Käänteinen sanajärjestys

Riippuu paljolti sitä, mistä kielestä puhutaan. Suomessa sanajärjestyksen määräävät yksinomaan tyyli ja painotus.

Kyllä kyllä, "puhutaan tai kirjoitetaan, sanajärjestys on suomessa melko vapaa."

https://www.cs.tut.fi/~jkorpela/kielenopas/10.3.html

Mutta kuten ensimmäisestä vastauksestakin voi päätellä, tältä palstalta ei kannata vakavissaan kysellä ainakaan näin vaikeita asioita. On etsittävä hakupalveluilla asiallisempia lähteitä.

Hei GV,

>>Esim. käykö sanoa,
Ilmestyi mies oviaukosta.>Onko muita yhteyksiä, joissa lause voi alkaa verbillä, ilman mitään edeltävää?

Käänteinen sanajärjestys ei edellytä mitään erityistä, mutta normaalina (asiaproosan normaalipainotteisena ilmauksena) sitä voidaan yleensä pitää vain silloin, kun subjekti ilmaisee jotain asiayhteydessä uutta, kuten lauseessa "Oviaukosta ilmestyi mies". Tällaisten lauseiden rakenteeseen kuuluu, että ensin mainitaan olennaiset olosuhteet ja sitten uusi asia, joten niissä on yleensä ennen predikaattia ainakin yksi adverbiaali.

Kyse ei siis varsinaisesti ole syntaktisesta rajoituksesta, vaan semanttisesta. Siksi runokielessä voidaan sanoa "Tuli kirkkoon mies ja lapsi" ja "Punertaa marjat pihlajain". Proosassa rajoituksena on lähinnä se, että verbillä aloittaminen on töksäyttävää: lukija viedään keskellä toimintaa kertomatta mitään kontekstia ensin. Kun normaalipainotteinen sanajärjestys on SVO (subjekti, verbi, objekti), niin verbialkuisuus luo poikkeuksellisen vaikutelman.

Sellaisilla liitteillä kuten -han, -kin ja -pa lievennetään töksäyttävää vaikutelmaa ja selvennetään, että verbillä aloittaminen on tarkoituksellista ja painottaa verbiä.

Subjektin pois jättäminen ei merkitse poikkeusta, koska kun subjektia ei ole pantu ilmi, ei sanajärjestys voi olla sen enempää käänteinen kuin suorakaan. Verbialkuisuutta se toki voi merkitä.

Väitelauseissa on verbialkuisuus normaalia vastattaessa kysymykseen, jolloin vastaus useinkin koostuu pelkästä verbistä ("Kävitkö jo äänestämässä?" "Kävin."), mutta verbiä voi hyvin seurata adverbiaalikin ("Kävin toki" tai "Kävin heti aamulla").

Myös inttävissä lauseissa verbialkuisuus on tavallista: "On se totta!" Verbin painottaminen puheessa vastaa tavallaan liitteen käyttöä; tosin varsin usein inttämistä vielä tehostetaan liitteellä: "Onpa se totta!" Tai oikeastaan vasta tällainen on inttävää, lauseen esittämistä vastoin toisen väitettä, kun taas "On se totta!" on itsessään vain vakuuttelevaa – sillä voidaan yrittää torjua pelkkiä epäuskon ilmauksia eikä nimenomaisia vastaväitteitä.

Seuraa tästä se, että muissa tapauksissa väitelauseen verbialkuisuus vaikuttaa yleensä omituiselta. Edellä oleva virke hämmentää. Sen tulkinta ohjautunee sellaiseksi, että se näyttää olevan ”On se totta!” -tyyppinen eli vakuutteleva: ”seuraa” on painokas, ja virkkeellä yritetään torjua epäilys siitä, että ei seuraisikaan.