Pääomaverotus

Antti Rinne oli Aamu-TV:ssä. Hän kertoi että paaomaverotusta tullaan nostamaan edelleen, koska valtio tarvitsee tuloja.

Pääomaverotushan on jo nyt ihan maksimissa, suorastaan kipurajalla. Jokaista työpaikkaa kohden tarvitaan pääomaa noin 300 000- 1 000 000 euroa.

Pääomaveronkiristys ei enää tuo lisää verotuloja ja ei ohjaa pääomia uusien työpaikkojen syntymiseen.

Yhteisöveroa alennettiin, mutta pääomaverotuksessa kuljetaan väärään suuntaan. Taloutemme sakkaa sananmukaisesti, jos pääomat kahlitaan ylikireällä verotuksella.

15

188

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Käsittääkseni pääomatulojen verotus on Suomessa jo nyt maailman kärkitasoa. Olen joskus asiaa selvittänyt, mutta tähän hätään ei osunut silmiin vertailutietoa muista maista.

      Pääomatulojen verottaminen on vain yksi vaalitäky, jolla saadaan haalittua muutama irtoääni SDP:lle kateuden perusteella. Mitään suurempaa merkitystä ei pääomatulojen verottamisella ole valtion budjetissa.

      Tällä hetkellä pääomatulot tuovat 4,4 prosenttia kaikista valtion tuloista. Aikaisemmilla kerroilla veroprosenttia nostettiin 28 prosentista 30 prosenttiin. Jos jälleen veroprosenttia nostettaisiin 2 prosenttiyksiköllä, sen tuotto voisi olla enintään 150 miljoonaa euroa. Näinkin suuren korotuksen merkitys koko budjetissa on vain 0,27 prosenttia.

    • As Piriinia

      " Hän kertoi että pääomaverotusta tullaan nostamaan edelleen, koska valtio tarvitsee tuloja."

      Tuo "valtio" lienee ylitsepursuavaksi kasvanut "hallintomme", joka elääkseen "tarvitsee" perusduunarilta ryövättyä ostovoimaa, elääkseen itse porvarillista elämäänsä.

      Kun maamme vientiteollisuus on pätkinyt jo "aikansa" ja kansalaisten ostovoima on yltiöyliveroilla nyysitty "valtion" elättämiseen, niin ei ole ihme, että deflaation peikko vaanii jo kotiovillamme, kun ostovoimaton kansakunta ei "uskalla" pitää edes kotimaista kysyntää yllä.

      Joka ikinen päivä "saamme lukea" noita jo kyllästyttäviä irtisanomis uutisia yt-neuvotteluilla maustettuna. Jos Te arvon kansalaiset haluatte "tämän jatkuvan", niin äänestäkää edelleenkin päin hanuria tulevissa ek-vaaleissa.

      Jos kaipaatte "vähän virkistystä" harmaaseen arkeenne, niin siihenkin on lääkitystä tarjolla.

      Huomioikaa myös palstoilla kirjoitteleva "Asiantuntija"..... jopa "harmaa eminenssi"?

      • Hei, näin asiat on.

        Tehokkuutta tarvittaisiin lisää julkisiin palvelujen tuottamiseen. Siellä pienenkin tehokuuuden lisäämisellä olisi suuri merkitys talouden kestävyysvajeen näkökulmasta.

        Kysymys on siitä, miten saada kansantalous kestävälle pohjalle.

        Valtiovarainministeriön laskelmien mukaan jopa 0,5 prosentin parannus julkisten palvelujen tuottavuudessa merkitsee saman verran kuin eläkeiän nostaminen 1,5 vuodella ja työurien pidentäminen alkupäästäkin puolella vuodella.

        Kysymys on siis todella suurista asioista eikä tarvetta julkisten palveluiden tuotannon tehostamiseen pidä nähdä peikkona. Sen ei tarvitse merkitä palveluiden laadun heikkenemistä eikä hyvinvointipalveluista luopumista. Ihmiset eivät ole muttereita eivätkä lautoja, mutta moniin asioihin liittyy turhaa byrokratiaa, jotka itsessään aiheuttavat tarpeettomia kuluja.

        Tässä lisää tietoa kestävyysvajeen laskemisesta ja siitä mitä tässä yliolkaisesti kerroin http://blogs.helsinki.fi/hponka/files/2013/12/HY2014_ilmakunnas.pdf


    • miksi ei

      Varallisuuveroa palauteta? Demut ei salli!

      • Isotkin muutokset voivat lähteä joskus liikkeelle yhdestä henkilöstä. Varallisuusveroa ei olisi poistettu ellei työmarkkinajärjestöt olisi tehneet siitä sopimusta ja päätöstä. Muistan kuulleeni erityisesti yhden SDP -taustaisen ammattiyhdistysjohtajan kehuskelleen sillä, että hän vakuutti muut mammattiyhdistykset asian taakse. Ilman tätä henkilöä muutosta ei olisi tehty ainakaan juuri siinä hetkessä.


      • Keskusta ja SDP poistivat sen palkkaneuvotteluiden osana.


      • caseman kirjoitti:

        Keskusta ja SDP poistivat sen palkkaneuvotteluiden osana.

        Mutta asia sovittiin sitovasti sitä ennen työmarkkinajärjestöjen kesken. Eli oikeasti päätöksen tekivät työmarkkinajärjestöt SAK STTK Akava ja EK. Muodollisesti päätös tehtiin eduskunnassa, mutta oikeasti muunlainen päätös ei enää ollut mahdollinen työmarkkinajärjestöjen sovittua asiasta.

        Työmarkkinajärjestöistä SAK ja STTK ovat SDP-taustaisen henkilön johtamia.


    • että näin sitä

      Antti Rinne yrittää korjata edellisten hallituksien rikkaita suosivia temppuja, rikkaiden veroja korottamalla. Kuitenkin Suomessa on rikkaita eli porvareita enemmistö, niin taitaa jäädä nuo haaveet pelkäksi sanojen helinäksi. Suomessa on ollut yli kaksikymmentävuotta porvarisalkkuenemmistöiset hallitukset ja jos SDP on ollut jossan noissa mukana, puolue on saanut tyytyä kipeisiin kompromisseihin. Kölin alta vedettäville tietysti eliittimediamme syöttää, että SDP:n syytä ovat kaikki nuo rikkaille suunnatut verojen alennukset.

      Miten tuo kokoomuskin, etunenässä Sauli Niinistö ja Jyrki Katainen, rummuttivat vajaat kymmenen vuotta sitten, että ENSIN ON RIKKAIDEN RIKASTUTTAVA ENNEN KUIN RIITTÄÄ KÖYHILLE MURUSIA RIKKAIDEN LAUTASELTA? Ei murusia rikkaiden lautasilta köyhille ole kuulunut, mutta ÖKYRIKKAITA KYLLÄ NYT SUOMESSA ON. Yksi ökyrikas Björn Wahlroos muutti henkikirjansa Ruotsiin, koska Suomi kuulema RIISTÄÄ HÄNTÄ VEROILLA,.

      • Suuri osa äänetysoikeutetuista ymmärtää niin kovin vähän yhteiskunnallisten asioiden päälle. Demokratia toteutuu huonosti, kun vaalikarja ymmärtämättä mistä on kysymys, äänestää mielikuvan tai yhden asian populistisen heiton vuoksi.

        Luin tuossa joku päivä mm. yleisönosastokirjoituksen, jossa istuvaa hallitusta kuvattiin porvarihallitukseksi. Onko siis myös SDP ja kenties oliko myös Vasemmistoliitto porvaripuolue?

        Minusta SDP syyllistyy liian usein halpahintaisiin vaalitemppuihin, jotka kuitenkin kostautuvat ennemmin tai myöhemmin.

        Haastan sinut selventämään vähän enemmän, mitä tarkoitat rikkaita suosivalla verotuksella?

        Viimeisessä kappaleessa hieman värität asioita. Rikkaat ja vähempituloiset eivät ole kovinkaan paljon erilaisia valinnoissaan. Kummankin paha taipumus on maksimoida itselleen tuleva hyöty. Rikkailla on helpompi äänestää jaloillaan, mutta kyllä ihan tavalliset tallaajatkin yrittävät minimoida verotustaan.

        On hyvin tyypillistä ajatella, että tuo naapuri tai vieras kyllä voisi luopua vähän enemmän omastaan muiden hyväksi, mutta miten on laita silloin kun itse pitäisi voida luopua jostain. Mitä sinä olet ollut valmis tekemään, että meillä kaikilla menisi hieman nykyistä paremmin. Haastan sinut myös tekemään hyviä tekoja yhteisen edun edistämiseksi ja lähimmäistesi hyväksi.


      • Rooman keisareista erityisesti Galigula oli mieltynyt uhkapeleihin. Hän hoiti rahapulansa joviaalisti siten, että käski poistaa elävien kirjoista tietyn alueen varakkaimmat henkilöt ja takavarikoida heidän omaisuutensa valtiolle.

        Ison joukko kansalaisia olisi varmaan tyytyväisiä, jos Wahlroos menettäisi omaisuutensa yksittäisessä liiketoimessa tai jos erityisesti Wahlroosin kaltaisilla henkilöillä veroruuvia kiristetäisiin kunnolla, koska hänellä on siihen varaa.

        Minun oikeudenmukaisuuskäsityksen perusteella jotakuta ei voida vain määrätä luopumaan tai antamaan aikaansa tai varojansa toisten hyväksi, vain sen vuoksi, että hänellä on siihen aikaa tai varaa. Kysymys on jostain syvemmästä. Progressiota voidaan nostaa, mutta mielestäni kaikkien tulisi jollain lailla osallistua vajeen täyttämiseen omien kykyjensä mukaan. Parasta olisi, jos ennen harkitsematonta veroruuvin kiristämistä säästöjä otettaisiin sieltä, mistä niitä kohtuudella on saatavissa.

        Eräiden mielestä rikkailla on rahaa, joten heidän pitäisi antaa enemmän omistaan. Soveltuisiko sama periaate ajankäytössään rikkaisiin ihmisiin. Työttömillä on aikaa, joten pitäisikö heidän antaa aikaansa yhteiseen hyvään?


      • Suomen kokonaisveroaste on maailman korkeimpia, rikkaat maksavat leijonan osan siitä.

        Pienituloiset eivät juurikaan maksa veroja.

        Populistista väittää että kevennetään pienimpien tuloluokkien verotusta, esim. tämä lapsilisien verohelpotus ei vaikuta juuri pienimmissä veroluokissa ollenkaan.

        Julkisen talouden rakenteisiin on ihan pakko puuttua, veronkorotusten tie on käyty loppuun.

        Sakkaus on juuri oikea termi taloutemme tilalle. Nyt tullaan alas niin että rymisee, olisi ollut parempi ennakoida ja hoitaa julkisen talouden menopuoli kuntoon.
        Samoin kilpailukykymme on heikko, holtittoman palkkakehityksen johdosta.

        No onneksi Suomi on tähän mennessä pystynyt aina pakon edessä uudistuksiin, toivotaan että nytkin käy niin.


      • eläkeläisten kusetus
        caseman kirjoitti:

        Suomen kokonaisveroaste on maailman korkeimpia, rikkaat maksavat leijonan osan siitä.

        Pienituloiset eivät juurikaan maksa veroja.

        Populistista väittää että kevennetään pienimpien tuloluokkien verotusta, esim. tämä lapsilisien verohelpotus ei vaikuta juuri pienimmissä veroluokissa ollenkaan.

        Julkisen talouden rakenteisiin on ihan pakko puuttua, veronkorotusten tie on käyty loppuun.

        Sakkaus on juuri oikea termi taloutemme tilalle. Nyt tullaan alas niin että rymisee, olisi ollut parempi ennakoida ja hoitaa julkisen talouden menopuoli kuntoon.
        Samoin kilpailukykymme on heikko, holtittoman palkkakehityksen johdosta.

        No onneksi Suomi on tähän mennessä pystynyt aina pakon edessä uudistuksiin, toivotaan että nytkin käy niin.

        Eläke leikkaus pienentää kuntien verotuloja ja tekee muutenkin tuhansia työttömiä.. Nostaa veroäyriä kunnissa..

        Vitun ketkudemut!


      • eläkeläisten kusetus kirjoitti:

        Eläke leikkaus pienentää kuntien verotuloja ja tekee muutenkin tuhansia työttömiä.. Nostaa veroäyriä kunnissa..

        Vitun ketkudemut!

        ..ja oikeasti eläkeleikkaus, jos sillä tarkoitetaan eläkeiän nostamista helpottaa kuntien taloustilannetta. Että sillä tavalla.


    • rinteellä oikea ote

      Pääomaverotuloja voisi ohjata suoraan kunnille eli palveluihin. Kaavoitukseen, vammaistenhoitoon, lasten päivähoitoon, peruskouluun ja vanhustenhoitoon.

      • Kyllähän rahareikiä riittää. Verotuksen kiristäminen ei ole pohjaton kaivo, keventää pitää: ylin ansiotuloprogressio alle 50% ja pääomatuloissa alle 25%.

        Suomen julkinen talous pitää nostaa pöydälle ja se perataan kunnolla läpi. Ihan niin kuin muissakin kriisimaissa.

        Verotuksen lisäämisellä ei saada enää tuloksia aikaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Asiakkaalle ei myyty energiajuomaa - tuomio tuli syrjinnästä

      Vaikka oli ilmeisesti täysi-ikäinen. Tosin ei lapsiakaan saisi syrjiä, koska oppivat helposti itsekin syrjimään, jos koh
      Maailman menoa
      56
      3394
    2. Miksi aina pitää kilpailla parhaudesta?

      Mua ärsyttää se, että kaikki kilpailut ja visailut keskittyvöt aina siihen, kuka on paras missäkin. Tänäkin aamuna tuli
      Sinkut
      72
      2727
    3. Pakkoruotsista luopumalla kymmenien miljoonien säästöt

      Pakkoruotsin opiskelun kustannuksista ei ole juurikaan tehty kustannusselvityksiä, mutta joidenkin arvioiden mukaan siit
      Maailman menoa
      61
      2520
    4. Mitä muutoksia tekisit

      kaivatullesi? Miten on? Muista olla REHELLINEN 📸
      Ikävä
      94
      2374
    5. Luterilaisen kirkon koko kastekaava on väärä

      Uudessa testamentissa on kaksi täysin ristiriidassa olevaa kastekäskyä Matt 28:19 ja Ap. t. 2:38. Matteuksen evankeluimi
      Kaste
      41
      2134
    6. Kerro minulle

      Miksi teit niinkuin teit? Miksi kielsit tunteesi minua kohtaan. Miksi et halunnut että tiedän oikeasti mitä tunnet. Etkö
      Ikävä
      66
      1775
    7. Seksuaalinen ahdistelu, naisten vähättely ja törkeä käytös naisia kohtaan kukkii rakennustyömailla

      Tällainen lienee ihan tavallisista kaikilla "äijävaltaisilla" työpaikoilla. Kaikki miesvaltaiset alat eivät ole toksise
      Maailman menoa
      143
      1769
    8. Miten Yxäri iskettiin?

      Voisin tässä unta odotellessani kertoa, miten mieheni lähestyi minua. Tunsimme entuudestaan. Hän kyseli minulta aina j
      Sinkut
      179
      1709
    9. Rakkaalle J miehelle.

      Hitto mulla on sua ikävä. Haluisin heti nyt tulla sun syliin ja suudella sua.ja, ja ja... Hirveä ikävä.
      Ikävä
      90
      1690
    10. Kristinuskossa Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä

      Jeesuksen kehoitus kastamiseksi Isän ja Pojan ja PH:n nimeen. Matt 28:19: "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun
      Kaste
      387
      1666
    Aihe