Pitäisikö minun osata puolaa, jos...?

Jos haluaisin verrata jonkin piirretyn suomenkielisiä ja puolankielisiä ääninäyttelijöitä keskenään, niin pitäisikö minun osata puolaa, jotta voisin verrata niitä? Katsoin kerran huvikseni erästä piirrettyä Youtubesta puolankielisenä, vaikka osaan sanoa puolaksi vain muutamia perussanontoja. Kun sanoin eräälle henkilölle, että mielestäni erään hahmon ääni kuulosti kauhealta, ja suomalainen ääninäyttelijä oli mielestäni parempi, niin tähän sanottiin, että se johtuu siitä, että en ymmärrä puolaa.
586
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Pitäisikö meidän osata ottaa kantaa tällaiseen edes kuulematta, mitä kuulit?

Äänestä
  • Tutki. Erittele suorituksen ominaisuudet (äänen eri elementit, suorituksen muut elementit), pisteytä ne molemmista ja jatka sitten väittelyä kaverisi kanssa.

    No, faktahan on se, että jos ääni oli sinusta kauhea, se oli sinusta kauhea. Sellaista lienee vaikea kompensoida muulla.

    Jos äänentuoton tuloksen epämiellyttävyyttä selitellään kielimuurilla, tulee mieleen että selittelyn makua.

    Äänestä

Tietysti oma kieli kuulostaa 'paremmalta' .Varmasti suurin osa minkä tahansa kielisistä ihmisistä pitää esim. Italian kieltä miellyttävämmän kuuloiselta kuin Saksan kieltä. Italian kieli on vokaalivoittoinen samoin kuin Suomen kielikin. Lisäksi Puolan kielessä on monia omia kirjaimia joiden ääntäminen on 'outoa'.

Erilainen on 'huononpaa'.

Äänestä
  • Ei englanninkielinen puhe minusta yleensä kuulosta hirveältä, koska ymmärrän sitä. Joskus pienenä katsoin Golden Voice Oy:n suomeksi dubbaamia piirrettyjä, ja ne dubbaukset olivat jälkeenpäin ajateltuna hirveitä. Eihän sitä silloin tajunnut, kun ei ollut nähnyt alkuperäiskielellä puhuttuja versioita.

    Äänestä

  • 14 + 15 kirjoitti:

    Ei englanninkielinen puhe minusta yleensä kuulosta hirveältä, koska ymmärrän sitä. Joskus pienenä katsoin Golden Voice Oy:n suomeksi dubbaamia piirrettyjä, ja ne dubbaukset olivat jälkeenpäin ajateltuna hirveitä. Eihän sitä silloin tajunnut, kun ei ollut nähnyt alkuperäiskielellä puhuttuja versioita.

    Aloittaja totesi, että "erään hahmon ääni kuulosti kauhealta" hänen mielestään.

    Kyse on siis äänestä. Äänen pitäisi pikemminkin kertoa eli ilmaista jotain niille, jotka eivät ymmärrä kieltä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


14 + 15 kirjoitti:

Jos haluaisin verrata jonkin piirretyn suomenkielisiä ja puolankielisiä ääninäyttelijöitä keskenään, niin pitäisikö minun osata puolaa, jotta voisin verrata niitä? Katsoin kerran huvikseni erästä piirrettyä Youtubesta puolankielisenä, vaikka osaan sanoa puolaksi vain muutamia perussanontoja. Kun sanoin eräälle henkilölle, että mielestäni erään hahmon ääni kuulosti kauhealta, ja suomalainen ääninäyttelijä oli mielestäni parempi, niin tähän sanottiin, että se johtuu siitä, että en ymmärrä puolaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu