Miksi on niin yleistä, että ihminen ei näe vikoja itsessään ja saattaa suureen ääneen moittia jossakussa toisessa sellaista piirrettä, joka on hänessä itsessään vielä selkeämpänä? Voiko tällainen taipumus suojata ihmisen psyykeä romahdukselta? Mitä tapahtuu, jos ihmisen silmät hänen itsensä suhteen avautuvat?
Epäilen nimittäin, että itselleni on käynyt juuri niin ja seurauksena on pahanlainen henkinen lamaannus. Olen oivaltanut, että nekin piirteet, joita olen aikaisemmin ylpeänä kantanut, ovat objektiivisesti tarkasteltuna kielteisten piirteiden ilmenemismuotoja. Olen vain aikaisemmin kääntänyt ne positiiviseen valoon. Ja tätä omien piirteiden paremmaksi kääntämistä huomaan nykyään toisissa ihmisissä jatkuvasti.
Olen myös huomannut ihmisten menevän hyvin hämilleen, kun usein heidän haukkuessaan tai pilkatessaan jotakuta kolmatta henkilöä minulle, totean hetken mietittyäni, että minä olen juuri tuollainen.
Terapeutit usein pitävät toipumiseni kannalta lupaavana sitä, että osaan analysoida itseäni niin tarkoin. Minusta se taas on kaikkien ongelmieni alkusyy. Ihmisen ei ole tervettä nähdä itseään viileän analyyttisesti ja purkaa ajatusmaailmaansa osiin jokaisessa tilanteessa. Suurin osa ihmisistä tuntuu elävän tyytyväisinä omassa itsepetoksessaan, minun kohdallani se rakennelma jostakin syystä hajosi ja suuresti epäilen että sitä voisi enää saada uudelleen kasaan.
Epäilen nimittäin, että itselleni on käynyt juuri niin ja seurauksena on pahanlainen henkinen lamaannus. Olen oivaltanut, että nekin piirteet, joita olen aikaisemmin ylpeänä kantanut, ovat objektiivisesti tarkasteltuna kielteisten piirteiden ilmenemismuotoja. Olen vain aikaisemmin kääntänyt ne positiiviseen valoon. Ja tätä omien piirteiden paremmaksi kääntämistä huomaan nykyään toisissa ihmisissä jatkuvasti.
Olen myös huomannut ihmisten menevän hyvin hämilleen, kun usein heidän haukkuessaan tai pilkatessaan jotakuta kolmatta henkilöä minulle, totean hetken mietittyäni, että minä olen juuri tuollainen.
Terapeutit usein pitävät toipumiseni kannalta lupaavana sitä, että osaan analysoida itseäni niin tarkoin. Minusta se taas on kaikkien ongelmieni alkusyy. Ihmisen ei ole tervettä nähdä itseään viileän analyyttisesti ja purkaa ajatusmaailmaansa osiin jokaisessa tilanteessa. Suurin osa ihmisistä tuntuu elävän tyytyväisinä omassa itsepetoksessaan, minun kohdallani se rakennelma jostakin syystä hajosi ja suuresti epäilen että sitä voisi enää saada uudelleen kasaan.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Muisto nuoruudesta ja koulun urheilutunnin vaatteittenvaihtohuoneen oppilaiden välisestä ilmapiiristä. Minä arvostukseni oli siinä vaiheessa jo vähän noussut. En kuulunut enää pahiten kiusattaviin, mutta eräs tyttö oli perinyt paikkani,
Kuulin, että oli tapahtunut jotakin, että sillä kertaa kiusattu tyttö itki. Minä istuin koviksien takana eräällä penkillä ja sanoin heille sieltä takaa MIKSI TE SITÄ AINA KIUSAATTE?
Kövikset hätkähtivät ja kääntyivät minuun päin ja sanoivat, että kuka se siellä vikisee? Tarkoittivat minun pelokasta ääntäni, joka sillä kertaa ja usein muulloinkin puhui asiaa. Olin nuori tyttö, joka tunsi empatiaa ja olin puolustanut luokkatoveriani. Koulu oli vanhan ajan tyttölyseo, ettei siellä kiinni käyty. Soitettiin vaan suuta, naurettiin uhrille ja jopa matkittiin uhrin olemusta ja tapoja,