Autoilijat jahkailevat Tampereella

Mansen hanu

Miksi tamperelaiset autoilijat ajavat jatkuvasti päin punaisia liikennevaloja? Siksi, että he ovat niin hitaita hämäläisiä lähtemään liikkeelle vihreiden valojen syttyessä.

Vain yksi tai kaksi autoa pääsee valoista läpi vihreillä eli lainmukaisella tavalla. Viimeisten valojonossa olevien autojen on ajettava päin punaisia ensimmäisen jahkailijan takia. Muutoin takimmaisena olevat seisoisivat seuraavissa tai sitä seuraavissa valoissa maailman tappiin.

Tamperelaiset autoilijat, opetelkaa hesalaisten autoilijoiden ajotyyli! Siellä painetaan kaasu pohjaan vihreiden syttyessä ja jarru pohjaan punaisten syttyessä. Näin liikenne sujuu jouhevasti lainmukaisella tavalla.

Tampereella tieliikennelakia rikkovat eniten bussit ja taksit. Niiden lähes kaikki kuljettajat ovat liikennevalokäyttäytymisensä perusteella värisokeita.

11

128

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kusessa ollaan

      Eikös tuo punaisia päin ajaminen ole yleisintä Hesassa ja siellä niistä on aiheutunut hurjasti onnettomuuksiakin, ainakin uutisten mukaan.
      Autoilijat ei keskity ajamiseen ja touhuavat muuta ja ovat ajatuksissaan. Uskoisin tämän ongelman vaan lisäntyvän kun nämä ADHD teinit pääsevät ratiin, pitää päivittää profiilia ja keskustella kaikilla laitteilla kokoajan ja muutenkin keskittymiskykyä ja pitkäjänniteisyyttä ei löydy edes kengännauhojen sitomiseen.

      • Eiköhän syy ole liikennevalojen suunnitelussa. Punaiset palaa yhtäaikaa kaikkiin neljään suuntaan pitkään. Kun tämä on tiedossa silloin kaikki ajavat vielä "oransilla" läpi kun tietävät ettei risteävällä kadulla syty vihreät vielä aikoihin ei ole mitään haittaa vaikka ajankin päin punaisia. Jos pysähdyn joudun odottamaan pitkään seuraavia vihreitä. Ei ole enään vihreää aaltoa vaan punainen. Ennen pääsi ajamaan Helsingissä Erottajalta Mannereheimintietä aina Nurmijärventielle asti vihreissä tasaista nopeutta, mutta ei tänään vaan vähintään joka toisessa on stoppi ja pitkä odotos. Nämä kaikki asiat houkuttelevat autoilijoita ajamaan punaisia päin.


    • Jep jep

      Jännä logiikka...

      "Viimeisten valojonossa olevien autojen on ajettava päin punaisia ensimmäisen jahkailijan takia."

      Eiköhän se ole jokaisen oma päätös, ajaako päin punaista vai ei. Jos jono liikkuu hitaasti, se liikkuu hitaasti. Se ei sinänsä ole syy mihinkään muuhun. Jos Mansessa liikkeelle lähtö sujuu hitaasti, se vielä mahdollistaa tätä. Helsingissä sivusta tuleva jono lähtee liikkeelle sen verran vauhdikkaasti että eka vihreillä lähtijä painaa jo viimeisen punaisella tulevan kylkeen...

      • Ehkäpä siksi stadissa ei juuri punaisia päin ajetakaan? Sieltä kun tulee herkästi joku kylkeen...


      • yli Hämeenkadun
        The_Rat kirjoitti:

        Ehkäpä siksi stadissa ei juuri punaisia päin ajetakaan? Sieltä kun tulee herkästi joku kylkeen...

        Tampereella tänään: iso auto loisiin valoihin jossa on hieman ruuhkaa ja jää lekasta jälkeen, mutta kun valo vaihtuu keltaiseen, niin tämä mestari painaa kaasun pohjaan ja kiihdyttää muutaman kymmenen metrin päästä risteyksen läpi ja tietenkin täyspunaisilla.


      • The_Rat kirjoitti:

        Ehkäpä siksi stadissa ei juuri punaisia päin ajetakaan? Sieltä kun tulee herkästi joku kylkeen...

        Kyllä Helsingissäkin näkee että päin punaisia mennään minulle on jo syttynyt vihreä kun vielä risteävältä joku ylittää risteystä että jarrua on painettava ettei kylkeen mennä. Esim. usein jopa ratikat ja muut tulee arbianrannasta Hämeentielle tai onko jo Kustaavaasantie? Tässä risteyksessä tullaan ihan päivittäin päin punaisia


    • mp,l.å,mp

      Kyllä täällä Tampereella on myös toinenkin typerä tapa, 10-20 km/h tiputetaan nopeutta ennen liikennevaloja, toivoen varmaan että vihreet vaihtuisi punaiseksi.

    • deftrgvb

      Onko tampereella kiire jonnekkin? Maalaisjunttien kaupunki joka herää kuolleista
      ehkä vain kesäisin kun pääkaupunkiseutulaiset tulee kattomaan sitten maalaisia.

    • ....

      Kehä kolmosen sisäpuolella asuu vain hätähousuja. Painu sinne jos ajo oikeiden ihmisten parissa ei miellytä.

    • Tampereen Tane

      Vanha vitsi:
      tsadin takseilla on juuri tapana päästellä risteyksen läpi "vanhoilla vihreillä". Siksi taksit eivät lähde liikkeelle heti valojen vaihduttua vihreiksi, koska ne tietävät, että sieltä voi tulla joku toinen taksi.

    • hrts

      > Viimeisten valojonossa olevien autojen on ajettava päin punaisia ensimmäisen jahkailijan takia. Muutoin takimmaisena olevat seisoisivat seuraavissa tai sitä seuraavissa valoissa maailman tappiin.

      Aika heikko esitys.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      59
      798
    2. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      111
      773
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      46
      650
    4. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      213
      588
    5. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      42
      543
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      52
      526
    7. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      76
      523
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      22
      506
    9. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      82
      483
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      37
      480
    Aihe