IPCC:n Viides arviointiraportti ilmestyy lokakuussa

Kaikki osaraportit yhteen kokoava synteesiraportti ilmestyy lokakuussa 2014.

Ensimmäinen osaraportti:
vahvistaa entisestään IPCC:n vuosina 1990, 1995, 2001 ja 2007 julkaisemissa raporteissa esille tulleita tutkimustuloksia ilmastonmuutoksen etenemisestä. Maapallon lämpötila on kohonnut keskimäärin 0,85 astetta vuodesta 1880. Lämpenemisen tahti on ollut kiihtyvää

Toinen osaraportti:
Vahvistaa, että ilmastonmuutos aiheuttaa vakavia riskejä luonnon ja ihmisten hyvinvoinnille kaikkialla maailmassa. Havaitut vaikutukset koskevat niin ihmisten terveyttä, maa- ja meriekosysteemejä, vesivaroja kuin ihmisten elinkeinoja napa-alueilta tropiikkiin, pieniltä saarilta mantereille. Eniten kärsivät köyhät maat, joiden sopeutumiskyky on heikko.

Kolmas osaraportti:
Kertoo keinoista, kuten Teknologian kehityksellä on tärkeä rooli ilmastonmuutoksen hillinnässä lähes kaikilla sektoreilla. Hillintään tarvittavia teknologioita on useita, mutta vielä ei tiedetä, mitkä niistä tulevat menestymään milläkin alueella ja toimialalla. Siksi meidän on tärkeää tutkia ja kehittää laajalla skaalalla kaikkia merkittävimpiä teknologioita ja esimerkiksi kokonaisia energiajärjestelmiä

Koko tätä työtä on tehnyt yhteensä 831 kirjoittajaa ympäri maapalloa. Tutkimuksia on koostettu yli 100 000 tutkimuksesta raporttia varten.

http://ilmatieteenlaitos.fi/uusin-arviointiraportti
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

No miten se tuli esiin jos se julkaistaan vasta.......

Kumpi se oli vihta vai vasta.

Vai onko johtopäätökset tehty taas ennen aiheen tutkimusta.

2015 ei ole IPCC,tä saatika FMI,tä, vaan pari verkkolellaria
Käpylän bunkkerissa missä säilytetään koiran syömiä pökäleitä
varoituksesi jälkipolville.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


AGW-Hihhuli kirjoitti:

Kaikki osaraportit yhteen kokoava synteesiraportti ilmestyy lokakuussa 2014.

Ensimmäinen osaraportti:
vahvistaa entisestään IPCC:n vuosina 1990, 1995, 2001 ja 2007 julkaisemissa raporteissa esille tulleita tutkimustuloksia ilmastonmuutoksen etenemisestä. Maapallon lämpötila on kohonnut keskimäärin 0,85 astetta vuodesta 1880. Lämpenemisen tahti on ollut kiihtyvää

Toinen osaraportti:
Vahvistaa, että ilmastonmuutos aiheuttaa vakavia riskejä luonnon ja ihmisten hyvinvoinnille kaikkialla maailmassa. Havaitut vaikutukset koskevat niin ihmisten terveyttä, maa- ja meriekosysteemejä, vesivaroja kuin ihmisten elinkeinoja napa-alueilta tropiikkiin, pieniltä saarilta mantereille. Eniten kärsivät köyhät maat, joiden sopeutumiskyky on heikko.

Kolmas osaraportti:
Kertoo keinoista, kuten Teknologian kehityksellä on tärkeä rooli ilmastonmuutoksen hillinnässä lähes kaikilla sektoreilla. Hillintään tarvittavia teknologioita on useita, mutta vielä ei tiedetä, mitkä niistä tulevat menestymään milläkin alueella ja toimialalla. Siksi meidän on tärkeää tutkia ja kehittää laajalla skaalalla kaikkia merkittävimpiä teknologioita ja esimerkiksi kokonaisia energiajärjestelmiä

Koko tätä työtä on tehnyt yhteensä 831 kirjoittajaa ympäri maapalloa. Tutkimuksia on koostettu yli 100 000 tutkimuksesta raporttia varten.

http://ilmatieteenlaitos.fi/uusin-arviointiraportti

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu