Muutostahan on kun jokin asia on aluksi jotain jollain hetkellä ja sitten se onkin toisella hetkellä aivan jotain muuta. Tämä muutos voi siis tapahtua meidän tietoisuutemme kohteissa, siis niin että me tahtona todistamme jonkin tapahtuman näkökentässämme/tietoisuudessamme. Kuitenkin kun puhumme muutoksesta ihmisessä itsessään, siis tietoisuudessamme, niin silloin voimme sanoa, että tätä muutosta ei voi tapahtua, koska se mikä on, ei voi muuttua miksikään mitä se ei jo ole. Se mikä on jo aiheuttaa muutoksen, siispä se on muutoksen syy, joten muutoksen tulos, eli uusi minä on siten vanhan minän tuote. Tällä tavalla ensimmäinen minä ei ole muuttunut miksikään, koska tämä minä/tietoisuus on ajallisesti yhtenäinen, vaikka se muodostuukin eri minuuksista. Täten tahto ei ole vapaa, koska kaikki tapahtuva muutos, joka seuraa nykyisestä minästä, toteutuu välttämättä, koska se ensimmäinen minä on muutoksen alkusyy. Siksi myöskään muutoksen laadulla ei ole mitään tekemistä tahdon vapauden kanssa. Kun ihminen syntyy, niin silloin ihminen on jotain. Ennen kuolemaansa ihmisessä tapahtuu muutoksia, mutta kun katsomme näitä hetkellisiä muutoksia ajallisena jatkumona voimme havaita, että muutoksia tapahtuu aina rajallisesti suhteessa kuluneeseen aikaan. Täten myös syitä täytyy olla rajallinen määrä, koska syitä on rajallinen määrä voimme havaita, että nämä vaikuttavat syyt muodostavat jonkin subjektin elämän kaikkien valintojen historian, siis minän tekemien kaikkien valintojen historian. Mutta missä tässä historiassa ilmenee valinta? Tämä paljon puhuttu harkintakyky on tietysti yksi vaikuttava syy ja osa tätä valintahistoriaa, mutta missä määrin tämä harkinta on vapaata? Tämä ajallinen perspektiivi näyttää toteen, että alkusyy eli ensimmäinen minä vaikuttavana syynä aiheuttaa toisen minän synnyn, joka taas aiheuttaa kolmannen minän synnyn jne. Se miten ensimmäinen kausaliteettiketjun vaikuttava syy vaikuttaa itse itseensä tietysti kertoo vain sen mitä tämä ensimmäinen kausaliteettiketjun edustama minä edustaa. Tahto valitsee juuri sen mikä sen täytyykin valita, mitään vapaata valintaa ei ole olemassa. Mikään ei myöskään muutu subjektien mahdollisuuksien suhteen, sillä mahdollisuuksia on aina vain yksi. Vapaavalintahan edellyttäisi ajan pysäyttämistä, mutta aikahan ei pysähdy. Yhteiskunnallisia muutoksia ei ole olemassa, vaan yhteiskunta on ikuisesti ja aina täysin sama. Mitään muutosta ei voi tapahtua. Ennen kaikkea subjekti ei voi muuttaa millään tavalla itseään, mitään parannusta ei subjektissa voi tapahtua.
Subjekti hahmottaa todellisuuden tiettyjen pääkäsitteiden kautta ja nämä pääkäsitteet tietysti sitovat subjektin teoreettisetkin mahdollisuudet olemiseen ja hahmottamiseen yhteen ja samaan kehikkoon. Muutoshan kuvattiin sellaiseksi, joka hahmotetaan nimenomaan näiden pääkäsitteiden kautta, joten muutos tapahtuu aina tämä ajattelujärjestelmän sisällä, mutta itse ajattelunjärjestelmä on muuttomaton. Ajattelujärjestelmä ei voi muuttua ja itse ajattelukin on täysin determinoitua, mitään subjektin vapaata valintaa ei ole olemassa. Ajattelun kausaliteetti tarkoittaa sitä, että ihmisen tietoisuus vaikuttaa itse itseensä, joten silloin syntyy kuvitelma, että subjekti voisi ikään kuin tehdä jonkin valinnan, käyttää harkintakykyään. Mutta asia ei ole niin, vaan tämä itse itseensä vaikuttaminen on vain determinoitua kohtalon toteutumista. Siis itse vaikuttavana syynä itse itseensä tarkoittaa vain sitä, että hetkellä t1 ajatus a on ajatuksen b synty syy ja hetkellä t2 ajatus b on ajatuksen c synty syy jne. Kausaaliketjuna tämä ilmaisee vain sen, että mitään vapaata valintaa ei ole, vaan nimenomaan ajatus a on ajatuksen b syy ja että mitään muuta mahdollisuutta ei ole olemassa.
Subjektit toimiva aina sen mukaisesti mitä he ovat syntyperältään. Kun tarkastelemme jonkun ihmisen elämää hänen kuoltuaan niin voimme tarkastella kyseisen subjektin valintojen historiaa, huomaten, että se muodostaa yhtenäisen kokonaisuuden siinä mielessä, että voimme listata kaikki vaikuttavat syyt ja niiden aiheuttamat muutokset alkuperäiseen minään asti. Huomaamme, että tämän historiallisen kokonaisuuden taustalla on juuri se ensimmäinen minä vaikuttavana syynä, sinä determinoivana kohtalona, joka määrää mitä subjektista lopulta tulee. Elämä kokonaisuutena on yhteenveto jonkin subjektin kohtalosta, kuinka tietyn tyyppinen verenperintö kohtaa elämän kaikessa julmuudessaan.
Yhteiskunnallinen muutoksen synty on täysin samanlainen kuin subjektin muutoksen synty. Yhteiskunta toteuttaa vain omaa kohtaloansa, joka on täysin ennalta determinoitu. Yhteiskuntien vaikuttavina syinä ovat ihmiset ja näiden kohtalot. Jokainen uusi sukupolvi syntyy maailmaan täysin tiedottomina, mutta kuitenkin nämä uudet sielut ovat perineet verensä fysiologisen olemuksensa kautta ja oppimisen kautta he perivät ajatuksen vanhemmiltaan, ajatus on jotain, joka pyrkii kontrolloimaan verta. Ajattelu on tietoisuuden operatiivinen elementti, mutta veri on jotain, jonka päälle ajatus pyrkii. Kuitenkin veri on ajattelun synnyttävä syy. Siispä veri on ensisijaista verrattuna ajatukseen. Veri synnyttää ajatuksen. Veri on siis jotain, joka taistelee ajattelun kanssa kohtalon determinoitumisesta. Subjektille ilmenevänä kokemuksena, tämä taistelu voi vaikuttaa siltä, että olisi olemassa jokin vapaa tahto, mutta asia ei ole näin. Kun subjekti tulkitsee kausaliteettiketjuja todellisuudesta, niin silloin myös tämä itse tulkinta on yksi osa tätä tulkittavaa kausaliteettiketjua. Koska tämä tulkinta on vaikuttava syy, niin silloin voimme huomata, että silloin myös aiemmin todettu elämän valintojen historian tuottama kokonaiskuvaa katsoessamme huomaamme, että tämä tulkinta sijoittuu vain yhdeksi syyksi ihmisen elämän kaikkien valintojen väliin ja se on yksi vaikuttava syy. Vaikuttavana syynä tämä tulkinta on siis itse determinoitu, koska se seuraa vain edeltäneestä ajatuksesta ja kun tarpeeksi kauas katsotaan, niin kaikki syyt ja seuraukset voidaan johtaa verenperintöön asti.
Ajatellaanpa nyt tyypillistä tilannetta, jossa tahdon pitäisi olla vapaa. Kun ihminen kohtaa jonkin moraalisen ongelman, siis ristiriitaisen tilanteen, jossa ei ole välitöntä tietoisuutta siitä miten pitäisi toimia. On kuvitelma kahdesta vaihtoehdosta, mutta vain toisen voi valita. Tässä siis toteutuu tämä harkintatilanne, jossa tahto päätyy ajatuksesta a ajatukseen b, jolloin ajatus a on ajatuksen b synnyttävä syy. Harkinta on siis determinoitua, koska ajatus b seuraa välttämättä ajatuksesta a. Tietysti subjektista koettuna meistä tuntuu, että jotain valintaa on olemassa, mutta todellisuudessa itse vaikuttaa vain itseensä ja me ikään kuin elämme tässä valinnassa mukana. Vaistonvaraista toimintaahan ei koskaan kutsuta vapaan tahdon valinnaksi, koska silloin toimimme vain vaiston mukaan ja silloin ei ole olemassa mitään harkintaa tai valintaa. Kuten olemme edellä huomanneet, tätä valintaa ei myöskään tapahdu rationaalisessa ajattelussa, joka on myös yhtä veren determinoimaa kuin viettipohjainen toimintammekin. Maailmanparantajien päässä vain tapahtuu erittäin aktiivista itsen vaikuttamista itseensä, tämä aktiviteetti ei kuitenkaan tee näistä ihmisistä yhtään sen parempia tai vapaampia verrattuna niihin ihmisiin, jotka eivät juuri järkeään käytä; jo käsitteiden parempi käyttäminen tai vapaampi käyttäminen rikkoo itse kausaliteetin lakia vastaan. Itse asiassa liiallinen aivojen aktiviteetti kertoo vain jotain kyseisen subjektin veren laadusta. Veren laatu taas kertoo mitä kyseinen veri edustaa. Tietysti älyllinen aktiviteetti kasvaa yhteiskunnan koon kasvaessa, joten subjektien yleinen älyllisyys kasvaa yhteiskunnan kasvaessa, koska kasvava yhteiskuntasubjekti tarvitsee suuremmat resurssit ja korkeamman tason fysiologiset hallintojärjestelmät. Mikä on todella muuttunut yhteiskunnassa primitiivisen ihmisen kehityttyä sivistyneeksi ihmiseksi? Välineet ovat kehittyneet, mutta kaikki muu on säilynyt täysin samana. Välineiden muutos ei kuitenkaan vaikuta millään tavalla siihen mikä on ikuista ja muuttumatonta, nimittäin välineiden kehitys on aina suhteellista. Koska jokin väline on tehokkaampi, niin se ei tarkoita, että mikään ikuisesti muuttumattomassa ihmisessä olisi muuttunut. Itse asiassa kaikki välineet kehittyvät suhteellisen samassa suhteessa verrattuna toisiinsa, joten itse välineiden abstraktit tarkoitukset säilyvät täysin samoina, vaikka niiden vaikutus onkin kvantitatiivisesti erilainen kuin ennen.
Eri subjektien kokemukset ovat sisällöllisesti ehkä erilaisia, mutta, koska heidän ajatusjärjestelmät ovat täysin samat, niin sen takia itse kokemusten sisällöillä ei ole mitään merkitystä. Ikuinen samuus ja muutoksen olemattomuus johtuu siitä, että ajattelujärjestelmä ja veri periytyvät ikuisesti absoluuttisen samoina. Veren ja ajatuksen absoluuttinen samuus johtuu siitä, että kaiken alkusyy on aina jokaisen uuden syyn alkusyy. Syyt jatkuvat ajallisesti yhtenäisenä jatkumona ja syitä on olemassa vain rajallinen määrä. Täten veri ja ajatus ovat ikuisesti muuttumattomia, vaikka ne voivat ilmetä ajatusjärjestelmissä koettuna erilaisina. Itse kokemuksen sisältöhän koetaan aina abstraktin ja täysin muuttumattoman ajattelunjärjestelmän kautta, joten kokemuksen sisältöjen muutoksella ei ole edes teoriassa mitään merkitystä. Tämä kokemus ajatusjärjestelmän sisällä on vain yleisen muodon kautta syntynyttä sisältöä. Siis ajatusjärjestelmän muoto tuottaa sen sisällöt. Veri taas tuottaa ajatusjärjestelmän ja sitä kautta jokaisen erityisen kokemuksen. Ikuinen ja absoluuttinen samuus syntyy kausaliteettiketjun ajallisesta yhtenäisyydestä, on olemassa vain yksi alkusyy ja kaikki muu on tämän alkusyyn determinoimaa kohtaloa.
Sinänsä harha muutoksesta on vain yksi ajatus ja vaikuttava syy, joka indikoi vain tietystä luonteenlaadusta ja verenperinnöstä. Kun veri ja ajatus taistelevat keskenään niin silloin tietysti tämä tilanne vaikuttaa ristiriitaiselta, vaikka periaatteessa ristiriitoja ei pitäisi ollenkaan ilmetä, jos kausaliteetin laki vallitsee. Ristiriidoiksi koetaan itsellemme vihamieliset tunteet ja sitä kautta kun niistä pyritään eroon, tarvitaan sellaisia ajatuksia kuin muutos, tahdonvapaus taikka parannus. Siellä missä ei koeta ristiriitoja, ei myöskään tarvita tahdonvapautta, muutosta taikka parannusta. Tietenkin ristiriidan kokeminen on tietynlaisen verenperinnön olemus, joka ilmenee alkusyyn seurauksena. Olemuksemme siis määrittyy sen kautta, mikä on meidän alkusyymme; mistä puusta meidät on veistetty. Täydellinen samuus edellyttää täydellistä ristiriidattomuutta. Tämä ristiriita onkin vain yksi muutoksenharhan synnyttämä ajatus, joka ei tietenkään ole olemassa sellaisessa ajattelunjärjestelmässä, jossa ei tunnusteta muutosta, vaan kaikki muutos kielletään apriorisesti. Maailma on täydellinen ja muuttumaton ja mitään muutosta ei voi koskaan tapahtua.
Subjekti hahmottaa todellisuuden tiettyjen pääkäsitteiden kautta ja nämä pääkäsitteet tietysti sitovat subjektin teoreettisetkin mahdollisuudet olemiseen ja hahmottamiseen yhteen ja samaan kehikkoon. Muutoshan kuvattiin sellaiseksi, joka hahmotetaan nimenomaan näiden pääkäsitteiden kautta, joten muutos tapahtuu aina tämä ajattelujärjestelmän sisällä, mutta itse ajattelunjärjestelmä on muuttomaton. Ajattelujärjestelmä ei voi muuttua ja itse ajattelukin on täysin determinoitua, mitään subjektin vapaata valintaa ei ole olemassa. Ajattelun kausaliteetti tarkoittaa sitä, että ihmisen tietoisuus vaikuttaa itse itseensä, joten silloin syntyy kuvitelma, että subjekti voisi ikään kuin tehdä jonkin valinnan, käyttää harkintakykyään. Mutta asia ei ole niin, vaan tämä itse itseensä vaikuttaminen on vain determinoitua kohtalon toteutumista. Siis itse vaikuttavana syynä itse itseensä tarkoittaa vain sitä, että hetkellä t1 ajatus a on ajatuksen b synty syy ja hetkellä t2 ajatus b on ajatuksen c synty syy jne. Kausaaliketjuna tämä ilmaisee vain sen, että mitään vapaata valintaa ei ole, vaan nimenomaan ajatus a on ajatuksen b syy ja että mitään muuta mahdollisuutta ei ole olemassa.
Subjektit toimiva aina sen mukaisesti mitä he ovat syntyperältään. Kun tarkastelemme jonkun ihmisen elämää hänen kuoltuaan niin voimme tarkastella kyseisen subjektin valintojen historiaa, huomaten, että se muodostaa yhtenäisen kokonaisuuden siinä mielessä, että voimme listata kaikki vaikuttavat syyt ja niiden aiheuttamat muutokset alkuperäiseen minään asti. Huomaamme, että tämän historiallisen kokonaisuuden taustalla on juuri se ensimmäinen minä vaikuttavana syynä, sinä determinoivana kohtalona, joka määrää mitä subjektista lopulta tulee. Elämä kokonaisuutena on yhteenveto jonkin subjektin kohtalosta, kuinka tietyn tyyppinen verenperintö kohtaa elämän kaikessa julmuudessaan.
Yhteiskunnallinen muutoksen synty on täysin samanlainen kuin subjektin muutoksen synty. Yhteiskunta toteuttaa vain omaa kohtaloansa, joka on täysin ennalta determinoitu. Yhteiskuntien vaikuttavina syinä ovat ihmiset ja näiden kohtalot. Jokainen uusi sukupolvi syntyy maailmaan täysin tiedottomina, mutta kuitenkin nämä uudet sielut ovat perineet verensä fysiologisen olemuksensa kautta ja oppimisen kautta he perivät ajatuksen vanhemmiltaan, ajatus on jotain, joka pyrkii kontrolloimaan verta. Ajattelu on tietoisuuden operatiivinen elementti, mutta veri on jotain, jonka päälle ajatus pyrkii. Kuitenkin veri on ajattelun synnyttävä syy. Siispä veri on ensisijaista verrattuna ajatukseen. Veri synnyttää ajatuksen. Veri on siis jotain, joka taistelee ajattelun kanssa kohtalon determinoitumisesta. Subjektille ilmenevänä kokemuksena, tämä taistelu voi vaikuttaa siltä, että olisi olemassa jokin vapaa tahto, mutta asia ei ole näin. Kun subjekti tulkitsee kausaliteettiketjuja todellisuudesta, niin silloin myös tämä itse tulkinta on yksi osa tätä tulkittavaa kausaliteettiketjua. Koska tämä tulkinta on vaikuttava syy, niin silloin voimme huomata, että silloin myös aiemmin todettu elämän valintojen historian tuottama kokonaiskuvaa katsoessamme huomaamme, että tämä tulkinta sijoittuu vain yhdeksi syyksi ihmisen elämän kaikkien valintojen väliin ja se on yksi vaikuttava syy. Vaikuttavana syynä tämä tulkinta on siis itse determinoitu, koska se seuraa vain edeltäneestä ajatuksesta ja kun tarpeeksi kauas katsotaan, niin kaikki syyt ja seuraukset voidaan johtaa verenperintöön asti.
Ajatellaanpa nyt tyypillistä tilannetta, jossa tahdon pitäisi olla vapaa. Kun ihminen kohtaa jonkin moraalisen ongelman, siis ristiriitaisen tilanteen, jossa ei ole välitöntä tietoisuutta siitä miten pitäisi toimia. On kuvitelma kahdesta vaihtoehdosta, mutta vain toisen voi valita. Tässä siis toteutuu tämä harkintatilanne, jossa tahto päätyy ajatuksesta a ajatukseen b, jolloin ajatus a on ajatuksen b synnyttävä syy. Harkinta on siis determinoitua, koska ajatus b seuraa välttämättä ajatuksesta a. Tietysti subjektista koettuna meistä tuntuu, että jotain valintaa on olemassa, mutta todellisuudessa itse vaikuttaa vain itseensä ja me ikään kuin elämme tässä valinnassa mukana. Vaistonvaraista toimintaahan ei koskaan kutsuta vapaan tahdon valinnaksi, koska silloin toimimme vain vaiston mukaan ja silloin ei ole olemassa mitään harkintaa tai valintaa. Kuten olemme edellä huomanneet, tätä valintaa ei myöskään tapahdu rationaalisessa ajattelussa, joka on myös yhtä veren determinoimaa kuin viettipohjainen toimintammekin. Maailmanparantajien päässä vain tapahtuu erittäin aktiivista itsen vaikuttamista itseensä, tämä aktiviteetti ei kuitenkaan tee näistä ihmisistä yhtään sen parempia tai vapaampia verrattuna niihin ihmisiin, jotka eivät juuri järkeään käytä; jo käsitteiden parempi käyttäminen tai vapaampi käyttäminen rikkoo itse kausaliteetin lakia vastaan. Itse asiassa liiallinen aivojen aktiviteetti kertoo vain jotain kyseisen subjektin veren laadusta. Veren laatu taas kertoo mitä kyseinen veri edustaa. Tietysti älyllinen aktiviteetti kasvaa yhteiskunnan koon kasvaessa, joten subjektien yleinen älyllisyys kasvaa yhteiskunnan kasvaessa, koska kasvava yhteiskuntasubjekti tarvitsee suuremmat resurssit ja korkeamman tason fysiologiset hallintojärjestelmät. Mikä on todella muuttunut yhteiskunnassa primitiivisen ihmisen kehityttyä sivistyneeksi ihmiseksi? Välineet ovat kehittyneet, mutta kaikki muu on säilynyt täysin samana. Välineiden muutos ei kuitenkaan vaikuta millään tavalla siihen mikä on ikuista ja muuttumatonta, nimittäin välineiden kehitys on aina suhteellista. Koska jokin väline on tehokkaampi, niin se ei tarkoita, että mikään ikuisesti muuttumattomassa ihmisessä olisi muuttunut. Itse asiassa kaikki välineet kehittyvät suhteellisen samassa suhteessa verrattuna toisiinsa, joten itse välineiden abstraktit tarkoitukset säilyvät täysin samoina, vaikka niiden vaikutus onkin kvantitatiivisesti erilainen kuin ennen.
Eri subjektien kokemukset ovat sisällöllisesti ehkä erilaisia, mutta, koska heidän ajatusjärjestelmät ovat täysin samat, niin sen takia itse kokemusten sisällöillä ei ole mitään merkitystä. Ikuinen samuus ja muutoksen olemattomuus johtuu siitä, että ajattelujärjestelmä ja veri periytyvät ikuisesti absoluuttisen samoina. Veren ja ajatuksen absoluuttinen samuus johtuu siitä, että kaiken alkusyy on aina jokaisen uuden syyn alkusyy. Syyt jatkuvat ajallisesti yhtenäisenä jatkumona ja syitä on olemassa vain rajallinen määrä. Täten veri ja ajatus ovat ikuisesti muuttumattomia, vaikka ne voivat ilmetä ajatusjärjestelmissä koettuna erilaisina. Itse kokemuksen sisältöhän koetaan aina abstraktin ja täysin muuttumattoman ajattelunjärjestelmän kautta, joten kokemuksen sisältöjen muutoksella ei ole edes teoriassa mitään merkitystä. Tämä kokemus ajatusjärjestelmän sisällä on vain yleisen muodon kautta syntynyttä sisältöä. Siis ajatusjärjestelmän muoto tuottaa sen sisällöt. Veri taas tuottaa ajatusjärjestelmän ja sitä kautta jokaisen erityisen kokemuksen. Ikuinen ja absoluuttinen samuus syntyy kausaliteettiketjun ajallisesta yhtenäisyydestä, on olemassa vain yksi alkusyy ja kaikki muu on tämän alkusyyn determinoimaa kohtaloa.
Sinänsä harha muutoksesta on vain yksi ajatus ja vaikuttava syy, joka indikoi vain tietystä luonteenlaadusta ja verenperinnöstä. Kun veri ja ajatus taistelevat keskenään niin silloin tietysti tämä tilanne vaikuttaa ristiriitaiselta, vaikka periaatteessa ristiriitoja ei pitäisi ollenkaan ilmetä, jos kausaliteetin laki vallitsee. Ristiriidoiksi koetaan itsellemme vihamieliset tunteet ja sitä kautta kun niistä pyritään eroon, tarvitaan sellaisia ajatuksia kuin muutos, tahdonvapaus taikka parannus. Siellä missä ei koeta ristiriitoja, ei myöskään tarvita tahdonvapautta, muutosta taikka parannusta. Tietenkin ristiriidan kokeminen on tietynlaisen verenperinnön olemus, joka ilmenee alkusyyn seurauksena. Olemuksemme siis määrittyy sen kautta, mikä on meidän alkusyymme; mistä puusta meidät on veistetty. Täydellinen samuus edellyttää täydellistä ristiriidattomuutta. Tämä ristiriita onkin vain yksi muutoksenharhan synnyttämä ajatus, joka ei tietenkään ole olemassa sellaisessa ajattelunjärjestelmässä, jossa ei tunnusteta muutosta, vaan kaikki muutos kielletään apriorisesti. Maailma on täydellinen ja muuttumaton ja mitään muutosta ei voi koskaan tapahtua.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.