Moro.
Eli, haluaisin tietää mitä tarvitsisi tehdä että pääsisin psykologiksi, en ole vielä lukiota käynyt.
Onko psykologi vain yleisnimitys vai voiko he erikoistua tiettyihin aloihin?
Mitä vaatimuksia siinä on?
Mitä/miten siellä opiskellaan, tutkitaan ihmisen käyttäytymistä varmaankin tietyissä tilanteissa?
Tuo postaus vaikuttaa hieman typerältä, mutta en kyllä todellakaan tiedä heistä paljoa, mutta ala kiinnostaisi.
Kuinka päästä psykologiksi?
5
4585
Vastaukset
- djongaa
Siis reitti psykologiksi kulkee siten, että ensin ylioppilaaksi, sitten jonkun kaupungin yliopiston psykologian laitoksen valintakokeisiin osallistumaan. Riittävän hyvä menestys kokeessa ja sitten vain yliopisto-opintoja ahkerasti joitakin vuosia. Erikoistuminen (virallinen) psykologiksi tulon jälkeen.
Osoitteesta metafor.fi bongasin tällaisen selostuksen eri psykologian laitosten painopistealueista faq-kohdasta (ensin siis jonkun aiheesta esittämä kysymys ja sitten valmennusfirman antama vastaus):
4. TUTKISKELTUANI ERI YLIOPISTOJEN PSYKOLOGIAN LAITOSTEN SIVUJA, EN OIKEIN PÄÄSSYT SELVYYTEEN, MITKÄ ovat niiden erikoistumisalueet. Eli voisitteko lähettää lyhykäisyydeSsään minulle tiedot niistä eli mitkä ovat vahvoja alueita kussakin laitoksessa.
VASTAUS
Ehkä aluksi on hyvä sanoa muutama sana tuosta erikoistumisesta. Eri psykologian laitoksilla on luonnollisesti omat painopistealueensa tutkimuksenteossa ja opetuksessa, joista eri laitosten www-sivuillakin kerrotaan. Tämän lisäksi kaikilla psykologian laitoksilla on erinäinen määrä vähemmän virallisia painotuksia, jotka ovat rakentuneet lähinnä yksittäisten laitoksilla työskentelevien tutkijoiden mielenkiinnon varaan. Psykologian maisterin perustutkintoa suoritettaessa ei kuitenkaan mitään virallista erikoistumista ole mahdollista tehdä.
Tiettyihin teemoihin erikoistumista voi yksittäisen opiskelijan näkökulmasta tapahtua omien kurssivalintojen kautta (jos olet kiinnostunut esim. kliinisestä psykologiasta, valitset mahdollisimman paljon siihen teemaan liittyviä kursseja) sekä valitsemalla tutkielmiensa aihealueet haluamistaan teemoista. Tavallisesti toki tutkielman teko osana jotain olemassa olevaa laitoksen tutkimusryhmää on antoisaa, koska samasta teemasta kiinnostuneita on useita. Valmiit ryhmät, joihin voi mennä mukaan, ovat usein hyvä alku erityisesti tutkijan urasta haaveileville
Psykologian alalla Suomessa virallinen ammatillinen erikoistuminen tapahtuu vasta perustutkinnon suorittamisen jälkeen. Puhutaan erikoispsykologin ammatillisesta lisensiaatin tutkinnosta. Opinto-ohjelmaan pääsyä anotaan erikseen ja eräs keskeinen kriteeri on erikoistumisalueeseen nähden sopiva työkokemus, jota on oltava joitakin vuosia. Erikoispsykologiksi voi valmistua viidellä eri alueella: työn ja organisaatioiden psykologia, terveyspsykologia, psykoterapia, neuropsykologia ja kehitys- ja kasvatuspsykologia.
Missä tahansa yliopistossa psykologian maisterin perustutkintoaan suorittaakaan, mahdollistavat erilaiset vaihtosopimukset opintokokonaisuuksien suorittamisen muuallakin. Tämä pätee niin Suomessa kuin joiltain osin kansainvälisestikin. Lisääntyvässä määrin ohjausta tutkielmiinsa on mahdollista saada mielenkiintoisista teemoista myös yliopistojen ulkopuolelta. Erityisesti liike-elämä on on viime vuosina osoittanut kasvavaa kiinnostusta psykologista asiantuntemusta kohtaan.
Edellä kerrotusta huolimatta tässä kuitenkin jonkinlainen yhteenveto siitä, mitä eri psykologian laitokset kertovat painotuksistaan. Maininnat ovat suuntaa antavia, eivätkä kerro esim. aihealueiden keskeisyydestä osana kunkin laitoksen toimintaa. Tarkempia tietoja eri aihealueiden merkityksestä osana laitosten toimintaa löydät sattumanvaraisesti laitosten omilta sivuilta. Linkit eri laitosten sivuille tästä.
Helsinki: kognitiivinen aivotutkimus, työmuisti ja tarkkaavaisuus, liikennetutkimus, terveyteen liittyvä elämän laatu, neuropsykologia, soveltava kognitiotiede, liikenne gerontologia, psykososiaaliset tekijät terveyttä edistävinä tekijöinä, psykofysiologia, arkipäiväinen ajattelu, kulttuurien välinen arvotutkimus, koronaaritaudin behavioraliset riskitekijät, näkötutkimus, motivaatio ja strategiat, persoonallisuus ja hyvinvointi, psykologinen trauma (vapaasti suomennetut nimet tutkimusryhmille)
Jyväskylä: persoonallisuus- ja sosiaalipsykologia, kehityspsykologia, neuropsykologia, psykofysiologia, fysiologinen psykologia ja kliininen psykologia sekä ihmisen kehitykseen (ja sen riskitekijöihin), oppimiseen ja kehityksen interventioihin liittyvät aiheet
Joensuu: ammatinvalinta ja ohjaus, elämänkulun tutkimus, korkeakoulututkimus, luovuuden ja koulutettavuuden tutkimus sekä psykologinen naistutkimus
Tampere: tiedonkäsittelyn psykologia ja aivomekanismit, emootiot, terveys ja mielenterveys, kuntoutuksen vaikuttavuus, organisaatiopsykologia sekä liikennepsykologia
Turku: Oppimisen ja kognitiivisten prosessien tutkiminen (viime aikoina täydentynyt neurotieteellisellä lähestymistavalla), terveyspsykologian erityisaloja, kehityspsykologia, aggression tutkimus ja työ- ja organisaatiopsykologia, mielenterveys ja sitä uhkaavat tekijät ihmisen kehitysvaiheissa sekä liikennekäyttäytyminen- NimetönV2
Oho, oli siinä tekstiä.
Mutta kiitoksia, selvensi asioita mukavasti :) - NimetönV2
Kuinkahan paljon tuollainen voisi ensi-alkuun saada palkkaa? :P
- joo
NimetönV2 kirjoitti:
Kuinkahan paljon tuollainen voisi ensi-alkuun saada palkkaa? :P
Mikäli palkka tulee ensimmäisenä mieleen, en suosittele tätä alaa. Kyllä homma on niin, että tää on kutsumusammatti, eikä tästä makseta niin paljon, että rahan takia kannattaa lähteä lukemaan. Yksityisellä tietty tienaa, mutta siitäpä ei sitten mitään tulekaan ilman kunnon kokemusta, joten useaan otteeseen homma kaatuu, jos ei oikeasti halua psykologiksi. nimim. palkkakuopassa mutta onnellinen!
- mahiksia
esim. työterveyshuolto, lapset/nuoret, ett kantsii yrittää vaan. Oisinpa mä aikoinani pitänyt pääni ja mennyt lukioon. Muista ett sä tiiät ITE MIKÄ SULLE ON PARASTA JA MIHIN SÄ PYSTYT. ÄLÄ ANNA KENENKÄÄN TOISEN VAIKUTTAA SIIHEN MITÄ SÄ HALUUT, NYT ON KYSE SUN TULEVAISUUDESTA.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6417808Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4312096Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2191979- 1431570
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511218Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251148Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule951008Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65819Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6689Sofia matkii Martinaa
Sofia etsii omaa lippisjonnea mäkkäreistä ja itiksestä. Tuskin löytää yhtä komeaa.133668