Rakkaus ei ole pelkkä tunnetila,
vaan paljon syvempää.
Eikö vaan..?
Rakkaus on valinta.
vaan paljon syvempää.
Eikö vaan..?
Rakkaus on valinta.
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ajatus.
Rakkaus on sitä, että luopuu omastaan toisen hyväksi. Rakkaus tekee konkreettisia tekoja, jotka ovat aidosti hyödyllisiä rakkauden kohteelle ja ne ovat hänelle hyväksi.
Aito rakkaus on jatkuvaa menettämistä, koska siinä koko ajan laittaa itsensä likoon toisen hyväksi.
Jos rakkaus on kahdensuuntaista niin silloin jatkuvan menettämisen lisäksi saa myös jotain siltä, jonka rakkauden kohteena on.
Rakkauteen voi kuulua tunteita ja jossain vaiheessa pitääkin kuulua, mutta rakkaus ei ole ne tunteet, vaan ne tunteet ovat vain kuin pintakuohua, rakkaus on olemukseltaan kestävämpää ja lujempaa kuin mitkään tunteet.
Romanttiset tunteet eivät läheskään aina johdu rakkaudesta, vaan tunteita voi kokea muistakin syistä. Rakastamiseen kasvetaan enemmän arjessa ja vaikeuksissa, kuin juhlassa ja erityisen hellissä ja romanttisissa hetkissä, viimeksi mainittujakaan yhtään väheksymättä.
Ihmisen aito rakkaus on paljon syvempää, paljon vahvempaa, paljon lämpimämpää, kuin mitkään ilmaukset, joilla sitä yritetään kuvailla. Jumalan rakkautta ei voi edes yrittää kuvailla, se on koettava.
Ajatuksesi on oikea.
Rakkauden pintapuolista ja vain pientä raapaisua on monesti kahden ihmisen välinen yhteys,
jos siinä ei ole kolmatta
sillä kolmisäikeinen lanka ei katkea.
Niin surullista on, jos turvaa vain ja ainoastaan
toiseen ihmiseen ja etsii rakkauden täyttymystä
siitä, sillä koskaan ei syvempää rakkauden nälkää
muu voi täyttää, kuin Vapahtajamme Jeesus Kristus
Hän avaa todellisen vapauden oven sydämeen..
..ja silloin vapaa sydän voi täyttyä puhtaasta ja aidosta Rakkaudesta myös toiseen ihmiseen.
"En, en osannut rakastaa
katsoin vain kuuta kalpenevaa
sieluni huuti nälkää rakkauden
en löytänyt, en koskaan sitä
luona ihmisten
nyt vasta kun olen riisuttu puu
mullasta noussut
tomusta pääni painalluksen
koko sisimpäni huusi: Miksi?
oksani karsittiin pois
omavanhurskautta kaikki olikin vain
en vieläkään uskaltanut rakastaa
antaa vapaasti Hänen puhdistaa
En osannut, en rakastaa
mutta nyt tiedän
ei mun tarvikkaan
kun suostun katsomaan läpi näiden kyynelten
ja luovutan jokaisen oikeuden
Hän parasta mulle haluaa
sillä Jumala osaa minussa rakastaa."
-runis-
Huomasin, että runo onkin yllättävän tehokas ilmaisun väline. Tajusin sen siinä vaiheessa kun huomaamattani lukiessa kyselin itseltäni, että onko riisuttavaksi tuleminen todella ehtona sille, että on mahdollista rakastaa. Ehkä niin on, vaikka ei varmaankaan kovin täsmällisesti, vaan ajan kuluessa, mitä enemmän tulee riisutuksi omasta, sitä enemmän rakkaus tulee näkyviin vaikka riisuttava ei itse sitä näe. Sittenkin vasta karsinnan jälkeen kasvaa vehreitä kasvuja jotka tuottavat hedelmää.
Runojasi on kiva lukea, vaikka en ymmärrä runoudesta juuri mitään ja väännän siksi aina mielessäni niiden sanoman eksaktimpaan muotoon, jollaisena voin käsitellä sitä helpommin. Sanoma on kai kuitenkin tärkein ja runon muodossa se tulee kuulluksi, rakkaus ei ole helppo aihe ja ehkä sitä ei pitääisi yrittääkään käsitellä vain rationaalisella tavalla, kiitos lahjasi jakamisesta.
Kiitos rohkaisustasi.
Runoileminen ei tule itsestään vääntämällä
ei myöskään kirjoitukset, Elämän Herra Jeesuksesta
jos ei Henki tee niitä eläväksi,
sillä ilman Pyhää Hengeä kirjain kuolettaa.
Riisumisesta vielä...
Itse uskon että ensin täytyy tyhjentyä
ennenkuin voi täyttyä,
ja jos me ei anneta Jumalalle itseämme kokonaan,
vaan pidämme kiinni, vaikka vain pienestä "oikeudestamme" elämäämme
niin silloin Hän ei pääse meitä rakastaen riisumaan ja meistä voi tulla ylpeitä jälleen ja silloin voi eksyä jo liian kauas
Kristuksen huolenpidosta.
Moni luulee että kun ihminen tulee uskoon
niin menettää jotain, mutta se on just päinvastoin, silloin saa takaisin kaiken sen minkä on menettänyt ja Kaikkivaltias joka on meidät luonut, kirkastaa joka hetki kaikkea meissä, kun vain pysymme Hänessä joka on Kirkkauden Toivo eli JEESUS KRISTUS.
Laitoin tämän aloituksen siksi, kun vasta nyt
alan pikkuisen ymmärtää suuren rakkauden merkitystä ja sen tiedän että ilman rakkautta
ihminen ei enää elä ja vaikka eläisikin niin on kuollut.
Rakkaus on elämää ylläpitävä voima.
Olemme varmaankin samaa mieltä, mutta vieläkin syyllistyn pieneen hiusten halkomiseen :)
Kirjoitin ajan myötä tapahtuvasta riisumisesta siksi, ettei meillä ole yhtä hetkeä, jolloin meidät tyhjennetään omastamme ja sen jälkeen vain täytymme Hengestä. Omasta riisumisen hetkiä on monia elämän varrella, kuten myös Hengellä täyttyminen on jatkuva tapahtuma.
Omastaan luopumisen ehdottomasta vaatimuksesta voi tulla myös laki, ellei se kulje käsi kädessä armossa kasvamisen kanssa. Siitä voi tulla ihmisen suoritus, joka päättyy umpikujaan ja joutuu toteamaan, että aina jää jäljelle myös omaa ylpeyttä. Ajattelen Jeesuksen sallivan meille riisumisen ja pukemisen aikoja sopivassa suhteessa, että lopulta armon kasvattamina olemme valmiit pukeutumaan yksin Kristukseen ja kuolemaan itsellemme, ei kuitenkaan kokonaan tämän elämän aikana, vaan lopullisesti vasta Jumalan luokse mennessämme.
En ajattele sinun pitävänkään ihmisen tekona itsestään luopumista, mutta vähän turhan tarkkana kirjoitan tämän, koska kristikunnassamme joskus nähdään itsestä luopuminen myös ihmisen ponnistelujen tuloksena ja ollaan salaa ylpeitä omasta nöyryydestä.
Tämä on monimutkainen asia, koska myös ihmisellä on vapaus pitää tiukasti elämä omanaan, niin että elää vain itselleen, joten mukana on myös ihmisen toimintaa. Hyvän aina kuitenkin vaikuttaa Jumalan Henki meissä, joka meissä vaikuttaa, kun pysymme Jeesuksessa Kristuksessa, kuten kirjoitit.
Meillähän ei ole mitään toisenlaista armoa, kuin se, jonka ryöväri sai osakseen ristillä. Samalla tavalla mekin olemme itsessämme kelvottomia ja ainoastaan Jumalan armon varassa, emme tekojemme. Se on armoa vailla mitään vaatimusta ja sen vastaanottaminen kasvattaa meitä Jeesuksen tuntemisessa antaen meille riisumisen ja täyttymisen aikoja ja kuljettaen ennalta valmistetuissa teoissa. Selitykseni on aika sekava, enkä sillä yritä arvostella mitään kirjoittamaasi, vaan tarkentaa joitain asioita, jotka itseänikin joskus askarruttavat. Siunausta ennalta valmistetulla polulla :)
Puhut rauhan hengessä
ja levollisesti ilmaisten asiaa
kaikenkattavan armon kautta.
Totta, totta jos itse itsessään, yrittää mitään
tai varsinkaan jos katsoo ihmisten kautta
eikä Kristuksen, niin voi kovin helposti langeta.
Jokainen joka luulee seisovansa, varokoon ettei kaadu.
Nöyryys, ei nöyristely.... ja voiko olla
oikeaa ja puhdasta nöyryyttä, jos ei halua
noudattaa sitä Rakkauden sanomaa,
minkä Jumala Sanassaan meille ilmoittaa.
Hengellä täyttyminen antaa suojan tyhjään tilaan
ja silloin sinne ei niin helposti mitään muuta pääse.
Mutta, miten helposti ihminen unohtaa olla lähellä Jeesusta ja silloin on kaikelle vaaralle paljon alttiimpi.
Vain Hän on meidän suojaava kilpemme, tämän maailman taistelujen melskeessä.
"ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää
minussa; ja minkä nyt elän lihassa,
sen minä elän Jumalan Pojan USKOSSA
Hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni." Gal.2:20
Voi en tahdo millään luopua näistä
vaatteista peittävistä.
Osa niistä on niin kauniitakin.
Lämmittävät kylminä päivinä.
Kuinka voisin mistään luopua,
jos vielä niitä tarvitsisin.
Vaan kun en millään
tunne auringon lämpöä
jollen niistä luovu.
Tiedän, jos sen tekisin
tuntisin tuulen ihollani
olisi kevyt olla
ilman kahleita
rautaisia tai kultaisia
sama lopulta.
Joskus kun väsyn niitä kantamaan
tiedän jo nyt
iloitsen, hyppelen ja laulan
olen lapsonen taivaan ja maan.
Minäpä elän sellaisessa luulossa että rakkaus ei ole valinta. Tokkopa sinäkään valitsit että alat uskomaan jumalaan. Siis istuskelit soffalla ja mietiskelit mikä jumala sinulle sopisi parhaiten ja kenen jumalan jutut on parhaimmat.
Yksiavoiseen ihmiseen en myöskään usko vaan siihen että kun on oikea aika, paikka, fiilis ja henkilöt joiden kemia synkkaa niin sillin tapahtuu jotain jota rakkaudeksi kutsutaan.
Ehkä jumalakin löytyy samalla tavalla. Kun ihmisellä on jo valmiikksi tarve usko niin silloin löytyy myös uskolle kohde. Kunhan vain tulee jokin mikä laukaisee uskon liikkeelle. Laukaisimena voi toimia esim alkoholin liika käyttö, läheisen kuolema tai joku muu
Rakkaus on myös valtaa olla rakastunut silloin kuin ei sitä itse pysty millään enää vastustamaan.
"Rakkaus on myös valtaa"
hmm... aika podittava pohdinto?..
siis vastustamaton rakkaus valtaa
vallattomasti ilman vastustusta >
Rakkaus, kastelin sitä kuin kukkaa ja katso,
se kukoisti, se loisti satoja värejä ja se ilmensi itseään tuhansin erilaisin tuoksuin.
Siis tuo
rakkaus! On sellainen lahjapakkaus, ettei sitä sormin avata, eikä silmin kuluteta loppuun.
Kuinka vapaa olinkaan
kun heitin rakkauden kirjanpitokirjani
ulos ikkunasta.
Samalla avonaisista ikkunoista alkoi
rakkauden läpiveto
ja se virkisti minua
kuin syysaamuinen tuuli.
Luulin että rakkautta vain vähän olisi minulla
antaa ja siksi sitä varjelin, ettei vahingossa
menisi sellaisille, jotka ei sitä ansaitsisi.
Mutta sitähän on ainiaaksi ja niin paljon
ettei mieli ymmärrä.
Ja sillä oli omituinen piirre, kun sitä tuhlasi
tuli sitä aina vain lisää.
Iloinen ja ilmava runo, kiitos..:)
ja tuohon kirjanpitoon minäkin uskon.
Siunausta sulle, maiggu!