vaiheessa katsoa myös tv:n juttu, jos ehdin.


    • Se siitä

      Aika erikoista opetusta Pyhästä Hengestä nuorille ja oikein papin omasta päästä, että Pyhä Henki istuu ikääkuin näkymättömänä ihmisen vieressä, vaikka uudessa liitossa nimomaan Jumalan panee Henkensä ihmisten sisimpään: Hes.36:26,27.

    • erkki.

      Tuli katsottua livenä sunnuntaina.
      Itselleni välittyi nuorten ilo, olla mukana....

      Lisää tuollaisia, sekä nojatuolikirkkoja, niistä tulee mieleen tuomas- messut, joissa olen ollut mukana ja jotka eivät jätä ketään kylmäksi.

      Hyvin posiitiivinen tunnelma.

      • yksi kyselijä

        Miksi Tuomas-messuja muuten sanotaan epäilevän Tuomaan messuiksi, kun ainakin joskus kun olen kuunnellut radiosta, se oli paremmin melkein "uskovaisempi" messu kuin tavallinen. Joitakin onnistuneita olen kuullut. Ilmeisesti ne eivät enää ole niin suosittuja, ja täten tavallinen messu on saanut vaikutteita siitä, ja sitten tav. jumalanpalveluksessa sekoitetaan erilaisia musiikkityylejä, joka johtaa usein musiikilliseen kakofoniaan. Jostain syystä se sopi Tuomas-messuun, mutta ei tavalliseen jumalanpalvelukseen.


    • wopin eoiaöa

      Uskonnollinen usko tyydyttää itsensä, eli kyseessä on oman uskonnollisen lihansa uskonnollisten tarpeiden itsetyydystä, vaikka se olisi kollektiivinen itsevalittu kokemuskin: Kol.2:16-23.

      • erkki.

        Mites sä nyt tuollaiseen johtopäätökseen tulit ?

        Jo Paavali opettaa, että kun kokoonnutte yhteen, jollain on puhe, jollain laulu, eikä Raamattu missään kohtaa kehota ylistämään Jumalaa kurttuotsaisena.
        Johan sana evankeliumi on ilosanomaa, josta on myös ilo kertoa.....


      • erkki.

      • 7ujnm

        Markuksen evankeliumi:
        16:15 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille."
        Jäljellä olevaa Jumalan ja Jeesuksen Oman Sanan tietoa (osittain väärennettynä) löydät raamatun UT:n:
        -Matteuksen evankeliumista
        -Markuksen evankeliumista
        -Luukkaan evankeliumista
        -Johanneksen evankeliumista


      • hiukan kevennystä
        erkki. kirjoitti:

        Tätäkö wopin eoiaöa tarkoitit :

        https://www.youtube.com/watch?v=aW6AtaOF7EY

        Hmm...Balttis on nyt vaihtanut mielenkiintoisiin nimimerkkeihin...

        wopin eoiaöäm, etc.

        Vai huomasiko B. vain että on helpompi ottaa joku mikä tahansa kirjainyhdistelmä, vai puhuuko hän kenties kielillä?


      • huomattu on
        hiukan kevennystä kirjoitti:

        Hmm...Balttis on nyt vaihtanut mielenkiintoisiin nimimerkkeihin...

        wopin eoiaöäm, etc.

        Vai huomasiko B. vain että on helpompi ottaa joku mikä tahansa kirjainyhdistelmä, vai puhuuko hän kenties kielillä?

        Se on kyllä huomattu, mutta hänen kirjoitukset on helppo tunnistaa.....

        Puhuu varmaan " kielillä "........hmp..........?


    • Katsoin tänään jumalanpalveluksen Areenasta ja olipa hyvä toteutus. Vähän erilainen, josta sai hyvän kuvan siitä, millainen rippikoululeiri tänä päivänä on ja samalla vietettiin yhteistä jumalanpalvelusta.

      Kuuntelin saarnan tarkalla korvalla tämän ketjun keskustelun innoittamana. Se oli hyvä, yksinkertainen ja selkeä ja juuri kirkon opin mukainen. Myös miespappi olisi voinut pitää yhtä hyvän saarnan. ;)

      Pyhä Henki on asiana niin suuri, että jos siitä ei kaikkea sanota joka kerta ääneen, niin se ei tarkoita, että asia kielletään. Pyhästä Hengestähän voisi saarnata sata kertaa eikä vielä kaikkea saisi sanottua. Tuossa kontekstissa saarna oli juuri hyvä.

      Samoin joku asia voidaan sanoa eri sanoin kuin sanatarkasti jokin Raamatunjae. Se on sitä, että Sana elää ja tulee todeksi meille. Pappi esimerkiksi puhui saarnansa lopuksi Pyhästä Hengestä rauhantuojana. Eikö se ole juuri sitä, että Pyhä Henki tekee sydämeemme rauhan ja on sisällämme, kuten edellä joku kaipasi?

      Jumalan pyhä sana toimii siten, että se saa aikaan liikettä meissä emmekä vain toista raamatunjakeita ja yritä saada mahtumaan elämäntodellisuutta siihen hinnalla millä hyvänsä. Pyhä Henki on nimenomaan eläväksi tekijä ja siitä tässä on kyse. Annetaan hengen vaikuttaa meissä uudistavasti.

      Mulle jäi tästä tv-jumalanpalveluksesta tosi hyvä mieli.

      Antti-pappi

    • hyvin nukutti.

      "Pyhä Henki on asiana niin suuri, että jos siitä ei kaikkea sanota joka kerta ääneen, niin se ei tarkoita, että asia kielletään "

      Kuka täällä on puhunut KIELTÄMISESTÄ ? Puhe oli, että n.pappi sanoi, ettei Pyhä Henki ole PERSOONA. Raamattu taas sanoo, että ON !
      Ja mitä tulee naispappiin, kyllä minu korvaani kuulosti ihan erilaiselta kuunnella tuo

      http://www.lhpk.fi/nettimessu/

      Henkikin oli eri, eikä vain miespappi.Tuo kuulosti vanhan ajanluterilaiselta puheelta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      60
      854
    2. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      111
      813
    3. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      240
      699
    4. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      51
      691
    5. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      49
      609
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      57
      570
    7. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      91
      540
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      22
      536
    9. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      76
      533
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      43
      518
    Aihe