Siamilaiset kaksoset

Miten on?

Kuinka päästä yhdistyneet siamilaiset kaksoset puhuvat? Luin, että samoilla aivoilla olevat kaksoset näkevät samoja unia ja niin edelleen. Mutta puhuvatko he samaan aikaan? Vaikea käsittää koko aihetta. :D Miten sen voisi selittää... Ensin tuli mieleen että he puhuisivat samaa asiaa, mutta suusta tulee kummallakin ihan omia juttuja. Miten aivot voi määrätä mitä se toinen henkilö haluaa sanoa koska aivot on samat. Jos ne toiset silmät näkevät nallen ja toiset silmät näkevät puukapulan niin miten he kummatkin osaavat ajatella että haluaa ottaa sen esineen käteen ja ottaakin. Näkeekö se toinenkin sitten sen puukapulan vaikka ottaa nallen käteen?

4

770

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mystistä

      Siamilaisilla kaksosilla esiintyy hyvinkin merkillisiä ilmiöitä. Esim. amerikkalaiset Abby ja Britty Hensel ovat yläruumiistaan kaksi ja alaruumiistaan yksi. Toisen selkäydin ja aivot ohjaavat toista, toisen toista jalkaa. Silti jalat toimivat koordinoidusti. He ovat vaivatta oppineet kävelemään, ajamaan pyörällä, uimaan ja pelaamaan palloa. On täysin käsittämätöntä, miten eri aivojen ohjaamat jalat voivat koordinoitua.

      Joskus epilepsian hoidossa on jouduttu katkaisemaan yhteys aivopuoliskojen väliltä, vaikka aivot ovat muuten paikallaan. Tällainen henkilö tuntee edelleen olevansa yksi, mutta kokein on osoitettu, että toinen aivopuolisko ei koe samaa kuin toinen. Jos toinen silmä näkee, mitä toinen on estetty näkemästä, ei toinen aivopuolisko saa tästä vihiä. Aika mystistä.

      Esimerkkisi siamilaisten aivoissa on selvästikin kaksi toimintoa, mutta mitä aivoalueita ne käyttävät, lienee tuntematonta.

      • Eihän tuossa sinänsä ole mitään hirveän ihmeellistä. Ihmiset yleensäkin oppivat tekemään asioita yhdessä. Kun tuon on pienestä oppinut, niin ei siinä mitään ihmeellistä ole.


    • spurmate

      Tästähän olisi jännä tehdä määritelmiä, että miten paljon ihmiset saavat olla yhdistyneet, että puhutaan vielä kahdesta eri yksilöstä. Tyyliin, että joku pieni syöpämokkula ei vielä ole erillinen yksilö, mutta sitten pikkuisen kiinniolevat kaksoset ovat eri yksilöt. Tässähän tullaan lähelle sitä, että miten ihmishenki ja "sielukysymykset" ratkeavat...

    • Voitaisiinkohan erilliset identtiset kaksoset leikellä ja kursia kokoon niin että saataisiin melkein aito siamilainen kaksosolento?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      58
      1686
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      365
      1172
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      138
      963
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      14
      804
    5. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      632
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      608
    7. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      90
      568
    8. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      47
      562
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      508
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      47
      495
    Aihe