Miten voi valmistaa penisiliiniä kotona?
Vastaukset 3
- Lauluäänestä
Kun olin pieni vanhat nuukat ihmiset eivät välttämättä heittäneet homeista leipää pois ellei aivan pahassa kunnossa ollut. Sanoivat vain että siitä tulee hyvä lauluääni.
Mihin mahtoi perustua se viisaus? Väistämättä tulee mieleen että liekö penisilliini joskus nujertanut jotain kurkun käheyttäjäbakteereja? Olisiko mahdollista? - tuomionpäivä
Telkassa oli joku selviytymisohjelma jossa puhuivat antibiottien valmistuksesta jonkun ison katastrofin jälkeen. En kyllä muista miten onnistuu.
- kemma_hallussa
ihan jo historiastakin voi sen lukea tarvitaan kyseisen penicillium sienen itiöitä. näistä muodostuu homekasvusto oikeanlaisella alustalla, mutta muistanet toki että ne pitäisi myös pystyä asianmukaisesti erottelemaan... penisilliinin kemiallinen kaava: R-C9H11N2O4S, missä R on muuttuva sivuketju selvitettiin ihan sitä varten että voitaisiin alkaa syntesisoimaan penisilliiniä, eikä tarvitsisi alkaa erottelemaan (itse Aleksander Fleming ei onnistunut siinä.. tutki vain koska huomasi jännän ilmiön kasvatusalustallaan)
Toisinsanoen vastaukseni on että ei voi valmistaa kotona :)
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo1521313Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1201069Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä33832Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset215808En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58792- 64752
- 141734
- 46674
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus57632Joko kaupungin johtaja saa iskeä kuokkansa kunttaan
Särkiperällä tapahtuu 25.8 2026 klo.10.00 Fingrid Oy:n ja kahden maanomistajan kanssa maan lohkominen.Mahdollisesti täss61581