VAIKEA RISTI

Ja Mestari hellästi käänsi nurkuneen katseen toiselle portille
ja hiljaa virkahti jälleen,
tuonne kun risteines tulet ja luovutat ristisi mulle
alkaa vasta elämä sulle.
Kanna nyt ristiäs hiljaa, nöyrästi mukana kuljeta
mutta suuntaa katseesi portille tuonne,
jolle ristisi kerra saat jättää
ja tulla nyt Mestarin omaksi
Minä kannoin jo ristisi sun
ristille Mestarin
sinne syntisi jätin ja velkasi maksoin

sinä kantanut tarpeeksi kun olet ristiä sun
luovuta se ja tule Mestarin tykö
lepo, rauha ja onni sua kohtaa
vaikka ristin uuden saat
sitten ristiä uutta nyt kannat
mutta nimeksi sen sinä annat:
kärsimys puolesta Mestarin

Et enää itke sä kylvöä tehdessäs
vaan pilkat ja ivat ne Mestarin ristiin jäävät
ja sinä itse vain kylvät ja iloa säteilet,
viet rauhaa ja kerrot Mestarista
joka ristinsä seurauksena rauhan antaa.

Monet tulevat sykemään kasvoilles
niin kuin tekivät Mestarin kasvoillekin
mutta pintaan se jää ja muistoon
Mestarin ristin
Sinä kärsit ennen sitä oman ristisi painosta
mutta uusi risti ei anna sinulle kärsimystä lain
Mestaris kärsi jo ja se kärsimys kaikkeen riittää.

Nään vaeltajain joukon tiellä maan,
se kulkee hiljaa, ääntä pitämättä.
On heillä kaipuun tuska povessaan
ja kaipaus jää iäks' täyttymättä.
Muut riemun saivat, saivat tuskankin,
muut paratiisin taikka helvetin.
He syrjään jäivät. Käsi kohtalon
vain halvan murun heille suonut on.

On joku, joka tyytyy, vaiti on
ja löytää riemun erakonkin teistä,
mut toiset kaipuu hiljaa kuluttaa,
he selkä suorana ei jaksa seistä.
Ja niitäkin on, jotka katkeran
on myrkyttämät vihan, kapinan.
On heillä katin kynnet, pistin kyyn.
He kostaa suotta, sekä vuoksi syyn.

Oon niinkuin Job, en puhu, vaikenen.
En sano sanaa puolesta, en vastaan.
Nään kyllä: toiset täällä onnen saa
ja toiset onnenkaipuun ainoastaan.
Se Yksi Suuri tasan lahjojaan
ei kuolevaisten käsiin koskaan jaa.
Jos tekee Hän näin, taikka tekee noin,
mitä mä tomun hiven sille voin?

(runosta Kaipaus) Vilho Rantanen

Ei oo leikin ja huvin tie
taivaan kaitainen kilparata.
Vanha ihminen tarvitsee
tuhat ruoskaa ja kuolemata.
Luulit: voiton jo saavutin,
silloin huomaatkin kyynelin,
vaikk' oon vieraana Herran pöydän
pedon takkini alta löydän.
...

Tartu sauvaasi, matkamies,
korpes polkua jatka jäistä.
Verkkaan Kehrääjä ohentaa
elos kudetta yksisäistä.
Kohta rajalle saavutaan,
siellä rikkahat riisutaan.
Tyhjä hyvien töitten kassi.
Toivo ainoa: köyhän passi.

(runosta Ehtoon tullen) Vilho Rantanen

Minä Mestarin sylissä itkin
aivan verinaarmuilla sieluni oli
Mestari puhalsi siihen ja
antoi hengen nyt ihan uuden
taakka kirposi pois ja hymyhuulin
nyt olin kuin Mestarinikin

Sain voittoa Mestarin juhlia
se voitto niin ihana oli
ja antoi uuden elämän mulle
minä haavoitettu sain parantua
siitä julistan nyt sulle
Ahdas oli se ovi, josta Mestari
sisään mut veti
mutta sisällä valo oli
sen huomasin heti.

Puhalla Jumalan tuuli.

Puhalla Jumalan tuuli, puhalla lempeästi, kosketa hiljaa sydäntä,
kosketa sydäntä, joka odottaa, odottaa sinua, etsii sinua, kaipaa sinua.
Puhalla Jumalan tuuli, puhalla virvoittavasti, kosketa hiljaa ja paranna,
uudista tekosi meissä, jotka väsyneinä kuljemme, vastauksia kaipaamme.
Puhalla Jumalan tuuli, puhalla, puhalla armollisesti, älä syntejämme muista,
vaan anteeksi anna, on hinta maksettu Kristuksessa, hän kärsi puolestamme.
Puhalla Jumalan tuuli, puhalla vahvistavasti, että jaksaisimme eteenpäin kulkea,
matkaa jatkaa, ristin juurella olla, odottaa ja etsiä, kunnes vastaukset saamme.
Puhalla Jumalan tuuli, puhalla perille saakka, että kerran kotiin saamme tulla,
luoksesi sinne, jossa vastaukset ovat jo tulleet, ei enää tarvitse odottaa.

Puhalla Jumalan tuuli, puhalla kutsuvasti, niin että eksynyt takaisin löytää,
Kristuksen kohtaa ja uudeksi saa tulla.
Puhalla Jumalan tuuli, puhalla totuudessa, että valhe paljastuu ja totuus esille nousee,
niin ettei valheen kautta kukaan ulos jäisi, pimeään, ahdistavaan maailmaan, hukkuisi kuolemaan.
Puhalla Jumalan tuuli, puhalla odottavasti, puhalla vielä kerran, yhä uudestaan,
anna armosi kutsua vielä, älä vielä portteja sulje.

Puhalla Jumalan tuuli, puhalla rajusti, puhalla kovaa ja mahtavasti, niin että ne,
jotka eivät kääntyä tahdo, näkisivät vihasi kasvot, tuntisivat sinun valtasuuruutesi.
Puhalla Jumalan tuuli, tule myrskyn lailla, tule niin, että jokainen tietää, että sinä maksat,
maksat pahuudelle, maksat ja vielä siinäkin kutsut, annat vihasi koskettaa, että syntinen tietää,
että on aika kuulla Jumalan kutsu, on aika kuulla tai paatua. Vieläkin katuva saa luoksesi tulla,
vielä on armoa sinulla, vaikka vihasi koskettaa rajusti, käsittämättömällä rajuudella.

Pekka Lehtinen