Suomen ja ruotsin kielissä on samanlainen ilmaisu jonkin asian sisältymisestä osana johonkin toiseen asiayhteyteen. Molemmissa kielissä käytetään kuulua verbiä.
Tarkemmin ajateltuna tuntuu kuuloaistimuksen sekoittaminen asiayhteyteen ainakin suomen kielen kohdalla melko pöhköltä. Onkohan kyse sattumasta vai tässäkin tapauksessa ruotsin kielen vaikutuksesta kirjakielemme kehittymiseen?
Tarkemmin ajateltuna tuntuu kuuloaistimuksen sekoittaminen asiayhteyteen ainakin suomen kielen kohdalla melko pöhköltä. Onkohan kyse sattumasta vai tässäkin tapauksessa ruotsin kielen vaikutuksesta kirjakielemme kehittymiseen?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olipas vähän vaikeasti kysytty. Kysymys on siitä, onko kuulua-verbin merkitys ’kuulua jollekulle t. johonkin’ ruotsin vaikutusta. Ja onhan se. Ks. esim.
Kaisa Häkkinen: Nykysuomen etymologinen sanakirja, hakusana ”kuulua”.
Kyseessä on merkityslaina, jonka vaikutus ei ulotu vain kirjakieleen, vaan tämä kuulua-sanan merkitys esiintyy myös murteissa ja yleispuhekielessä.
"...vaan tämä kuulua-sanan merkitys esiintyy myös murteissa..."
No, mikähän se suomenkielinen vastine sitten on ollut ennen tämän merkityslainan omaksumista? Onkohan se "kuulua" verbi vain sivuutettu käyttämällä vaikkapa "olla"-verbiä?
Mikä lie.
Tai mikä suomenkielinen vastine on ollut ennen kuin kieleen on omaksuttu "leikkiä" ja "pelata". Virossa molempien merkityksessä on "mängima", tosin se nykyään merkitsee myös "toistamista, soittamista" englannin "play"-verbin tavoin. Nykysuomeksi verbi olisi "mänkiä".
Virossa suomen "mitä se sinulle kuuluu" on "mis see sinu asi on". "Kuulua" voi olla myös "puudutama" (=koskea, koskettaa). Kai suomeksikin voi sanoa "mitä se sinuun koskee", vaikka se kuulostaakin vanhahtavalta.
"Kuuluu niihin asioihin, jotka..", voisi olla suomeksi "on niitä asioita, jotka".
Minulle, satakuntalaiselle, on sanalle myös merkitys "pitää".
Tämä kuuluu tehdä näin.