Pieni ilmastokatsaus USA:n olosuhteisiin. Iltasanomat: "CNN:n mukaan Etelä-Carolinan Columbiassa satoi lauantaina useita senttimetrejä lunta, mikä aiheutti kaupungissa liikennekaaoksen. Koskaan aikaisemmin Columbiassa ei ole satanut lunta yhtä aikaisin."
"Lunta satoi viikonlopun aikana myös muun muassa Tennesseen ja Pohjois-Carolinan osavaltioissa. Tennesseen Gatlingburgiin satoi peräti puolen metrin lumikerros. Samalla lämpötilat romahtivat ennätyksellisen alhaalle Floridan keskiosia myöten. Daytona Beachin alueella lämpötila laski sunnuntaina vain viiteen celsiusasteeseen."
"Viranomaiset varoittivatkin sunnuntaina poikkeuksellisesta kylmyydestä kaikissa Louisianan ja Pohjois-Carolinan välisissä 6savaltioissa. Myös Suurten järvien eteläpuolella sijaitseviin Ohion ja Pennsylvanian osavaltioihin annettiin jäätymisvaroitus."

Vastaukset 5
Vanhimmat
joo kyllä me kaikki kuollaan kuumuuteen
jos parikin celsius astetta vaan kelit lämpeää
niin samantien kyllä halvaus iskee homo sapiensseihin
Tuossa linkki uutiseen.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288758916167.html?pos=ksk-trm-uutu-ostu
Kumpikohan painaa globaalisti enemmän? Pori yksi päivä vai vai usea osavaltia USAssa?
eeliö, hohheli, jönsseli...kuorossa!!!
Tuolla toisessa ketjussa skitsofreninen Promille-/Anaali-Eelis (joka siis aiemmin piti Suomea merkityksettömänä alle tuhannesosana globaalisti, kun oli puhe miksi Suomessa ei ole havaittu ainoatakaan "mittaushistorian lämpimintä" kuukautta tänä vuonna) todistelee Helsingin lokakuun tilaston merkitystä: "onhan se sentään pääkaupunki" > kaikki kuorossa huutonaurua Eelikselle BUUAHHAHHAHHAAAA .... !!!
näinhän se ilmaston kylmeneminen juurikin jo näkyy jo !
Säitä pitelee. Ja parikin kuukautta tässä lähimenneisyydessä on olleet kuumimpia mittaushistoriassa!!