Tennis lienee Suomen seuratuimpia urheilulajeja 2020-luvulla, mikäli lahjakkuudet yltävät ennakoidusti WTA ja ATP-rankingissa hyville sijoille. Kovempia lupauksia on nyt kuin koskaan aiemmin.
-1999 syntynyt Emil Ruusuvuori 15v Euroopan top10:ssä ikäluokassaan
-2001 syntynyt Oona Orpana 13v Euroopan top5:ssä ikäluokassaan
-2001 syntynyt Paula Joukanen 13v Euroopan top15:ssa ikäluokassaan
-2001 syntynyt Peetu Pohjola 13v Euroopan top20:ssa ikäluokassaan
-2002 syntynyt Ella Haavisto 12v Euroopan top5:ssä ikäluokassaan
-2002 syntynyt Aleksi Löfman 12v Euroopan top20:ssä ikäluokassaan
Ennen näiden esiintuloa Henri Kontinen voittanee nelinpelissä Grand Slam -turnauksen. Lisäksi vuonna -1997 syntyneet Eero Vasa ja Patrik Niklas-Salminen ovat jokerikortteja. Eero Vasa yltänee aikanaan vähintään nelinpelissä ATP-pelaajaksi, ehkäpä Henri Kontisen pelipariksi.
Suomen tenniksellä ei ole mitään hätää Jarkko Niemisen uran loputtua, vaan päinvastoin - lähivuosina jysähtää! Ensin suomalaiset alkavat napsimaan menestystä Grand Slamien junnusarjoissa vuosina 2015-2020 ja sen jälkeen aikuisten sarjoissa.
Suomella hurja määrä suurlupauksia!
Niemisen jalanjälki
2
313
Vastaukset 2
- Päivittäinen työ
Tennis on vaativa laji
18-20 vuotiaana katsotaan onko meillä huippuja.
Mahdollisuudet on, valmennuksen taso täytyy parantua edelleen.
Fysiikka, taito, asenne, psykologia, lihashuolto, ravinto ovat asioita jotka täytyvät kulkea käsikädessä. - pallopää
Ruusuvuori oli aikamoinen yllättäjä SM-kisoissa..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 681105
- 981064
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i23933Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔65875Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t126860- 134817
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen20770- 57766
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke27741- 45676
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol46661Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6623- 19617
Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka142612Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast48610Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok129609Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.82596- 48594
- 35590
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi12569