Kaipaamani ohje oli jossakin jouluajan kotiaiheisessa lehdessä. Olen selannut Kotiliedet, Kodin kuvalehdet, Emäntälehdet, Pellervot ja varmaan Koti ja keittiö lehtiäkin, samoin pikkuleipäkirjasia, mutta en löydä kerran käyttämääni ohjetta..
Leivoin näitä jouluna 2011 tai 2012. Lehti ei välttämättä ollut uusi, mutta varmasti 2000-luvulta. Lehden kuvassa taikina kaulittiin levyksi, josta leikattiin suunnikkaita, jotka koristeltiin ohuilla tummasuklaaraidoilla.
Sitruunalla maustettujen murotaikinapikkuleipien ohjeita löytyy kyllä useita, mutta tämä oli paras. Pienikin muutos taikinan ainesosien suhteissa voi merkitä paljon lopputuloksen kannalta.
Hukassa on samalta joululta toinenkin resepti. Näen silmissäni Kotilieden näköisen sivun, jossa oli kuva pasteijatyynyistä. Saan kyllä niitäkin aikaan ilman kyseistä reseptiä, mutta haluaisin silti löytää minulle alkuperäisen ohjeen...
Minusta tapa tehdä niitä on kätevä: taikina kaulitaan kahdeksi levyksi, täyte sijoitetaan nokareiksi toiselle levylle ja toinen levitetään päälle. Levyt painellaan täytenokareiden välistä kiinni ja leikataan "tyynyiksi".
Tunnistatko jouluajan ohjeen: sitruunapikkuleivät / suunnikkaat
7
589
Vastaukset
- Jaan, en salaa
Olen varma, että moni tunnistaa etsimäni, mutta he eivät taida käydä täällä...
- yksi ainakin
Ihan mielenkiinnosta rupesin googlailemaan. Sitruunaa ja suklaata sekä joulua löytyi mm. enkelinkiharoista... Ei kai se tämä liene, se sinun etsimäsi:
http://mimminkeittio.vuodatus.net/lue/2008/02/sitruunan-makuiset-enkelinkiharat - Jaan_en_salaa
yksi ainakin kirjoitti:
Ihan mielenkiinnosta rupesin googlailemaan. Sitruunaa ja suklaata sekä joulua löytyi mm. enkelinkiharoista... Ei kai se tämä liene, se sinun etsimäsi:
http://mimminkeittio.vuodatus.net/lue/2008/02/sitruunan-makuiset-enkelinkiharatKiitos yrityksestä, mutta ohje ei ole internetissä vaan jossakin tavallisessa koti-aiheisessa lehdessä. Olen ruvennut miettimään oliko ohje edes joulunajan lehdessä - jouluksi kuitenkin leivoin niitä. (Katso alkuperäinen tekstini.)
- Jaan_en_salaa
Jaan_en_salaa kirjoitti:
Kiitos yrityksestä, mutta ohje ei ole internetissä vaan jossakin tavallisessa koti-aiheisessa lehdessä. Olen ruvennut miettimään oliko ohje edes joulunajan lehdessä - jouluksi kuitenkin leivoin niitä. (Katso alkuperäinen tekstini.)
Joululeivonnaisreseptejä sisältävissä Kotiliesissä tai Kodin Kuvalehdissä vuosilta 2007-2014 ohjeet eivät ole, olen lukenut lehdet läpikotaisin.
- ystävällenitein
http://kotiliesi.fi/ruoka/reseptit/sitruunapikkuleivat
lemon curt kun lemppari jo paahtoleivällä - Anonyymi
Aloittaja jatkaa. Löysin pasteijatyynyjen ohjeen jostain leivontakirjasesta - joka nyt vuorostaaan on hukassa... :)
- Anonyymi
Aloittaja löysi kopion ohjeesta! Ohje on jossain Vaasan jauhoja käyttävässä kirjasessa. :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?837101Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267063Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1096168Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455414Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845238Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635205Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405108Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274595Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163467Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003390